Mieheni ilmoitti just äsken ottavansa avioeron...

Mulla on vuosi mennyt nyt kun mies otti ja lähti 10 vuoden ihan kohtuu onnellisesta liitosta (2 lasta) koska "ei rakastanut mua enää".



Kyllä se sun ukkoskin joskus herää siihen, että mitä hemmettiä se on mennyt tekemään. Vaikka se ei tekis pahaa sille nyt, se tulee tekee pahaa sille myöhemmin. Menettää kuitenki vileä varmasti lastensakkin arvostuksen.Eikä kukaan vaan voi arvostaa ihmistä joka tekee tollasta, että saatta siltä kaveritkin vähentyä.



Eläkööt tyhjää bilehile elämäänsä. Oikeesti. Kyllä sä pärjäät. sulla on lapset ja sä ehkä vielä tapaat arvoises miehen, vaikka ilman miestäkin on hyvä olla!



Se menettää kaiken.



Mun mies ainakin selkeesti teki ton jutun ku sil oli joku kolmenkympin kriisi.



Päästä se menee, ja anna sen sit todeta elämän ihanuus.



Sun kannattaa hakea kyllä apua jostain, että jaksat lapset hoitaa ja saat nukuttua!



Itse pakotin miehen parisuhdeterapeutille, ei se mitään auttanut, mutta kyllä mulla tuli parempi mieli kun mies joutui toteamaan että se tekee itsekkäästi.Ja sai siellä vähän käsiteltyä eroa ja itse suhdettakin, että mikä meni vikaan.

Mies petti jäi kiinni. Minä muutin pois meidän yhteisestä kodista. Riitoja oli aiemmin ollut kun mies ei muka päässyt bilettään tarpeidensa mukaan, paskat muista ja muiden tunteista meiningillä. Samalla syyllä selitti pettämisensäkin.



Meni puoli vuotta, mies biletti niin paljon, että sössi kaikki asiansa sivussa huolella. Tyttöystäviä oli joka sormelle ja kuuntelijoita kuinka kamala vaimo oli aiemmin hänellä. Pari kuukautta meni kun alkoi epätoivoiset känni soitot, yritti vinkua minua takaisin. Sitten jo soitteli selvinpäin. En suostunut puhuun, en tapaan. Niin julmasti oli loukannut ja itsetuntoni maan rakoon nuijinnut. Kun viha ja katkeruus laantui, pystyin jo kuunteleen häntä hieman. Kertoi kuinka on pilannut elämänsä ilman minua ja pikku biletys vaihtui jo jokapäiväiseen ottamiseen koska ei selvinpäin kestänyt omia tekojaan ja sitä kuinka oli menettänyt minut, omista itsekkäistä, typeristä syistään.



Nyt on kohta vuosi takana tapahtuneesta, puoli vuotta siitä yhdessä taas... Vaikeaa oli alku, erittäin vaikeaa.. Nyt vain eletään päivä kerrallaan ja mies yrittää näyttää, että on edes jonkinnäkäisen luottamuksen arvoinen. Töitä tekee sen eteen joka päivä. Hiljaa hyvä tulee. Ja nyt on lapsi tulossa.

Ensi kerralla on päätökseni vieläkin helpompi. Ja hän tietää sen. Antaa syytä myös yrittää kahta kauheemmin. Älkää hyvät naiset antako näiden miesten ihan täysin jyrätä alleen. Laittakaa ainakin kärsimään teoistaan, tapana niillä unohtaa äkkiä jos liian helpolla pääsee.. Voimia kaikille saman läpikäyneille!

Sanotaan, että mies ei koskaan lähde pois parisuhteesta, ellei ole toista paikkaa minne mennä. Nainen taas voi lähteä, jos ei enää rakasta, suhde on hänen mielestään huono jne.

Meillä myös mies päätti lähteä noin kuukausi sitten. Kurkkua on kuristanut siitä asti, fyysistesti kuvottava olo ja ahdistaa jatkuvasti. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta.

Tuo yllä oleva lainaus on varmasti totta. Mies oli etsinyt itselleen lohduttajan jo ennen kuin ilmoitti minulle lähtevänsä. Se on minusta äärimmäisen raukkamaista. Pahemmaksi tämän asian tekee vielä se, että tiedän ko. naisen. En tunne, mutta tiedän riittävästi asioita tietääkseni minkälainen tapaus on. Olisi kuvitellut paremmankin löytävän.

Lohduttavaa kuitenkin huomata etten ole yksin tämän asian kanssa, vaan näyttää olevan paljon saman kokeneita, vaikkei se se tietysti omaa tilannetta parannakkaan. Miten ihmeessä tästä nöyryytyksen tunteesta koskaan pääsee yli?

