Päätös jäädä kotiin kun kuopus täyttää kolme.

Tarhassa hän sairasti kaikki mahdolliset infektiot ja oli mm. sairaalahoidossa noroviruksen takia. Söi 8 antibioottikuuria vuoden aikana korvatulehdukseen ym ym. Allerginen monelle asialle, viimeisin paljastunut allergia oli maitoallergia.



Kun olin vuoden ollut siis töissä, aloin tosissani miettiä mitä tekisin ja keksin, että jään vuorotteluvapaalle. Niinpä paperit vetämään neuvoteltuani ensin pomon kanssa ja ihanaa, sijainenkin löytyi heti.



Aloitin vapaan tämän vuoden alusta ja ihanaa, miten terve lapsi on ollut. Jätin tosin " jalan ovenrakoon" ja lapsi käy tarhassa kerran viikossa leikkimässä, lisäksi käydään perhekerhossa kerran viikossa.



Toinen syy, miksi halusin juuri nyt jäädä kotiin, oli ekaluokkalainen, jonka kesähoito alkoi mietityttämään ja ahdistamaan. Nyt saadaan olla kesäkin rauhassa kotona ja jos vain voisin, jatkaisin lasten hoitamista siihen saakka, kun kuopus olisi tokaluokkalainen.

Meillä ei tule olemaan oikein sitä mahdollisuutta. Kun ei rahat riitä niin pitkään kotona oloon.

Syynä tähän ihan se, että nautin työstäni, olen opiskellut siihen pitkästi ja oikeastaan kaipaan jo takaisin.



Toinen syy on myös se, että ehdottomasti haluan lasteni olevan jossain " ryhmässä" ennen esikoulua (tietysti tähän riittäisi myöhempikin hoitoonmeno kuin 3 v, mutta tämä siis ihan minun " itsekkäistä" syistä).



Jos olisin tilanteessasi pyrkisin kyllä hakemaan esikoiselle jotain itsenäistä kerhotoimintaa. En koe niinkään, että hän jää jotin askartelu- tai muita taitoja vaille, mutta ihan sen vuoksi että oppii olemaan " yksin" ryhmässä. Mutta tiedän, etteivät kaikki allekirjoita tätä, mutta tämä siis oma mielipiteeni.



Mukavaa kotiäitielämää :)

Pitää miettiä tuota esikoisen mahdollista kerhoilua tms, tai jos hankkisi hänelle jonkun mieluisan harrastuksen kerran viikossa lähikaupungista. Pitää kerhossa kysellä muilta äideiltä huomenna suosituksia.



Kiitos vastauksista. Kiva saada asiallista keskustelua täällä aikaan aiheesta. Miettimisen aihettakin olen saanut, ja toisaalta sitä vahvistusta että oikealla tiellä tässä ollaan.



Niin ja joku kyseli taustoistamme. Mies on myös ihan tavallinen rakennusalan duunari, sanotaan näin että ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Joku kirjoittikin kuin minun suullani, me kanssa käytämme metsänantimia hyväksi, teemme kotiruokaa jne.

Ostamme myös etenekin lasten vaatteet kirppareilta, oikeastaan uutena olemme ostaneet vain miehen ja minun ulkoiluvaatteet. Kierrätämme ystäväpiirissä vaatteita, leluja yms.



Yhteiset rahat, ja pieni lyhennys asuntolainassa. Maaseudulla talon saa kuitenkin murto-osalla siitä mitä kaupungissa. Mitään kaukomatkoja emme harrasta, emmekä varmaan pahemmin muitakaan lähivuosina. No Baltiaan suunnittelemme autolla lähtevämme ensi syksynä, että voi sitä reissata edullisestikin halutessaan. Muutenkin saamme iloa luonnosta, reissaamme teltan kanssa kotimaassa, vaellamme Lapissa yms.



Kesän odotusta kaikille.

Ap.

Kerhossa ovat käyneet säännöllisesti 3-vuotiaasta, 2 tai 3 kertaa viikossa. 4-vuotiaasta esikoinen oli joka päivä. Lisäksi harrastuksia. Minusta minimi, että lapsi oppii sosiaalista käytöstä lapsiryhmässä.

meilläkin.



Olemme akateemisia, miehen palkalla pärjäämme, ja jää rahaa myös matkusteluun.



Kerho 3 kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan, ehtii hyvin harjoitella ryhmässä oloa. Lisäksi pihakavereita ja sisarusten lapsia, joiden kanssa sosiaalisia kuvioita harjoittelemaan pääsee kyllä.



Itse olen ollut kotona eskariin asti, eikä ole ollut mitään ongelmia saada ystäviä koskaan.

Mukava kuulla, ettei tätä päätöstämme hoitaa lapset kotona ole täällä lytätty kokonaan. Varmasti on niitä, jotka arvottavat ryhmään tottumisen ja äidin työpanoksen erilailla, mutta meille sopii näin.



