POIKIEN äidit !!!

Eli huutamista on valitettavasti meilläkin. 5-vuotias sanoo lähes kaiken huutamalla,vaikka tavallisella äänelläkin asia tulisi perille.Sitten pikkuveli matkii ja molemmat huutaa :( Huomautan kyllä aika usein, että ei tarvitse huutaa.Siitä on tullut ihan vain tapa.Huono tapa! Pois pitäisi siitä päästä.



Isäsuhteesta: meillä on just niinku "monic" kirjoitti eli isä kyllä on paljon poikien kanssa ja leikkii ja painii ja keksii usein kaikenlaista tekemistä. Meidän pojat on jo nyt urheiluhulluja, ja isin kanssa pelailevat ulkona jalkapalloa ja käyvät pyöräilemässä, talvella hiihtämässä ja luistelemassa... Muttamutta, meilläkin on juuri niin, että isä ei ole saanut alusta alkaenkaan kunnon auktoriteettia tässä perheessä(kun ei ole siihen ryhtynyt) ja niinpä ei saa lapsille kunnon kuria.Monesti käy niin, että kun pojat temppuilee ja isä koettaa komentaa, niin loppujen lopuksi isä antaa periksi ja minun täytyy mennä siihen tilanteeseen ja laittaa lapset jäähylle tms. Harmillista! Meillä on käyty paljon keskusteluja lasten kasvatuksesta ja kurin pidosta, mutta välillä meidän vanhempien välillä on aika suuret näkemyserot kasvatusasioissa. Itse olen sellasesta perheestä, jossa isä on perheen pää ja äitikin pitää kuria.Mieheni taas on alkohlistiperheestä, eli lapsia ei ole kasvatettu lainkaan eikä miehelläni ole edes kunnollista isän mallia.Hän onkin myöntänyt monta kertaa olevansa ihan hukassa kun koettaa kasvattaa omia poikia.



Meillä on myös ollut viime aikoina melkoista taistelua tämä arkinen elämä. 2-vuotiaalla on pahat uhmat, samoin tuolla juuri 5v täyttäneellä.Sitten on poikien välisiä riitoja ja kateutta, räiskyviä riitoja, univelkaa... Leikit pojilla sujuu välillä loistavasti, mutta toisinaan tappelua on aamusta iltaan.Ja nimenomaan sitä kovaäänistä riitelyä!! Ajattelin joku päivä laittaa korvatulpat korviin ja antaa poikien huutaa niin paljon kuin jaksaa :D

Eli huutamista on valitettavasti meilläkin. 5-vuotias sanoo lähes kaiken huutamalla,vaikka tavallisella äänelläkin asia tulisi perille.Sitten pikkuveli matkii ja molemmat huutaa :( Huomautan kyllä aika usein, että ei tarvitse huutaa.Siitä on tullut ihan vain tapa.Huono tapa! Pois pitäisi siitä päästä.



Isäsuhteesta: meillä on just niinku "monic" kirjoitti eli isä kyllä on paljon poikien kanssa ja leikkii ja painii ja keksii usein kaikenlaista tekemistä. Meidän pojat on jo nyt urheiluhulluja, ja isin kanssa pelailevat ulkona jalkapalloa ja käyvät pyöräilemässä, talvella hiihtämässä ja luistelemassa... Muttamutta, meilläkin on juuri niin, että isä ei ole saanut alusta alkaenkaan kunnon auktoriteettia tässä perheessä(kun ei ole siihen ryhtynyt) ja niinpä ei saa lapsille kunnon kuria.Monesti käy niin, että kun pojat temppuilee ja isä koettaa komentaa, niin loppujen lopuksi isä antaa periksi ja minun täytyy mennä siihen tilanteeseen ja laittaa lapset jäähylle tms. Harmillista! Meillä on käyty paljon keskusteluja lasten kasvatuksesta ja kurin pidosta, mutta välillä meidän vanhempien välillä on aika suuret näkemyserot kasvatusasioissa. Itse olen sellasesta perheestä, jossa isä on perheen pää ja äitikin pitää kuria.Mieheni taas on alkohlistiperheestä, eli lapsia ei ole kasvatettu lainkaan eikä miehelläni ole edes kunnollista isän mallia.Hän onkin myöntänyt monta kertaa olevansa ihan hukassa kun koettaa kasvattaa omia poikia.



Meillä on myös ollut viime aikoina melkoista taistelua tämä arkinen elämä. 2-vuotiaalla on pahat uhmat, samoin tuolla juuri 5v täyttäneellä.Sitten on poikien välisiä riitoja ja kateutta, räiskyviä riitoja, univelkaa... Leikit pojilla sujuu välillä loistavasti, mutta toisinaan tappelua on aamusta iltaan.Ja nimenomaan sitä kovaäänistä riitelyä!! Ajattelin joku päivä laittaa korvatulpat korviin ja antaa poikien huutaa niin paljon kuin jaksaa :D

Pohtiessani omaa " uraani" kahden pienen pojan äitinä, tuli mieleen, että laitanpa tänne kysymyksen. Haluaisin kuulla muidenkin kokemuksia ja ajatuksia nimenomaan poikien äitinä olemisesta. Millaista arkea muissa poikalasten perheissä on, mikä on rankkaa, mikä helppoa???



Itse olen 27v, pojat syntyneet 2003 ja 2005, eli pian 5 ja 3v. Omassa lapsuuden perheessäni oli 3 tyttöä ja vanhemmat, eli minulla ei ole veljiä.En tiedä johtuuko se siitä, vai mistä, mutta vaikka jo monta vuotta olen ollut poikien äitinä, minun on silti välillä vaikea ymmärtää poikien maailmaa ; ajatuksia, tekemisiä... Suurena yllätyksenä on tullut poikien valtava liikkumisen tarve.Miten sitä energiaa onkin niin hirveästi, että joka päivään mahtuu paljon juoksuaskelia sisällä ja ulkona; riehumista ja remuamista, monipuolista liikkumista jne. Me ulkoillaan paljon ja koetetaan niin saada sitä energiaa purettua, mutta silti meno sisätiloissa on välillä ihan älytöntä. Ehkä tavallista lapsiperheessä, oli siellä sitten tyttöjä tai poikia?!?



