Minua huolestuttaa, että pahinkin hirviö on aina omasta mielestään hyvä äiti

Lisäksi tämä sulkee kokonaan pois vapaan tahdon, joka ihmisellä kuitenkin on. Ei ole helppoa tehdä toisin kuin " trauma määrää" , mutta kyllä ihminen voi itsekin vaikuttaa elämäänsä ja muuttua tai ainakin tekojaan valita. On esimerkiksi paljon ihmisiä, jotka eivät petä kumppaniaan, vaikka tekisi mieli, pedofiileja, jotka eivät koske lapsiin jne. Tässä tullaan siihen, että aikuisella ihmisellä on vastuu teoistaan. Ei vain ole oikeutta paeta aina jonkun toisen selän taakse. Minulla ei ole oikeutta piestä lapsiani nahkavyöllä tai sähköjohdolla, kiskoa heiltä hiuksia tuppoina irti tai heitellä heitä pitkin seiniä tai nöyryyttää seisottamalla takapuoli paljaana nurkassa odottamassa selkäsaunaa tai piiskattu takapuoli esillä tai haukkua heitä hyödyttömiksi ja arvottomiksi olennoiksi, joista ei ikinä tule mitään, vaikka oma äitini niin minulle tekikin.

Minulla on traumoja ja niillä on seurauksia, niin varmasti jokaisella, mutta kun olen valinnut tulla äidiksi, minulla ei ole oikeutta siirtää niitä eteenpäin. Varmaankin aiheutan parhaista yrityksistäni huolimatta pojilleni jonkinlaisia traumoja ja turhaumia, niin tekee jokainen vanhempi, mutta minulla ei ole oikeutta jatkaa sukupolvien ketjua pahoinpitelemällä heitä. On minun vastuuni aikuisena ihmisenä huolehtia, että pysyn siinä kunnossa, että en ajaudu pahoinpitelemään lapsiani fyysisesti tai henkisesti. Jos minulla on vaikeuksia, minun vastuuni on etsiä itselleni apua. Minulla ei ole oikeutta pilata lasteni elämää siksi, että itselläni on vaikea tausta.

Jos tilanne on sellainen, että ei vain pysty selviämään traumoistaan niin paljon, että saisi ketjun poikki, niin ei pidä tehdä lapsia (se on nykyisin täysin valittavissa) tai jos niitä on, pitää huolehtia, että he saavat hyvää hoitoa. Ja jos sitä ei pysty itse tarjoamaan, niin varmistaa, että lapset saavat sitä muualta. Elämä ei aina ole helppoa, mutta ei sellaista kukaan ole luvannutkaan ja minusta ihmisellä ei ole vain oikeutta heittäytyä täysin virran vietäväksi vailla mitään omaa yritystä. Tappaminen, raiskaaminen, väkivalta, avuttomien heitteillejättö jne. vain ovat väärin, vaikka kuinka olisi paha olo.

Vierailija:

" Virheellistä ja satunnaista käyttäytymistä ei ole. Kaikkeen on hyvät syyt. Se voi olla fyysinen tai psyykkinen vamma tai sairaus. Mutta jos meillä ei ole kumpaakaan, ja jos meidän käyttäytymisemme tai tuntemuksemme eivät mielestämme sovi tilanteeseen, me emme käyttäydy virheellisesti emmekä satunnaisesti. Jos jonkun toisen ihmisen käyttäytyminen tuntuu sinusta satunnaiselta ja kummalliselta, saatat juuri nähdä hänen traumaattisen muistinsa toimivan käytännössä. Hyvin todennäköisesti hän häpeää sitä ja yrittää pitää sitä piilossa - jos hän huomaa sen. Sitä ei ole helppo huomata sisältä käsin. Mutta se ei mene sillä pois. Traumaattinen muisti yrittää tulla esiin koko ajan, ja mitä enemmän me yritämme hallita sitä, sitä enemmän se vaipuu elämäkerrallisen ja verbaalisen muistin ulottumattomiin. Mieli jakautuu.

