Lue keskustelun säännöt.
Minäkö syyllinen
18.03.2008 |
Mies haukkuu ja syyttelee minua lakkaamatta. Minä olen laska, enkä tee koskaan mitään, makaan vaan sohvalla.
Käyn töissä kuten mieskin ja minulla on 2 kouluikäistä lasta. Hoidan lähes kaikki lapsiin liittyvät asiat (ruoat, vaatteet, läksyjen tarkistukset,lääkärit,harrastukset yms ), ja muuetnkin perheeseemme liittyvät asiat. OIkeastaan teen kaikki asiat, jotka tehdään sisällä. Mies huolehtii sitten autot ja talon kunnostukset.
Usein töistä tullessa mies menee sohvalle pitkällee ja lukee lehtiä. Minä laitan ruuan ja huolehdin lapsista, pyykit tistkit yms. Kun mies tulee syömään alkaa valitus, koska jotain aina puuttuu, jotain mitä mies olisi tarvinnut.
Jos lapset tarvitsevat apua. Esim tyttär ei saa mekon vetoketjua auki, mies huutaa, että en minä nyt ehdi, pyydä äitiä jne.
Mutta minä en tee mitään, minä olen laiska. Jos sanon vastaan, mies kysyy mikä minua vaivaa, kun valitan koko ajan.
Jossain vaiheessa mies myös käytti väkivaltaa esim raahasi väkisin paikasta toiseen, seisoi edessä etten päässyt kulkeemaan. Kerran löi silmän mustaksi (siitä jo yli 10 vuotta), muutama vuosi sitten heitti minua niin että kaappi kaatui päälleni, polvi oli todella kipeä pitkään jne. Nämä kaksi olivat pahimmat.
Näitä juttuja tapahtui vielä pari vuotta sitten, jolloin otin yhteyttä perheneuvolaan ja kerroin näistä tapahtumista. Kirjoitin tilanteesta paperille ja perheneuvolan työntekijä sanoi, että tilanne on kamala, miksi kestän tällaista. SOvittiin sitten työntekijän ehdotuksesta, että kutsutaan mieskin paikalle. Mies tuli, vaikka ensin laittoi vastaan. Työntekijä kyseli ja kuunteli. Mies kertoi, että minä valitan turhaan. Jos vaikka sanoin että tarvitsisin enemmän apua kodinhoidossa, niin hän kertoili mitä kaikkea hän on tehnyt viimeisen vuoden aikana, vaihtanut autoon öljyt ja tehnyt polttopuita, kojannut ulko-oven, siitä sitten alkoikin kiva jutustelu millaista talon remppa on. Jos yritin kertoa jostain ikävästä tilanteesta mies kuittasi kertomalla kuinka minä olin kohdellut häntä huonosti. Esim en ollut pessyt hänen vaatteitaan. En uskaltanut sanoa miehen kuullen mitään fyysisestä väkivallasta.
Näitä istuntoja oli muutaman viikon välein muutaman kuukauden ajan ja fyysistä väkivaltaa mies ei käyttänyt ja henkinenkin hieman laantui. Kerroin istunnoissa, kun kysyttiin, että paremmin menee. Sitten työntekijä olis sitä mieltä, että kaikki on kunnossa ja minä olin jo huomannut etteivät nämä istunnot muuta sitä että mies haukkuu minua. jos teen kaiken kuten mies haluaa, hän on tyytyväinen, jo spistän vastaan niin saan kuulla kuinka huono olen.
Kun istunnot loppuivat tilanne oli henkisen väkivallan suhteen ennallaan ja mies vaikutti voitonriemuiselta.
Miehellä on onneksi harrastus jonka takia hän on usein viikonloppuja poissa. Silloin meillä on lasten kanssa hyvä olla. Minä en saa harrastaa mitään. Muutenkaan en saa autoa käyttöön, jos mies autoa tarvitsee. Meillä on 2 autoa, mutta toinen on aina seisonnassa. Kun mies on harrastuksessaan, emidän täytyy pysyä kotona tai kävellä, jos haluamme jonnekin mennä.
