Lapsetttoman ikävä lapsen luo ;(

joka jotenkin " epäsopivasti" olisi hihhuloinut raskaudestaan esim. työpaikalla. Masu on vain kasvanut ja jos jostain on puhuttu niin niistä yökötyksistä.Työpaikoilla on kuitenkin paljon ihmisiä joita toisen raskaus ei kiinnosta, ihan nuoret,miehet jne joten useimmat ovat aika diskreettejä odotuksensa suhteen.



Kaveripiiri on erikseen, siellä ihmiset varmasti tietävät ongelmastanne ja osaavat olla hienotunteisia. Mun kaveri kärsii kovasti lapsettomuudesta joten valitsen hänen kanssaan muita puheenaiheita kuin äitiyden ihanuus ja se miten kivaa oli tulla uudelleen raskaaksi helposti.





Tsemppiä, kyllä te saatte oman lapsen!Hoidotkin ovat niin kehittyneitä nykyään!

Olen seurannut vierestä kahden läheisen ystävän lapsettomuus taisteluja, toinen 8v ja toinen 3v yrittäneet lasta. Itse olen saanut 3 ihanaa lasta tässä ajassa ja yhden ihan vahingossakin.



Olen yrittänyt olla kauheasti hehkuttamatta raskautta, kertonut päällisin puolin kuulumisia ja sitten jos toinen on kysynyt niin puhunut sitten enemmän. Olen puhunut tämän 8 v lapsettomuudesta kärsineen kanssa asiasta, ja hän on tyytyväinen ollut tapaan jolla olen häntä huomioinut.



Mutta, molemmilla naisilla on ystäviä jotka ovat tulleet myös helposti raskaaksi ja tietävät näiden naisten lapsettomuus taustasta. Silti päästävät suustaan ties mitä typeryyksiä, soittelevat pikku vaivoistaa ja pissan väristään näille lapsettomille.

Musta toi on jo suorastaan vittuilua jollain tasolla. Tottakai pitää olla onnellinen raskaudestaan, mutta täytyy olla vähän tilannetajua ja soitella siitä pissanväristä tai tissien koosta jollekkin muulle kuin sellaiselle ihmiselle joka tekisi mitä vain päästäkseen samaan tilanteeseen.

Välit viilenevät vaikka lapsettomatkin yrittävät ymmärtää ja kestää ja olla onnellisia, ihan vain siksi että toisten tarvitsee korostaa koko ajan kuinka he ovat raskaana ja lapseton ei.



Mutta lapseton joka ei kerro taustastaan kenellekkään, ei voi olettaa että muut osaisivat käyttäytyä hillitysti jos ei ole mitään haisua lapsettoman tilanteesta. Lapsettomuudessa ei ole mitään hävettävää, päinvastoin ihmiset ymmärtäisivät paremmin ja tuskin kenelläkään on sellaisesta asiasta mitään sanottavaa tai seläntakana puhuttavaa.

Jos asiasta kertoo, ehkä saisi tukeakin ihan yllättävän paljon ja ystävyys syvenee ennemmin kuin kävisi toisin päin.

Hassuinta oli se, että molemmat olimme lapsettomia. Tuin ystävääni hänen lapsettomuusprosessin kanssa, ja olin todella onnellinen, kun saivat raskauden alulle. Sitten kävi ilmi, että mekään emme voi saada lasta, mutta samanlaista tukea oli turha odottaa. Kaveri soitteli lähinnä lastenvaateosastoilta ja kyseli, ostaisiko keltaisen vain vihreän nutun, eikä minun ongelmani kiinnostaneet. No, enpä osannut sanoa. Jätin sitten yhteydenpidon omalta osaltani pois.

si.

kuulua se, että se kestää sen ettei toinen vaikka halua tavata vähään aikaan tai että ollaan niin kuin toisen raskautta ei olisi olemassakaan. Kuitenkin työyhteisöt on sitten toinen asia. Pitääkö niissä sitten kestää se, että lapsettomuus oikeuttaa jotenkin purkamaan pahaa oloa raskaana oleviin tai monilapsisiin?

38 ja 40 ovat kaksi eri henkilöä.



38:n ystävistä kukaan ei ole katkaissut välejä lapsettomuuden takia. Eikä tullut minunkaan mieleeni katkaista välejä kehenkään lapsettomuudesta vuosia kärsiessäni, sinä aikana 3 ystävääni tuli raskaaksi ja saivat terveen lapsen. Olin vilpittömän onnellinen heidän puolestaan.