Meidän pojat on erilläään rauhallisia, ihania, hyvätapaisia.Mutta yhdessä joskus aika huono yhdistelmä.Isompi keksii joskus tahalleen kaikkea piruutta, mihin houkuttelee pienemmän, ja pikkuveli lähtee yleensä heti mukaan pelleilyyn. Itse menetän hermoni helpoiten sillon, kun pitäisi lähteä johonkin, ja siitä alkaa hirveä ralli..juostaan ympäri taloa ja mennään piiloon ettei tarttisi pukea.Siinäkin pikkuveli seuraa isompaa. Ja toinen paikka, missä en voi sietää huonoa käytöstä, on ruokapöytä. Nykyisin pienempi aloittaa pelleilyn ruokapöydässä, ja useimmiten se johtaa siihen, että toinen on laitettava joko kokonaan pois pöydästä tai sitten toinen siirtyy ruokansa kanssa toiseen huoneeseen syömään. Se auttaa, mutta on ikävää toimia niin, koska yhteinen ruokahetki on mielestäni tärkeä.



Ja sitten se melu ja meteli...miksi minun on niin vaikea ymmärtää poikien kova-äänistä leikkiä???? En aina jaksa kuunnella sitä räiskintää, huutamisen tasolla olevaa puhetta, kaikkea. Onko kellään muulla vaikeuksia tämän asian kanssa? Tiedän että se on pojille normaalia, tai ainakin luulen niin :) Oma työni on sellainen, että korvat / kuulo rasittuu, ja sen takia kai olen herkistynyt kaikelle metelille..Haluaisin enemmän hiljaisuutta kotona, mikä on tietysti mahdotonta muulloin kuin poikien nukkuessa.



Viime aikoina eniten on askarruttanut poikien riehuminen ja riitely. Leikit sujuu suurimmaksi osaksi hyvin ja suht sovussa, mutta välillä meno yltyy ihan kamalaksi.Lelujen heittelyä, huutamista & karjumista, ja joskus jopa mukiloimista siihen pisteeseen saakka, että toinen (yleensä pienempi) itkee. Riitaa tulee leluista tai siitä, jos pikkuveli ei tee jotain juttua niinkuin isoveli haluaa.Esim. mielikuvitusleikit, joita isoveli keksii, olisi kivoja jos vain pikkuveli ymmärtäisi paremmin niitä! Miten saada isoveljeltä pois se pikkuveljen lyöminen??en hyväksy välivaltaa missään muodossa.Mikä olisi sopiva rangaistus tuollaisesta käytöksestä? meillä joutuu omaan huoneeseen arestiiin ja yleensä laitetaan vielä munakello tms. raksuttamaan niin, että poika on tietyn ajan omassa huoneessaan.Yleensä se auttaa rauhoittumiseen.Mutta onko muita keinoja??



Perheessämme on ollut viime aikoina paljon stressiä ja väsymystä, ja minusta tuntuu, että tuo vanhempi poikamme reagoi siihen.Hän on välillä todella ärtynyt ja vihainen, eikä osaa ilmaista sitä muuten kuin huutamalla, potkimalla, raivoamalla.. Ja minusta tuntuu, etten osaa antaa hänelle tarpeeksi aikaa ja läheisyyttä. Olen paljon poikien kanssa yksin kotona, kun perheen isä tekee iltavuoroa. Sen olen huomannut, että kun pienempi on saatu nukkumaan, isoveli haluaa äidin kanssa kahdestaan pelata pelejä ja lukea kirjoja. Mitä muuta pojan kanssa voisi tehdä? piirtämisestä hän ei ole oikein kiinnostunut, mutta askartelusta kylläkin. Ulkona poika on päässyt isän tai äidin kanssa nyt talvella luistelemaan ja hiihtämään.Uimakoulussakin oli ja nauttii suunnattomasti vedessä olemisesta.Jos iho kestäisi paremmin, kävisimme varmasti uimassa enemmän.



Mistä teidän muiden pojat tykkää?? Mikä on lempipuuhaa, mikä ei niinkään kivaa? Meillä isompaa kiinnostaa hurjasti kotityöt; imurointi, silittäminen, ruuan laitto, leipominen, pyykkien laittaminen, mattojen ulos vieminen, lumityöt.



Ja olette keksineet, mikä auttaa veljesten väliseen riitelyyn ja riehumiseen? vai onko sitä vain kestettävä??



Miten muiden pojilla sujuu yhteiset leikit? Kuinka riidat selvitellään?



Kysymyksiä olisi vaikka millä mitalla :) Mutta eniten haluaisin vain kuulla, millaista arkea muissa poikalasten perheissä eletään, ja että tuntuuko muista äideistä koskaan vaikelta ymmärtää poikien maailmaa???

Poika on esikoinen, nyt 5,5 v. ja kuopus siis tyttö, juuri täyttää 3 v. Meininki kuulosta kyllä ihan samalta kuin teillä... Liikunnan tarve on molemmilla hurja, kiipeillään, juostaan, pelataan sisällä sählyä jne. Ja mikään ei tunnu riittävän. En tiedä, onko meillä tuo nuori neiti luonteeltaan " poikamaisen" vilkas (vaikka kyllä onkin niin prinsessaa, niin prinsessaa) vai onko meno vain ihan normaalia lapsiperhemenoa (ainakin sellaisessa perheessä, jossa on poikia?). Mutta tutulta siis kuulostaa, ja hermot meinaavat välillä mennä, kun meno yltyy oikein vauhdikkaaksi.



Meillä myös ruokapöytätouhut ovat välillä toooodella rasittavia. Nyt olemme ottaneet sen käytännön, että jos touhu menee mahdottomaksi, toinen menee toisen pöydän ääreen syömään (meillä siis kaksi ruokapöytää). Ja sitten on käytössä ihan pöydästä poistaminen - isommalla toimii jo ihan hyvin, kun on sen kerran tehnyt, nyt riittää yleensä se " tämä on nyt viimeinen varoitus" ... Mutta yleensä siis lähes joka ilta päästään tuohon viimeiseen varoitukseen tai eri pöytään siirtämiseen. Huoh.



