Auttakaa! Miten voisin alkaa laihduttamaan tuota lasta
loukkaamatta hänen tunteitaan. Pojalla on nykyään aivan mahdoton ruokahalu. On 2. luokalla ja huomaan, että on pyöristynyt taas. Meillä tehdään ihan normaalia kotiruokaa, eineksiä yms harvoin. Leivänkin olen jo vaihtanut ruisleipään/näkkäriin, käytän vain täysjyvätuotteita esim pastassa, kermaa harvoin ruoassa ja sekin vähärasvaista. Liikkuu päivittäin koulumatkat kävellen yht 5km ja illalla vielä pihaleikit päälle.
Poika syö siis
aamulla yleensä jogurtin ja ruisleivän
Lounas koulussa
Välipala : kotiin tultuaan on niin nälkäinen että lämmittää edellispäivän ruokaa lautasellisen (me vanhemmat käydään töissä, mulla ny vp mut yleensä tulee yksin kotiin). Olen yrittäny laittaa vihannespaloja+ruisleipää valmiiksi kaappiin, muttei ne riitä pojan mukaan.
Päivällinen normaali kotiruoka, jota syö saman verran kuin mun mieheni. Siis menee helposti 4 perunaa, 2 kananfilepihviä, vihannekset ja maidot päälle!!!
Iltapalla leipiä voi mennä 3 ja lisäksi hedelmää/muroja
Tuntuu, että sillä on aivan pohjaton ruokahalu. Ollaan puhuttu terveellisestä syömisestä. Eilen sitten sanoin kun oltiin syömässä, että kannattaakohan sinun ottaa 4ää perunaa heti, luulisi vähemmänkin riittävän ja jos on nälkä voi ottaa lisää --> loukkaantui " ai olenko minä sitten läski?" :(
Auttakaa ja antakaa rakentavia neuvoja. En haluais alkaa pojan itsetuntoa nujertamaan tämän asian kanssa kuitenkaan. On 136cm/ 44kg
Kommentit (28)
Auttaa en osaa, mutta meillä on ihan samanikäinen poika ja ihan sama ongelma!
Kaiken lisäksi meilläkin poika suuttuu heti, jos yritän sanoa mitenkään asiasta.
Niin ja poika itse käy vaakalla ainakin 2x viikossa ja RIEMUITSEE, kun paino nousee.
Olen aika neuvoton asian kanssa. Tilanne ei meillä ole vielä paha, ts. poika on normaalipainon rajoissa, mutta viimeisen 1,5v aikana poika on silminnähden pyöristynyt, varsinkin maha pullottaa melkolailla ja housuja on mennyt vyötätöltä pieneksi.
Mitat meidän pojalla 127cm ja 30kg. Koulun th:n kans juttelin ja hän oli sitä mieltä, ettei ruuan määrää tarvi rajoittaa niin kauan, kun paino pysyy käyrillä alle +20. Nyt se on n. +13:ssa.
Ja tosiaan, meillä on ekstraongelmana mummot, joiden luona poika on lähes joka viikonloppu ja joissa poika saa herkkuja SADOISTA kielloista huolimatta ihan tolkuttomasti. Toisaalta nuita mummolareissuja en vähinkummin jättäis poiskaan, niihin on omat syynsä.
esim. suunnistus on todella hyvä kouluikäiselle ja suosittu perheharrastus.
Uinti on myös hyvä harrastus josta useimmat lapset pitävät kovasti :)
Lapsi syö, mitä vanhemmat antaa sen syödä. Mun lapsista ei koskaan tule läskejä, eikä itsestänikään!
menee päärynä, omena ja vesimeloni. Vihanneksista raakana porkkana ja nauris, muuten kyllä tykkää kaikista vihanneksista kuhan on kypsiä. Marjoista menee vain mansikka.
ap
Niin ja ne vihannespalat ei pojan mukaan riitä ei sitten millään vaikka ois leipää tms kaverina, ruokaa on saatava koulun jälkeen tai on oikea kärty.
