Mielipiteitä: 2-osainen sukunimi avioliiton jälkeen vai miehen nimi?
Ja nyt siis en halua säilyttää omaa nimeäni sellaisenaan.
Oma tyttönimeni on siirtokarjalainen nimi, josta pidän kovasti. Minulla on jo yksi lapsi, joka kantaa sukunimeäni.
Miehen sukunimi on ulkomaalainen. Suomeksi sitä ei kukaan osaa lausua oikein, mutta väärin se menee ihan kohtuullisesti. Sanotaan nyt, että tyyliltään se olisi vähän kuin vaikka De Dijk (tosiaan olematta tuo nimi ;).
Meille on tulossa perheenlisäystä, ja yhteisiä lapsia, joille tulee sitten miehen sukunimi.
Ajattelin, että käytännöllisistä syistä voisin joissakin (epä)yhteyksissä käyttää vain tätä tyttönimeä ja säästää pitkän 2-osaisen nimen virallisiin asiakirjoihin (15 kirjainta tulee yhteensä).
Kommentit (23)
Miehelläni on ulkomaalainen nimi, joka kyllä ihan sopiikin suomalaiseen suuhun, tai ainakin se on helppo ääntää suomalaisittain. Mutta en silti halua luopua omasta sukunimestäni, joten taidan minäkin päätyä yhdistelmänimeen, vaikka siitä pitä tuleekin.
Totta kai sä pidät oman sukunimes! Ja varsinkin, kun sulla on jo lapsikin sillä nimellä. Ainostaan kynnysmatot, joita ei voi naisiksi edes kutsua, ottavat miehensä tai 2-osisen nimen. Ja alunperinkin kannattaa miettiä onko se naimisiin meneminen yleesäkään tarpeellista.
Enkä toisaalta haluaisi olla tulevien lasten kanssa kuitenkaan eriniminen.
kun kerran pidät nimestäsi ja varsinkin lapsen takia.
Pidä omasi tai ota kaksoisnimi.
Ja esim. pankkikortti tositetta tms. muuta asiakirjaa allekirjottaessa kirjottaisin Maili M-Meikäläinen.
JOs itellä on " ihana" sukunimi ja miehellä myös miksi ei voi pitää molempia!!
Vierailija:
Ja nyt siis en halua säilyttää omaa nimeäni sellaisenaan.
Oma tyttönimeni on siirtokarjalainen nimi, josta pidän kovasti. Minulla on jo yksi lapsi, joka kantaa sukunimeäni.
Miehen sukunimi on ulkomaalainen. Suomeksi sitä ei kukaan osaa lausua oikein, mutta väärin se menee ihan kohtuullisesti. Sanotaan nyt, että tyyliltään se olisi vähän kuin vaikka De Dijk (tosiaan olematta tuo nimi ;).
Meille on tulossa perheenlisäystä, ja yhteisiä lapsia, joille tulee sitten miehen sukunimi.
Ajattelin, että käytännöllisistä syistä voisin joissakin (epä)yhteyksissä käyttää vain tätä tyttönimeä ja säästää pitkän 2-osaisen nimen virallisiin asiakirjoihin (15 kirjainta tulee yhteensä).
Yhdistelmänimeä käyttäisin jos nimet sointuvat hyvin yhteen, en muuten.
Vierailija:
Enkä toisaalta haluaisi olla tulevien lasten kanssa kuitenkaan eriniminen.
Anoppini käyttää työssään yksinkertaisuuden vuoksi vain sitä kaksoisnimen etuosaa (tyttönimeään), vaikka siis virallisissa papereissa yms. sillä on kaksoisnimi.
Ensisijaisesti kuitenkin käytän omaa nimeäni ja esim. ostokset kuittaan Maili Meikäläinen-M.
Vierailija:
Ja esim. pankkikortti tositetta tms. muuta asiakirjaa allekirjottaessa kirjottaisin Maili M-Meikäläinen.
JOs itellä on " ihana" sukunimi ja miehellä myös miksi ei voi pitää molempia!!Vierailija:
Onko tää mun mieltymys sulle sitten jotenkin ongelma? Ei jotkut vaan halua olla lastensa kanssa erinimisiä, ei sitä tarvitse sen kummemmin perustella!
Vierailija:
Onko tää mun mieltymys sulle sitten jotenkin ongelma? Ei jotkut vaan halua olla lastensa kanssa erinimisiä, ei sitä tarvitse sen kummemmin perustella!
Vakituinen työ löytyy ja suomalainen koulutus.
Miehellä on lapsia ennestään.
ap
Vierailija:
Totta kai sä pidät oman sukunimes! Ja varsinkin, kun sulla on jo lapsikin sillä nimellä. Ainostaan kynnysmatot, joita ei voi naisiksi edes kutsua, ottavat miehensä tai 2-osisen nimen. Ja alunperinkin kannattaa miettiä onko se naimisiin meneminen yleesäkään tarpeellista.
hassu väite.
Ja lapsia en avioliiton ulkopuolelle synnytä. Tämäkin on aivan tunnekysymys - osin myös taloudellisiin asioihin liittyvä.
ap
Et kai liene holhouksenalainen?
Ja sullahan on jo lapsikin tuolla nimellä. Heitätkö hänelläkin vesilintua, kun uusi sulho sattui löytymään? Miten aiot toimia seuraavalla kerralla? Keräätkö sarjan erinimisiä lapsia?
Se olisi vähän kuin Alhomaa-Aalyd (mutta ei kumpikaan näistä)
Sinä siis rakastat miehesi lapsia enemmän kuin omaasi? Hieno homma!
Vierailija:
Et kai liene holhouksenalainen?Ja sullahan on jo lapsikin tuolla nimellä. Heitätkö hänelläkin vesilintua, kun uusi sulho sattui löytymään? Miten aiot toimia seuraavalla kerralla? Keräätkö sarjan erinimisiä lapsia?
Vierailija:
Sinä siis rakastat miehesi lapsia enemmän kuin omaasi? Hieno homma!
yksi yhteinen nimi - on kaikkein helpointa kaikille
Jos Suomessa asutte niin mieskin hyväksytään täkäläisiin oloihin helpommin kun sillä on suomalainen nimi.