Mieheni on it-alalla, tienaa alle 4000E kuussa, mutta olemme pärjänneet hänen tuloillaan. Tai siis laskimme että tulemme pärjäämään kun kesällä kuopuksen kotihoidontuki loppuu. Emme matkustele paljoa ulkomailla, mutta kotimaassa olemme lähes joka viikonloppu jossakin. Lapset ovat kyllä tottuneita teatterissa, sirkuksessa ja kylpylässä kävijöitä. Tänä vuonna teemme kaksi ulkomaanmatkaa - autolla Saksaan ja kesällä omien vanhempieni sponsoroimana Ruotsiin.



Meillä on se onni, että lapsemme ovat melkein liiankin sosiaalisia. He puhua pälpättävät aina ja kaikkialla, huutelevat jopa ohikulkijoille " kaikki" meidän asiat. No, se on vähän tapana täällä maaseudulla. Ja täällä maaseudulla meidän on pysyminen niin kauan kuin olen kotona. Vaikka olen pääkaupunkiseudulta kotoisin ja miehenikin kaupunkilainen niin valitsimme halvan talon maaseudulta yli 100 km Helsingistä ja pienen asuntolainan voidaksemme taata lapsillemme rauhallisen lapsuuden isossa omakotitalossa.



Uskon että eskari opettaa kyllä vuoden aikana sen mitä tarvitaan koulukypsyydestä. Ja kyllä meidän lapset osaavat saksia käyttää! Ja kerhossa ja eskarissa ovat ne samat lapset jotka samalle luokallekin menevät - pienen paikkakunnan etu on yksi aloittava luokka jolla lapsia n. 20.

kuin lapsiryhmässä toimiminen ja opetettavana oleminen.

Olen siis 23 ja 4.



Tästä asiasta olenkin esikoisen kohdalla ehkä eniten huolissani. Sosiaalisuus ei todellakaan ole sama kuin ryhmässä toimiminen. Tyttö on varsinainen hyrskynmyrsky, koheltaa ja säheltää ja tuntuu olevan vaikea keskittyä pitkäksi aikaa mihinkään. Mutta uskon silti, että hän esikoulun aikana tottuu ja oppii kuuntelemaan ohjeita ja toimimaan niiden mukaan rauhallisemmin.

Mutta ryhmätilanteissa tärkeinä korostuvat ymmärrys siitä, milloin on kuunneltava toisia, oltava hiljaa, annettava työrauha ja mitä asioita kannattaa puhua ja mitä ei. Sosiaalista on huomaavaisuus, ei kaiken puhuminen kaikille kovaäänisesti.

Koko ryhmä on ihan säpäleinä, kun hän nyt opettelee sosiaalisuutta.

Meillä vanhin lähtee eskariin suoraan kotihoidosta ensi syksynä, keskimmäinen vuoden päästä, nuorin on vasta 2, joten hän varmaan kerkeää päiväkotiin tms aikanaan.



Mutta meillä ei ole tuliterää kotia eikä tuliterää autoa, niissä säästämme. Mutta sitten tykkäämme matkustella, pari pidempää ulkomaan matkaa tehdään vuodessa ja pari lyhyttä. Remontit teemme itse ja ruuat. Asuntolainaa ei ole, neliöitä 120. Taloudellisesti voisin olla kotona, mutta en tiedä jaksanko enää kauaa. MIes tykkää että olen kotona.



Sosiaalisuudesta, meillä on joka aamupäivälle kerho tai piiri tms, ja sitten on muskarit ja muut harrastukset. Sielä tietty oppii olemana ryhmässä. EHkä vaikeinta on se, etä vanhin oppiii sen että joku muukin voi komentaa kuin äiti :) :) :) Sitä vielä täytyy harjoitella. Ja sitten ruokailu, kun näissä meidän jutuissa on eväät mukana, niin on iso juttu opetella eskarissa syömään muutakin kuin äidin tekemää ruokaa :) Tässä nämä ongelmat mitkä tuli mieleen.

Vaan joku toinen ketjuun vastanneista :) Siis tämä jonka lapsi huutelee kadunmiehille kaikki asiat.. Meillä samanlainen tyttö myös kotona, tiedän tunteen. Ja pienellä paikkakunnalla asumme myös.



Meillä kanssa kotihoidon puolelle olemme kääntymässä. Muutimme myös tarkoituksella maaseudulle halvan talon perässä, mies sai alansa töitä. Pärjäämme siis yhden ihmisen palkalla, vaikka mies tienaa bruttona 2300¿ kuussa. Lisäksi saamme 210¿ lapsilisiä.



Arvovalintakysymys todellakin. Hieman hymyilyttää kun ihmiset valittavat että ei ole varaa jäädä kotihoidontuen varassa kotiin. Samoilla ihmisillä on kuitenkin varaa ostaa Luis Vuittonin käsilaukut ja Burberryn takit yms. Näin kärjistäen siis. Mutta kukin tyylillään tietenkin. Me valitsimme näin.



Lapsia siis kaksi, nuorempi täyttää tässä kuussa kolme. Eivät käy muuten kerhossa kuin kerran viikossa kirkon äiti-lapsi-kahvilassa. Enkä ole huolissani ollenkaan, sosiaalisia taitoja oppivat kyllä muutenkin, laaja ystäväpiiri lapsikatraineen auttaa asiaan. Esikoinen ehkä aloittaa kunnan virikekerhon syksyllä, saa nyt nähdä. Luotan kyllä että esikoulussa kerkiää oppimaan, ja onneksi lapsetkin saavat ja ovatkin erilaisia. Ei tarvitse samaan muottiin vääntää kaikkia.