Lyömiseen keksimme esikoiselle toimivan keinon: Lelu lensi roskiin, jos löi pikkusiskoa. Siis nollatoleranssi, ei mitään varoitusjuttuja. Sama, jos potkii tai puree. Olisikohan kaksi lelua mennyt roskiin koko aikana... Esikoinen on hirveä materialisti, rakastaa kaikkia lelujaan (olivat ne sitten pääsiäismunasta, McDonaldsista tai mistä tahansa) ja inhoaa sitä, että niitä menettää. Toimi siis loistavasti. Muttamutta: kun samaa kokeiltiin pikkusiskoon, neiti olikin sitä mieltä, että voi laittaa parikin lelua roskiin, eikä tunnu missään. Eli toimivuus on vähän yksilöllistä, mutta kannattaa kokeilla, jos tavarat ovat tärkeitä.



No, en tiedä, oliko tästä mitään apua sinulle, mutta tarkoitus oli siis sanoa, että tiedän mistä puhut ja on kiva, että jollain muullakin on sama härdelli kuin meillä ;-)



terkuin TEL ja villikot

meno kuulostaa aika lailla samalta kuin teilläkin. Ja siis tuo yksi tyttö voisi ihan hyvin olla myös poika. Ei siis eroa mitenkään veljistään energian suhteen. Tuossa taustalla nytkin hyppii tasajalkaa ja pomputtaa isoimman pojan uutta jalkapalloa.



Meillä myös vanhin lapsi on se joka keksii kaikkea metkua ja saa muut lapset riehumaan. Ja siis meillä tämä alulle panija on tyttö. Kun hän on koulussa on meillä huomattavasti rauhallisempaa. Meillä kun keskimmäinen poika on aika rauhallinen luonteeltaan eikä kovin liikunnallinen verattuna kahteen vanhempaan lapseen.



Meilläkin on ruokapöydässä pelleilyä. Pelleilijä on taas tuo vanhin lapsi. Toka vanhin tykkää ruuasta ja on yleensä nätisti pöydässä eli syö nopeasti annoksensa ja poistuu sitten leikkimään. 3v. on ruokapöydässä pahin koska ei tykkää mistään ja jo ennen kuin maistaa alkaa huutamaan yök, yök en syö. Myös sylkee ruokaa jne. Ja hän onkin se joka yleensä joutuu kesken syönnin pois pöydästä. Tyttöä saa muutaman kerran varoittaa irvistelystä ja pöytään sopimattomista jutuista sekä siitä että pöydässä istutaan ja jos noustaan ylös on ruokailu loppu ja loppu ruokailu sujuukin sitten suht hyvin.



Riehumista, huutamista ja juoksemista on paljon. Itse olen metelille turtunut mutta jos se alkaa ärsyttämään komennan koko poppoon pihalle huutamaan. Suurin ero on ollut meillä tytön ja poikien välillä se että tyttö ei riko tavaroita. Pojat taas tuntuvat hajaottavan kaikki. Vaatteet, lelut, lasit yms. menevät rikki joko vahingossa, siksi että tutkivat miten mikin toimii tai suutuspäissään rikottuna.



Minun ei ole ollut vaikea ymmärtää pieniä poikiani ja heidän maalimaansa vaikka itselläni on ollut vain sisko. Minusta pojat eivät ole niin kovin eronneet tytöistä ainakaan tässä iässä vielä. Vanhin poikani on aivan samalainen kuin siskoni oli pienenä. Pinna palaa nanosekunnissa ja sitten huudetaan ja kiukutaan kunnes lepyy ja haluaa syliin, suukottaa ja halia. Tykkää myös lapsista eniten puuhastella minun kanssani eli osallistuu innolla kaikkiin kotitöihin ja haluaisia lukea ja pelata yhdessä paljon. Keskimmäinen poika on kovin rauhallinen ja hymyileväinen poika joka puuhailee paljon itsekseen kaikkea. Toisaalta hän on toiminnassa usein " aivot" eli esim. kun saman ikäinen serkku on leikkimässä keksii meidän 3v. poika mitä tekevät ja serkku toetuttaa. Tekeminen on yleensä vanhimman pojan kiusaamista tai muuta pahan tekoa. Myös sisarusten touhutessa 3v. on usein se joka keksii yhdessä siskon kanssa konnankoukkuja ja vanhin poika sitten joutuu heidän kepposten uhriksi. Vakein minun on välillä ymmärtää tyttöä kun hän on varsin ristiriitainen persoona. Vilkas ja toimelias mutta toisissa asioissa taas täysin passiivinen. Lisättynä prinsessamaisuus ja jatkuva vinkuminen, kitinä ja tyytymättömyys on hän lapsista se jota on välillä vaiken miellyttää ja ymmärtää.



Lapset ovat lapsia olivat he sitten tyttöjä tai poikia. Minusta heitä pitäisi oppia ymmärtämään yksilöinä eikä sukupuoleen sidottuina. Ja mitä riehumiseen ja tappalelmiseen tulee niin tuntuu että tyttöjen väliset tappelut ovat joskus jopa pahempia kuin poikien väliset. Pojat ovat usein paljon suoraviivaisempia toiminnassaan kuin tytöt mutta sisarusten välillä voi olla tappelua olivat he sitten tyttöjä tai poikia. Kemioistahan se on lapsillakin kiinni miten tullaan toimeen.

Juuri näin ajattelinkin, että ehkä tämä meidän meno on ihan tavallista kaikissa lapsiperheissä, ja riippumatta siitä onko perhessä tyttöjä vai poikia. Jotenkin lohduttavaa on kuitenkin lukea, että meidän perhe ei ole ainoa, jossa riehutaan ja remutaan jne.

Välillä vaan saan sen käsityksen, että pojat on menevämpiä ja vaikeampia kasvattaa. Tai ehkä se jotuu siitä, että omien ystävieni tyttölapset on super-rauhallisia ja suurinpiirtein pelkäävät meidän poikia ja niiden menoa...

Sen olen huomannut minäkin, että pojat ovat usein suoraviivaisempia ja sillä tavalla helpompia.Tytöt jaksavat juonitella ja tehdä asioista joskus monimutkaisempia.



