Ateistit; miksi haluatte kirkkohäät ja kastatte lapsenne?

Luulen myös, että uskonnossa on yksi aspekti joka jää puuttumaan esim. luontokokemuksesta sai sinfoniakonsertista. Ihmisellä on perustavanlaatuinen turvassa olemisen tarve. On tärkeää, että lapsi saa kokea olevansa perheensä jäsenenä turvassa. Vanhemmat hoivaavat häntä ja turvaavat vaaroilta. Akuisena uskonto tavallaan simuloi tätä turvassa olemisen kokemusta. Jos lapsena on jäänyt vaille turvaa, esim. NLP-terapiassa on yhtenä mahdollisena harjoituksena turvapaikan rakentamisesta visualisointi. Eli ihmisille joilla ei ole ollut sitä turvaa, luodaan myöhemin mielessä paikka, jossa voi kokea turvaa. Tämä on minusta tavallaan yksi uskonkin ytimistä, kuolemanpelon hallinnan lisäksi. Eli tavallaan uskonto on myös terapeuttista ihmisen psyykelle tästä näkökulmasta.



Ateistina voisin aivan hyvin osallistua tällaiseen visualisointiin, siirtyisin sitten vaikka agnostikoksi :). Eli vaikka en ihan täysin uskoisikaan jumalaan, voisin hetken tavallaan vaan nauttia näistä " uskonnollisista tuntemuksista" muiden ihmisten kanssa. Kyllähän NLP-visualisoinneissakin tiedetään ettei semmoista turvapaikkaa ole OIKEASTI olemassa muualla kuin mielessä, mutta se auttaa silti.

koska tiedän että ne perustuvat valheeseen.



Saan kyllä mahtavia elämyksiä luonnosta ja taiteesta. Mutta ne ovat hyvin henkilökohtaisia kokemuksia, en varsinaisesti kaipaa ketään kokemaan niitä kanssani.

Raamattu on liian kahlitseva. Jos jätettäis vaan ydinasiat kuten rakkaus ja lakattais kuvittelemasta että tiedetään mitä jumala ajattelee, tilanne voisi hyvinkin olla toinen. 75

Olen eronnut kirkosta, eikä mahdollisia lapsiamme mitä todennäköisimmin kasteta, jollei edelleen kirkkoon kuuluva mieheni sitä ehdottomasti vaadi (on edelleen kahden vaiheilla asian suhteen). Meidät vihittiin siviilimenoin, mutta ei maistraatissa. Meille avioituminen kuului niihin elämänkaaren merkityksellisiin hetkiin, joita haluamme juhlistaa erityisesti, joiden äärelle pysähtyä (kuten joku jo aiemminkin totesi).



Olen koulutukseltani kulttuurintutkija ja perehtynyt monesta näkökulmasta (myös uskontotieteen kautta) niihin kysymyksiin, joita tässäkin ketjussa on pohdittu. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ihminen, niin entisaikaan kuin nykypäivänäkin, kaipaa arjen keskelle myös juhlaa. Ihminen kaipaa perinteitä ja rituaaleja myös jäsentämään elämänkaarta ja luomaan tunnetta turvasta ja jatkuvuudesta. Niin ikään inhimillinen on mielestäni kaipuu jonkinlaiseen kohtaamiseen henkisemmän todellisuuden kanssa - mikä ei välttämättä tarkoita USKONTOA. Maailmankuvaansa voi rakentaa muutenkin kuin uskonnon kautta - uskonnollisen henkisyyden ainoa vastapari ei ole ateistinen materialismi.



Ei ole kovin kestävää argumentointia huudella, ettei " ateisti voi viettää joulua" , koska kyse on uskonnollisia elementtejä sisältävästä juhlasta. Hyvät ystävät, myös ateistilla on oikeus toteuttaa inhimillisyyttään osallistuen siihen KULTTUURISEEN todellisuuteen, johon on kasvanut. Ateistiset näkemykset eivät tee tyhjäksi sitä, että esim. länsimaisessa kulttuuripiirissä kasvanut on KULTTUURISESTI kristitty. Ateisti on aivan yhtä oikeutettu noudattamaan oman kultuurinsa tapoja kuin uskovainen henkilö, jolle niillä on myös uskonnollista ja henkistä merkitystä. Vielä jokin aika sittenhän tätä suorastaan lain muodossa vaadittiin - ei ollut mahdollista kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta tai kirkkoon kuulumisesta. Nykyaika on tuonut tullessaan vapauden - ateistin ei enää TARVITSE käydä kirkossa, viettää joulua tai esittää ympäristölleen jakavansa sen uskonnolliset arvot. Ateistikaan ei kuitenkaan elä kulttuurisessa tyhjiössä. Vai onko nyt sitten joku sitä mieltä, ettei ateisti saisi oikeastaan myöskään matkustaessaan tutustua arkkitehtonisesti ja kulttuurisesti merkittäviin kirkkorakennuksiin, taidemuseossa olisi käveltävä kirkkotaiteen salien ohi, ja konserttiinkin osallistuessa olisi syytä varmistaa, ettei säveltäjä vaan ole saanut innoitustaan uskonnollisesta kokemuksesta?



No joo... tästähän voisi jatkaa pidempäänkin. Ottakaa nyt kuitenkin itse asioista selvää, kun kerran kiinnostusta selkeästi on sen verran, että haluaa tuoda voimakkaita mielipiteitään esille.

Ap:n ihmettelyn siitä, miksi ateistit haluavat kirkkohäät tai lapsensa kastetuiksi, jaan kyllä. Esimerkiksi en ymmärrä niitä, jotka palaavat kirkon jäseniksi vain saadakseen kirkkohäät. Tai siis: ymmärrän, kun tarkastelen asiaa kulttuurintutkijana. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan ymmärrä, miten joillekin ulkoiset puitteet saattavat ajaa vakaumuksen ohitse ja että ihmiset ovat valmiit niinkin ristiriitaiseen toimintaan kuin kirkolliseen vihkimiseen osallistuminen ilman uskonnollista vakaumusta, KUN vaihtoehtojakin on tarjolla.



Kirjoitukseni käsitteli siis enemmän keskustelussa myöhemmin esiin nostettuja kysymyksiä joulun ja muiden juhlapyhien vietosta.

päivittämään uskontunnustus. Lenkillä käydessäni mietiskelin että mikä olisi sellainen uskontunnustus jonka itsekin voisin allekirjoittaa. Se menisi ehkä jotenkin tähän tapaan:



Emme voi lopullisesti tietää, onko jumala olemassa vai ei. Vajavainen järkemme ei siihen pysty. Sydämessämme tunnemme, että jumala on, ja sen tunteen äärelle kokoonnumme hiljentymään ja kunnioittamaan. Uskomme, että jumala on rakkaus. Jumala ääni ilmenee meille rakkaudessa, ja siksi pyrkimys rakkauteen sekä itseämme että muita kohtaan.



Sen sijaan emme kuvittele tietävämme mitä jumala ajattelee siitä mitä tapahtuu muiden ihmisten vällyjen välissä. Emme myöskään väitä tietävämme mille ihmisryhmälle jumala on aikojen kuluessa tarjonnut yksinoikeuden oikeaan uskonnolliseen tietoon. Kunnioitamme myös muiden kansojen oikeutta omaan totuuteensa ja uskomme, että jumala löytää heidät omalla tavallaan, joka voi olla erilainen kuin hänen tapansa meidän kanssamme.



Uskomme, että kuoleman jälkeen olemassaolomme jatkuu, tavalla joka on yksin jumalan käsissä ja josta emme voi tietää mitään.



77