Eikä teidän kouluterveydenhuollosta saa lähetettä ravitsemusneuvojalle?
uju :)
Vierailija:
Lapsi syö, mitä vanhemmat antaa sen syödä. Mun lapsista ei koskaan tule läskejä, eikä itsestänikään!
Vierailija:
Lapsi syö, mitä vanhemmat antaa sen syödä. Mun lapsista ei koskaan tule läskejä, eikä itsestänikään!
Niinhän sen pitäis mennä. Mutta mistä minä kaivan sen selkärangan etten anna syödä oikeeta ruokaa.
Liikunta on kyllä sellainen juttu mitä voitais lisätä, mutta se painottuu aina vain viikonloppuihin. Käymme aina sunnuntaisin uimassa, mutta se ei kai ole riittävästi.
ap
Näin lihavuus todetaan
Lihavuuden diagnoosi perustuu pituuden ja painon mittaamiseen sekä pituuteen suhteutetun painon, pituuspainon, määrittämiseen. Pituuspainolla tarkoitetaan painon suhdetta samaa sukupuolta olevien samanpituisten lasten keskipainoon. Kun nuoren pituuskasvu on päättynyt, lihavuuden määrittämisessä käytetään painoindeksiä, BMI:tä samoin kriteerein kuin aikuisilla.
Perusselvitykset tehdään lihavalle lapselle omassa neuvolassa, kouluterveydenhuollossa tai terveyskeskuksessa. Yleistilan, pituuden, painon ja kasvukäyrän lisäksi mitataan verenpaine ja tutkitaan veren rasva-arvot ja tarvittaessa sokeriarvot ja kilpirauhasen toiminta. Mahdollinen ahmimishäiriö tai bulimia pyritään myös saamaan selville. Muiden perheenjäsenten ja lähisuvun ylipainoisuus, sydän- ja verisuonitaudit, tyypin 2 diabetes ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt selvitetään myös, koska ne saattavat vaikuttaa valittuun hoitolinjaan.
Lihomiseen liittyy yleensä pituuskasvun vähäinen kiihtyminen. Murrosiän varhaistuminen on lihavilla lapsilla tavallista.
Lisäselvityksiä erikoissairaanhoidossa
Joskus lihomisen taustalla voi piillä sairaus. Kun pituuskasvu hidastuu, vaikka lapsi lihoo, syyksi saattaa paljastua kilpirauhasen vajaatoiminta. Lihomisen taustalla saattaa joskus olla myös tiettyjen sairauksien lääkehoito.
Poikkeava piirre, esimerkiksi lyhytsormisuus ja lyhytkasvuisuus tai viivästynyt kehitys voi kertoa lihavuuteen liittyvästä oireyhtymästä, jonka selvittely kuuluu erikoissairaanhoidolle. Tällaisia oireyhtymiä on useita, mutta ne ovat harvinaisia.
Taipeiden alueella esiintyvä likaisenharmaa pigmentaatio saattaa merkitä insuliiniresistenssiä, eli sitä, että lihakset eivät pysty käyttämään normaalilla tavalla hyväkseen insuliinia. Suun kautta tehtävä sokerirasituskoe antaa tavallisesti vastauksen.
Jos lihavalla tytöllä on kuukautishäiriöitä, poikkeavan runsas karvoitus tai molemmat oireet, on syytä epäillä munasarjojen monirakkulatautia ja tehdä tarvittavat tutkimukset. Jos lihavan lapsen murrosikä myöhästyy, on tällöinkin aihetta erikoislääkärin tutkimuksiin.
Tavoitteena terve lapsi
Lapsen ja nuoren painon saaminen mahdollisimman lähelle normaalia lähtee aina terveystavoitteista. Painonlasku tulee ikään kuin sivutuotteena. Aina painon pudottaminen ei edes ole tarpeen. Riittää, että paino pysyy samana, kun pituuskasvu normaalistaa pituuden ja painon suhteen. Päätavoite on saada lapsi ja nuori oppimaan sellaiset elämäntavat, että hän osaa hallita painoaan koko loppuelämänsä.