Lisää kommenttia saa laittaa :)

Meillä on poika jo 8v, tytöt 6v ja 3v. Kun olen seurannut lasten kavereita ja kaveriperheitä, niin tuntuu pikemminkin että lapset ovat erilaisia vaikka olisivatkin samaa sukupuolta. On rauhallisia ja vähemmän liikkuvia poikia niiden energisten vastapainoksi. Ja perheiden toiminta on erilaista. Tietyissä perheissä kaikki lapset ovat energiapakkauksia kun toisissa on kaikki rauhallisia. Ja mitä enemmän lapsia on sitä enemmän mahtuu erilaisia lapsia joukkoon.



Meillä poika on perinteisen eloisa ja liikunnallinen. Ei kuitenkaan muuten kovin vaikea, pienenä oli jopa kiltti ja hiljainen. Sen verran hänestä voi sanoa että on nykyään ihanaa seuraa laskettelemassa, sählyseurana, jääkiekkoa pelaamassa, futiksessa yms. Liikunnallisia juttuja on kiva tehdä hänen kanssaan. Fyysisesti hän kaipaa liikuntaa ja ulkoilua ja paljon unta, tai käy levottomaksi.



Esikoisen jäljiltä meillä on ollut kotona pomppulinna, trampoliini, pehmopalloja joilla pelata sisällä ja sisälle myös sählymailoja. Sisällä on myös lasten liukumäki. Aikoinaan kun rullaluistimet oli uudet ja oli talvi luistelivat lapset niillä sisälläkin.



Toisaalta kakkosta (siis se tyttö) varten meillä on laitettu köysi kattoon ja jumppapatjat. Sohvat on kiipeilyä ja volttien tekoa varten. Harva se päivä tyttö seisoo päällään sisällä ja leikkii apinaa ja kiipeää ovenkarmeja pitkin. -Ja vaikka meillä keskimmäinen lapsi kuulostaa myös liikunnalliselta on todella rauhallinen ja siten tyttömäinen veljeensä verrattuna.



Ulkoliikuntavälineitä meillä löytyy ulkotrampoliini, rullaluistimia, luistimia, suksia, miljoona mäenlaskuvälinettä, paljon mailoja ja palloja, pesäpallovälineitä, polkupyöriä myös kavereille, on tehty korkeushyppyaitoja, puuhun tehty majaa, puro leikittäväksi pihalla, puita kiipeiltäväksi, tulossa uima-allas ja uimaranta vieressä. Pihalla on talvisin jäädytetty omaa luistinkenttää ja muina vuodenaikoina isompaa asfalttipihaa käytetään sählyn/jalkapallon peluuseen.



Jotenkin tuntuu että meillä on paljon mitä voi käyttää ulkoiluun ja liikuntaan lasten kanssa. Tässä näkyy kai se mikä meistä on kivaa ja myös se mihin ensimmäinen lapsi on meitä muovannut. Sen minkä esikoinen opetti kasvaessaan oli että ulkona käytiin varmasti joka päivä ja useammin/paljon ja hommattiin sisällekin sopivia liikuntavälineitä, muuten kaveri hyppi seinille.



Askartelu on pojasta ollut kivaa kun saa itse soveltaa, ei ole tykännyt ohjatusta. Piirtämisessä kiinnosti enemmän kokonaisuus- teki sarjakuvia. Lukemisessa 5-6v kiinnosti perinteiset sadut (iso paha susi, hannu&kerttu ja muutenkin kaikki missä oli rankkoja juttuja).

heips,

meillä 2003 ja 2004 syntyneet pojat, ja menoa riittää.

Aivan älytön meteli syntyy illalla jos ei olla ulkoiltu tarpeeksi, meillä pojat tykkää kävellä metsässä ja pyöräillä ja varsinkin nyt kun kuopuskin oppi ajamaan ilman apupyöriä.



Eiköhän ole ihan normaalia :-) pojilta lähtee ääntä ja energiaa.

Meillä kuopus menee nukkumaan 19.30 ja esikko 20.30 silloin on jo rauhallista saa askarrella, muovailla, laittaa sellaisia muovinappuloita alustaan jotka silitysraudalla kiinnitetäänyhteen, pelataan pleikkarilla, harjoitellaan kirjaimia

Aika samanlaiselta härdelliltä kuulostaa kuin meillä. Taitaa olla enemmän kyse persoonallisuus- kuin sukupuolieroista.



Meillä esim tyttöä kiinnostaa kovasti kaikki työkalut ja hän haluaa mennä isin mukaan autotalliin. Poikaa ei talli ole koskaan kiinostanut. Tyttöä kiinnostaa myös vaatteet ja korut, poika ei voisi vähempää innostaa :) Eli jotain sukupuolistereotypioitakin seurataan.



Liikkuminen on tärkeää molemmille; kotipäivinä tuntuu seinät kaatuvan päälle. Ulos on päästävä melkein kelillä kuin kelillä.



Meidän 7 v ainakin vielä kaipaa äidin syliä ihan samalla tavalla kuin 3 vkin. Isompi ei sitä enää suoraan näytä, mutta tulee pyydettäessä aina kainaloon iloisena ja sanookin silloin että ihana istua tässä. Pienempi tietysti yrittää tilanteita terrorisoida, mutta hänen täytyy vaan oppia että vanhemmat täytyy jakaa sisarusten kanssa.



Yllytyshulluja meillä on molemmat lapset. Yksi kun keksii jonkun " mahtavan" idean, toinen on heti menossa mukana. Meillä siihen saattaa mennä mukaan myös isä .....

Meidän perheessä siis kolme poika lasta: 4v7kk, 2v5kk ja 1v.

Tuo ensimmäinen kirjoitus oli kuin itseki kirjoittama!

Olen itsekkin paininut ihan samojen " ongelmien" kanssa. Itselläni ei ole sisaruksia ja ainoana lapsena on siis moni asia tullut vähän yllätyksenä.



Energiaa noissa pojissa on IHAN MIELETTÖMÄSTI! Esikoinen on aina ollut se kaikkein vilkkain (toistaiseksi). Jokapaikkaan pitää juosta, niin sisällä kuin ulkona. Siitä ollaan keskusteltu päivittäin ja piiiitkän aikaa- tuloksetta.