Mielipiteeni kumpuaa siis jostakin muusta kuin katkeruudesta. Itse saman (lapsettomuuden) kokoneena haluaisin pistää AP:n kaltaisia lapsettomia miettimään asiaa syvemmin.



Jos toisen raskaus ja vauva herättävät pahaa oloa itsessä, väitän että tunne on paljaimmillaan itsekkyyttä. Eli ei sallisi toiselle ihmiselle, edes ystävälle, sitä hyvää mitä itseltä puuttuu. Käsiteltävä asia ja turha taakka sen lapsettomuuden lisäksi.



Tällainen lapseton kadehtii VAUVAA, jonka näkee esineenä, objektina minkä TARVITSEE ollakseen onnellinen. Mutta kun ystävlle syntyy lapsi, ei synny ainoastaan vauvaa vaan jos hyvin käy: pitkä elämä, jolla voi olla vaikutusta monen ihmisen elämään ja josta syntyy lisää elämää.



Suomeksi, jos minä saisisin tietää äitini entisen ystävän katkaisseen välinsä äitiini, koska minä synnyin pitäisin kyseistä ihmistä hyvin epäkypsänä sekä erittäin itsekeskeisenä. Ja todella huonona ystävänä.



Ja olisihan se äärimmäinen loukkaus minua ja minun elämääni, jonka katson ansainneeni, kohtaan.



38

lukekaa ajatuksella !

esimerkiksi kesken opintojen hankkivat ensimmäisen lapsen. Sitten kun heillä on ammatti, avioliitto, vakituinen työsuhde ja omistusasunto, niin sitten he jättävät ehkäisyn pois ja voin kun se lapsi ei heti ensimmäisestä tai toisesta kierrosta tärppääkkään, niin sitten ollaan NIIN lapsetonta ja katkeraa kaikille, joilla jo on niitä lapsia...



Joskus tekisi mieleni herätellä myös toisin päin. Mikset hankkinut sitä ensimmäistä lasta silloin vähän yli parikymppisenä? Miksi odotit yli kolmikymppiseksi tai vielä pitempään? Pitäisikö myös ajatella että otit tietoisen riskin, kun valitsit näin?

näin telkussa tai oliko jossain lehdessä kun joku kuuluisa gyne varoitteli että kun yhä useampi lykkää lapsen yritystä yhä vanhemmalle iälle niin raskaaksi tuleminen vaikeutuu. hedelmällisyys laskee jo 30v alkaen ja yhä jyrkemmin 35 alkaen.

näin lapsia helposti saaneen näkökulmasta. Kukaan ei osaa lukea ajatuksia, enkä minäkään varmasti oikeasti ymmärrä lapsettomien tunteita, joten jos niistä kerrot, vaikka kuinka ahdistuneena ja itkien, varmasti paremmin osaisin ja haluaisin sinua ymmärtää. Ja veikkaisin, että ahdistuksesikin helpottaisi, kun sanoisit suoraan ääneen pahat tunteesi, niin että energiaa ei menisi niiden piilottamiseen.



Mutta niille, joiden mielestä on ihan ok ottaa etäisyyttä lapsen saaneeseen ystävään. Äidiksi tulo on yksi suurimpia kriisejä monen ihmisen elämässä, ja monesti raskaimpia elämänvaiheita. Se on aika, jolloin parisuhdekin on niin kovilla, että todennäköisimmin kaatuu, ja äidin mielenterveys on niin kovilla, että tilastollisesti aika merkittävä osa äideistä oireilee lapsen saatuaan, kuka lievemmin, kuka ihan hoitoa vaativasti. Eli ystävällänne on edessään elämänsä rankimpia aikoja, jolloin hän kaikkein eniten tarvitsee ystävää. Ja te otatte etäisyyttä. Valitettavasti se ei mielestäni ole ystävyyttä, vaan ihan itsekästä toisen ihmisen hyväksikäyttöä, ja ihmisen hylkäämistä tilanteessa, missä teidän pitäisi jotain antaa.



Oikeassa ystävyyssuhteessa mielestäni voidaan tunteista puhua. Lapseton saa kertoa katkeruudestaan ja pahasta olostaan, ja lapsen saanut saa masentua ja uupua. Ja yhdessä voidaan iloita. Eräs minua viisaampi sanoikin, että todellisen ystävyyden mitta ei ole se, voiko tukea ystävää vaikeuksissa, vaan voiko iloita ystävän menestyksestä.

