Jutellaanpa taas vaihteeksi
vammaisuudesta. Mikä vammaisuudessa teitä pelottaa? Miksi joku vammaisryhmä erityisesti? Minä uskon, että ihmisten nuiva suhtautuminen kehitysvammaisuuteen johtuu siitä, että alitajuisesti kaikki tietävät miten pienestä on kiinni ettei itse ole kehitysvammainen. Mitäs jos jollakulla teistä downeja inhoavat todettaisiinkin itsellä trisomia, joka ei aiheuta " oireita" ? Olisit siis tavallaan itse down.
Kommentit (39)
Vierailija:
downit ovat ovat niin sairaita/ arvottomia elämään että heidät on parempi abortoida kuin synnyttää. Siiveton on koko ajan puhunut elämän puolesta.
Että kaikkien pitäisi abortoida kaikki downit. Vastapuoli puolestaan on valinnan mahdollisuuden asialla.
ihan samanlaista kun kenen tahansa lapsen kanssa. Hemmetin rankkaa työtä tämä on, mutta se nyt on tehtävä, koska juuri minulle sattui syntymään vammainen lapsi. Itken ja suren sitä, mitä maailmalla on tulevaisuudessa tarjota tälle tytölleni, kärsiikö hän itse jne. Sen olen huomannut, että mitä nuorempi vammainen lapsi on kyseessä, sitä ruusuisempia ovat kuvitelmat hänen elämästään ja tulevaisuudestaan. Ei vielä olla törmätty niihin ennakkoluuloihin niin pahasti, kun lapsi vielä istua nököttää rattaissa, kuin että lähes kokoinen jöllikkä painelee kaupassa mihin sattuu mennessään elämöiden. Kaikki vammaiset eivät sitäpaitsi ole niitä hymyileviä ja vilkuttelevia downeja. EIvätkä kaikki downitkaan ole.
Ei mikään sinällään, vaan se mitä vammaisuus tuo mukanaan (riippuu tietysti vamman asteesta kuinka paljon mitäkin näistä joutuu kohtaamaan):
-paljon tavallista suurempi huoli lapsen terveydestä
-paljon tavallista suurempi huoli lapsen kuolemisesta
-paljon tavallista suurempi huoli lapsen loppuelämästä
-lisätyö (hoitaminen, hyvien lääkäreiden ja hoidon etsiminen, hoitopaikat, kuntoutus, mahdolliset sairaalat, hoitolaitokset, leikkaukset)
-oma jaksaminen
-miten se että yksi lapsi vie tolkuttoman paljon vanhempien aikaa ja voimavaroja vaikuttaa muihin lapsiin
-kuten joku jo sanoikin, onko vammainen lapsi aina riippakivi joka estää muiden perheenjäsenten normaalin elämän, sitooko vanhemmat loppuiäkseen omaishoitajiksi tai muuten autammaan lastaan joka ei kykene itsenäiseen elämään
-raha: mistä rahat kaikkiin tarvittaviin hoitoihin jotta vammaisen elämä olisi mahdollisimman hyvää. Pienituloiselle tämä on ihan oikeasti huolestuttava asia.
-paperisota (sairaalat, lääkärit, kela, vakuutukset jne jne)
jos sillä itsellään edes olis vammainen lapsi. Mutta kun ei.
Ihan niinkuin lapseton lastentarhanopettaja tietää mitä on lapsiperheen elämä, niin samalla lailla siiveton tietää kaiken vammaisuudesta.
Vierailija:
Ei mikään sinällään, vaan se mitä vammaisuus tuo mukanaan (riippuu tietysti vamman asteesta kuinka paljon mitäkin näistä joutuu kohtaamaan):-paljon tavallista suurempi huoli lapsen terveydestä
-paljon tavallista suurempi huoli lapsen kuolemisesta
-paljon tavallista suurempi huoli lapsen loppuelämästä
-lisätyö (hoitaminen, hyvien lääkäreiden ja hoidon etsiminen, hoitopaikat, kuntoutus, mahdolliset sairaalat, hoitolaitokset, leikkaukset)
-oma jaksaminen
-miten se että yksi lapsi vie tolkuttoman paljon vanhempien aikaa ja voimavaroja vaikuttaa muihin lapsiin
-kuten joku jo sanoikin, onko vammainen lapsi aina riippakivi joka estää muiden perheenjäsenten normaalin elämän, sitooko vanhemmat loppuiäkseen omaishoitajiksi tai muuten autammaan lastaan joka ei kykene itsenäiseen elämään
-raha: mistä rahat kaikkiin tarvittaviin hoitoihin jotta vammaisen elämä olisi mahdollisimman hyvää. Pienituloiselle tämä on ihan oikeasti huolestuttava asia.