Tavallinen muisti pyrkii yhdistymään elämämme kanssa. Se muistaa asioita, jotka ovat meille hyödyllisiä ja tarpeellisia, ja joiden avulla me selviämme elämästä. Traumaattinen muistaminen sen sijaan ei tunnu meistä hyödylliseltä. Se häiritsee elämäämme ja tekee sen ennustamattomaksi. Me pyrimme rajoittamaan sen ilmenemistä ja työntämään piiloon sen esiin nostamia asioita. Tavallisen muistin ja traumaattisen muistin välille syntyy kuilu, mutta se ei heikennä traumaattista muistamista millään tavalla. Me ainoastaan lakkaamme ymmärtämästä itseämme, ja sen sijaan alamme vihata itseämme."

ai saada kämppä yöksi. Ei heitä vaan jaksa kiinnostaa. Lapsi ei todellakaan ole toivottu tai suunniteltu ja raskauskin havaitaan liian myöhään. Kuitenkin kuvitellaan sen lapsen sitten muuttavan elämän paremmaksi, mutta eihän se sitä tee ja kärsimys kiertää eteenpäin.

Mulla on vastaavia kokemuksia ja oma äitini on sanonut, että " sä tulet olemaan omille lapsillesi ihan yhtä paska äiti kun minäkin" . Tästä on hyvä lähteä vanhemmuutta rakentamaan. Jepjep.



Vaatii todella paljon töitä, että pystyy muuttamaan tuollaiset omassa lapsuudessa saadut mallit. Musta itsestäni tuntui lapsena, että äiti oikeutti tekonsa sanomalla, että oma äitinsä hakkasi vielä enemmän ja sen äiti vielä enemmän jne.



Huostaanotettujen lasten kanssa kun tein töitä pari vuotta nuorena, huomasin, että ihan totta on olemassa aikuisia, joilla on vanhemmuus ja aikuisuuteen kuuluva vastuullisuus ihan hukassa. Kaikkien elämässä ne lapset ei vaan ole sijalla yksi.



Toisaalta tuntu tosi pahalta katsoa niitä äitejä, jotka itkivät vierailuajalta lähtiessään. Ei se ollut niille pikku juttu, että niitten lapset on otettu pois, vaikka eivät ole itse pystyneet niistä huolehtimaan.



Mulle tuo työ oli avartava kokemus. Mä olin elänyt kuitenkin sellaisessa pumpulissa, että en halunnut tiedostaa, että tuollaista tapahtuu, että joillakin lapsilla on oikeasti kamalaa kotona. Toisaalta se vasta onkin mielenkiintoinen seikka, että se oma äiti on aina rakas, vaikka mitä julmuuksia olisi lapselleen tehnyt. Kyllä ne lapset sen äidin perään itki. Äidin, joka on lyönyt, jättänyt yksin kotiin itkemään, ryypännyt kotona, ei oel antanut ruokaa tai pessyt.



Ei ole aina tietoinen valinta olla " paska äiti" , vaikka jotkut näyttävät kyllä elelevän vähän hällä väliä -meiningillä. Joka tapauksessa lapsen laiminlyöntiin on puututtava, johtui sitten uupumuksesta, kännäämisestä vai ihan typeryydestä. Äitille tukea ja neuvoja ja lapsi pois jos sen ei ole hyvä olla kotona.



Tuli muuten mieleen yksi todella karu leffa: The Heart Is Deceitful Above All Things



Se kertoo nuorena äidiksi tulleeksi naisesta, joka hakee poikansa pois kasvattivanhemmiltaan. Se äiti on just sellanen, jolla miehet vaihtuu ja viina ja huumeet ja huoraaminen on lasta tärkeämpää. Ja se lapsi joutuu kokemaan aivan hirveitä asioita, mutta silti se poika janoaa äitinsä huomiota ja hyväksyntää. Mua itketti niin kamalasti kun katoin tota.

Ei sitä ehkä kenelle tahansa tunnusteta, mutta itse tiedetään, ettei homma ole hanskassa.



Mutta siinä olen yhtä mieltä ap:n kanssa, että oikeasti hyvä äiti tunnustaa olevansa vajavainen ja pyrkii parempaan. On silkkaa tuubaa se, että jokainen äiti on omille lapsilleen paras äiti.

Sanoi että tähän päivään mennessä ei ole tavannut yhtään äitiä joka olisi myöntänyt huostaanoton olevan aiheellinen. Aina syy oli naapureiden kyttäämisessä, kateellisten vanhojen akkojen sepityksissä...ei koskaan äidissä itsessään.

Jos täällä arvostelee äitiä (vaikka äiti olisi millainen julmuri tahansa) niin on empatiakyvytön hirviöihminen eikä ymmärrä elämästä mitään!