Hei, meillä kanssa mies pari viikkoa sitten ilmoitti ettei jaksa enään olla meidän kanssa, eikä kestä minua eikä rakasta minua. Hän ei myöskään keksi mitään positiivistä minussa. Sen jälkeen kertoi että on ihastunut johonkuhun toiseen. Sittemmin selvisi että hänellä on nähtävästi masennusta yms. Lupasi vielä yrittää vaikkei keksi mitään syytä yrittää, mutta koska minä haluan niin tulee terapiaan minun kanssani (ehkä vain saadakseen itselleen paremman mielen ja voi sanoa että yritetty on). Alkuun tuntui ihan sika pahalta ja nykyään on minulle tosi nihkeä ja nyreä ja koko ajan väsyttää, häntä pitäisi myös ymmärtää ja tukea vaikka satuttaa minua henkisesti koko ajan ja työntää minua pois luotaan. Toivon vielä että asiat selkenevät ja paranevat. Meillä on 4 lasta ja hieman pelottaa jäädä yksin lasten kanssa. Mutta välillä tuntuu että antaa heittää vaan niin on yksi huolenaihe vähemmän.



Meillä nuorin lapsista 1v . Rankkaa tämä on ja myös selvittely ja se että mies kertoo että on ihastunut toiseen eikä näe minussa mitään ja vaikka yrittää tytön unohtaa niin on tähän vielä kahden viikon jälkeenkin ihastunut ja minusta tykkää ehkä pikkuisen, jos sitäkään. ainakin hän on rehellinen asian suhteen. itse vaan on niin sitoutunut tähän ettei oikeen voi edes tajuta miten joku voi tehdä jotakin tällaista :(



tsemppiä sinulle ja yritä jaksaa varsinkin raskaus aika on vaikeaa muutenkin ja ero on ihan kauhea :( Apua kannattaa hakea, kunnan sosiaali ja kriisi päivystyksestä, perheneuvolasta ja vaikka neuvolasta, itsekkin hakenut apua vaikka mistä. Kyllä se siitä pikku hiljaa. niin ja kirkon diakonia työntekijöiltä voi saada pari ja yksilö terapiaa ja perheasiain neuvottelu keskuksesta voi saada pari terapiaa. ja valkonauhaliitosta maksullista pariterapiaa(18e kerta). hae apua ainakin itsellesi ja lapsille!!!!!!!!!

Puolessa välissä raskautta mennään, useampi lapsi jo ennestään ja monta avioliittovuotta takana. Mies ei kuulemma enää rakasta mua, eikä halua millään tavalla jatkaa meidän avioliittoa. Sattuu ihan kamalasti, kurkkua kuristaa, henki ei kulje ja supistelee :(. Tuntuu, että hajoan tähän paikkaan. Vielä muutama tunti sitten olin iloinen ja hehkuin raskauden onnea ja nyt yhtäkkiä pitäisikin ruveta järjestelemään koko elämä uusiks. Miten tää on mahdollista??? Kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Miks just nyt, kun olen raskaana??? Mun tekis mieli huutaa suoraa huutoa, tekee niin julmetun kipeetä!!!!

Mitä niin pahaa mä oon elämässäni tehny, että mä oon ansainnu tämän paskan??? Olin tyhmä, kun kuvittelin, että kunnes kuolema meidät erottaa ja niin myötä kuin vastamäessä. Miks mä olin niin naiivi, että luulin avioliiton merkitsevän totaalista antautumista parisuhteelle ja luulin, että sen eteen tehdään kaikki.

Mies ei kuulemma halua enää olla naimisissa, koska avioliitto sitoo: ei voi bilettää niin usein kun haluaa ja mä olen kuulemma uranluomisen tiellä. Mä oon sitoutunu täysillä meidän avioliittoon ja nyt on niin petetty olo ettei sitä sanoin pysty kuvailemaan. Miten ihmeessä tästä saa itsensä koottua???? Oonko mä todella pyytäny liikaa, kun oon halunnu vaan rakkautta, hiusten paijaamista ja keskustelukumppania??? Meidän piti ens kesänä uusia vihkivalat meidän vihkiäiskirkossa ja tässä sitä nyt ollaan. Must tuntuu että mä luhistun totaalisesti. Anteeks tää vuodatus ja kiitos jos joku jaksoi lukea!!!

p.s. Miten on mahdollista, että mies on just ilmoittanu jättävänsä minut ja lapset, silti se kuorsaa tyytyväisenä sängyssään ja minä oksennan, ripuloin, supistelen ja itken lohduttomasti???

Jopas miehesi teki sinulle inhottavan tempun. Etkö todellakaan osannut aavistaa mitää? On tainnut miehelle tulla paniikki kun perhe ja vastuu kasvaa ja rahanmeno tietysti siinä sivussa. Toivottavasti sait edes hetken nukuttua. Ota nyt aamulla yhteys neuvolaan ja pyydä aika neuvolapsykologille tai soita sitten mielenterveystoimistoon ja koita saada kriisiaika. Nyt on tärkeää, että oman ja masuasukin sekä perheen muiden lasten vuoksi saat kasattua itsesi. Jospa sitten löytyisi keskusteluyhteys miehenkin kanssa ja tarkempi syy eroon löytyisi. Jos sitten miehesikin tulisi järkiinsä ja ajattelisi asiaa uudestaan. Sosiaalitoimistosta saat tietää kaikki etusi ja apua esim. asunnonhankintaan.