Ei kukaan kutsu itseään laspettomaksi parin kuukauden jälkeen.

T: kolme vuotta yrittänyt ja icsi:ssäkin epäonnistunut.



Eikä kukaan OIKEASTI lapseton todellakaan esineistä lasta. Esineitä saa rahalla, lasta ei silläkään.

Itseäni ärsyttää, kun yksi kaverini katkaisi välit lähes kokonaan kun sain toisen lapseni. Ensimmäisen aikaan eivät vielä itse yrittäneet lasta, mutta sitten kun huomasivat että vauva ei tulekaan niin helposti ja minä olin juuri raskautunut, hänestä ei enää kuulunut mitään. Asiassa harmittaa se, että ystäväni ei tiedä että yritimme ensimmäistä lasta kokonaiset 4 vuotta. Toinen tulikin helpommin. Eli jonkin sortin lapsettomuudesta olen myös minä kärsinyt. Ystäväni luulee, että olen saanut lapseni nappia painauttamalla ja on siksi katkera.

En siis tiennyt ystäväni lapsettomuudesta ja sain kuulla vasta myöhemmin. Jos pariskunta olisi ollut avoin alusta saakka, olisi varmaan välitkin voineet pysyä hyvänä kun olisimme voineet kertoa meidän vaikeasta alusta esikoista yrittäessä. Lapsettomuudessa ei ole mitään häpeämistä, päin vastoin se voi säästää monelta kiusalliselta tilanteelta...

Kylläpäs täällä on katkeransuolaisia viestejä. Tarkoitan noita viestejä joissa lapsettomia pistetään 6-0. " Mitäs ette hankkineet aiemmin" .



Haluan tässä nyt kertoa omia mielipiteitäni koska kokemusta löytyy myös lapsettomuudesta. Nyt kun itse odotan esikoista niin mieleeni ei todellakaan tulisi mennä lapsettomalle kaverilleni hehkuttamaan raskaudestani, tuntemuksistani tai näyttelemään isoa mahaani. Lapsettoman ystäväni kanssa keskustelen ihan muista asioista kuin vauvoista. En loukkaannu ja katkeroidu jos multa ei kysellä kokoajan vointeja. En voi käsittää sitä että lapsettomien pitäisi olla heti innostuneita ja olla huomioimassa toisten lapset. Mulle ainakin riittää se, että voin isovanhempien ja lapsellisten kavereideni kanssa puhua näistä asioista. Mun mielestä on lapsettomien KIUSAAMISTA puhua vauva asioista. Sama kun kääntelisi puukkoa selässä.



Mutta ettehän te itsekkäät lapselliset sitä tajua. Se oma napa vaan on siinä lähinnä. Mä olen lapsettomuusaikana kyllä huomannut millaisia itsekkäitä monet lapselliset ovat. Sen jälkeen kun se oma raskaus alkaa ja lapsi syntyy niin sitten ei puhuta muusta kun siitä ihmeellisestä perheonnesta. Mun mielestä tällaisilla ihmisillä ei paljon muuta sitten elämässään olekkaan jos muita puheenaiheita ei ole. En kyllä raskaana ollessanikaan jaksa tällaisissa paikoissa kyläillä. Tosi puuduttavia tällaiset yksitoikkoiset ihmiset.



Hankkikaa muutakin elämää ja juteltavaa kuin ne lapset niin ehkä ne lapsettomat kestää teitä paremmin. Ja voitte ehkä huomata että maailmassa on muutakin kuin te!

Itse olen lapseton. Ympärilläni on paljon lapsia ja raskaanaolevia naisia. Minun on vaikea suhtautua raskausuutisiin, koska koko ajan itse odotan, että milloin sitä plussaa tähän tupaan tulisi. En kuitenkaan koe että nämä tulevat vauvat on jotenkin minulta pois!

Se, että asiasta pitäisi puhua avoimesti on varmaan osaltaan totta, mutta kuinka moni teistä lapsellisista puhuu avoimesti pahimmista ja raskaimmista ongelmistaan?

Lapsettomuus on todella suuri kriisi siitä kärsivälle ja vie aikaa ennen kuin siitä voi millään tasolla puhua. Ensin se asia täytyy sisäistää itse ennen kuin alkaa siitä muille puhumaan. Ja en todellakaan aio puhua siitä töissä ihmisille joita en edes todellisuudessa tunne!