Se, että ajattelee asioita ensisijaisesti viattomien, avuttomien, täysin toisten armoilla olevien lasten kannalta, ei tämän palstan mukaan ole yhtään empaattista.





Itse kun olen elänyt " helvetillisen" lapsuuden, koska lapsella ei ole vaihtoehtoja, on jotenkin tosi masentava lukea tuota äitien puolustusta..



En myöskään ymmärrä huostaanottokeskusteluissa pointtia, että " lasten takia viitsin edes vähän yrittää" - minusta on pelottavaa, että pieni lapsi joutuu olemaan peloissaan, nälissään, elämään epäedullisissa olosuhteissa ja toimimaan äidileen terapeuttina, koska se estää äidin täydellisen luhistumisen. Ei ole mielestäni lapsen tehtävä.

reija^^

Puhut asiaa, mutta ongelma ei olekaan ne ihmiset jotka ymmärtää tämän asian vaan ne jotka ei ymmärrä. Tämä on juuri se juttu joka jää kansalta käsittämättä. Kuvitellaan että ihminen ymmärtää aina olevansa valintatilanteessa, jossa valitsee hyvän ja pahan välillä. Näin se ei vaan hyvin usein mene.



Mulla esim. on maailman hyväntahtoisin, rakastavin äiti, joka on kohdellut mua suunnattoman kaltoin - niillä eväillä jotka on saanut lapsuudestaan. Hän on ihan vilpittömästä luullut tekevänsä oikein. Hänelle ei myöskään voi puhua asiasta, koska hänellä ei ole edelltyksiä ymmärtää mitä tarkoitan, ikinä. Mulla on äidistäni poiketen ollut se hyvä tuuri, että olen suht. älykäs ja analyyttinen. Olen päässyt tiedon äärelle ja ymmärtänyt sen. Äitini ei tähän pysty.



Toinen esimerkki, pedofiilit usein ihan oikeasti ja rehellisesti kuvittelee, että lapsi on heidät vietellyt. Jossain syvällä sisimmässään he kyllä tietävät, että asia on väärin, mutta eivät päästä sitä tietoisuuteen. Vankilapsykologi puhui tästä telkussa. Heille pitää ihan kädestä pitäen näyttää mikä on ongelma, uhrien kertomusten kautta. Pakottaa heidät kohtaamaan ne.



Näistä syistä tuo hirviöäidiksi haukkuminen tuntuu minusta joskus niin turhauttavalta. En minäkään hyväksy mitä he tekevät, tietenkään, mutta näen sen kyvyttömyyden mistä se kumpuaa. Siinä haukkuminen, ylenkatsominen ja oikean ja väärän pintapuolinen opettaminen ei auta mitään. Tarvitaan paljon järeämpi aseita ja konkreettista tukea.

Tästä perheestä muita lapsia on otettu huostaan, mutta yksi jätetty, ettei äiti ihan romahtaisi ja tukemaan mahdollista kuntoutumista. On kyllä aivan karsean ylivoimainen tehtävä lapselle ja kun ressu on jo niin iso, että tietää itsekin tämän tehtävänsä, niin ottaa paljon stressiä siitäkin, että saa äitinsä pitämään yhteyttä huostaanotettuihin sisaruksiinsa, muistamaan tapaamiset ja luvatut soitot, menemään niihin selvänä jne. Itse ei tietenkään tahdo tulla otetuksi huostaan ja kun koulu yms. sujuu, niin tilanne jatkuu. Ja on surkeata.

Vierailija:

En myöskään ymmärrä huostaanottokeskusteluissa pointtia, että " lasten takia viitsin edes vähän yrittää" - minusta on pelottavaa, että pieni lapsi joutuu olemaan peloissaan, nälissään, elämään epäedullisissa olosuhteissa ja toimimaan äidileen terapeuttina, koska se estää äidin täydellisen luhistumisen. Ei ole mielestäni lapsen tehtävä.

Teinit vaan puhuvat niistä asioista jotka heille ovat tärkeitä, tässä tapauksessa ryyppäämisestä.

Hän todellakin kokee olevansa huono ja epäonnistunut äiti. Ja ikävä kyllä, olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä =(

" Hirviöäidin" pitäis ensin itse tajuta, että jotain on vialla kun koko ajan pitää ryypätä.

Vierailija:

Teinit vaan puhuvat niistä asioista jotka heille ovat tärkeitä, tässä tapauksessa ryyppäämisestä.

