Minua inhottaa kaikki yli kolmekymppiset, koska olette niin VANHOJA!

No täällä yksi 38 vuotias täti kirjoittaa sulle vastauksen. Ensinnäkin, miten aiot ratkaista asian omalta kohdaltasi siis? Elämä se kun vaan kulkee eteenpäin ja ikää tulee lisää sinullekin? Toisekseen, joskus olisin ollut harmissani tällaisesta kirjoituksesta, mutta minun iässäni se on kuin hassu performanssi tai hupaisaa kulttuuria -ai joku ajattelee tuollalailla- ahaaa! Eipä koske minua, oho unohtui koko juttu. Kuten kirjoituksestasi huomaa, 20 vuotiaan elämä on yhtä ankstia, rankkaa tunteilua ja tulevaisuuden pelkoa. 40 lähestyvän elämä on rennompaa ja onnellisempaa. Tsemppiä, kyllä se siitä sinullakin rupeaa elämä hymyilemään kun vähän vanhenet!

sekä *raapii roikkuvaa persettään syvästi murheissaan*

... ehkä kokeilen kuihtuneen ja ryppyisen takapuolen kautta. Auts, yritin. Ilmainen vinkki. Ei kannata enää näin 3kymppisenä. Vanha ei taivu. Mutta onneski v***u venyy!

sulta jää elämä elämättä, se varsinainen elämä samoin naurut nauramatta, jos meinaat vain 29 elää.

Nyt olen 34 ja ja lapsia neljä ja elämä senkus vaan paranee..=))

Parikymppiset ovat ihan lapsia vielä.

Viisikymppiset ovat vielä nuoria.

Kuuskymppisetkään ei ole vielä mitään vanhoja.

Kasikymmpisillä alkaa jo olla ikää, mutta ei itseään tarvitse vanhaksi tuntea.



t. eräs, jonka 85-vuotias täti ei halua käyttää hänelle tarpeellista rollaattoria, koska ei ole vielä mikään vanha.

Luulevat oikeasti, että nuoruus on jotain hienoa, jota vanhemmat kadehtivat, eivätkä oikeasti tajua, että kukaan joka on aikuiseksi päässyt ja vihdoin sinut itsensä kanssa, ei sitä vaihtaisi nuoruuteen mistään hinnasta.

Taitaa meillä kolmikymppisil olla kuitenkin jotain mitä sulla ei ole..

Vaikka elämä onkin nyt seesteisempää ja järkeä ja elämänkokemusta karttunut roimasti, niin silti välillä kadehdin parikymppisiä nuoria, joilla vielä kaikki on edessä. Olen kyllä saanut elämältä jo tähänkin mennessä paljon: hyvän akateemisen ammatin, todella hyvän aviomiehen ja maailman ihanimman pienen pojan (ja toinen tulossa). Mutta kyllä se fiilis, mikä parikymppiseen silmistä loistaa, kun tietävät suuren seikkailun - ELÄMÄN - olevan vielä edessä pistää vähän kadehtimaan. Heille on vielä kaikki ovet auki (ainakin omasta mielestään)... Ja sekin on pakko myöntää, että ei tämä pikkuhiljaa etenevä rupsahtaminen mitään auvoista ole - höpö höpöä, että sen kanssa olisi täysin sinut.

timmimmästä päästä. Hauska katsoa plösöjä parikymppisiä (ja ihmetellä miltähän nuokin näyttää nelikymppisinä kun nyt jo ovat tuollaisia). Joo, ryppyjä rupeaa vähän olemaan. En haluaisi olla kyllä yhtään nuorempi, oli se nuoruus vaan niin jotenkin sekavaa aikaa.

kaunistuu vanhetessaan. Silmistä näkee elämänkokemuksen..

Inhoa vaan, ei se ole meiltä pois.

Tunnen sen kavereita parinkymmenen vuden ajalta useamman kymmenen, ja aina joku tulee juttelemaan, tai soittaa tai käy meillä, ja joo kyllä mun vanhat hippikaverit käy myöskin niiden keikoilla. Mulla on ollu älyttömän nastaa iästä riippumatta, ja meen aina mihin huvittaa, ja pyrin olemaan kaikille ystävällinen. Ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa millanen ihminen sua viehättää, eniten pidän sellasista persoonista jotka on tyytyväisiä omaan itseensä, ja jaksaa yrittää vuodesta toiseen ja pysyy positiivisena elämän suhteen.

kanssa niin perseestä, etten todellakaan haluaisi olla enää nuori. Elämä on muuttunut aremmaksi vuosi vuodelta ja nyt 33.vuotiaana olen vihdoin tasapainoinen ihanassa kodissa asuva kahden lapsen äiti, jolla on akateeminen koulutus ja mielekäs työ, mutta kaipa se alamäki jossain vaiheessa alkaa.



Itse asiassa olen myös paremman näköinen kuin koskaan, koska mitat ovat entiset 164/49, mutta nyt on varaa ostaa kalliita vaatteita, käydä usein kampaajalla yms ja elämäntavat ovat terveelliset, eikä niitä ryppyjä vielä näy.

Mutta onneksi minä en ole enää koskaan noin lapsellinen ja tyhmä.

Nyt pikkasen päälle kolmekymppisenä sitä ajattelee kaiken niin toisin.



-Nelikymppiset ei ne nyt oikeastaan ole niin vanhoja.

-Kun mä olen nelikymppinen nää nykyiset on viiskymppisiä. Ei se viiskymmentäkään ole oikeastaan vielä paljon.

-Oma äiti on 60 aika nuorelta se musta vielä tuntuu kun isovanhemmat on 85-90.

-Kakskymppiset on oikeesti vielä ihan pentuja. Kun kuuntelee jonkun kakskymppisen elämän viisauksia niin aika usein alkaa hymyilyttämään.



Ei näin " vanha" enään edes jaksaisi sitä kaksikymppisen elämän ahdistusta ollenkaan.

Vierailija:

Sanokaa mitä sanotte, mutta teillä roikkuu jo paikat, naamassa ryppyjä. Elämä jo puolessavälissä, ei kehtaa enää mennä nuorisopaikkoihin kun kaikki on " teinejä" ja pitää alkaa ostamaan vaatteensa jostain sokoksen naistenosastolta....sitten kun minä täytän kolkyt (9 vuoden päästä, läl läl lää), mä haen hautapaikan. Mitä elämällä tekee enää vanhana?

Ryppyjä on ruvennut tulemaan ja rinnatkaan ei ole enää entisellään. Ja teinipaikkoihin ei todellakaan huvita mennä, en kestä ap:een kaltaisia idiootteja.

Hautapaikkaa voit hakea jo nyt, en nimittäin usko että noin pessimistisellä elämänasenteella elää kauan. Ryppyjä taitaa olla jo nyt, kun pitää naama rutussa kulkea koko ajan, meitä kolmikymppisiä tuppaa nimittäin olemaan aika paljon.

Eli ota Lumene Tai Rimmel jo nyt käyttöön.

Tai enpä menekään. On ihan sellainen olo kuin olisin uuden elämän kynnyksellä :)