Taistelu taaperon kanssa, teinkö oikein?
Tyttö 2v3kk koettelee hermoja, tekee välillä kaikki mahdolliset temput. Äsken oltiin lähdössä koko perhe jätskille, mutta tyttö kiemurteli pukemista vastaan ja halusi muka vain nukkua lattialla. Sitten lähti kiipeilemään tuolille (kiellettyä). Varoitin useamman kerran, että jos et anna pukea, ei voida lähteä jätskille. Kun temppuilu vain jatkui, ilmoitimme, että nyt ei sitten lähdetäkään ja panin vaatteet pois. Siitä alkoi kaamea parku, mutta en antanut periksi, vaikka lapsi yritti lyödä ja purra ja karjui, että haluaa lähteä jätskille. Teinkö oikein, kun peruin lähdön? Ajattelen itse, että jos on uhannut sillä, ettei lähdetä ellei tottele, on myös toimittava sen mukaan, vaikka kieltämättä lujille otti. Itku loppui, kun sai ruveta katsomaan Titinallea. Teimme myös sovun ja kävimme asian läpi. Toivottavasti ensi kerralla ottaa uhkauksen todesta, että näin voi todella tapahtua?
Anlii + uhmaa aloitteleva tyttö
Kommentit (29)
en jättäisi lähtemättä esim. ruokaostoksille tai muuhun tärkeämpään juttuun, vaikka lapsi kuinka huutaisi ja vastustaisi pukemista. Silloinhan lähtemättä jättäminen ei olisi mikään rangaistus vaan pikemminkin palkkio, osoitus siitä, että lapsi saa huutamalla tahtonsa läpi. Eilen oli kyse jätskille lähdöstä, joka oli keksitty ihan hänen ilokseen. Silloin sen peruminen oli minusta rangaistus. Jos olemme lähdössä esim. päiväkotiin tai muualle, minne yksinkertaisesti on vain pakko lähteä, en koskaan edes uhkaa lähdön peruuntumisella, koska vastaus olisi useimmissa tapauksissa: joo, ollaan vaan kotona!
Anlii
Minulla on myös tuonikäinen ja olen huomannut, etteivät tämän lapsen kohdalla teoriat rajojenkoettelusta oikein pidä paikkaansa. Jos poika vaikka kiukkuaa ulos lähtiessä pukemisesta, vaikka odotettavissa on jotain mieluisaa ja poika tietää sen, niin saatetaan sitten jättää lähtemättä (on siis ainoa lapsi). Lopputulemana on, että poika ei seuraavalla kerralla kiukkuakaan, koska ei voi luottaa siihen, että äiti kumminkin pakottaa lähtemään. Yleensä se kiukkuaminen, kun kumpuaa siitä, että on leikki tai muu puuha kesken. Päiväkotiin lähtemiset yms. pakolliset menot ovat asia erikseen: pikkukaveri ymmärtää kyllä puhetta sen verran, että tietää jo kun aletaan pukea, mihin ollaan menossa ja erottaa ekstrajutut rutiineista.
Ei minusta Ti-ti Nallella lohduttelussakaan ollut mitään varsinaisesti väärää. Tyttö kieltäytyi lähtemästä jäätelölle ja sai tahtonsa periksi (mikä sitten harmitti, mutta se on voi voi, mitäs kieltäytyi). Ei sen takia tarvitse kaikkea muuta kivaa kieltää.
Tahtoiässä opetellaan tahtomista. En minä pyri nujertamaan pojan omaa tahtoa, vaan opettamaan, millaisissa tilanteissa voi saada mitä haluaa, millaisissa ei, mitä siitä seuraa (tai myöskin mitä menettää), kun saa mitä haluaa.
Itse pukemisesta taas. Ei pue itse. Harjoitellaan kyllä, mutta tämä on niitä asioita, jotka alkavat onnistua sitten kun lapsi on siihen itse valmis, ei siinä iässä, kun jonkun toisen lapsi on ollut siihen valmis.
liinuksi:
Meillä pukemisen taistelut on saatu vielä katkeamaan sillä, että sanon lähteväni yksin ulos(ja alan pukea) jos ei kerran lapsi halua pukea ja tulla mukaan. Tosin tuo on varmaan kamalaa kiristämistä jonkin mielestä.