Mutta siis en usko että saan apua mistään, ei kukaan usko minua. Enkä uskalla miehen kuullen puhua näistä asioista. Olisin luullut perheneuvolan työntekijän ymmärtävän, ettei tuollaisella small talkilla tilannetta sada kuntoon, olisi pitänyt ymmärtää etten uskaltanut puhua asioista miehen kuullen. työntekjä oli enemmän huolissaan harrastetaanko me ollenkaan seksiä kuin siitä miten huonossa kunnossa henkiseti olin ja olen edelleen. Jatkossakin näin varmaan on. Nyt odottelen että lapset kasvavat isoksi, sitten lähden.
Siihen asti olen laiska akka, jonka mielipiteillä ei ole väliä. Mutta lapsiani rakasta yli kaiken. lapset vaan saavat ikävän kuvan siitä millainen isä on.
Kommentit (44)
Meillä lapset ovat jo kouluikäisiä.
Huolestuttaa tietysti sekin, kun nuorempi sanoo, että minä en ole aikuisena samanlainen isä kuin isi on. Lpaset eivät oiken enää tottele isäänsä. Mutta toisaalta tuntuu, että vanhempi lapsista ei enää meinaa totella edes minua. Pelkään, että oma uskottavuuskin menee.
Tiedän, että pitäisi lähteä, mutta siihen minulla ei ole voimia. Hain siihen voimia perheneuvolasta, mutta en apua saanut. Jos voisimme jäädä nykyiseen kotiin, mutta mies ei siihen suostuisi. Täytyisin etsiä uusi asunto, lapset joutuisivat vaihtamaan koulua, koko eroprosessi, mies ei tekeisi siitä helppoa, tiedän kuinka hän kertoisi kaikille kuinka huono äiti olen lapsille ollut jne. En jaksa sitä. Tiedän myös kuinka raskast se olisi lapsille. Tiedän senkin, että tämä nykyinenkin elämä on raskasta lapsille, mutta en vaan jaksa. Tuntuu, että minut on nujerrettu täysin.
Sukulaisilta, jotka ovat ainoat vähänkään läheisemmät ystävät, apua en saa. Sanovat vaan voi voi ja siinä se sitten onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nätisti ilmaisisin.
Minä olen elänyt aina ilman isää ja hyvä niin. Jos teidän itsetuntonne on jo niin pohjalukemissa, että otatte vain kaiken paskan niskaanne, niin älkää nyt hyvänen aika rakentako omille lapsillennekin yhtä huonoa itsetuntoa. Tulevaisuudessa he ovat kaikki yhtä päähän potkittuja kuin te nyt? Ja kuka voi katsoa peiliin? TE!!
Koska te tiedostatte, että jokainen perheessänne kärsii,niin minkä hiton takia te vain annatte ajan kulua ja kärsimyksen määrän kasvaa? Minua ei niin kovasti se teidän kärsimys tässä satuta, koska TE olette kai aikuisia ja teidän kuuluisi pystyä suojelemaan lapsianne kaikelta pahalta vai mitä?
Kun kysytään myöhemmin teidän perheen kaltaisilta lapsilta aikuisena mitä olisivat halunneet,niin vastaus on AINA, että elää rauhaisaa, pelotonta elämää!
Nyt hyvät naiset ihan todella otatte itseänne niskasta kiinni ja lähdette huonosta, toimimattomasta parisuhteesta. Neuvoisin mielelläni jäämään ja menemään terapiaan, mutta muuttuuko ne miehenne miksikään? TUSKIN
Olen siis aina elänyt ilman mies henkilöä, koko lapsuuden, siitä ehkä johtuukin etten ota yhtään iskua, vittuilua ym nälvimistä vastaan. Minulla on onneksi hyvä itsetunto, joka onkin mielestäni elämässä kaikkein tärkeintä. Antakaa se edes lapsillenne!!
LÄhtisin, jos saisin jostain voimia siihen. Ennen perheneuvolassa käyntiä etsin jo ilmoituksia vapaista asunnoista jne. mutta perheneuvolakäyntien jälkeen tajusin, että minussa se vika on tai ainakin, että minussakin on paljon vikaa tai että kyllä meillä kai kaikki on hyvin tai jotain...
