Kiroan subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja sen väärinkäyttäjät!!!
Menen töihin ensi viikolla ja hain jo syksyllä lapsille päivähoitopaikkaa tien toisella puolella olevasta päiväkodista. Viime viikolla tuli tieto, etteivät pääse siihen vaan joudun kuskaamaan heitä melkein neljän kilometrin päässä olevaan toiseen päiväkotiin. Seitsemältä alkaa työt, joten matkaan on lähdettävä reilusti ennen kuutta. Bussit ei kulje, joten lasten on käveltävä koko matka. Nuorempi tosin voisi istua vielä rattaissa. Jos lapsilla olisi paikka 50 metrin päässä, voisimme nousta tuntia myöhemmin ja veisin heidät sinne puoli seitsemän maissa ja hyppäisin itse bussiin ja kerkeisin töihin seitsemäksi. Kyllä ottaa päähän!!! Tiedän, että viereinen päiväkoti pursuaa näitä virikehoitolaisia, mutta päiväkodinjohtaja vaan sanoi, että minkäs teet. Syksyksi paikkaa on lupailtu,mutta syksyyn on liian pitkä aika. Nyt yritän kuumeisesti saada lapsille edes jotain inhimillsempää hoitopaikkaa. Mies varmaan joutuu pitämään kesälomansa jo nyt tämän takia,mikä tarkoittaa sitä, ettei lapsilla ole sitten kesälomaa ollenkaan. AAAARGH! Tuntekaa pisto sydämessänne kaikki virikehoitoon lapsenne kuskaavat ja kolkuttakoon omatuntonne öisin, niin että ette saa unta! Älkääkä enää ihmetelkö päiväkodin ruokapöydässä nuokkuvia lapsia, he kun ovat heränneet jo kukonlaulun aikaan.
Kommentit (99)
päiväkodissa töissä, olen pph. Naapuri hoitajan hoitolapsi 1½v tuotiin joka päivä hoitoon vaikka äiti oli 5kk vauvan kanssa kotona. Pk oli lapselle vieras, samoin henkilökunta ja lapset. Suretti tuo pieni, itki kokoajan. Minulta ei heru sympatiaa äidille joka tekee tuon lapselleen!!
mutta se tais olla vaan toisella lapsista . miksi et hoida toista omaa lastasi itse?
enkä ollut mustavalkonen . mähän sanoin , ett mun mielestä sillon tarhaan jos on jotain erityissyitä; mielenterveys jne
sun kyllä kuuluis hoitaa toinen oma rakas lapsesi itse.
kun hänellä kerran on mahdollisuus niitä itse hoitaa. ja naapurin muksut tilalle. jos siis naapuri käy töissä. vähänkö hävettää teidän puolesta.
subjektiivinen hoito pois vaan
pitääkö yhteiskunnan hoitaa niiden vanhempien lapsia, jotka olisivat kuitenkin itse kykeneväisiä omia lapsiaan hoitamaan?
nyt kaikki vastaamaan!
metallimude:
enkä ollut mustavalkonen . mähän sanoin , ett mun mielestä sillon tarhaan jos on jotain erityissyitä; mielenterveys jne
sun kyllä kuuluis hoitaa toinen oma rakas lapsesi itse.
taisin mainita, että TOINEN on erityisryhmäpaikalla, jonne TOINEN myös JONOSSA.
Eli MOLEMMILLA on puheentuoton vaikeutta.
Toisella keskivaikea-vaikea asteinen dysfasia, toisella dyspraksia.
Rakkaita ovat, hyvinkin rakkaita :), ja mieluusti hoitaisinkin kotona, jos se katsottaisiin ns. lasten edun mukaiseksi.
oisko kannattanut heti alkuun se kertoa( vai keksitkö jälkeenpäin).
eihän tossa mitään , hoitoon vaan.
vastaisitko mun kyssäänkin samalla
hoitopaikan voisin tosiaan saada nopeasti, JOS töihin pääsisin, mutta eri asia sitten mistä ja minkälaisen.
Pidän lapsen etuna nyt sitä, että on tullut tutuksi tähän päiväkotiin, jossa tutut hoitajat _edes vähän ymmärtävät hänen puhettaan_.
Ja esim. perhepäivähoitoa en hoitomuotona kannata laisinkaan, ei vastaa mun ajatuksiani hoidosta.
Subjektiivinen päivähoitomuoto ei oo ihan yksiselitteinen juttu.
Puolesta ja vastaan olen, no other comments ;)
sulla ei ole mielipidettä. oliskohan sitten kun muksus ei mahtuiskaan lähitarhaan? ei varmaan kun ei nytkään. sitten et voisi siitä valittaakkaan kun olet " no comments"
Vierailija:
taisin mainita, että TOINEN on erityisryhmäpaikalla, jonne TOINEN myös JONOSSA.
Eli MOLEMMILLA on puheentuoton vaikeutta.
Toisella keskivaikea-vaikea asteinen dysfasia, toisella dyspraksia.
Rakkaita ovat, hyvinkin rakkaita :), ja mieluusti hoitaisinkin kotona, jos se katsottaisiin ns. lasten edun mukaiseksi.
vaikka kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Kysyin kyllä paikkaa muttei ollut.