Laboratoriokokein todetut terveyshaitat ovat vain osa lihavan lapsen painolastia: tiedetään, että lasten lihavuuteen voi liittyä heikompi elämänlaatu kuin normaalipainoisilla. Lihavaa lasta myös saatetaan kiusata enemmän kuin muita. Lihava lapsi leimataan helposti, häntä nimitellään ja hänet jätetään joukon ulkopuolelle.
tässä osa siitä
koskaan mitattu. Meillä terkka sanoi ed. kerralla, että paino kyllä tasaantuu kun pituuttakin oli tullut paljon lyhyessä ajassa. Mut nyt taas tuntuu että niitä kiloja tulee kovempaa vauhtia kuin pituutta.
ap
Miten lasten lihavuutta voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä?
Lasten lihavuuden ehkäisy on välttämätöntä, mutta vaikeaa. Koska lihavuuden lisääntyminen liittyy koko länsimaiseen kulutuskulttuuriin, on siihen hyvin hankalaa vaikuttaa.
Yksilötasolla voidaan antaa ennaltaehkäisevää apua perheelle, jonka lapsilla on suuri lihavuuden riski. Ylipainoisia vanhempia voidaan auttaa omassa painonhallinnassa ja sen tiedostamisessa, että myös heidän lapsillaan on erittäin suuri mahdollisuus tulla ylipainoisiksi.
Huomattavasta ylipainosta kärsiville lapsille pyritään järjestämään lihavuuden hoitoa joko ryhmä- tai yksilöterapian muodossa. Koko perhe voi osallistua yhdessä terapiaan, jossa heitä pyritään ohjaamaan kohti oikeita ruokailutottumuksia ja liikuntakulttuuria. Elämänmuutosta pyritään tukemaan kouluterveydenhuollon ja sairaanhoidon yhteistyönä.
Monissa tutkimuksissa on todettu, että intensiivisellä puuttumisella lapsen tai nuoren ylipaino saadaan hetkellisesti laskemaan, mutta seuranta-aikana se usein nousee. Pysyvät ja laajat muutokset vaativat pitkäjänteistä työtä, joka tarvitsisi tuekseen koko kulttuurimme muutosta. Eri tahoilla onkin esitetty erityisen kansallisen työryhmän tai hankkeen perustamista lasten ja nuorten lihavuutta torjumaan.
tässä hyviä ideoita
Lasten ja nuorten lihavuuden hoitoketju HUS:n Hyvinkään sairaanhoitoalueella
Ymmärtäisin jos olisi teini-ikäinen.
Mulla pojat (vasta 7 ja 5) ja tämä nuorimmainen on myös kovasti ruoan perään. Söisi niin paljon kuin annetaan. On pyöreämpi kuin veljensä, joka on hoikka ja sopusuhtainen. Meillä on jo nyt pitänyt alkaa rajoitta ruoan määrää. En tiedä, miten se onnistuu sitten nuorimmainen on koulussa, jossa saa itse ottaa ruoan.
Poikasi siis syö kolme lämmintä ateriaa ja voit olla varma, että annokset koulussa ovat VÄHINTÄÄN yhtä suuria kuin kotona. Joten ensimmäiseksi jättäisin kyllä tuon koulun jälkeisen lämpimän aterian syömättä. Miten se onnistuu? Siten, että siellä ei ole sitä ruokaa kaapissa. Vaan niitä vihanneksia ja ruisleipää.
Monelta syötte päivällisen? Jos syö tuon määrän, kun kerroit, ja sitten muutaman tunnin jälkeen vielä iltapalalla monta leipää, niin tiedät varmaan itsekin, että liikaa tulee :( Ja mitä enemmän syö, sitä enemmän vatsalaukku venyy ja tavaraa mahtuu.
Pysyykö poikasi aina kavereiden perässä erilaisissa liikuntajutuissa? Onko kunto huonontunut? Voisitko alkaa puhua asiasta tätä kautta. Että ei ole hyvä myöskään syödä LIIKAA. Silloin ei jaksa yhtä hyvin, kun energiaa menee ruoan sulattamiseen jne.