Vierailija:

Sanottiin mitä sanottiin niin äidit, joiden lapset harhailee yöllä kadulla, kun muija istuu kapakassa, ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, mutaa, roskaväkeä, joiden päälle voisin vaikka sylkeä. Näin se vaan on.

Kuules, ihmisarvo kuuluu kaikille. Näin se vaan on. Kaikille ei ole annettu elämäneväitä yhtä paljon kuin itse luulet saaneesi. jokainen elää elämäänsä omilla eväillään. Aina ei jaksa olla täydellinen, vaikka haluaisi.

Kyllä sinä olet se, jonka päälle pitäisi tässä ketjussa sylkeä. Mutta en toki tee sitä, vaan yritän ymmärtää sinua. Sinäkin elät juuri niillä (nähtävästi vähäisillä) eväillä, joita kotonasi tarjottiin. Toivottavasi haluat oppia elämästä jotain. Vain siten voit tulla " paremmaksi ihmiseksi" .

Et sinä ole sen parempi kuin muutkaan. Yksi roska muiden roskien seassa vain...

Vierailija:

" Hirviöäidin" pitäis ensin itse tajuta, että jotain on vialla kun koko ajan pitää ryypätä.

siihen valintatilanteeseen liittyy. He miettivät sitä valintatilannetta vain omasta näkökulmastaan, eikä heillä ole välttämättä edes käsitystä mitä se ahdistus voi pahimmillaan olla, mikä valintatilanteessa on. Minä ole itse eronnut miehestäni aikanaa, ja se luonnollinen ja ahdistus ja suru mikä siihen tilanteeseen liittyi, oli ihan lastenleikkiä siihen ahdistukseen mitä olen tuntenut tällaista valeminää ylläpitäessäni, mistä tuolla kirjoitan (olikohan se tämä ketju). Eli jos vaihtoehdot on tuska joka on samaa luokkaa kuin jossain avioerossa ja kännäämisen aiheuttama morkkis, niin mitä luulette kumman on kiusaus valita? Kun ihmisellä ei ole muita keinoja käsitellä sitä ahdistusta. Ei tunnisteta edes omia tunteita saati että tiedettäis mistä ne johtuu.



Ja nyt on sitten helppo sanoa että no minä olen kokenut avioeron tai lapsen kuoleman tms. enkä silti juo. Ok, mutta ottakaa huomioon että näillä ongelmaisilla tätä tuskaa ja kalvavaa ahdistusta on kestetty ihan lapseesta asti ilman että sitä on millään omalla toiminnalla pystytty lievittämään. Lopulta sitä ei vaan jaksa enää ja turvaudutaan edes hetkelliseen helpotukseen.

Tämmöinen lihminen ei osaa edes kuvitella mitään muuta tapaa olla kuin se mihin on kasvanut. Sokea ei osaa kuvitella värejä. Kuuro ei osaa kuvitella ääntä. Hyvä uutinen on se, että toisin kuin aistivammaisilla näillä on edes mahdollisuus oppia, mutta voin omasta kokemuksesta sanoa että se on hemmetin vaikeaa.

Joku tuolla sanoi, että lapsen elämä sellaisen äidin kanssa, joka on lyönyt, jättänyt yksin kotiin itkemään, ryypännyt kotona, ei ole antanut ruokaa tai pessyt on aivan hirveää. No, minä en ole ikinä lyönyt lapsiani (tukistanut kyllä olen), mutta ovat kyllä saaneet joskus itkeä yksin kotona, alkoholiakin on käytetty kotona, ruokaa ei ole annettu rangaistuksena esim. ruualla leikkimisestä, ja joskus on mennyt viikko ilman kunnon pesua. Kukaan ei ole koskaan sanonut, että olisin ollut huono äiti, enkä itsekään pidä itseäni erityisen huonona. Minusta tuntuukin, että täällä jotkut taas yrittävät päteä jonkun kuvitteellisen huonon äidin kustannuksella. Ja mitä traumoja lapselle nyt siitä voi jäädä, jos joskus ei saa ruokaa tai pesua? Ja aika moni on kasvanut ihan normaaliksi johdonmukaisen väkivallankin keskellä. Joskus tuntuu, että ne " hyvin" kasvatetut lapset kasvavat kaikkein neuroottisimmiksi aikuisiksi, kun eivät ole lapsuudessaan mitään vaikeuksia saaneet kokea.