Meillä tuo taktiikka ei toimi. Poika katsoo sen näköisenä, että mene vain, hän jää oikein mielellään leikkimään kaikessa rauhassa. Eräänä päivänä tuo (2v3kk) käski uloslähtötilanteessa isää ja äitiä lenkille ja sanoi jäävänsä itse kotiin. Emme totelleet.
Meillä asustaa pieni tahtomies, kuukauden päästä 3 v.
Yhtään kertaa ei ole jätetty lähtemättä siksi, että poika on niin halunnut tai kiukutellut. Vaatteet puetaan joskus pakolla, jos ei muuten onnistu. Minusta minä olen se, joka päätän, milloin ja minne lähdetään.
Käytän kyllä maanittelua ja kieroilua joskus, jopa lahjontaa, jotta saisin lapsen toimimaan mieleiselläni tavalla ilman kiukkua, mukavampaa se kuitenkin on olla sovussa. Lupaukseni ja uhkaukseni pidän aina, johdonmukaisuus on tärkeää.
Ja itse pukemisesta sen verran, että tiedän poikani osaavan päiväkodissa pukea itse, mutta puen hänet kuitenkin vielä kotona. Meille on lto sanonut, että kun lapsi joutuu päiväkodissa olemaan koko päivän urhea ja tekemään itse, niin äidin pukeminen on oikeastaan vaan hellimistä ja huomion antamista. Ja allekirjoitan tämän. Katsotaan sitten kun poika on reippaasti yli 3 v, niin sitten alan edellyttää jo itse pukemista kotonakin, nyt en vielä.
Ei voi minustakaan odottaa, että raivokas parivuotias talttuisi sillä, että laitetaan pukemaan itse. Ei toimi meilläkään!
Sen sijaan lähtemisahdistuksissa yleensä auttaa se, että alan kertomaan jotain tarinaa. Meidän perheen tarinoissa seikkailee aina sama pikku hiiri ja olen huomannut, että se rauhoittaa tilanteen. Napero rauhoittuu eikä edes huomaa että aletaan pukemaan kun alan innostuneesti kertomaan tarinaa.
Eri juttu on sitten oma mielentila. Aina ei jaksa olla niin luova ja joustava, että mielikuvitus venyisi tarinoiksi.
Jätskille lähtemisen peruminen tuntui varmaan kurjalta äidistä ja isästäkin, vaikka lapsen iloksi sinne oltiinkin lähdössä. Minäkin huomaan välillä sortuvani sellaisiin uhkauksiin, joiden toteuttaminen tietää myös itselleni luopumista jostain kivasta.
tosin Titinallen olisin minäkin jättänyt väliin. Tuo tilanne oli sellainen, että häneltä jäi kiva asia tekemättä, koska kiukutteli, joten muistaa sen varmasti. Kun vaan muistaa aina sitten käydä asiat läpi ja selittää lapselle, kun on rauhoittunut, että miksi näin kävi.
Pukemisesta: meillä on 2v8kk poika joka osaa pukea pikkuhousut ja löysiä housuja jalkaansa, laittaa hatun päähän ja haalarin päälle ja riisua lähes kaikki vaatteensa itse. Mutta ei meillä olla siihen mitenkään panostettu, että joutuisi/saisi pukea itse. Yleensä homma menee niin, että lapsi ei todellakaan halua pukea mitään vaatetta päällensä...Ja tämä pukemis/riisumishomma on vasta alkanut häntä kiinnostaa eli minusta on ihan turha alkaa sitä suuremmin lapselta vaatia.
Tsemppiä uhmiksen kanssa!
Teit aivan oikein. Kun kerta uhkailit, että ei lähdetä ellei osaa käyttäytyä niin se kannattaa toteuttaa. On ihan turha uhkailla jos ei niitä toteuta. Ja lapsille kannattaa tosiaan olla inhimilliset uhkaukset ja ikään sopeutetut ;)
Joskus on kyllä hieman hankala tietää mikä minkäkin ikäiselle sopii..
Mä luulen, että et varmaan puremiseen ja potkimiseen voi tehdä enempää kuin estäminen, kieltäminen. Tunteensa saa näyttää lapselleen, eli suuttua voi, että lapsi tietää, että aikuinenkin saa kipeää.