..koittakaa jutella mieltä painavista asioista ASIALLISESTI. Miehesi käyttäytyy kyllä aika lapsellisesti nyt. Sinä olet raskaana ja herkässä mielentilassa muutenkin. Voi harmi millainen tilanne teillä on. Älä jää asian kanssa yksin. Keskustele vaikka neuvolassa perheesi tilanteesta ja sieltäkin voivat ohjata eteenpäin.



VOIMIA SINULLE!!!



Miehesi tekee virheen kyllä jos meinaa paeta avioliittoaan.Toivottavasti heräävielä ja tajuaa mitä on menettämässä.



Nämä ovat vain minun mielipiteitäni ja toivotan sinulle jaksamista ja voimia.

Kiitos tsemppauksesta, en ole nukkunu yhtään, voimat on ihan loppu ja päätä särkee. Kaikki on ihan palasina. Miten mies on voinu esittää, että kaikki on ihan kunnossa ja sitte yhtäkkiä paukauttaa päin näköä näin.

Voinkohan mä ikinä kokea rakkautta ja hyväksyntää, vai pitääköhän vaan sopeutua siihen, että lasten antaman rakkauden on riitettävä. Hylätyks tuleminen on ihan kamalaa.

Hellyyttä minäkin kaipaisin, enkä kuvitellu sen olevan liikaa toivottu.

ap

Jos miehesi suostuisi rauhassa keskustelemaan, niin ehkä asia selviäisi. Jos nyt kuitenkin käy niin, että mies tekee munauksen ja lähtee, niin uskon sinun kuitenkin selviävän. Meissä naisissa ja varsinkin äideissä, on yllättävän paljon voimia. Toivottavasti sinulla on jonkinlainen ns. tukiverkko,että saat vauvan syntymän jälkeen hieman apua. Kaupungeillakin on tarjolla kotiapua pienten lasten perheille, puhu asiasta neuvolassa ja puhu muutenkin. Älä pidä asioita ja tunteitasi sisälläsi.

Voimia sinulle.

Anna miehen tuntea miltä tuntuu, kun ei oikeasti ole enää perhettä ja kotia.

Pakkaa miehen tavarat jätesäkkiin ja ilmoita seuraavan kerran kotiin tullessa, että voi muuttaa takaisin äitin helmoihin. (Jos äiti vielä elossa.)

Tai hotelliin...



Luultavasti sinulla on suurempi oikeus jäädä asumaan nykyiseen kotiinne.



Hae itsellesi apua ja tukijoita, että jaksat.



Vaikka osoittautuisi että tuo juttu oli miehesi tilapäinen häiriö, tulee tällaiset asiat sopia.



Kyllä sinä selviät!

Sanotaan, että mies ei koskaan lähde pois parisuhteesta, ellei ole toista paikkaa minne mennä. Nainen taas voi lähteä, jos ei enää rakasta, suhde on hänen mielestään huono jne. Eli tarkoitan vain, että olisiko mahdollista, että hänellä olisi joku toinen...? Hirvittää kirjoittaakin näin, koska voit jo valmiiksi niin huonosti, mutta varmasti sinäkin olet tätä jo miettinyt.



Eli yritä saada miehesi avautumaan. Tai pyydä, että menisitte yhdessä vaikka perheneuvolaan. Jonnekin, missä tilannetta voisi purkaa.

ja bilettäisin itse niin paljon kuin haluaisin... Minusta tulisi viikonloppuäiti, se on varma. Saisi sitten mies miettiä mikä elämässä sitoo ja mikä ei.

Kyllä miehet on sikoja ja itsekkäitä. Sorry vaan, mutta naiset ei ikinä tekisi tuollaista. Luin kirjotuksesi ja pakko kommentoida, koska ymmärrän fiiliksesi viestin lopussa...

Mieheni ei ole pettänyt ja ihan ok kumppani. Kerran läimäytti ja alkoi sitten kuorsaamaan..saakeli, kun ottaa päähän raukkamaisuus ihmisissä. Pettäminen tuntuu olevan aika yleistä. Mutta ajotukse milloin jättää vois valita todellakin paremmin. Vituttaa puolestasi. kaikkea olen nähnyt ja itsekään en elä enää turhissa pilvilinnoissa. Tarkoitan sitä, että ihan oikeesti meidän sisarten on aina, Aina varauduttava siihen, että joku päivä voi olla parempi oolakin yksin. Eli pitäkää jotenkin langat käsissänne aina työelämään!!