Keskimmäinen poikamme taasen on tempperamentillaan saanut äidin ihan sanattomaksi. Hänen kanssaan saa taistella asiasta kuin asiasta. Hänen kanssaan on toisinaan tuntunut voimat loppuvan. Poika karkailee pihalla ja yleensäottaen saa ihan mitättömistä asioista hepuleita. Jos jokin asia ei mene hänen mielensä mukaan niin huuto on valtava ja tavarat lentelee. Pienin muistuttaa kovasti eikoista. On vilkas ja touhukas poika. Tuntuu kerkeävän joka paikkaan sekunnissa.



Meillä mies tekee pääasiassa yötyötä ja pitkät päivät olen lasten kanssa kotosalla itsekseni (hoitovapaalla olen tällähetkellä vielä).

Omat hermot on tosi tiukilla toisinaan, mutta kyllä silti nautin kotona olosta.



Itse koen kaikkein rasittavimmaksi sen metelin mitä kolmesta pojasta lähtee ja PALJON! Huutamista, riitelyä, tavaroiden paiskomista (siis ihan leikeissäkin paiskotaan ja kolisutellaan ja tiputellaan autoja, ihan kuin ei osattaisi kauniisti tavaroita laittaa paikoilleen...)

Ruokailut on yhtä hulinaa siihen saakka kun saan lautaset pojille nenän eteen. Jokainen malttamattomana odottaa ja kinuaa omaa lautastaan. Toisinaan se syöminenkin menee sitten pelleilyksi ja sotkemiseksi ja sitä en siedä...

Esikoinen on myös keksinyt viimeaikoina härnätä ihan tahallaan keskimmäistä ja teettää mitä tyhmempiä juttuja pienemmällä veljellään. Keskimmäinen sitten kostaa tätä käytöstä nuorimpaan ja kiusaa häntä. Ja jos meille tulee vieraita... sen tietää valmiiksi että silloin on piru irti! Kaksi vanhempaa kilpailevat huomiosta riehumalla ja esikoinen höpöttää kaikki kielletyt rumat jutut mitä osaa (kakka, pissa, pippeli... pimppa nyt uusimpana...) Hävettää niin vietävästi kun tuntuu että silloin pitää näyttää se kaikkista kurittomin puoli aina. Puhelimeen puhuessani on sama juttu, tappeleevat ja huutaavat ja riehuuvat. Juokseevat vaikka vaan edestakaisin alakerran käytävää huutaen niin kovaa kun kurkusta ääntä lähtee.



Kyllä jotenkin tulee sellainen olo toisinaan kuin asuisi eläintarhassa.



Itsekseen pojat ovat siis kilttejä (einakin yleensä). Käyttäytyyvät ihan hyvin ja ei mitään ongelmaa. Mutta nämä kaksi vanhempaa yhdessä ovat sitten ihan mahdottomia. Kaupassa huomaa hyvin miten erilailla käyttäytyyvät jos olen keskimmäisen ja pienimmän / esikoisen ja pienimmän kanssa kaupassa. Ihan toista maata on meno sitten kun koko konkkaronkka on mukana!



Ja jotenkin tuntuu että meidän tuttavapiirissä (missä paljon lapsia) meno ei ole ollenkaan niin " hurjaa" kuin meillä. Tulee toisinaan kurja olo ja tuntuu että olenko epäkelpo kasvattaja kun pojat käyttäytyy näin. Meillä kuitenkin kuria pidetään.



Piti vielä mainita että esikoinen käy kerhoissa 3xviikossa ja kerran viikossa liikkarissa. Pienempien kanssa käydään kerta viikossa avoimessa ja ulkoillaan muutoin kahdesti päivässä n. 3-4h yhtensä. Että energiaa koitetaan purkaa tuonne pihalle mahdollisimman paljon.



t. K@tju ja poikakolmikko

Mielenkiintoisia kirjotuksia!! Tosi kiva lukea ja saada kuulla, että muilla on samanlaista.



Tuo viimeisin kirjoitus, K@tju, oli kyllä myöskin kuin meidän elämästä suoraan.Tosin sillä erotuksella että meillä poikia on " vasta" kaksi.(haaveilen kyllä vielä kolmannesta ja ehkä neljännestäkin lapsesta, mutta tähän satsiin en jaksaisi)

Meillä myös on pojilla kumma vimma joskus tai aika useinkin alkaa esittää ja riehua silloin, kun tulee vieraita.Varsinkin, jos vieraat on pelkkiä aikuisia tai jos mukana on pienempiä / kilttejä / arkoja lapsia. Juuri tässä vasta kävi niin, että kun tuli 5 henkinen perhe meille kylään, niin noin 15min oli ensin rauhallista mutta sitten esikoinen aloitti ihan älyttömän show`n, johon sai pikkuveljenkin mukaan. Siinäpä sitten kun koettaa keskustella aikuisten kesken ja vaihtaa kuulumisia kun ei ole puoleen vuoteen nähty... Sitten vasta kun vieraat lähti, pojat rauhottui ja esitys päättyi. Tuota minä en ymmärrä!!!!!!!!!!!!!



Meilläkin kuria pidetään ja parhaalla mahdollisella tavalla yritetään kasvattaa lapsista kohteliaita ja hyvätapaisia, mutta silti välillä näyttää ettei siitä ole mitään hyötyä! Kauppaan ei tällä hetkellä juuri koskaan koko perheellä mennä, koska sielläkin esikoinen helposti alottaa pelleilyn ja saa pikkuveljensä mukaan.Ja sitten taas jos on pelkkä esikoinen tai pikkuveli mukana kaupassa, on käytös hyvää ja jopa erinomaista.



K@tju, kiinnostaisiko sinua kirjottelu / ajatusten vaihto muutenkin kuin täällä palstalla? Itse kaipaisin sellaista kirje/meiliystävää, jonka kanssa olisi samassa tilanteessa.

