miten päästä ulkomaille töihin ja asumaan? Kaikki ideat!
Naivi kysymys, mutta huonon työtilanteen johdosta olen alkanut olla valmis jo muuttamaan maastakin, jos vaan töitä löytyisi. Työksi käy mikä vaan, josta saa elämiseen riittävää palkkaa, ja hienoa tietysti olisi, jos se kävisi yhteen koulutukseni kanssa. Maan kielen tai varmemman englannin haluaisin myös oppia.
Miten tämä käytännössä tapahtuu? Mahtaa olla vaikeaa?
Kommentit (18)
Eli missä päin koti olisi tyhjillään...?
osti lentolipun Lontoosee, meni merimieskirkolle asumaan, haki töitä ja asuntoa, sai ne ja nyt on molempia, aikaa meni n kuukausi että sai asiat kuntoon.
hyvin kun olisit vain pakannut kamat ja lähtenyt.
Mutta nyt maailman laajuisen talouskriisin myötä miettisin hetken aikaa ennen kuin lähtisin. Minusta tuntuu, että nyt tällä hetkellä on vähän ympäri maailmaa hieman vaikeaa löytää mitään töitä. Kaikki pidättävät vain hengitystä ja roikkuvat siinnä työssä mistä ovat saaneet kiinni. Ensimmäiset satsit ovat jo tippuneet kyydistä.
Suomessa on työttömänäkin aika hyvät mahdollisuudet selvitä tämän katastrofin yli. Tulee kuulemma vielä kestämään jonkin aikaa ja pohjalla ei olla edes vielä käyty!
työelämässä, mutta aina jossakin määräaikaisuudessa. Joten tämä lama ei sinänsä tuo muutosta, mutta uutta työtä on nyt mahdotonta löytää. Harmittaa vaan tämä joutenolo. Tekisin mielummin jotain järkevää, jolla pääsisin vaikean työtilanteen yli...
Minulla on talo ulkomailla mutta minun on mentävä takaisin Suomeen pariksi vuodeksi.
Haluatko tulla meille asumaan siksi aikaa? :)
Oletko siisti ja luotettava?
Voisin järjestää siivousduunari työtä täällä jos tulisit?
Sutenöörin osoite jota enää tarvitse
mutta hetken vielä haluaisin hakea samansuuntaista työtä kuin olen aiemmin tehnyt. Keksin tämän idean nimittäin hetkeä ennen kun läppäsin sen av:lle! Toivottavasti saat kivan ja luotettavan asukkaan taloosi!
ap
osti lentolipun Lontoosee, meni merimieskirkolle asumaan, haki töitä ja asuntoa, sai ne ja nyt on molempia, aikaa meni n kuukausi että sai asiat kuntoon.
Lontoossa on nyt aivan älyttömästi työtä hakevia ulkomaalaisia (erit. puolalaisia). Ovat jo aika monet muuttaneet takaisin kotimaahansa, kun tuolla on niin mielettömät asuntojen hinnat (joo, ovat laskeneet huipusta), että tavallisen työn palkalla ei ole varaa edes vuokraamaan huonetta isommasta asunnosta kivalta alueelta.
Itse suosittelen ensin hakemaan töitä, ja kun se on kunnossa, niin sitten muuttamaan. Ja muissakin Euroopan maissa ollaan yhtä halukkaita ottamaan ulkkareita töihin kuin Suomessakin. (Lontoo taitaa olla ainoita poikkeuksia, joissa kansallisuudella ei oikeasti ole väliä).
Katso kaikki Suomeen ilmoitetut työpaikat, siellä on varaa mistä valita.
Oliko siellä siis erikseen sivu Suomeen ilmoitetuista ulkomailla sijaitsevista töistä?
Riippuu vähän siitäkin.
Minä haluaisin opettajan töihin Espanjaan. Mahtaisko joku tietää miten?
Kielitaito hyvä englanti ja vähän kankeampi ruotsi. En ole sitten itsekään työkkärin sivuja niin hyvin tutkinut, että olisin löytänyt nuo kaikki eri maiden hakusivut. Kiitos!
Missä päin maailmaa olisit talovahtia vailla? Etitkö sinkkuja vai saako olla perheellinen? Luotettavia olemme ja siistejä...
että olisi vaikka nettihaun kautta saanut töitä ja muuttanut sitten työn perässä maailmalle? Kauhesti hienoja sivuja ja hyvää markkinatekstiä (julkisellakin puolella), mutta miten sitten oikeasti olisi mahdollisuuksia, kun en ole vielä mikään huippuasiantuntija. Työt yksikössä sen vuoksi voivat ilman muuta olla avustaviakin, kunhan vaan kartuttavat työkokemusta.
Yksi vaihtoehto on menna naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa ;) viestiin kommentoiden
Hmmm...mina olen asunut Amerikassa jo parisen kymmenta vuotta, olen toissa, oma koti...tosin sita miesta en ole ottanut..seurustellut kyllakin...siis ihan hyvin taalla parjaa ilman miestakin.
Elamani mies loytyi ulkomailta, joten kotimaa jai taakse. Nyt asustelen perheellisena Amerikan mantereella ja miehen kautta kaikki oli valmiina kotia myoten, kun aikoinaan tanne muutin.
kuinka kauan haluaisitte olla? Tarvitsisin ainakin vuodeksi jonkun. Jollei kahdeksi.
euroopan unionin tyokkari