-paperisota (sairaalat, lääkärit, kela, vakuutukset jne jne)
Jokainen ihminen tuntee itsensä ja jos nuo kaikki ranskalaisviivat teksteineen ottaa huomioon niin mä väsyisin loppuun nopeasti, sillä toi kuulostaa niin rankalta.
Terve lapsi kasvaa ja kehittyy, oppii, itsenäistyy, aikuistuu jne. Vammainen taas saattaa olla pikkuvauvan tasolla koko elämänsä, mikä tarkoittaa vanhemmille vaativia vauvavuosia loppuelämäksi saakka. Eli vaipanvaihtoa, syöttämistä, yöheräilyjä, kontrolloimattomia huuto- ja raivokohtauksia, kommunikaatio-ongelmia...Ja tämä kaikki yhdistyy vanhempien ikääntymiseen ja lapsen kasvavaan kokoon.
Vaikka vammainen tai sairas lapsi on raskas hoitaa, se ei ole syy viedä häneltä elämä. Jos vanhemmat eivät jaksa, lapsi voidaan hoitaa muuallakin. Jos minä adoptoisin, en valikoisi millaisen lapsen otan. Ottaisin sen joka minulle annettaisiin. Onhan minulla nytkin lapsi, jonka tiesin ottavani olisi sitten millainen tahansa. Siis sellainen lapsi, jota en itse ole synnyttänyt, mutta tiesin jo ennen hänen syntymäänsä, että lapsi tulee minulle. Ja tällä lapsella oli kohonnut " riski" olla vammainen. En tuota sairastavaa lastanikaan pois antaisi enkä olisi aborttiin suostunut jos tuo sairaus olisi jotenkin voitu etukäteen tietää.
Sairaus voidaan saada jopa oireettomaksi, mutta se voi uusiutua. Täysin siitä ei koskaan parane. Toivomme parasta.
tiedä muuttaako lapsi kotoa pois vai ei omaan talouteen? Onko lapsellasi älynlahjat normaalisti kehittyneet?
ihmettä sä siiveton oikean ajattelet kun kuvittelet täällä olevasi joku vammaisasioiden erikoisasiantuntija :o. Ettäs kehtaat, oikeasti...
Olen sanonut, että tiedän jonkin verran koulutuksen, työn ja oman kokemuksen pohjalta. Joten vastaan sen minkä osaan. Näin olen sanonut.
Millä perusteella? Vaikka ei olisi mitään kokemusta vammaisista, niin siltikin tämä mielipide on oikein? Mutta jos joku toivoo vammaisille oikeutta elää oma elämänsä, silloin ei tiedetä mistään mitään.
" Voin ehkä olla julma, mutta mun mielestä vammaiset voisi laittaa mehujuomalla kuolemaan."
-Tällaiset kommentit tuntuvat pahalta, olkoonkin vain kirjoittajan oma näkemys johon hänellä on tietenkin oikeus. Mut silti. Sivistysvaltion mitta on mielestäni se, kuinka se pystyy hoitamaan kaikkein heikoimmat jäsenensä... Ja sivistyneellä ihmisellä ei ole mitään syytä päästää tällaisia kommentteja suustaan. On tosiasia, että maailma ja täällä olevat ihmiset eivät koskaan tule olemaan täydellisiä. Toisilla tämä epätäydellisyys näkyy, toisilla se on vain oman pään sisällä.
