Minua huolestuttaa, että pahinkin hirviö on aina omasta mielestään hyvä äiti

Ja siihen lienee pari syytä. Ensinnäkin, se mihin tottuu lapsuudenkodissaan on ihmiselle monella tasolla normi. Sen näkee esim. näissä lasten rangaistusketjuissa. Tyyliin isäni piiskasi minua mutta se oli ihan oikein, koska ansaitsin sen ja minua piiskattiin aiheesta. Minustakin tuli ihan normaali! Ja totta kai piiskaan myös omia lapsiani.



Toiseksi jos oma persoona on jäänyt lapsuuden kaltoinkohtelun takia joiltakin osin kehittymättömäksi, ei ymmärrä missä on vika. Ei ihan oikeasti pysty näkemään niitä vikojaan.

Millaiset lähtökohdat esim. opiskeluun antaa tuollainen ympäristö, jossa ilmiselvästi ihannoidaan ryyppäämistä, rellestämistä ja huoraamista?



Pientä tyttöparkaa käy sääliksi. :(

se saattaa olla jollekin ainoa paikkaa purkaa vitutusta, just siks ettei sitten sanoisi lapselle...

Vierailija:

niin olen silti huolissani millainen kasvuympäristö on lapsella jota äiti nimittää vittupääksi ja itseään pirihuoraksi.

Sanottiin mitä sanottiin niin äidit, joiden lapset harhailee yöllä kadulla, kun muija istuu kapakassa, ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, mutaa, roskaväkeä, joiden päälle voisin vaikka sylkeä. Näin se vaan on.

Mutta toisaalta myös oletan, että normaaliin äitiyteen kuuluu melkein erottamattomana osana epätäydellisyyden ja epäonnistumisen tunne. Itse en ainakaan koe olevani erityisen hyvä äiti - enkä voi edes väittää yrittäväni aina parastani. Olen siihen liian mukavuudenhaluinen ja laiska. Rakastan kyllä lapsiani ja näytän sen heille mutta silti voisin olla paljon parempi äiti. Ja minun tuttavapiirissäni on paljon muitakin sellaisia jotka kokevat huonoutta ja epäonnistumista äitiydessään vaikka lapset vaikuttavatkin hyvinhoidetuilta ja onnellisilta.

Toki joskus väsyttää tai menee hermot mutta siitä on pitkä matka tuohon " vitun vittupää vittu kun vituttaa" -linjaan. Mutta roskasakki on aina roskasakkia...

mutta yhtä lailla on meitä tavallisia päivittäin joissain jutuissa epäonnistuvia mutta kuitenkin lapsiaan rakastavia äitejä, joiden on vaikea nähdä itseään hyvinä äiteinä. Milloin olette kuulleet tavallisen parhaansa tekevän äidin nimittävän itseään hyväksi äidiksi?

Viikonloput menee bailaten. MIKÄ hänet sitten niin väsyttää, että pitää " purkaa pahaa mieltään" netissä? Akkahan puhuu kuin lapsi olisi pahin rangaistus maan päällä vaikkei itse juuri lastaan edes näe!

Vierailija:

Ja siihen lienee pari syytä. Ensinnäkin, se mihin tottuu lapsuudenkodissaan on ihmiselle monella tasolla normi. Sen näkee esim. näissä lasten rangaistusketjuissa. Tyyliin isäni piiskasi minua mutta se oli ihan oikein, koska ansaitsin sen ja minua piiskattiin aiheesta. Minustakin tuli ihan normaali! Ja totta kai piiskaan myös omia lapsiani.

Toiseksi jos oma persoona on jäänyt lapsuuden kaltoinkohtelun takia joiltakin osin kehittymättömäksi, ei ymmärrä missä on vika. Ei ihan oikeasti pysty näkemään niitä vikojaan.

Hienosti kirjoitettu! Juuri näin se on, en vaan osannut pukea noin hyvin sanoiksi :)

ylläpito, joka hänelle on kehittynyt omassa lapsuudessa. Addiktio on keino lääkitä asiasta aiheutuvaa henkistä kipua. Moinen vääristynyt persoona on ollut lapsena selviytymiskeino jota mieli puolustaa viimeiseen asti. Jos on hyvä tuuri, täysin pohjalla päästää siitä irti, koska ei kerta kaikkiaan ole enää psyykkistä energiaa jäljellä ylläpitää sitä. Siitä voi sitten alkaa terveemmän persoonan rakentaminen. Alkoholismi vaan on niin kavala addiktio, että siitä on sitten enää vaikea ponnistaa ylös. Joku peli- tai seksiriippuvuus on helpompi, koska keho ei ole niin sekaisin.

Vierailija:

Viikonloput menee bailaten. MIKÄ hänet sitten niin väsyttää, että pitää " purkaa pahaa mieltään" netissä? Akkahan puhuu kuin lapsi olisi pahin rangaistus maan päällä vaikkei itse juuri lastaan edes näe!

pitää lapsen? Kyllähän siitä nyky-yhteiskunnassa eroon pääsee.

