Lue keskustelun säännöt.
Päätös jäädä kotiin kun kuopus täyttää kolme.
08.04.2008 |
Nuorempi tyttöni täyttää kolme ensi kuussa. Esikoinen on kohta neljä ja puoli vuotias. Päätimme mieheni kanssa että jään kotiin vielä ainakin siihen asti kun esikoinen menee esikouluun syksyllä 09. Luultavasti tulen olemaan kotiäitinä vielä pidempäänkin.
Mietin tässä vain että saako esikoinen tarpeeksi virikkeitä kotioloissa. Käymme kerran viikossa yhdessä kerhossa, täällä maalla missä asumme, ei ole muita kerhoja tarjolla.
Askartelemme joskus kotona, useammin lapset kyllä piirtävät, värittävät ja ennenkaikkea leikkivät keskenään. Ehkä kerran viikossa luonamme käy lapsiperheitä kylässä, tai kyläilemme jonkun luona leikkien merkeissä. Ulkoilemme päivittäin kerran tai kaksi, kesällä hoidamme puutarhaa, marjastamme ja sienestämme eli emme paljoa sisällä ole. Lapset myös viettävät mummon luona aikaa silloin tällöin, tapaamme liki päivittäin, ja lapset käyvät yökylässä kerran pari kuussa.
Hieman mietin vain esikoisen ja miksei kuopuksen kotihoidossa sitä, että emme tee mitään systemaattista askartelua, emme aikatauluta elämäämme, emmekä " harjoittele" pahemmin mitään taitoja. Hyvin lapset kyllä ovat oppineet tässä kotona ollessaankin kaikenlaisia taitoja, ovat erittäin mielikuvitusrikkaita leikkejä keksiessään (välillä liikaakin, kun sängyn patjat ovat lattialla majana, nojatuolit käännettyinä venelaituriksi ja isän kengännauhoista on rakennettu onki ;)
Eli en ole huolissani sinänsä ollenkaan, mutta samanikäisten serkkujen äiti jaksaa kyseenalaistaa päätöstämme, ja kehuu miten heidän tyttönsä osaavat jo sitä ja tätä, päivähoidossa kun ovat olleet jo pari vuotta.
Me arvostamme mieheni kanssa rauhallista lapsuutta, luonnon läheisyyttä ja siitä nauttimista, lapsentahtista elämää ja ennenkaikkea sitä kiireettömyyttä mitä tämä kotihoito suo.
Muita samassa jamassa olevia, saman asian kanssa pähkäileviä, kotiin jääneitä äitejä? Olisi kiva kuulla kokemuksianne.
Kommentit (25)
Itse en voisi kuvitellakaan kuvailemaanne elämää, mutta meitä on onneksi monenlaisia. Lapset on niin erilaisia myös, toisille se kotona oleskelu riittää, toisille ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsillanne on onnellinen lapsuus. Hyvä niin.
Ei kai jonottaminen ja " saksien käyttö" ole kiireetöntä lapsuutta tärkeämpi? Oravanpyörään ehtii myöhemminkin!
EI se päivähoidon pääfunktio ole opettaa lapsille askartelua tms. yksittäisiä taitoja. Niitä voi aivan loistavasti opettaa kotonakin ja ne ehtii oppia myös eskarissa ja koulussa!
Joten turhaa miettiä aikatauluja ja sitä, askarrellaanko ja lauletaanko kotona riittävästi.
Sen sijaan päivähoidon tärkein oppi on opettaa lapsille sosiaalisia taitoja ja ryhmässä olon sääntöjä. Niitä ei ap lapsesi nyt opi, kerhot ja satunnaiset kyläilyt ovat eri asia. On eri juttu, kun lapsi on päivittäin isommassa ryhmässä.
Mutta sitten tietysti on yksilöllinen arvovalinta ja harkinnan paikka se, missä määrin tuollaisten ryhmätaitojen hankkiminen katsotaan tärkeämmäksi kuin kiireettömyys ja hiljaisen ja rauhallisen lapsuuden arvot.
Itse olen vähän sitä mieltä, että 5-6 -vuotiaat hyötyisivät jo hiukan säännöllisemmästä ja tiheämmästä ryhmässäolosta kuin joku kerho/vk. Mutta kuten sanottua, eskarissakin ehtii oppia vielä aika lailla.
Totta on että meidän lasten ryhmässä työskentely jää oikeastaan tuohon viikottaiseen kerhoon. Täällä kun ei ole kunnan kerhoa eikä muuta mihin esikoisen voisi viedä, tai miksei kuopuksenkin.
Toisaalta ystäväperheitä löytyy missä on lapsia neljä tai viisi, että liki viikottain ovat kuitenkin isommassakin ryhmässä, kerhon lisäksi.
Esikoinen etenkin on aika varuksellisesti uusiin tilanteisiin suhtautuva tapaus. Saattaa esim. mummon luona olevaa yllätysvierasta vierastaa niin että ei puhu juuri mitään. Mutta parin tunnin totuttelun jälkeen juttu luistaa. Tarvitsee myös selkeästi tietoa siitä mitä on tapahtumassa, jos lähdemme vaikka isompaan kaupunkiin päiväksi, kerromme asiasta jo edellisenä iltana, jotta neiti saa " makustella" asiaa rauhassa. En olisi sinänsä huolissani tuosta varautuneisuudestakaan, isänsä on samanlainen tapaus. Itse olen enemmän ulospäin suuntautuva ja spontaani ihminen. Uskon myös että tuota sosiaalisuutta kerkeää karttumaan kasvaessa. Tutussa ryhmässä kyllä toimii reippaasti, pitää oikeudenmukaisesti pienempien puolta ja uskaltaa kyllä uhmatakin toisia lapsia. Että löytyy luonnetta kuitenkin.
Kiva kuulla teidän kokemuksianne. Lisääkin soisi tulevan.
Kiitos ja hyvää kevättä.
Ap.
Lapsia tosin on kolme. Vanhin menee nyt syksyllä eskariin, nuorin täyttää heinäkuussa kolme. Olemme mieheni kanssa päättäneet, että jatkan kotiäitiuraa vielä ainakin vuoden jolloin keskimmäinenkin aloittaa esikoulun ja esikoinen ekan luokan. Rahakysymys on että voinko jatkaa vielä senkin jälkeen kotona.
Olemme kumpikin akateemisesti koulutettuja ja arvostamme lapsuutta kotona. Minut on kotihoidettu ja mieheni on ollut isovanhemmillaan hoidossa. Uskon, että pystyn tarjoamaan (akateemisesti ajetellen) vähintään samantasoista hoitoa kuin päiväkotikin. Askartelemme paljon, muovailemme, maalaamme vesiväreillä ja piirrämme, teemme metsäretkiä, teemme ruokaa ja leivomme, siivoamme, käymme viikottain omalla isoäidilläni kylässä sekä lähes joka viikonloppu jommankumman vanhemmilla lasten mummulassa. Lapset käyvät seurakunnan kerhoa ja muskaria. He ovat sosiaalisesti erittäin lahjakkaita eivätkä ujoja.
Haluamme tarjota lapsillemme kiireettömän lapsuuden ilman muottiinpakottamisia. Tämä on se joska muut haaveilevat - me voimme sen toteuttaa kunhan uhraamme siihen hieman omaa rahaamme. Mies joutuu meidät elättämään mutta elämää on vielä kolmekymppisen jälkeenkin, eli uskon vielä työllistyväni ja tienaavani omaa eläkettäni vaikka aloitankin työurani vasta kun lapset menevät kouluun.
Hauska kuulla, että meitä lapsentahtisesti ajattelevia on muitakin!