Perheonnea ja raskaudentuntoja puhkuville ja niistä koko ajan puhuville pikku vinkki: jos joku ei ole asioistasi kiinnostunut, pidä pääsi kiinni ja odota josko hän joku päivä kysyy niistä asioista.. tai jos vaikka hienovaraisesti kysyt haluaako hän kuulla millaiset ilmavaivat sulla on tai kuinka vetelää kakkaa esikoisesio eilen teki...

ja harrasteita. Olen saanut esikoisen aikana ja saanut ympäristöltä todella paljon paheksuntaa! Ympärilläni on viime vuosina ollut useita ihmisiä jotka ovat kärsineet enemmän tai vähemmän lapsettomuudesta. Eräs koki itsensä hyvin lapsettomaksi, kun ei tullut raskaaksi seitseman kuukauden aikana! Toinen taas on odotellut esikoista jo useita vuosia. Mekin kyllä odottelimme sitten lähempänä kolmeakymmentä keskimmäisen lapsemme raskaustestin plussaa vuoden päivät, mutta en kokenut itseäni lapsettomaksi tai katkeraksi, odotin häntä vain niin hartaasti!



Minua vaan alkaa pikku hiljaa ärsyttämään se, että lähes joka toinen naisihminen tässä maassa kokee itsensä lapsettomaksi. Mielestäni siinä on myös paljon omaa syytä. Miksi te olette odottaneet niin kauan esikoisen hankintaa? Sitten kun te saatte sen lapsenne raskaiden hoitojen jälkeen suurien ruusunpunaisten haaveiden saattelemina, seuraavaksi te sairastutte synnytyksen jälkeiseen masennukseen, sillä arki pienen vauvan kanssa ei olekaan pelkkää juhlaa ja ihania pieniä potkuhousuja. En haluaisi ketään loukata, mutta ihmiset lähtevät nykypäivänä lapsenhankintaan aivan liian suurin toivein ja odotuksin. Kun kullanmuru ei ensinnäkään saavu sillä hetkellä kun itse toivoo. Hän voi saapua kotiin myös lievänä yllätyksenä ja sekin voi olla kriisin paikka ja siitäkin on pitänyt selvitä. Silloin ei tunnu kovin kivalta kun lapseton ystävä kovin syyllistää, että sinä saat elämässäsi kaiken niin helposti. Hän ei ehkä tiedä, miten paljon pariskunta esimerkiksi on joutunut elämänsä arvoja pohtimaan, että on päättänyt pitää yllätysvauvansa, joka tällä hetkellä on maailman rakkain lapsi. Lapsettomien kerta kaikkiaan aiheettomat kommetit ovat satuttaneet minua erittäin monta kertaa! Minun on kovin vaikea antaa sympatiaa ihmiselle, joka on ehdottomasti ollut lasten hankintaa vastaan kolmikymppiseksi asti koska aika ei ole ollut sopiva ja nyt kun kaikki on valmista lasta ei sitten tulekaan ja hän on nyt lapseton ja yleensä katkera siitä lapsellisille ihmisille.



terveisin nro 54

Ilon aiheet elämässä ovat monesti vähässä. Ihmiselämä on hyvin rankkaa joskus, kaikille. Elämä koettelee eri tavoin eri ihmisiä. Toiset kokee läheisen menetyksen varhain, toinen lapsettomuutta, toinen vakavan sairauden, lapsensa menetyksen jne.



Silloin kun sitä ilonaihetta on, sinä ystävänä et sallisi toisen sitä iloaan säteillä ja siitä puhua? Katsot niin kapeasti maailmaa ja elämää, että pistää vihaksi. Ja katsot vain tätä hetkeä. Mietipä esim. jos ystäväsi ainoa lapsi kuolisi muutaman vuoden päästä silloin kun sinun lapsettomuutesi on jo takana ja sinulla on useita lapsia.



Jokainen ihminen ansaitsee onnea ja hyvää elämässään. Hyvä ystävä jakaa sen ilon ja onnen silloin kun se hetkeksi kohdalle osuu. Eikä pyydä toista vaimentamaan onneaan jottei itselleen tulisi paha mieli.