Olen ollut koko ajan yh,sairastan masennusta vieläkin ja kärsin muistakin mielenterveysongelmista mutta hoidan lapseni itse. Onneksi lapsen isä ja isovanhemmat ottaa silloin tällöin pojan että saa huilata;mutta en käyttäisi silti tähän " huilaamiseen" päivähoitopaikkaa.
Olen aina saanut hoitopaikan kun olen päässyt töihin ja minusta on hölmöä laittaa lapsi hoitoon ihan vaan sillä syyllä että perheeseen syntyy toinen lapsi tai että lapsi kaipaa virikkeitä tai tai..
On olemassa kerhot ja omaa mielikuvitustakin saa käyttää. me tehdään lapsen kanssa paljon retkiä ym mitä tarhassakin tehtäis.
Vierailija:
Vierailija:taisin mainita, että TOINEN on erityisryhmäpaikalla, jonne TOINEN myös JONOSSA.
Eli MOLEMMILLA on puheentuoton vaikeutta.
Toisella keskivaikea-vaikea asteinen dysfasia, toisella dyspraksia.
Rakkaita ovat, hyvinkin rakkaita :), ja mieluusti hoitaisinkin kotona, jos se katsottaisiin ns. lasten edun mukaiseksi.
Dysfasia eikä dyspraksia EIVÄT tule lapselle siitä, etteikö heille puhuttaisi tai luettaisi!!!
Kannattaisko tutustua ko. diagnooseihin, ennenkuin päästää suustaan noin typeriä kommentteja?
Ja kyllä, osaan kyllä toimia lasten kanssa, kuten askarrella, leikkiä, laulaa, ulkoilla, kyläillä, puistoilla, yms. normaalia mitä lapsiperheessä tehdään.
Ja ihan puhuva ja lukeva isäkin löytyy huushollistamme ;)
Virikkeiden puutteesta meidän lapsemme eivät kärsi, ole huoleti!
Vierailija:
Vierailija:
Vierailija:taisin mainita, että TOINEN on erityisryhmäpaikalla, jonne TOINEN myös JONOSSA.
Eli MOLEMMILLA on puheentuoton vaikeutta.
Toisella keskivaikea-vaikea asteinen dysfasia, toisella dyspraksia.
Rakkaita ovat, hyvinkin rakkaita :), ja mieluusti hoitaisinkin kotona, jos se katsottaisiin ns. lasten edun mukaiseksi.Dysfasia eikä dyspraksia EIVÄT tule lapselle siitä, etteikö heille puhuttaisi tai luettaisi!!!
Kannattaisko tutustua ko. diagnooseihin, ennenkuin päästää suustaan noin typeriä kommentteja?Ja kyllä, osaan kyllä toimia lasten kanssa, kuten askarrella, leikkiä, laulaa, ulkoilla, kyläillä, puistoilla, yms. normaalia mitä lapsiperheessä tehdään.
Ja ihan puhuva ja lukeva isäkin löytyy huushollistamme ;)
Virikkeiden puutteesta meidän lapsemme eivät kärsi, ole huoleti!
ne muut puhuvat lapset, heidän " mallinsa" .
Sekä puheterapia, mitä saavat päiväkotipäivän aikana.
Että minua ei hetkauta pätkän vertaa se, aiheuttaako meidän perheen kaksi " virikelasta" jotain ongelmia ap:lle tai jollekulle muulle. Mieheni maksaa sen verran paljon veroja tähän yhteiskuntaan, että jotain vastinetta niille rahoille on saatava! Itse olen kotiäiti, hoidan meidän kuopusta (1 v.) kotona, vanhemmat lapset (3- ja 5-vuotiaat) on virikepaikoilla läheisessä päiväkodissa.
Minun lapsellani on oikeus pk-paikkaan enkä koe tippaakaan huonoa omatuntoa asiasta. Olen kotona 2v. ja 1 kk ikäisten kanssa, 5-vuotias käy päiväkodissa puolipäiväpaikalla 3 x vkossa.
päiväkodin vieressä asuvat työhönmenevät äidit kiroaisivat että hemmetti kun täällä on näitä virikelapsia enkä minä saa lapsiani lähipäiväkotiin...
Hyvä että niitä virikelapsiakin on, niin on hoidon tarvetta ja on todennäköisempää että kunnassa on ylipäätään kaksi päiväkotia vain yhden sijasta.
menettäisimme paikat tuossa pk:ssa. Jotta lapset saavat varmasti jatkaa samassa paikassa töiden alkaessa, pidän heillä paikat vanhassa pk:ssa ja maksan pitkälti turhaan. Lapset eivät kuitenkaan ole paikalla läheskään joka päivä. Naapuri sai paikan lapsilleen 15km päässä olevaan päiväkotiin, joten en lähde riskeeraamaan. Kolmea en edes välttämättä saisi samaan päiväkotiin, vaan mahdollisesti heidät ripoteltaisiin eri puolille kaupunkia. En tingi omista ja lasteni eduista sinun perheesi vuoksi!