Kavin viihteella pitkasta aikaa lapsettoman kaverini kanssa. Han sanoi, etta lasten hankkiminen on helppo ratkaisu. Ei siis tarvitse sen jalkeen pohtia elaman tarkoitusta.

Vaan nii nettä lasten jälkeen elämän tarkoitus on itsestään selvä, eikä sitä tarvitse (eikä voi tai ehkä edes saa) enää kyseenalaistaa. Ja se tarkoitushan on tietysti niiden lasten hengissä pitäminen ja kasvattaminen.

Vierailija:

Mä kysyin (2 lapsen äitinä) oletko oikeasti tuota mieltä ja hän sanoi olevansa. Olin tyrmistynyt, ihan kuin aivot eivät enää toimisi lasten tullessa kuvioon. -hauska ilta ei enää ollut kovin hauska. Ajattelevatko kaikki lapsettomuuden valinneet näin..? Mä en oikein osannut vastata hänelle mitään, koin tilanteen sen verran vihamieliseksi ja tuli tosiaan puun takaa... :(

Kun on hankkinut lapset, ei tarvitse paljon miettiä, mikä se oman elämän tarkoitus on. Ne lapset tietenkin.

nyt on siten oikein suuttunut? Ei ymmärrä?

ei ebnää tarvi miettiä mikä se tarkoitus on, koska se tarkoitus on ne lapset. ELi se oli tavallaan kohteliausuus, eikä sillä ollu mitäänt ekemistä sen kanssa, ettet enää muka osais ajatella elämän tarkoitusta, vaan että ei enää TARVI ajatella... Tajuux???

Äitiys on myös velvollisuus, ei vain oikeus. Minulla on muutakin elämää, ura, mies ja ystäviä, mutta vain lapsilleni olen " velkaa" .

Enää ei elämä kaadu siihen, jos sattuu tulemaan muutama ryppy tai rahat eivät riitäkään uusiin farkkuihin. Myös elämän arvojärjestys on muuttunut, työ ei ole enää ykkösasia, vaan se että lapsillani asiat on niin hyvin kuin ne voivat olla (ja tätä kautta myös työssä eteneminen on hyvä juttu). Mielestäni lapset ovat minulle opettaneet ennenkaikkea sitä, miten otetaan toinen ihminen huomioon, eikä olla omaan napaan tuijottajia. Ehkä mun pitää vielä pohtia tätä ja mennä uudestaan ystäväni kanssa keskustelemaan rauhassa. :)

syyn haukkua lapsettomia, valitettavasti et sitä kyllä nyt löytänyt.

Ja kolmatta lasta odottelen. Elämää oli ennen lapsia ja sitä on ollut niiden saamisenkin jälkeen!



Äitiys on OSA minua, ei kaikki mitä olen. Olen työkaveri, vaimo miehelle, äiti lapsille, ystävä monille erilaisille tyypeille. Se että synnytän, ei sido minua kotiin 247 nyrkin ja hellan väliin.



Mitä olen sitten kun lapset muuttaa kotoa? Minulle on tärkeää pitää suhteita muihinkin ihmisiin kuin lapsiini -eikä se vähennä rakkauttani heihin.

Ystäväni on edelleen ystäväni. Onkohan muut perheelliset täällä törmänneet asenteeseen, ettei äiti enää kelpaa maailmanparannus-keskusteluun. Nyt elämämme on varmaan sen verran eri tilanteissa, että juttumme pysyi melko pinnallisina, mikä kyllä minua harmittaa. Myös se että, hänen provosoiva heittonsa laittoi minut kyllä hiljaiseksi. En osannut odottaa häneltä sellaista kommenttia (mieheni poikamieskavereilta kylläkin). ap

Minusta suhtaudut ihan omituisesti. Minulla on kaksi lasta ja tasan olen sitä mieltä, että vanhemman elämän tärkein tarkoitus on ne lapset. Piste.



Se ei tarkoita, etteikö aivojaan saisi käyttää tms. vaan ihan kylmää faktaa vastuiden tärkeysjärjestyksestä.

että jos siis lapsia hankkii. Elämän tarkoitus ei ole perillisten saaminen, mutta jos lapsia hankkii, heidät pitää osata laittaa etusijalle.