Hankalaa on...
Poika on hyvin liikunnallinen ja paino ei ole ollut este liikkumiselle ja jaksamiselle muiden perässä. Toi oli kyllä hyvä havainto, että koulussa voi syödä ihan samoin verroin kuin kotonakin. Ehkä mun täytyy vaan jotenkin saada se " välipala" muutettua oikeaksi välipalaksi. Kärtytköön vaikka miten.
ap
Oletko varma ettei koulupäivän aikana tai jälkeen käy kaupasta ostamassa karkkia tai muita herkkuja. Kaupan tätinä tiedän sanoa että aika pieniäkin lapsia käy joka päivä ostamassa sen karkkipussin.
aluksi vaikea vastata kuinka paino/pituus kehittynyt, ?
Itse terveydenhoitajana aina otan lapselta paastoverensokerin jos runsasta syömistä , nukkuuko lapsesi hyvin?
Suosittelen uuden ajan varaamista terveydenhoitajalle ja sitten vielä lääkärille ( onhan bmi) laskettu?
Onko lihavuus kertynyt vatsan seudulle ? vai joka paikkaan?
Ensin aina perustutkimukset ja sitten vasta dietti/ruokavalio ohjattuna.
Kokemusta lapsesta jolla ylipainoa 15kg , vanhemmat aloittivat laihdutuskuurin(selvisikin että kilpirauhasongelma takana).
on pienempänä ollu aina pitkä ikäisekseen ja laiha. Nämä paino ongelmat ovat alkaneet vasta n. 2v sitten, jolloin pojalla todettiin rasitusastma. Mutta nyt on astma kurissa eikä mikään syy lihomiselle enää.
ap
paitsi tietysti ne isot määrät. Onko varmaa, ettei joka välissä napsita muutakin..? Jos muuten syö normaalisti/niukasti, tuntuu uskomattomalta, että kerralla jaksaa sitten yhtäkkiä (kerran päivässä) vetäistä tuollaisen annoksen ruokaa :)
Meillä hoikka noin 138cm ja muistaakseni 27kg tokaluokkalainen poika, joten aika paljolta tuo 44kg tuntuu.
Meillä syödään paljon epäterveellisemmin kuin teillä. Hyvä ruokahalu pojalla on kyllä. Ja vaikka koulussa syö, on kotiin tullessa kova nälkä ja syö yleensä heti meidän kanssa ruuan (olen kotona). Annokset ei mitään jättimäisiä ole (yleensä kaksi perunaa). Vihanneksia syödään kun muistetaan.. Karkkia ym. herkkuja turhan usein.
Syödään myös melko epäsäännöllisesti. Välipaloja välipalojen päälle. Varsinkin illat syödään..
olla että käy kaupassa ostamassa kotimatkalla, kun kauppa on siinä välillä. Mut kai se sanois? Rahaa on kyllä käytössä, kolikkoina joita kerää lasikippoon.
ap
Muuten on pari senttiä pidempi ja painaa " vain" 33 kg.
Mutta siis on huomattavasti pyöristynyt viime aikoina ja on pakko huomautella sen syömisistä koska pelkään että lihoo! Nyt taitaa olla juuri ja juuri vielä normaalipainoinen.
Onneksi on tulossa kesä ja silloin ulkoillaan entistä enemmän (hyvä jos saan pojan kotiin syömään) ja kuumalla ei taida niin suuret ruokamäärät maistua.
Mun mielipide on että lasten lihoomiseen pitää puuttua ajoissa kun se on vielä hallittavissa eikä siinä vaiheessa kun lapsella on jo yli 10 kg ylipainoa!
sanoa, eli poika herää öisin yl. 3-4 maissa ja silloin on saatava lasillinen maitoa. Tätä on tehnyt nyt viimeisen vuoden.
ap
Tykkääkö poika marjoista tai hedelmistä?
Niistä voisi myös laittaa lapselle valmiita annoksia jotka on helppo syödä koulun jälkeen.