Mielelläni vaihtaisin ajatuksia kanssasi, mukava saada kohtalotoveri :)

Ilmoittaisitko s.posti osoitteesi niin laitan sinulle postia tulemaan.



t. K@tju

kiva! Tein juuri uuden anonyymin sähköpostiosoitteen häiriköiden välttämiseksi. Saat " oikean" osoitteeni, kun ensin otat yhteyttä tähän:



saraba@wippies.fi





:) Ja jos joku muukin haluaa kirjotella, niin sopii!

kiva! tein juuri häiriköiden välttämiseksi uuden anonyymin sähköpostiosoitteen, johon voisit ensin kirjoittaa. Saat sitten " oikean " osoitteeni.



saraba@wippies.fi



:) Jos joku muukin haluaa kirjotella, niin sopii kyllä!

Heippa vaan ap ja kaikki muutkin kohtalontoverit!



Te jo tuossa vaihtelittekin meiliosoitteita; olispa tosiaan hauskaa jos olisi oma keskustelualue vilkkaiden poikaperheiden vanhemmille, sillä jaettavaa tässä elämäntilanteessa riittää.



Meidän arki on juuri tuota jatkuvaa menoa ja rajua sellaista. Pojat iältään 6 ja 4,5 v; leikkivät ja pelailevat kaiket päivät yhdessä ja ovat toistensa bestikset, se on tietysti ihanaa. Aina on kaveri tarjolla. Kolikon kääntöpuolena on jatkuva riehunta ja riitely; erittäin rajua meininkiä välillä. tavaroita lentelee täälläkin, helposti turvaudutaan nyrkkeihin ja erilaisiin painiotteisiin. Lisäksi villitsevät toinen toisensa vähintään 10 krt päivässä kauheaan juoksuun, hyppimiseen ja huutoon. Kotona tämän vielä sietää, mutta kun sitä sietää kotosalla, homma ryöpsähtää käsistä myös kyläpaikoissa, joka aiheuttaa tosi tosi kurjia ja noloja tilanteita. Etenkin rauhallisemmat lapset saattavat usein pelästyö poikien menoa ja näiden äidit ovat selvästi kauhuissaan. itse tuntee siinä tilanteessa itsenä tosi epäonnistuneeksi ja suunnatonta raivoa omaa jälkikasvuaan kohtaan joka ei osaa " käyttäytyä" ihmisiksi.



Kurinpitokeinoja meillä on kokeiltu laidasta laitaan; jäähyt, kiinnipitämiset, uhkailut, palkitseminen jne. Tokihan näillä vaikutusta on, mutta kokonaan ei saa pojista kitkettyä pois tuota suunnatonta energiaa ja uhmakkuutta. Siis tahtoakin löytyy, etenkin pienemmältä.



Julkisilla paikoilla asioiminen poikien kanssa on yhtä horroria tai vähintään jatkuvaa varuillaanoloa. Koko ajan pitäisi jaksaa olla ennakoimassa poikien mielenliikkeitä ja valmiina puuttumaan, ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä. Kuka sellaista jaksaa? Pihan rauhallisten lasten perheiden kanssa välillä välttelen kohtaamisia, kun pojat kertakaikkiaan ovat niin erilaisia (aina löytävät jostain sen kepin, jolla huitoa ja juoksevat pakoon niin nopeaan etten saa kiinni).



Meillä kylässä käyneet ihmiset puistelevat välillä päätään ja toivottavat jaksamista noiden lasten kanssa:-) Show on tosiaan kauhea, kun on vieraita kylässä. Osittain on kyse lasten tavasta purkaa ja hallita omaa jännitystään ja epävarmuuttaan.



Yksilöinä käyttäytyvät huomattavan eri tavalla.



Nyt olen raskaana ja mahassa potkitaan erittäin aktiivisesti. Mitäköhän tuleman pitää?



Voimia kaikille vilkkaitten ja energisten, rajujen, poikalasten äideille! Rauhallisten perheiden vanhemmat eivät voi aavistaakaan millaisen kaaoksen, hälinän ja jatkuvien rajoittamisten maailmassa me elämme. Luulen että näkemykseni itsestäni kasvattajana ja siinä onnistumisena olisi ihan eri lukemissa, jos minulla olisi esim. kaksi rauhallista tyttölasta...tämän saa kumota!!! Toki ymmärrän, että kasvatushaasteet voivat olla silloin erilaiset. Omistani voisin vielä jatkaa sen verran, että lisäksi, että ovat villkkaita, ovat tosi herkkiä ja epävarmoja esim. sosiaalisissa tilanteissa, mikä on ollut ehkä vilkkauttakin raskaampaa kantaa. Heillä tuo epävarmuus näkyy vain usein aggressiona, johon ympäristö reagoi usein niin kielteisesti. Tietysti.



Tulipa vuodatus, aihe liippaa niin läheltä ja vertaistukea ei ole paljon tarjolla kun ystävien lapset ovat enemmän rauhallisen sorttisia. Onneksi naapurissa asuu pari suht rajuakin poikaa; heidän seurassaan oleminen on huomattavasti rennompaa kun ei tarvitse olla jatkuvasti varuillaan.



Miten te muut? onko teillä kohtalotovereita? tunnetteko/kyläilettekö erilaisissa perheissä ja miten sujuu?



T: kasvatuskipuilija ja kaksi rämäpäätä + pikkukolmonen masussa (lähetti terävän potkusarjan juuri)

Joku jo 3äiti kirjoittikin että meno on erilaista kun 2lasta on mukana, kuin 3. Meillä ainakin esikoinen+kuopus liikenteessä on vilkas yhdistelmä ja keskimmäinen+kuopus on rauhallinen (kuopus siis apinoi sitä isompaa kenen seurassa on). Eri lapsikokoonpanoilla olen huomannut että meihin suhtaudutaan eri lailla. Olen saanut kehuja rauhallisista lapsista kun olen tyttöjen kanssa liikenteessä, mutta jos mukana on poika ja nuorempi tyttö, ei suhtauduta enää samalla lailla.



Mutta vaikka ihmisten ilmoilla keskimmäinen tyttö käyttäytyy hienosti, niin metelinä ja jääräpäisyydessään ja periksiantamattomuudessa kotona keskimmäinen tyttö on ykkönen. Jos hän huutaa se varmasti jatkuu pitkään ja kovaa (tunteja). Muutenkin tuntuu että tyttöjen leikkiessä meteli on ihan eri luokkaa kuin poikien. Päpätys on jatkuvaa ja korvia halkovaa. Ero tuntuu olevan vähemmässä liikunnallisuudessa ja sähellyksessä.



