Lue keskustelun säännöt.
Tuleeko ero liian hepposin perustein?
19.03.2008 |
Nonni, kommentoikaahan nyt, erotaanko me liian heppoisin perustein.
Yhdessä reilut 6v, yksi lapsi 5v. Miehellä aika paha alkoholiongelma (=juo noin 5 päivää viikosta, pari päivää niistä " kunnolla" muuten tissuttelee). Juominen ja tissuttelu tietenkin ärsyttää minua, josta saamme mojovat riidat. Mies ei hae itselleen apua, vaan viikko kerrallaan pysyy " kuivilla" ja lupaa lopettaa juomisen. Mies on myös mustasukkainen, mua ei enempää voi kiinnostaa hänen menemisensä.
Nyt siis itsellä mitta täysi, eroammeko liian heppoisin perustein, vai pitäiskö tässä vielä yrittää yhdessä?
Kommentteja kiitos!
Kommentit (45)
Pitää kysyä.. Ikävä kyllä sitä alkaa itse miettimään, että onkohan tässä nyt vika itsessä vai siinä toisessa..
Ystäväni ovat kannustaneet minua jo vuosikausia eroamaan, olen vaan sanonut että kyllä minä tiedän millon vati tulee täyteen! Ja nyt mietin että tuliko se täyteen vai ei.. Pahalta näyttää että vati on täysi!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
En voikkaan, mutta en kykene hillitsemään itseäni koska juominen raivostuttaa minua ihan suunnattomasti. Mä vihaan sitä juomista ja samalla alan vihaamaan miestäni joka sitä tekee. Tiedän että se on sairaus, mutta vaikea sitä on itsekkään myöntää jos mies ei sitä itse ensin tee. Voi että toi kalja saa mut ihan raivonpartaalle, ja ei, mä en ole itse absolutisti. Juon silloin kun siltä tuntuu ja lapsi ei ole kotona.. Mutta tissuttelemaan musta ei ole.Ap
Se häpeä, kun ei voi tuoda kavereita kotiin.
Se harmitus, kun isä ei tulekaan katsomaan peliä/vie luistelemaan/lähde perheen kanssa huvipustoon (kun on kännissä).
Se outo tunne, että ei tiedä milloin isä on " normaali" , kun on selvä vai kun on kännissä? Kumpi on se isä? Voiko känni-isään luottaa, vai onko se unohtanut lupaukset aamulla?
Se pelko siitä, onko isä tänäänkin kännissä, haiseeko viina, vai oisko se selvä kumminkin...
Ihan oikeasti, minä olen elänyt tuon lapsuuden. En väitä, etteikö muunlaisessa perheessä voisi lapsi traumatisoitua, mutta ei meidän perheestä ainakaan yhtään täysipäistä lasta ole maailmalle lähtenyt, kaikki rikkinäisiä jollain tapaa. Ja tiedätkö ketä me syytetään...? Ei isää, joka oli sairas. Vaan äitiä, joka antoi sairauden levitä koko perheeseen.
Vierailija:
Ja niille, jotka nyt suureen ääneen tulevat moralisoimaan, miten tuhoan lasteni lapsuuden ja tulevaisuuden: en usko siihen. Kun lapsilla on kuitenkin yksi juomaton, vastuuntuntoinen vanhempi heistä huolehtimassa eikä kotona ole väkivaltaa eikä (enää) suuria riitoja, elämä on tasaista ja rutiinit pelaavat, uskon vakaasti että heillä on aivan yhtä suuret mahdollisuudet selvitä elämästä kuin vaikka niiden uraisien ja -äitien lapsilla, jotka eivät vanhempiansa kotona edes juuri näe...
Vierailija:
Pitää kysyä.. Ikävä kyllä sitä alkaa itse miettimään, että onkohan tässä nyt vika itsessä vai siinä toisessa..Ystäväni ovat kannustaneet minua jo vuosikausia eroamaan, olen vaan sanonut että kyllä minä tiedän millon vati tulee täyteen! Ja nyt mietin että tuliko se täyteen vai ei.. Pahalta näyttää että vati on täysi!
Ap
Kyllä minä sanoisin, että olet oman osasi jo tehnyt ja katsellut tuota menoa. Teillä, sinulla ja lapsella, on varmasti parempi olla ilman juovaa osapuolta. Tapaamisten suhteen tehkää sitten selvä suunnitelma, miten isä voi tavata lasta. Ettei lapselle tule pelkoja/hankalaa tilannetta.
Tsemppiä.
T. 44
nimim. tiukkapipoko