Siis koska ammattilainen perheneuvolassa oli sitä mieltä, että kaikki on hyvin, niin kai se sitten on? No, en siihen pysty uskomaan, mutta vika on kuitenkin varmaan minussa, kun en apua saanut.
Luuletteko tosiaan, että 15 avioliittovuoden jälkeen (kaksi lasta, yhteinen asunto, joka jäisi miehelle, yhteiset ystävät, joista suurin osa miehen sukulaisia, omat jääneet unholaan) lähteminen onnistuu tuosta vain. Jääminen on helpompaa ja siksi jään. Varmasti kadun sitä joskus, mutta niin se on.
Jos tietäisin, että olen oikeassa ja tiedänhän minä sen, mutta jonkun täytyisi se minulle sanoa. Kaikki joiden kanssa olen puhunut ovat sitä mieltä, että minun tulee vaan jatkaa tätä elämää. Eikä tätä palstaa lasketa, ette te kuitenkaan tunne minua.
Mutta jatkan, sillä uskon että joku päivä kaikki muuttuu ja minä pääsen pois tästä suosta. Kyllä minä joku päivä löydän voimaa siihen. Mutta se ei ole tänään.
ollut tarkoituskaan, mutta jos sinä et ole tyytyväinen elämääsi,niin mikset tee asialle jotain muutosta?
Ja sinulta on lasten vuoksi löydyttävä ne voimat. Kun sanoit ettei ole helppoa lähteä 15v jälkeen, niin ei varmaan ole, mutta oletko ajatellut miten paljon paremmin sinun ja varsinkin lastesi elämä voisi olla ja mistä sitäkään oikeasti tietää kuinka paljon miehesikin eroa haluisi,mutta on vaan niin vässykkä ettei viitsi lähteä ja onhan siellä se kodinhoitaja aina kotona joka on tehnyt kaiken valmiiksi, huhhuh!!!
Me emme varmasti tunnekaan sinua, mutta noiden juttujen perusteella voisin kyllä mielestäni neuvoa lähtemään. Asutko kenties jossain pikkukylällä jossa kaikki " akat" vaan neuvovat pitämään suun supussa ja jäämään. Otettava on vastaan se nöyryytys ja vain hymyiltävä. Se on kiva että sinä kuuntelet heidän vinkkiä jäädä suhteeseen jossa mies alistaa kaikilla tavoin, oletko kertonut heille KAIKEN TOTUUDEN ja silti neuvovat jäämään?
Ja mitä niihin lapsiin tulee, kun sanoit että sinua inhottaa kun näkevät sen millainen heidän isä on?? Niinpä, se antaa hyvän kuvan heille miten toimia ja sitten kun on vielä äiti, joka ottaa kaiken P:n niskoilleen ja näyttää näin heillekin, että se on ihan ok juttu : /
huhhuh, en voi ymmärtää, mutta sääliksi käy elämäsi ja varsinkin lastesi, jotka näkevät, kuulevat ja vaistoavat KAIKEN mitä ympärillä tapahtuu!
Taidat kuitenkin olla hiukka itsekäs, koska et voi lähteä maallisen mammoman vuoksi vai mitä? Jos lapsiltasi kysyttäisiin, niin varmasti olisi taas vastaus se, että kunhan kaikilla olisi hyvä ja rauhallinen olla? Noinko se sitten on hyvä?
Olenko kuitenkin käsittänyt tilanteesi pahemmaksi mitä se oikeasti on? Voihan se niinkin olla, mutta onhan sinulla jo silmä ollut mustana ja kaappeja päälle kaadettu ja ärsytetty tahallaan seisomalla edessä jne Siis miten joku voi ottaa tuollaista vastaan?? Olisin jo itse vetäissyt daijuun tuossa vaiheessa.
Moni mies muuten tykkää naisista joilla on omaa tahtoa, omia mielipiteitä, omia juttuja ja varsinkin oma vahva itsetunto!!