Tietenkin lapsellisena suhtaudun hienotunteisesti heitä kohtaan, joilla on vaikeuksia saada lapsia, puhun muustakin kuin lapsista. Tiedänhän itsekin millaista lapsettomuus on. Mutta rajansa kaikella. Vaikean elämän läpikäyneenä suututtaa silmittömästi pelkkä ajatuskin siitä, että minun pitäisi tietyssä seurassa " sammuttaa iloni" . Kenellä on sellaista oikeus vaatia?

Vierailija:

esimerkiksi kesken opintojen hankkivat ensimmäisen lapsen. Sitten kun heillä on ammatti, avioliitto, vakituinen työsuhde ja omistusasunto, niin sitten he jättävät ehkäisyn pois ja voin kun se lapsi ei heti ensimmäisestä tai toisesta kierrosta tärppääkkään, niin sitten ollaan NIIN lapsetonta ja katkeraa kaikille, joilla jo on niitä lapsia...

Joskus tekisi mieleni herätellä myös toisin päin. Mikset hankkinut sitä ensimmäistä lasta silloin vähän yli parikymppisenä? Miksi odotit yli kolmikymppiseksi tai vielä pitempään? Pitäisikö myös ajatella että otit tietoisen riskin, kun valitsit näin?

Kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia lasta parikymppisenä. Halutaan hoitaa opiskelut alta pois, olla työelämässä ja ehkä sitä miestäkään ei ole rinnalla. Ja vaikka olisikin, niin ehkä se mies ei halua vielä lasta. Katsos, kun se on kahden kauppa, ainakin meille selkärankaisille naisille.

Ei se ole mikään " tietoinen riski" , jos odottaa kolmikymppiseksi. Kolmikymppinen on hedelmällinen ja suurimmalla osalla ei ole ongelmia hedelmällisyyden kanssa. Jos ei kolmikymppisenä tule raskaaksi, niin todennäköisesti ei olisi tullut parikymppisenäkään. Mutta yritä nyt tätä selittää av-mammasille, joiden yleissivistykseen ei mahdu muut lapsettomuuden syyt kuin korvien välin ongelmat ja naisen ikä.

mun mielestäni oli täysin ok, kun veljen puoliso avautui mulle siitä, miten pahalta hänestä tuntui mun raskauteni aluksi. Siis epäreilulta, he olivat yrittäneet 3 vuotta, ja mä tulin vahingossa raskaaksi. Ja kuinka hän oli aina ajatellut, että he olisivat olleet ne, jotka sen ensimmäisen lapsenlapsen sukuun pyöräyttää.



Mä ainakin ymmärsin täysin! Ja mun mielestä oli tosi tärkeää ja hyvä, että hän puhui asiasta avoimesti, jotta mun ei sitten myöskään tarvinnut ihmetellä miksi hän kenties olisi käyttäytynyt kummasti.



Siitä eteenpäin me juteltiin paljon hoidoista joissa he kävivät ja vähemmän mun raskaudesta, lähinnä vastasin jos hän kysyi asiasta, mutta en tuputtanut siitä tietoa hänelle. EN tosin mitenkään vähätellyt ja piilotellutkaan asiaa.

ei ystävälle/työtoverille saa olla tyly ilman että tämä saa edes tietää syytä.

Rehellisyyttä peliin. Voi sanoa, että vituttaa hulluna kun muut saa vauvoja ja itse ei. Mutta tylyä ja huonoa käytöstä on sellainen, ettei onnittele toista tämän elämän onnellisimpina hetkinä.

Vai saako mielestäsi esim toisen hääpäivänä olla naama norsun vitulla, koska itse on sinkku? Miksi ihmeessä tämä lapsi-asia on ainoa, joka oikeuttaisi aikuisilta naisilta mitä tahansa käytöstä?

Vierailija:

jos raskaana olevan tai lapsellisen onni ei ole pois lapsettomilta, niin miten se on teiltä pois, jos lapseton on katkera tilanteestaan tai ei jaksa innostua muiden raskauksista? Miksi ei saisi tuntea negatiivisia tunteita näin isosta asiasta? Ihan normaaleja ja luonnollisia tunteita ne ovat, ja niissä ei ole mitään hävettävää tai peiteltävää.

Suoraan sanottuna ällöttää tämä nykyinen aikuisten naminami-kulttuuri, että mikään ei saisi tuntua pahalta, vaan hymy pitää vääntää naamalle vaikka väkisin. Kasvakaapa itse aikuisiksi, ja yrittäkää hyväksyä myös muiden ihmisten negatiiviset tunteet omassa onnen huumassanne.

t. esikoistaan odottava lapseton