Jos ihmisen jalat on kipsissä on helppo ymmärtää ettei lasta pysty hoitamaan vaikka rakastaa ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Jos psyyke on kipsissä niin sitten huudellaan hirviöäidiksi ja oletetaan ettei ihmisellä ole mitään normaalin ihmisen tunteita jne.

Entäpä jos minä olen sitä mieltä, että tällaiset äidit ovat usein hemmoteltuja ja mukavuudenhaluisia k***päitä, jotka ehkä rakastavat lapsiaan sen verran kun biologia eloojäämisen takia pakottaa heitä rakastamaan, mutta muuten heidän älykkyytensä ei riitä kuin seuraavan ryyppykerran suunnitteluun? Lähettiin taas yhelle ja veny aamuun asti, hih hih... täs on kuva mun uudest tukast LOL...



Eikö tämä ole vielä lohduttomampi ajatus?

Toistuukohan sama kuvio myös tämän nyt pienen ihmisen kohdalla, jos ei elinympäristö tuosta tervehdy? Ts. tämä addiktioinen teiniäiti siirtää mallin seuraavalle sukupolvelle. :(

oli eilen ihan oma aloituskin? Luin sitä päiväkirjaa sieltä ja sain sen kuvan, että sen mies (?) on linnassa! Vaikuttaa kyllä aika tasapainottomalta tapaukselta.

Tosin he eivät ole teinejä vaan vanhempia.



Ongelmana on se, että jos he sattuvatkin löytämään jotain pysyvää ja hyvää, esim. miehen joka ei hakkaa eikä ryyppää ja joka voisi kantaa vastuun perheestään, SE EI RIITÄ HEILLE!!! Kun pitää saada sitä jännitystä ja viikottaisia pubikierroksia ja menoa ja meinikiä.

Hänkin ulkopuolisen silmissä lähes sosiaalihuoltotapaus, mutta niin vaan hänkin kehuu olevansa hyvä äiti.

Vierailija:

Ongelmana on se, että jos he sattuvatkin löytämään jotain pysyvää ja hyvää, esim. miehen joka ei hakkaa eikä ryyppää ja joka voisi kantaa vastuun perheestään, SE EI RIITÄ HEILLE!!! Kun pitää saada sitä jännitystä ja viikottaisia pubikierroksia ja menoa ja meinikiä.

Traumaattinen muisti ei pääse tietoisuuteen eikä ole sanallinen. Se näkyy teoissa.

essa muiden hiukan hyljeksimää " roskasakkia" , niin jättäähän se ihmiseen leiman ja käyttäytymismallit. Sieltä on vaikea ponnistaa ja saada kasvatettua terve omanarvontunne. Miksi lyötte lyötyjä?

Ei sellainen ihminen ole " hyvä" ja onnistunut, jolla on ulkoinen habitus kunnossa ja kokee oikeudekseen mollata vähempiosaisia. Muiden kauhistelu on vain sairas tapa pönkittää omaa heikkoa itsetuntoaan ja tuntea jonkinlaista ylemmyydentuntoa.

Vierailija:

Tosin he eivät ole teinejä vaan vanhempia.

Ongelmana on se, että jos he sattuvatkin löytämään jotain pysyvää ja hyvää, esim. miehen joka ei hakkaa eikä ryyppää ja joka voisi kantaa vastuun perheestään, SE EI RIITÄ HEILLE!!! Kun pitää saada sitä jännitystä ja viikottaisia pubikierroksia ja menoa ja meinikiä.

" Virheellistä ja satunnaista käyttäytymistä ei ole. Kaikkeen on hyvät syyt. Se voi olla fyysinen tai psyykkinen vamma tai sairaus. Mutta jos meillä ei ole kumpaakaan, ja jos meidän käyttäytymisemme tai tuntemuksemme eivät mielestämme sovi tilanteeseen, me emme käyttäydy virheellisesti emmekä satunnaisesti. Jos jonkun toisen ihmisen käyttäytyminen tuntuu sinusta satunnaiselta ja kummalliselta, saatat juuri nähdä hänen traumaattisen muistinsa toimivan käytännössä. Hyvin todennäköisesti hän häpeää sitä ja yrittää pitää sitä piilossa - jos hän huomaa sen. Sitä ei ole helppo huomata sisältä käsin. Mutta se ei mene sillä pois. Traumaattinen muisti yrittää tulla esiin koko ajan, ja mitä enemmän me yritämme hallita sitä, sitä enemmän se vaipuu elämäkerrallisen ja verbaalisen muistin ulottumattomiin. Mieli jakautuu.



Tavallinen muisti pyrkii yhdistymään elämämme kanssa. Se muistaa asioita, jotka ovat meille hyödyllisiä ja tarpeellisia, ja joiden avulla me selviämme elämästä. Traumaattinen muistaminen sen sijaan ei tunnu meistä hyödylliseltä. Se häiritsee elämäämme ja tekee sen ennustamattomaksi. Me pyrimme rajoittamaan sen ilmenemistä ja työntämään piiloon sen esiin nostamia asioita. Tavallisen muistin ja traumaattisen muistin välille syntyy kuilu, mutta se ei heikennä traumaattista muistamista millään tavalla. Me ainoastaan lakkaamme ymmärtämästä itseämme, ja sen sijaan alamme vihata itseämme."