Hyvä nainen kasvata sitä itsetuntoasi ennenkuin sinusta tulee vanha, elämään pettynyt ja katkera!!
Tiedän etten kirjoita asioita koskaan kovin hempeästi, mutta mielestäni ei pidäkään ja varsinkaan tällaisissa asioissa. Näin ne asiat jäävät paremmin mieleen ja herättää keskusteuakin!
Jos olet kovin, kovin masentunut ja saamattomuutesi asioiden hoitamiseen johtuu siitä, niin mene vaikka yksityiselle lääkärille,jotta saat pian sitä apua!
mixsix:
Me emme varmasti tunnekaan sinua, mutta noiden juttujen perusteella voisin kyllä mielestäni neuvoa lähtemään. Asutko kenties jossain pikkukylällä jossa kaikki " akat" vaan neuvovat pitämään suun supussa ja jäämään. Otettava on vastaan se nöyryytys ja vain hymyiltävä. Se on kiva että sinä kuuntelet heidän vinkkiä jäädä suhteeseen jossa mies alistaa kaikilla tavoin, oletko kertonut heille KAIKEN TOTUUDEN ja silti neuvovat jäämään?
Annat hyviä neuvoja ja tiedän että olet oikeassa. Totta on että asun pikkukylässä ja kuten aiemmin totesin, nykyiset ystäväni ovat miehen ystäviä/sukulaisia, joten ehkä he ovat jääviä antamaan neuvoja. Toisaalta sellainen, joka ei ole ollut vastaavassa tilanteessa ei ehkä ymmärrä kuinka vaikeaa on lähteä.
mixsix:
Taidat kuitenkin olla hiukka itsekäs, koska et voi lähteä maallisen mammoman vuoksi vai mitä? Jos lapsiltasi kysyttäisiin, niin varmasti olisi taas vastaus se, että kunhan kaikilla olisi hyvä ja rauhallinen olla? Noinko se sitten on hyvä?
Itsekäs olen, sen tiedän.
Minä olen kaukana lapsuuden kotiseudultani. Nyt työ on täällä ja koti on se missä asun. Tämä on nyt minun kotiseutuni. On todella raskasta jättää koti ja ystävät. Lapsuudeen kotia minulla ei enää ole. Vanhemmat ovat kuolleet ja omia sukulaisia minulla on tosi vähän. Tunnen, että jos lähden, minulla ei enää ole juuria mihinkään, eikä ystävyys miehen ystävien/sukulaisten kanssa kestä eroa.
Lasten kanssa olen jutellut asiasta. Eivätkä he halua muuttaa. Tämä on heidänkin kotinsa. Vanhemman (10v) kanssa olen jutellut enemmän ja itkee, jos alan puhua muuttamisesta. Hän itkee sitä että että äiti ja isä asuisivat eri paikoissa, hän itkee sitä, että ei voisi asua koko aikaa tässä kodissa. Eli vastaus ei ole rauhallinen olo, vaan se että asuisimme edelleen yhdessä.
Mutta uskon, että lapset kyllä sopeutuisivat eroon ja huomaisivat ennen pitkään, että se olisi parasta.
mixsix:
Jos olet kovin, kovin masentunut ja saamattomuutesi asioiden hoitamiseen johtuu siitä, niin mene vaikka yksityiselle lääkärille,jotta saat pian sitä apua!
Työterveyshoitajan kanssa olen väsymyksestä jutellut, kerran lääkärinkin kanssa. Mutta se on vain juttelua siitä, että minun pitää järjestää itselleni aikaa, liikkua enemmän, muistaa hyvät ruokailutottumukset yms.
Uudelle ihmiselle kertominen on aina todella vaikeaa. Voi tuntua, että eihän siinä ole muuta kuin avaa suunsa ja puhuu, mutta ei se niin ole. Minun tunnustaa, että olen epäonnistunut elämässä. Minä en halua sääliä, minä haluan apua.
Niinhän se o nytkin, kun kirjoitin tänne. Minä huomaan, että olen epäonnistunut, en ole selvinnyt tästä tilanteesta, jonka olen itse aiheuttanut. Minä en pysty huolehtimaan lapsistani niin kuin pitäisi.