Toisaalta poikien osalta sähellys ei koske kaikkia poikia. Tuli mieleen meillä pojan yhdet kaveriveljekset, jotka ovat jo tippuneet pois seurasta. He kun kävivät meillä meno oli tolkutonta. Heidän kanssaan ei oikein kyllä jaksanut, kerran sitten totesinkin että en ota kuin jomman kumman vuorollaan, koska riitelevät niin paljon... Täytyy myöntää että muut pojan kaverit ovat olleet paljon rauhallisempia ja nykyisin meillä käyvät kaverit ovat tosi mukavia poikia ja meno ei ole yhtään kovaa. Jos kaipaavat enemmän menoa alkavat usein pelata sählyä, jalkapalloa yms. johon energian saa purkaa. -Minusta siis nuo joukkuepelit auttavat.



Mitä tuli mieleen noista vieraista: Meillä lapsista juuri esikoinen poika nykyään näyttää huonoimmat puolet vieraiden läsnäollessa (kaipaisi seuraa ja huomiota ja tekemistä, ei tykkää kahvipöytäistuskelusta)- huoh. Kun keskimmäinen tyttö käyttäytyy vieraiden läsnäollessa kuin enkeli (ja kuuntelee korvat höröllä aikuisten juttuja kahvipöydässä). Tasapainoksi tilanne muuttuu toisinpäin vieraiden lähdettyä: Poika rauhoittuu ja tyttö aloittaa patoutuneen kiukuttelun. -Kiva että ovat erilaisia, mutta lasten valitusta saa kuunnella sekä vieraiden läsnäollessa ja vieraiden lähdettyä...



Toisaalta olen oppinut pitämään noiden kahden ensimmäisen lapsemme erilaisuudesta, yhdessä lapsessa ei kaikki puolet voikaan olla loistavia. Ehkä kun joku ominaisuus rasittaa on hyvä ajatella tuon lapsen hyviä puolia, niin lapsi ei tunnu niin rasittavalta (esim. jos eloisa ja liikkuvainen lapsi on rasittava, niin on mukava kun hän on uusissa tilanteissa avoin ja valmis kokeilemaan kaikkea. Vastaavasti se rauhallinen ja hyvinkäyttäytyvä on aikasen ujo ja uusissa tilanteissa tarvitsee hirveän paljon rohkaisua.) Vastavuoroisesti siis näkemään noiden ikävien ominaisuuksien kolikoiden hyvät kääntöpuolet.

Varmaan kaikkien poikien äitien pitäisi perustaa oma yhdistys " poikien äidit ry" !!! Saisi oikeilta ihmisiltä neuvoja ja vertaistukea =)



Päätin nyt taas kirjottaa tänne, kun samalla tarkotus on kysyä paria asiaa, jos joku jaksaisi vastata. Ensinnäkin, mikähän tuota esikoista vaivaa, kun se on tänään koko päivän härnännyt ja tahallaan ärsyttänyt pikkuveljeä??? Sen tiedän että väsynyt poika on, mutta en usko että johtuisi vain siitä.Oli tosi rasittavaa olla ulkonakin, kun siellä isompi lähes koko ajan oli pienemmän kimpussa.Yritin tivata pojalta, mikä ärsyttää, mutta ei se osannut sanoa. Tuleehan pojilla niitä riitoja paljon päivittäin, mutta tänään vaan on isoveli kiusannut pikkuveljeä sen minkä on ehtinyt.En ymmärrä...



Kohta meillä ois isommalla 5-vuotissynttärit. Muutama kummi on jo kysynyt lahjatoiveita, mutta en ole osannut sanoa mitään. Vaatteita ja leluja on tarpeeksi, joten lahjan pitäisi olla jotain ihan muuta.Mutta mitä??? Mitä KEHITTÄVÄÄ voisi 5-vuotiaalle lahjaksi antaa?? siis sellaista hyödyllistä ja tärkeää, missä ehkä oppisi jotain?!? Ainut mitä itsellä on tullut mieleen on tehtäväkirjat :( Ja niitä meillä jo on.

Kertokaapas poikien äidit nyt hyviä ideoita! :)

Meillä myös isompi (kohta 6 v) ärsyttää ja kiusaa nykyään tosi usein pikkuveljeä (4,5 v). matkii puhetapaa, nimittelee ja toinen käy sitten kraiveleihin kiinni.



Meillä on muutenkin taas joku ihme riehumisvaihe käynnissä, siis jos mahdollista, entistä hervottomampaa touhua aamusta iltaan. Mahdoitkohan muuten SaraBa kysyä jotain vinkkiä tuohon kiusaamiseen? Ehdin jo unohtaa...paras olisi jos omat hermot venyisivät ja malttaisi pysyä itse rauhallisena.



Aloitan aina normaalilla käskyäänellä ja vetoan poikiin jättämään touhun ennen kuin äiti suuttuu/vetoan järkisyihin/ yritän suunnata huomiota muualle...kun tämä ei tehoa (useimmiten): jos olen väsynyt, karjaisen kovaa " että se on loppu nyt" ja mahdolisesti tehostan uhkauksellla. Jos olen oikein väsynyt, yritän sulkea korvani ja huokailen surumielisenä.



Jos olen tehokkaalla ja rauhallisella mielellä, jaksan lähteä fyysisiin toimenpiteisiin eli otan pojan kiinni, vien huoneeseen ja pysäytän tilanteen. Vaikeaksi tämän tekee se, että siinä vaiheessa toinen jatkaa samaa rumbaa ja pyrkii samaan tilaan " eristetyn" kanssa, joten kylpyhuone ainoana lukollisena tilana toimii vain siten, että lukitsen itseni sinne toisen riiviön kanssa ja toinen lällättää/huutelee/ hakkaa ovea ulkopuolella. Sitten siinä puhutaan järkeä päähän ja rauhoitutaan. Ja vuoron vaihto kun toinen saatu pysäytettyä...