Ennen kuin nyt joku tästäkin pillastuu.



13

tuollaista lapsettomien ystävieni kanssa (itselläni lapsia), enkä tuollaisesta loukkantuisi! Onhan siinä paljon totuutta, en minä näe siinä rivien välissäkään väitettä, että lapset tekisivät vanhemmistaan aivottomia, kunnianhimottomia luusereita!



tietenkään en tiedä, millä tavalla ap:n ystävä tämän sanoi ja millaisessa yhteydessä.

Tarkoitan tällä siis sitä, miten suhtautuu toisiin ihmisiin, uusiin tilanteisiin, ympäristön suojeluun, vieraisiin kulttuureihin ym. ym. Siis näitä asioita, jotka opitaan jo lapsena. Kyllä minä näitä pohdin ja mietin, mitä asioita haluan siirtää lapsilleni. Haluaisin heistä asteen verran suvaitsevaisempia minä, haluaisin että he arvostaisivat suomalaisia juuriaan, mutta olisivat maailmankansalaisia... - Lapseni ovat minulla elämäni tärkein juttu, mutta joka päivä heidän kanssaan saa miettiä, miten asioita heille kerron ja selitän. Eli minusta kyllä joutuu aina uudestaan ja uudestaan käytännössä pohtimaan, miten asioihin elämässä suhtautuu. Esimerkiksi haluaisin olla suvaitsevainen, mutta vieroksun silti romaaneja. Miten selitän tämän lapsilleni? Tai miten muutan omia asenteitani ja käytönnön tapoja, ettei se taas sodi niitä arvoja kohtaan, joita haluaisin korostaa kasvatuksessa. AP

Vuorovaikutustaidot hukassa?



Ihmettelen aina, kun aikuiset ihmiset tuppaavat tulkitsemaan toisten sanomia miten sattuu. Kun aina olisi mahdollista keskustella. Kukaan kun ei pääse toisen pään sisään.

että kaikki lapsettomat eivät ole täysin idiootteja, jotka eivät ymmärrä mitään vastuusta ja lasten kanssa olemisesta. Tuohan oli fiksu kommentti ja monellahan se elämä on aikamoista hakemista ennekuin saa lapsia ja on pakko asettua aloilleen.

Minä en näe siinä mitään helppoa, päin vastoin.(Muussa yhteydessä hän on kertonut ettei koskaan tule itse hankkimaan lapsia.) Miksi hän pystyy minulle kertomaan sitten että ratkaisuni ryhtyä äidiksi, on helppo. Toisinsanoen hänen valintansa elää elämänsä ilman lapsia on... vaikea? Haasteellinen? Mielestäni ymmärsin hänen lauseensa täysin, ja halusin vielä varmistaa, että hän oikeasti näin ajattelee. (kyse ei ole vuorovaikutustaidoistani) ap

ja vanhemmuus olisi joku helppo nakki, että esim. se rakkaus lapseen olisi kaikessa ehdottomuudessaan jotenkin hirveän helppoa. Että sitä ei joutuisi kamppailemaan ehkä aivan erilaisten asioiden kanssa kuin lapseton.



Ja ihan rehellisesti, mä en edes jotenkin osaa kuitenkaan pitää lapsiani elämäni tarkoituksena. Rakastan heitä tietysti eniten ja yli kaiken, mutta, se on vain luonollista. Olen heille äiti.



Mutta mikä minun elämäni tarkoitus tänä persoonana, joka tässä maailmassa asioihin vaikutan, se on ihan eri asia, eikä lasten saaminen ole sitä sen tarkemmin selventänyt.

Sanotaanko näin, että elämäni tarkoitus on kasvattaa 2 hyvää ihmistä.

Pohdin sitä, minkä itse koen hyväksi.



ap(kysymykseen miten pohdintani liittyy elämän tarkoitukseen)

Sori nyt vaan, sellaiselta teinin horinalta. Jos olet eilen tuollaisia jutellut, niin ymmärrän sen ystäväsi kommentin.

Siis, että ap on vain kulkenut massan mukana, eikä keksinyt jotain epätavallisempaa tarkoitusta elämälleen. Eikö niin? Kyllä minäkin olisin saattanut tuosta vähän loukkaantua.