Ei tästä tilanteesta voi selvitä, sillä kukaan ei tule minun luokseni auttamaan minua. Minun pitäisi osata pyytää apua, mutta en osaa. Jos mies löisi minua nyt, asia olisi helpomapaa, mutta mitään todisteita ei ole. Miehen sana minun sanaa vastaan ja mies kertoo kuinka huono ihminen olen, jos joku kysyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta koska sanot kokevasi olevan epäonnistunut, niin eikö nyt olisi siis syytä muuttaa suuntaa. Ja mitä sinulla siellä on, ei muuta kuin se KOTI, sen voi rakentaa aina uudestaan jonnekin muualle. Uusia ihmisiä tapaisit aivan varmasti, joista voisi muodostua hyviäkin suhteita elämääsi.
ÄLÄ PELKÄÄ ELÄÄ! Miksi elää elämää, joka ahdistaa ja miksi miettiä mitä muut miettivät elämästäsi? Ihan tosi, sillä ei ole mitään väliä mitä muut ajattelevat. Mistä sinäkään voit tietää kuinka huonosti heillä oikeasti menee, mutteivat puhu siitä.
Ja jos joku katsoo kieroon, koska haluat eron, niin osoittaa mielestäni todellista typeryyttä ruveta tuomitsemaan asiaa ( jos siis kyseessä joku sinun muka muka ystävä kylältä ) Sinä kuitenkin elät vain kerran ja onko tuo sitä elämistä?
Tottakai ne lapset sanovat että haluavat äidin ja isän olevan yhdessä, koska TE olette äitä ja isä, vaikka olisitte mimmoisia.
Mutta TE olette niitä aikuisia joiden pitää ne raskaat päätökset tehdä, jotta kaikilla olisi hyvä olla!
Ei lapsi osaa sellaisiin kysymyksiin vastata,mutta kun he näkevät aikuisena asian toisen laidan, niin silloin vastaus olisi ollut toinen. Aivan varmasti!!! Miettivät aikuisina miksi ihmeessä äiti oli aina surullinen, miksi otti kaiken paskan niskoilleen, miksi oli kuin piika elämässään, jolla ei ollut omaa tahtoa missään. Älä näytä heille että se on oikein!
Lapset löytävät aina uusia ystäviä, se ei ole varmasti ongelma, mutta löytävätkö he niitä myöhemmin aikuisena, jos jatkavat äitinsä jalan jäljissä? Haluatko heidät oikeasti samaan jamaan?
En tiedä miksi sinulle kirjoitan, ehkä siksi, että olen tuollaista
" alistavaa " elämää niin paljon nähnyt sukulaisillani ja maalla, jossa vietin lapsuuteni lomat ym
En haluaisi syyllistää sinua yhtään enempää, mutta hyvä nainen jos et ole elämääsi tyytyväinen, niin ihan VARMASTI on auttavia tahoja, jotka laittavat rattaat pyörimään puolestasi. Sosiaalitoimeen kun soitat, soita vaikka nimettömänä aluksi jos se on helpompaa. Tässä olisi tällainen osoite www. turvakoti. net Pistin tuohon osoitteeseen välit kun en tiedä ottaako noita linkkejä vastaan, mutta nyt lähden jatkamaan arjen pyöritystä : )
Kirjoitat että sinulla ei ole voimaa lähteä suhteesta. Et saanut tukea perheneuvolasta, et saa sitä myöskään sukulaisilta, miehestäsi nyt puhumattakaan. Tekstistäsi tulee väkisinkin mieleen, että asia olisi helpompi sinulle, jos joku muu tekisi eroamispäätöksen puolestasi. Enempää analysoimatta tulee myös mieleen, että et ehkä ole koskaan oikein itsenäistynyt ja tehnyt päätöksiä, nykyisin miehesi tuntuu tekevän kaikki päätökset perheessänne(kuka saa käyttää autoa, kenen menot ovat tärkeitä jne).