En tiedä onko tuon ikäinen vielä välttämättä valmis pukemaan oikein itseään, mutta kokeillahan voi osaako itse.
Ehkä seuraavalla kerralla tyttö lähtee mukaan mukisematta ;)
kyllä meillä on ihan samanlaista välillä. En usko että tekosi kaataa maailman, menette sitten ensikerralla uudestaan
.. tää uhmaikäisten kanssa eläminen. Minusta teit oikein, kun pidit lupauksesi. Mutta liinuksin (edellinen) mielipiteessä oli minusta hyvä perustelu. Että jos kiukuttelemalla sitten saa uloslähdön peruttua, niin siksi ei kannattaisi antaa sellaista uhkausta. Pukeminen ei meilläkään oikein luonnistu. Ei ole kyllä oikein kiinnostustakaan. Oikeastaan vain hihan työntää puettaessa itse ja peukalon tumppuun, kengät saattaa osata kans laittaa.
Varmasti on paljon persoonakohtaista, miten tilanteissa kannattaa toimia. Meillä on aikas tulinen 2,5-vuotias. Toisaalta on itsenäinen, sosiaalienn ja tyytyväinen lapsi, mutta menettää hermonsa herkästi ja kovaäänisesti. Noin 1 v 3 kk iästä lähtien on ollut jos jonkinlaista huutokohtausta. Välillä oon miettinyt, otanko liian herkästi syliin, mutta oon tullut siihen tulokseen, että hän tarvitsee jossain vaiheessa kohtausta syliä, jotta pystyy rauhoittumaan. Tiukat ohjeet ja sanallinen kieltäminen menee yleensä kuin kuuroille korville tai sitten saa aikaan " vastareaktion" , tekee siis juuri päinvastoin. Esim. rappusten nousemisessa ei ole apua yhtään käskystä, joskus palkinnoista. Mutta usein lopulta kannan pojan ylös.
Minusta on aika vaikeaa hahmottaa, mikä on uhmakäyttäytymistä, siis sellaista hallitsematonta. Mihin käyttäytymiseen taas pitäisi ottaa tiukempi ote. Kun sitten taas jos on tiukempi, saattaa seurauksena olla uhmahuutoa, mistä ei taas oikein pääse ilman syliä yli.. Oon ajatellut, että kun asennoituu, että tää on vaihe, niin kyllä se aikanaan helpottuu. Että jos välttäis turhan tiukkoja rajoja, mutta pitäis ne rajat, mitkä asettaa, noin suurin piirtein ainakin.
Ite oon huomannut, että nämä tavat toimii yleensä hyvin ongelmatilanteissa:
- Kun antaa vaihtoehdon esim. " laitetaanko musta vai sininen pipo" (no nykyään sanoo kyllä molempiin " EIKÄ" )
- HUUMORIA aina kun vaan ite jaksaa. Se ei vie omaa auktoriteettia pois ja samalla pystyy käsittelemään huumorin avulla itse uhmaa ja kiukkua.
- Ei kiinnitä liikaa huomiota huutoon (mikä on liikaa)
- Ottaa syliin jos lapsi pyrkii.
- Käydään yhdessä tilanne läpi kun on rauhoituttu.
- Antaa hellyyttä ja muistuttaa " olet tärkeä ja rakas" .
- Ottaa aikalisän ja menee itse toiseen huoneeseen hetkeksi, miettii, miten kannattaisi edetä.
- Katkaisee kiukun jollain uudella tekemisellä (" muutenvaan" , ilman että se olisi palkkio käyttäytymisestä). Siis että sanoo, " hei, mä meen nyt tekeen vohveleita, tuutko sinä" . Jos sopii tilanteeseen.
- Pukee vaan, vaikka huutaisi, ja sanoo, että nyt puetaan.
- Ottaa mukaan muuta toimintaa (kirja pottareissulle, nalle ruokailemaan)
- Antaa ohjeet/käskyt jonkin lelun (vaikkapa lehden kuva toimii!)äänellä. Siis vaikkapa nalle kädessä kerrot nallen äänellä pilke silmäkulmassa, että " Nyt heti pukemaan, äkkiä" ;)