Tulee sellainen olo, etten ole mikään äiti vaan koirakouluttaja tai joku armeijan kapiainen.



sitten " kehittävistä" leluista. minä olen kehittävien lelujen ekspertti, koska niitä puuhia kyllä jaksan organisoida lasteni kanssa ja nautin. Eli tässä vinkkiä: laadukkaita liituja, kyniä, akvarellipaperia, vesivärit, hiiltä, yms. taiteilijatarvikkeita...soittimia: rytmisoittimia saa halvalla, kellopeli, nokkahuilu (tai ehkei sittenkään, kapeli on infernaalinen:-))), jopa kannel...pelejä rakastetaan meillä ja ne ovat niitä ainoita rauahllisia hetkiä kun pojat pelaavat (afrikan tähti, inkan aarre, haisuli vei, menolippu tms.)...urheiluvälineet (pehmojalkapallo sisälle, ulkojalkkis, pesäpallomaila, sulkkis jne. + innostajaksi joku urheilupuku)...tai sitten jos sulla on joku oma intohimoinen harraste, siihen liittyvää jotain kivaa mitä voitte yhdessä tehdä.



Mä itse olen kiinnostunut kuvataiteista, musiikista ja urheilusta, mies pelaamisesta ja ollaan lapsia ohjattu näitten pariin, koska sitten jaksaa itse innostua ja puuhata sitä, mikä itseä oikeasti kiinnostaa.

Siis todella huojentavaa lukea muista pojista ja niiden touhuista. Meillä tosin vaan yksi 4v poika ja pikkusisko 8kk. Olen vaan itse saanut kahden veljeni kanssa kasvatuksen, jossa ei ole riehuntaa hyväksytty eikä ääntäkään ole saanut korottaa. Juoksemiset sun muut on aina kielletty. Äiti oli rennompi, mutta isäni on vaatinut hillittyä käyttäytymistä. Ollaan me sitten oltukin kilttejä, mutta sillä hinnalla, että nykyäänkään ei meistä kukaan ehkä tohdi oikein olla oma itsensä. Rasittaa vaan kun usein huomaan, että toistan omaa kasvatustani, vaikka järki sanoo toisin. Uhkailen usein kuten vanhempani tyyliin " jos et tule niin sitten ei kyllä katsota illalla pikkukakkosta" jne. Huoh, yritän kyllä koko ajan skarpata.



Eniten olen miettinyt, että onko normaalia puhua kovalla äänellä ja jatkuvasti juosta. Temperamenttiakin löytyy ja pikkusiskoa kiusaa viemällä tavarat käsistä. Onko teillä pojat kovakouraisia? Meillä poika halaa ja pussaa kovaa ja koko ajan saa varotella kun on pikkusiskon kanssa. Sit toinen on se kun tulee vieraita. Poika saa ihan hepulin ja puhua pälpättää, juoksee ja on näyttämässä kaiken maailman temppuja. Meidän poika on vielä kaiken lisäksi todella sosiaalinen ja puhelias.



Isovanhemmista sen verran, että anoppi on mahtava keksimään koko ajan jotain tekemistä, niin poika ei kertakaikkiaan ehdi alkaa riehua tai keksiä kepposia. Mun vanhemmat taas päinvastoin eivät tee juuri mitään mielekästä pojan kanssa. Katsovat vaan perään ja isäni kommentoi miten on vilkas. Äitini yrittää ymmärtää ja pistää aina väsymyksen ja nälän piikkiin. Rasittaan vaan kun isäni juuri vertaa meihin lapsena, miten rauhallisia oltiin. Just niin, kun suunnilleen vitsan kanssa oltiin perässä. Muistan aina miten katto pahasti päälle kun villiinnyttiin ja siitä ties heti, että paras lopettaa.



Vaikka itse yritän etten liikaa kieltäisi koko ajan tuntuu, että sitä saa kuitenkin monta kertaa päivässä kieltää ja rauhoitella. Välillä olen epäillyt adhd sun muuta, mutta toisaalta poika osaa olla tosi rauhallinenkin ja keskittyy hyvin kun vaan on mielekästä tekemistä. Kauppareissut meillä onnistuu hyvin ja pitkätkin automatkat. Jaksaa ihmeesti istua hiljaa ja vaan kattelee ulos.



Musta on hirveen hankala tasapainoilla sen kanssa miten paljon sallia riehumista. Toisinaan en kans vaan jaksa ja sillon kiellän paljon. Sitten kaduttaa illalla ja säälin pientä, varsinkin kun vauvalle paljon leperrellään.



No tämä tästä. Kiinnostavaa luettavaa.



/monic

SaraBa:

Kohta meillä ois isommalla 5-vuotissynttärit. Muutama kummi on jo kysynyt lahjatoiveita, mutta en ole osannut sanoa mitään. Vaatteita ja leluja on tarpeeksi, joten lahjan pitäisi olla jotain ihan muuta.Mutta mitä??? Mitä KEHITTÄVÄÄ voisi 5-vuotiaalle lahjaksi antaa?? siis sellaista hyödyllistä ja tärkeää, missä ehkä oppisi jotain?!? Ainut mitä itsellä on tullut mieleen on tehtäväkirjat :( Ja niitä meillä jo on.

Kertokaapas poikien äidit nyt hyviä ideoita! :)

Löytyykö talosta tietokone? Ostin lapselleni (5 v) Alkupolku Eskarin. Innostui kovasti ja yllättäen alkoi lukea 2-tavuisia sanoja. Hapuillen tietenkin, mutta olen ylpeä kuitenkin. Samoin ynnä- ja vähennyslaskuoppi jotenkin aukeni ohjelman keilojen kanssa. Samoin eri soittimien ääniä alkoi tunnistaa. Riittävästä määrästä porkkanoita saa lippuja jne. Aikaisemmin lapsi on pelannut äidin ostamia muutamaa peliä (Monsterit Oy: Säikkysaari, Mayhem:Worms 4,tykätyt ja Hugo slassic 3, joka ei suosiossa, on kuulemma liian vaikea).

Iltasatuina haluaa kulla kirjaa Ensimmäinen tietosanakirjani

(ISBN-10: 1-40548-224-9, ISBN13: 978-1-40548-224-0, suomennos Aatos Nieminen)

Pelit: Monopol Junior, Uno