Ehkä nyt kannattaa hyväksyä se tosiasia, että et tule saamaan tukea lähipiiristäsi, etkä edes ammattiauttajalta. Sinun on itse tehtävä päätös lähtemisestä, lapsillasi onn oikeus onnelliseen lapsuuteen.
Muista että Sinä et ole Punahilkka, jonka metsästäjä tulee pelastamaan suden vatsasta. Ennemminkin Sinä olet se metsästäjä, jonka pitää pelastaa lapset sudelta, joka on siis miehesi.
Kun tiedostat oman vastuusi ennen kaikkea lastesi vanhempana nykyisessä tilanteessa, tulet saamaan muutokseen tarvittavat voimatkin.
Onnea muutokseen!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän, että voiman on löydyttävä minusta itsestäni ja minun itseni on tehtävä päätös, ei sitä voi kukaan muu tehdä puolestani.
Mutta tein jo kerran päätösen lähtemisestä ja menin perheneuvolaan hakemaan apua siitä, kuinka toimia. Kun menin yksin neuvolaan sainkin tukea, mutta sitten ehdotettiin miehen mukaan ottamista ja sen jälkeen kaikki olikin neuvolan mielestä hyvin. Minäkin aloin uskoa siihen. Nyt en tiedä mihin minun oikeasti pitäis ensin ottaa yhteyttä. Ei me voida mihinkään turvakotiin lähteä sillä perusteella, että mieheni haukkuu minua. Minusta tuntuu, että kaikki uskovat miestäni, ei minua.
Jos vain pakkaan laukun ja lähden, en saa enää sen jälkeen mitään mukaani. Pitäisi kai tehdä kuten erään nuoruudessa tuntemani ystävän ulkomaalainen poikaystävä, joka kantoi tavaraa salaa vähän kerrallaan pois ja lopulta lähti salaa itsekin pois.
Sen lähtöpäätöksen tekeminen on tuskaisaa ja kun sen viimeksi olin tehnyt ja olin soittanut perheneuvolaan ajan, itkin lähes koko ajan, kun olin yksin. Tunsin, että nyt tässä ei ole enää paluuta, minä ja lapset lähdemme pois. Saan neuvoja kuinka hoitaa tilanne. Mutta neuvolassa selvisi, että ei se mies ole sen pahempi kuin minäkään.
Ehkä vika kuitenkin on minussa, ainakin osittain, jos yrittäisin tarpeeksi, niin kaikki tulisi kuntoon.
Hei ap,
kuulostat surulliselta ja masentuneelta. Voimat menevät vähiin, kun joku jatkuvasti painaa itsetuntoa alaspäin ihan tavoitteellisesti.
Oletko jo tsekannut näitä alla olevassa osoitteessa olevia apunumeroita, joista saatettaisiin tietää kertoa sinulle mahdollisista uusista keinoista tilanteen ratkaisemiseksi?
http://www.turvakoti.net/fi/mista+apua/mista+apua+naiselle/
Toivon hartaasti, että apu löytyy sinulle ja lapsillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ihan vastaavassa tilanteessa mutta kuitenkin voin tuntea tuon sinun kirjoituksesi hyvin tässä omassa elämässänikin, tosin mieheni ei missään vaiheessa ole mitenkään väkivaltainen eikä alistava/painostava/hallitseva jne.. meillä eletään yhtä tasavertaisina jne.. mutta koskaan pitkä parisuhde, pienet lapset, suuret muutokset elämässä eivät suju siten etteikö ne mullistaisi jotenkin sitä tasapainoa siinä arjessa ja muutenkin..
Silti itse kaipaan äärettömän paljon itsenäisempää elämää, en toki (enää) tahdo erota mutta koen että en haluaisi olla niin kiinni toisessa (en oikein tiedä mitä tällä tarkoitan, en osaa sitä tähän selkeästi kirjoittaa) ja ymmärrän kovin että jos minua rajoitettaisi noin kuten sinua, että en voisi halutessani käyttää esim. autoa se ahdistaisi minut ihan hulluksi, en voisi sietää mieheltäni sellaista minun alistamista, minusta se on alistamista jos toinen voi tahtoessaan määrätä noin.. Sinä et voi käyttää perheen autoa halutessasi mutta miehesi voi. Minusta se on henkistä väkivaltaa.
