Kiroan subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja sen väärinkäyttäjät!!!
Menen töihin ensi viikolla ja hain jo syksyllä lapsille päivähoitopaikkaa tien toisella puolella olevasta päiväkodista. Viime viikolla tuli tieto, etteivät pääse siihen vaan joudun kuskaamaan heitä melkein neljän kilometrin päässä olevaan toiseen päiväkotiin. Seitsemältä alkaa työt, joten matkaan on lähdettävä reilusti ennen kuutta. Bussit ei kulje, joten lasten on käveltävä koko matka. Nuorempi tosin voisi istua vielä rattaissa. Jos lapsilla olisi paikka 50 metrin päässä, voisimme nousta tuntia myöhemmin ja veisin heidät sinne puoli seitsemän maissa ja hyppäisin itse bussiin ja kerkeisin töihin seitsemäksi. Kyllä ottaa päähän!!! Tiedän, että viereinen päiväkoti pursuaa näitä virikehoitolaisia, mutta päiväkodinjohtaja vaan sanoi, että minkäs teet. Syksyksi paikkaa on lupailtu,mutta syksyyn on liian pitkä aika. Nyt yritän kuumeisesti saada lapsille edes jotain inhimillsempää hoitopaikkaa. Mies varmaan joutuu pitämään kesälomansa jo nyt tämän takia,mikä tarkoittaa sitä, ettei lapsilla ole sitten kesälomaa ollenkaan. AAAARGH! Tuntekaa pisto sydämessänne kaikki virikehoitoon lapsenne kuskaavat ja kolkuttakoon omatuntonne öisin, niin että ette saa unta! Älkääkä enää ihmetelkö päiväkodin ruokapöydässä nuokkuvia lapsia, he kun ovat heränneet jo kukonlaulun aikaan.
Kommentit (99)
jotka eivät tekisi mitään " normaaleja" asioita lasten kanssa, esim kävisi puistoissa, kerhoissa tms että lapset oppisivat normaalia kanssakäymistä. Onhan nämä nähty. Hyvä vaan että ovat hoidossa, ei lapsia saa rangaista saamattomista vanhemmistaan.
niin se nyt lähinnä kertoo, että kunnan päivähoidon suunnittelu on päin honkia. Mutta naiset löytävät vian vain toisista naisista.
lähipäiväkotiin.
Virikeäitien lasten siirtely paikasta toiseen on hölmöläisten peitonjatkamista joka ei ratkaise todellista ongelmaa: kunnalla on liian vähän joustovaraa päivähoitopaikoissa
Ja jos joku tilan tarvitsee, siis oikeasti tarvitsee, niin virikelapsi odottakoot kotona seuraavan paikan vapautumista. Aivan älytöntä, että virikelapsen laiska vanhempi saa pitää paikkaa, jos joku sitä todella tarvitsee. Suomi on ihmeellinen maa...
Virikelapsen vanhemmalle oman lapsen hoitaminen ei ole kohtuuton taakka, mutta työssä käyvälle vanhemmalle ja hänen lapselleen monien kilometrien päässä sijaitsevaan päiväkotiin matkaaminen voi hyvinkin olla.
Esimerkiksi Saksassa on ihan tavallista, että kotiäidit vievät vanhempia lapsia hoitoon.
miksi kuvittelet, että siellä pidettäisiin paikkoja auki odottamassa mahdollisia hoidokkeja? Tämä on varmaan pahin mahdollinen aika saada paikkaa, hyvä että sait noinkin läheltä.
Nuorin lapsista on jo yli 3, niin rahaa ei tule mistään muualta kuin miehen pomolta ja sekään summa ei päätä huimaa.
Vierailija:
miksi kuvittelet, että siellä pidettäisiin paikkoja auki odottamassa mahdollisia hoidokkeja? Tämä on varmaan pahin mahdollinen aika saada paikkaa, hyvä että sait noinkin läheltä.
vähemmälläkin. Olisi edes se kolme virikelasta vähemmän tuossa lähipäiväkodissa, niin perheeni olisi onnellisempi. Taidat itse olla laiskuriäiti.
Vierailija:
miksi kuvittelet, että siellä pidettäisiin paikkoja auki odottamassa mahdollisia hoidokkeja? Tämä on varmaan pahin mahdollinen aika saada paikkaa, hyvä että sait noinkin läheltä.
Ja jonosta poimitaan vapautuville paikoille ensin ne, joilla on työ tai joku muu todellinen vaativa syy lapsien hoidolle ja loput paikat täytetään sit vasta jonojärjestyksessä niistä muista niiden taustoista riippumatta.
Ehkä joku kesäauto minulle voisi olla hyvä idea.
Nyt on kesä ja kevät tulossa, ei enää ole pakkasia. Syksyksi saatte paikan siitä läheltä.
Päivähoitohakemusten kanssa kannattaisi olla ajoissa liikkellä. Sinäkin olisit voinut ennakoida työhönmenosi jo viime vuonna ja hakea paikkaa vuoden alusta. Pitikö jättää kaikki viime tippaan?
Muille se ehkä kuuluu, muttei meille. Sitä paitsi syksyllä sanottiin, että tilanne on ihan hyvä sen suhteen, että paikat meille saadaan nyt keväällä.
Ap, mene itseesi vain ja myönnä hölmöilysi.
Vierailija:
Muille se ehkä kuuluu, muttei meille. Sitä paitsi syksyllä sanottiin, että tilanne on ihan hyvä sen suhteen, että paikat meille saadaan nyt keväällä.
Et sinä minkään sanomisen perusteella saa mitään paikkaa. Odotit, että se paikka tipahtaa taivaalta, kun sinä sitä tarvitset. Hohhoijaa.
Eikö lakia tai sen käyttäjiä saa kritisoida? Taisit tuntea piston sydämessäsi. Eihän viestisi muuta kerrokaan!
Vierailija:9, niinpä. Puhumattakaan siitä. Ap ei itsestään kovin ihmeellistä kuvaa anna. Mieskään ei ilmeisesti pysty hoitoonviennissä tai haussa mitenkään auttamaan...
Sen kun kiehuu siellä vaan. Ei se asia siitä muuksi muutu. Ja tosiaankin, jos siinä lähipäiväkodissasi ei olisi niitä virikelapsia, ei siellä olisi sen vertaa henkilökuntaakaan. Mieti tätä illalla ihan rauhassa peiton alla, jos vaikka menisi perille vähän rauhoituttuasi.
hän meinaan vei esikoisensa 3-vuotiaana virikehoitoon. Sitten kun kuopus oli reilut 2-vuotta, olisi halunnut tämän samaan päiväkotiin, koska oli menossa töihin. Kas kummaa, ei ollut päiväkodissa tilaa, koska siellä oli myös esim. naapurin lapsi virikepaikalla.
Ja voi sitä valitusta ja marinaa, kuinka HÄN nyt joutuu kärsimään, kun joku ei-työssäkäyvä pitää lastaan " muuten vaan" päiväkodissa, vaikka HÄN tarvitsisi paikan. Oli mennyt ihan pokkana kyselemään tältä naapuriltakin, että josko se voisi ottaa lapsensa pois sieltä päiväkodista...
Ei vissiin tullut mieleen, että oma esikoisensa ehti olla reilun vuoden siellä päiväkodissa " muuten vaan" ja varmasti aiheutti samoja tunteita joissain muissa vanhemmissa...