Hyvä ketju.

Elättekö miehenne rahoilla tuon kotonaolon ajan? Tienaavatko miehenne hyvinkin? Matkustatteko ollenkaan? Mikä on asumismuotonne ja -kulunne?



Ihan siis sillä kyselen että itsekin tahtoisin jäädä kotiin.. Mutta näyttää siltä ettei ole taloudellisesti mahdollista.

että koti on aina lapsille parempi kuin päiväkoti (jos vanhemmat terveitä ja kohtelevat lapsia hyvin). Ihmettelen aina niitä, jotka sanovat että ' en tiedä, voinko tarjota lapselleni samantasoista hoitoa kun päiväkodissa' . Onhan oma äiti tai isä aina paras vaihtoehto lapsen hoitajaksi, ja oma koti paras paikka!



Totta on, että päiväkodissa oppii sosiaalisia taitoja, ja vähän vanhemmille (esim 4-5) se on varmaan hyödyllistä. Mutta päiväkodeissa on myös huonoja puolia, kuten melu, suuret ryhmät, infektiokierre, jatkuva aikuisten huomiosta taisteleminen...

Itse varmaankin jäisin kans ja olen ajatellut että tekisin vaikkapa parina iltana viikossa ja ehkä viikonloppusiin työitä että sais edes sen kotihoidontuen verran.

Mä suosittelen että kannattaa laittaa lapsi esim: 4-5vuotiaana seurakunnan kerhoon/vastaavaan. parina päivänä viikossa. Se olisi lapselle sopiva muiden lasten kanssa sosialistumiseen.

Minä kanssa jäämässä kotiin kahden lapsen kanssa. Mies tavallinen duunari, pihistämme mm. ulkomaanmatkoista.



Matkustaa kerkiämme myöhemmin, kun minä palaan työelämään. Lomailla voi myös kotimaassa, ja halvallahan pääsee myös esim. naapurimaihin, tai vaikka Ryanairilla Englantiin, Irlantiin tai Italiaan.



Arvovalintakysymyshän tämä on. Aion tehdä pari vuoroa viikossa ilta- tai viikonlopputyötä, jotta saadaan pari satasta lisää kuussa. Rahamme ovat yhteisiä, joten en käyttäisi ilmaisua mies elättää minut ;)



Asumme myös maaseudulla, oma talo, josta lainanlyhennys kuussa 500¿. Ei muita lainoja, auto on vanha ja velaton.

Ruoka on edullista kotiruokaa, käymme myös marjassa ja sienessä. Kasvimaalla viljelemme kasviksia ja juureksia, yrttejä kuivaan talven tarpeisiin.



Tsemppiä ap:lle, oikealla tiellä olette, ja kenenkään muun kommentteja ei kannata kuunnella. Teette varmasti kuten teidän perheelle parhaiten sopii.

Minua ja sisaruksiani on hoidettu kotona kouluun menoon saakka, tai itse asiassa meitä hoitivat isovanhempamme sitten lopuksi mutta kuitenkin kerran viikossa kerho oli ainoa ryhmä missä kävimme ennen kouluun menoa.



Meistä neljästä kolmella on ollut hankaluuksia ystävystyä ala-asteella muiden lasten kanssa. Ainoastaan yksi sisareni pääsi heti ryhmään mukaan. Osin se ehkä johtuu siitä, että muilla lapsilla oli paljon jo tarhasta tuttuja kavereita, mutta uskoisin että osa on myös sitä, että emme oikein kunnolla osanneet olla muiden lasten kanssa. Asuimme siis maalla, eikä meillä ollut saman ikäisiä leikkitovereita lähistöllä. Satunnaisesti toki tapasimme serkkuja ym. saman ikäisiä.



Virikkeistä ja leikeistä en olisi huolissani, meillä oli jos jonkinlaisia puumajoja ja leikkejä, askartelimme, piirsimme ja luimme paljon myös. Mutta tuohon sosiaaliseen puoleen ihan tämän oman kokemukseni perusteella suosittelisin panostamaan - että lapsille tulee taito olla muiden lasten kanssa, toimia ryhmässä ja ehkä saada myös joitakin kavereita joiden kanssa koulun aloittaminen sujuu vähän helpommin.

Olemme myös mieheni kanssa kumpikin kotihoidettuja esikouluun asti. Oma äitini oli kotona vielä minun ollessani kolmannella luokalla, hän palasi sitten osa-aikaisesti töihin. Muistan yhä lämmöllä sen tunteen kun äiti oli kotona koulusta palattuani. Juurtaa varmaan sinnekin tämä kotihoidon arvostus.



Ap

Kuopus täyttää kesällä kolme, isoveli on 5 juuri täyttänyt.

Kiinnostaa itseänikin aihe, me käymme seurakunnan kerhossa kerran viikossa. Ei muuta ns. ohjattua toimintaa.



Odotellen vastauksia myös.