Joten ymmärrän sinun ajatuksia monella tapaa, ymmärrän myös sen ettet ole valmis lähtemään siitä, mielestäni tarvit nyt vain kovasti tukea.
Et sinä haukkuja ja saarnaa siitä tarvi kuinka sinun tulisi nyt hankkia oma asunto lapsillesi, tiedät itse että se varmasti olisi yksi vaihtoehto mutta olet puntaroinut nuo vaihtoehdot etkä näe sitä tällä hetkellä mahdollisena, ei sitä tiedä sitten taas parin vuoden kuluttua missä mennään, nyt olisi vain se hyvä tuki tarpeen. Harmi ettet saanut sieltä perheterapiasta, vai missä kävitte, mitään apua, turhauttavaa tuollainen. Uskon että olit varmasti siihen latautunut ja laittanut omat voimasi ja kuvitellut saavasi sieltä jotain ja sitten..ei..
Itsekin olen lukenut oppaita miten pitää tämä pakka niin hyvin kasassa kun vaihtoehtona ei meilläkään tässä tilanteessa voi olla ero, en sitä haluakkaan vaikka se joskus kummittelikin taustalla mutta nyt kun sen kummituksen on ajanut pois niin se ei sieltä enää tule.. niin se seksi todellakin nostetaan aina niin kuninkaana parisuhteen peruspilariksi, ehkä se onkin mutta tuossa teidänkin tilanteessa ihmettelen kun sinä olet puhunut " väkivallasta" jne.. niin mielestäni siinä on aika kohtuutonta puhua seksistä lainkaan, ainakaan kovin suurissa mittakaavoissa..
Voin hyvin tuntea syyllisyyden, sen itsekkin koen niin vahvasti vaikka tiedän etten ole, et sinäkään ap ole, et kirjoituksesi perusteella.. toki suhteessa aina on kaksi ja ongelmissa ollaan yhdessä mutta kyllä me äidit perheessä varmasti kannamme kortemme siellä keon ylimmäisenä ja alimmaisena ja koko ajan, taukoamatta siinä kuljemme.. Millainen voi olla laiska äiti?
Mitä sitten jos on läski maha? Siellä on kasvanut aarteista arvokkaimmat, pistäisikö mies likoon itsenä?..tuskin..
Tuo sinun miehesi olemus on vain hänen omaa alemmuuttaan ja huonoa itsetuntoa!
Pää pystyyn ap!
Kiitos vilkaisen noita ja yritän kerätä voimia, että soitan.
Olen varmaankin surullinen ja masentunut ja ehkä täällä saama palaute on masentanut lisää.
Vierailija:
Hei ap,
kuulostat surulliselta ja masentuneelta. Voimat menevät vähiin, kun joku jatkuvasti painaa itsetuntoa alaspäin ihan tavoitteellisesti.Oletko jo tsekannut näitä alla olevassa osoitteessa olevia apunumeroita, joista saatettaisiin tietää kertoa sinulle mahdollisista uusista keinoista tilanteen ratkaisemiseksi?
http://www.turvakoti.net/fi/mista+apua/mista+apua+naiselle/
Toivon hartaasti, että apu löytyy sinulle ja lapsillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos sinulle. Taidat todellakin ymmärtää minua. Se tuntuu hyvältä. Jotankin sain lisää voimaa lukiessani kirjoitustasi.
En kaipaa saarnaa, enkä kommentteja siitä kuinka huono äiti olen ja kuinka huonosti hoidan lapseni. Yritän parhaani hoitaa lapsia ja miestäni, ehkä siinä on yksi ongelma. Minulla ei jää aikaa itselleni.
Yritän taas selvitellä ajatuksiani. Ehkä nousen taas tästä kevätauringon mukana. Ehkä saan aikaiseksi soitettua johonkin, ehkä saan apua. Nyt kuitenkin kapaan enemmän rohkaisua kuin saarnaa. Mies on jo haukkunnut minua tarpeeksi. Minun täytyy taas uskoa itseeni ennen kuin pystyn tekemään mitään.