Mun veli on kehitysvammanen ja rakastan häntä tottakai kuin veljeäni, vammaisenakin. En häntä muunlaisena voisi ajatellakaan, miksi pitäisi. Hän on itsenäistynyt asumaan omaa kotia asuntolassa, jossa hänen kaikki asiansa avustajan avulla hoidetaan niin, ettei hän enää ole vanhemmistani riippuvainen. Lapsuuden kodissaan hän käy joskus viikonloppuisin vierailulla. Hän ei ole vanhemmilleni sen enempää riippa kuin minäkään (joka puolestani häiritsen heitä viemällä lapsenlapsen joskus hoitoon:))
Riippana sen sijaan voisin kuvitella näitä ns. terveitä ihmisiä jotka jäävät peräkamaripojiksi vanhempiensa nurkkiin tai pummaavat rahaa heiltä tai syövät jääkaapin tyhjäksi... Meitä on moneksi.
Että tällasia ajatuksia.
siiveton:
Vaikka vammainen tai sairas lapsi on raskas hoitaa, se ei ole syy viedä häneltä elämä. Jos vanhemmat eivät jaksa, lapsi voidaan hoitaa muuallakin.
Todennäköisesti sitä hoitopaikkaa muualta ei saa ilman melkoista lääkäri- ja tutkimusrumbaa, paperisotaa jne. Pitää ottaa selvää vaihtoehdoista, tapella paikasta, ja silti on huoli siitä lapsen hyvinvoinnista kun ei itse ole paikan päällä. Ja entäs se rahapuoli, jos rahoja ei muutenkaan ole liioiksi? Kuinka paljon kaikkien muiden perheenjäsenten, myös lasten pitää joustaa? Ja kaikki eivät hoitopaikkaa saa, se on ihan fakta.
Voin kertoa tuttavaperheen kokemuksen (hiukan muunneltu, ettei tunnistettaisi, mutta pääasiat ovat samat): pariskunnalla oli ennestään pari lasta, eivät halunneet enempää. Kierukka petti, raskaus huomattiin vasta kun 12 vk oli mennyt. Tutkimuksissa huomattiin että lapselta puuttui huomattava osa aivoista, oli muutakin häikkää (sydän, ne aivojen osat jotka olivat olemassa, ruuansulatuselimistö). Isällä oli todettu syöpä pari kk ennen raskauden alkua, hoidot olivat rankkoja ja kesken, rahatilanne tiukilla kun isän sairauden takia, tuli muitakin ylimääräisiä huolia ja menoja (toinen lapsi oli onnettomuudessa, auto hajosi). Perhe tunsi etteivät voimavarat tuossa tilanteessa riittäisi vammaisen lapsen hoitoon, etenkin kun ennuste oli huono (olisi elossa, mutta vaatisi useita leikkauksia ja tehohoitoa, ei todennäköisesti kykeni juurikaan kommunikoimaan tai liikkumaan jne). Tekivät abortin, tutkimuksissa abortoidun lapsen vammat todettiin vielä vakavammiksi kuin oli alunperin luultu.
että sinulla on enemmän kokemusta downista kuin minulla ja miehelläni yhteensä. Miehelläni on ollut 30v. down-sisko ja minä olen ollut hänen elämässään aika syvästi mukana jo yli 10 vuotta. Olemme jakaneet kokemuksemme ja tuntemuksemme avoimesti. Tätä kokemsutamme sinä väheksyit ja olit sitä mieltä, että sinun kokemuksesi on syvempää.
siiveton:
Olen sanonut, että tiedän jonkin verran koulutuksen, työn ja oman kokemuksen pohjalta. Joten vastaan sen minkä osaan. Näin olen sanonut.
että en suinkaan väitä tietäväni kehitysvammaisuudesta lähestulkoonkaan kaikkea. Mutta tiedän kuitenkin enemmän kuin useimmat teistä. En väheksy kenenkään kokemusta siitä omasta perheenjäsenestään. Ei kannata käsittää asioita tahallaan väärin, vaikka itse olisikin eri mieltä jostain.
downit ovat ovat niin sairaita/ arvottomia elämään että heidät on parempi abortoida kuin synnyttää. Siiveton on koko ajan puhunut elämän puolesta.