Vierailija:
Olen sinun tukenasi ap..Joten ymmärrän sinun ajatuksia monella tapaa, ymmärrän myös sen ettet ole valmis lähtemään siitä, mielestäni tarvit nyt vain kovasti tukea.
Et sinä haukkuja ja saarnaa siitä tarvi kuinka sinun tulisi nyt hankkia oma asunto lapsillesi, tiedät itse että se varmasti olisi yksi vaihtoehto mutta olet puntaroinut nuo vaihtoehdot etkä näe sitä tällä hetkellä mahdollisena, ei sitä tiedä sitten taas parin vuoden kuluttua missä mennään, nyt olisi vain se hyvä tuki tarpeen. Harmi ettet saanut sieltä perheterapiasta, vai missä kävitte, mitään apua, turhauttavaa tuollainen. Uskon että olit varmasti siihen latautunut ja laittanut omat voimasi ja kuvitellut saavasi sieltä jotain ja sitten..ei..
Ei sen avun tarvi lähteä mistään kriisipuhelimesta, turvakodista tai muusta sellaisesta terapiapalvelusta. Voit aivan hyvin kasata itsesi, kerätä oikein hyvin itsesi ja kaikki ajatukset lyhyesti ja selkeästi ja kertoa ne rohkeasti esim. lääkärille, omalle lääkärille, yksityiselle lääkärille tms. Kun sen vain saa sanottua, kun sen ajan saa ensin varattua.
Toki puhelimessa on helppo puhua mutta sille ei ole mitään jatkuvuutta, ei ole mitään, kukaan ei seuraa sinun jaksamista, ei ole taetta sinun tuelle..olet yhä yksin. Sinä tarvit kuitenkin sen tuen, tuli se sitten vaikka tavalliselta lääkäriltä, ymmärrät varmasti..
Itse sain suuni auki, aivan varmasti " väärälle" lääkärille, väärään aikaan jos näin vois ajatella mutta voi taivas miten sydän keveni ja miten se lääkäri sen ottikaan. En olisi etukäteen ajatellutkaan puhuvani sen näköiselle, miehelle jne.. en koskaan :) Mutta puhuin ja helpotti! Ja häneltä myös pyysin itse mielialaan lääkettä, jota lääkärilläkään ei mitään vastaan ollut ja puntaroitiin sitä asiaa siinä yhdessä enkä kadu että niitä lähdin kokeilemaan, ovat helpottaneet minua paljon. Ja varmasti koko meidän silloista tilannetta paljon.
Millaisena muuten näet tuon sinun miehesi tällä hetkellä? Onko sinulla tunteita häntä kohtaa? Tunnetko että kuitenkin vielä rakastat häntä? Onko teillä yhdessä enää koskaan kivaa, teettekö mitään mukavaa perheenäkään yhdessä?
Onko sinulla ystäviä? Käytkö koskaan yksin,ilman lapsia missään harrastuksissa, illan vietoissa tms.?
..nämä minulla vielä jäi mielenpäälle.. :)
Ja toivon todella että kevätaurinko antaa sinulle voimaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä usko että rakastan miestäni enää. Ehkä en itseänikään.
En käy juuri missään ilman lapsia. Jumppakin on jäänyt, kun lapsella on silloin oma harrastus. Olen suunnitellut että alkaisin lenkkeillä nyt kun tiet ovat sulaneet ja lapsetkin kyllä pärjäävät tunnin yksin, jos isi ei satu oleman kotona. Miehellä on aikaa viepä harrastus, joka tosin ajoittuu pääasiassa viikonlopuiksi. Sanoin että olisin halunnut mennä kurssille tulevan viikonloppuna ja tarvitsisin auton. Mihin helevetin kurssille, huusi mies. Tiesin kyllä jo mainitessani, ettei onnistu, kun miehellä kuitenkin omaa menoa. Työpaikan virkistyiltoihinkaan en ole mennyt, kun niistäkin tulee huutoa.
Kyllähän me koko perhekin ollaan yhdessä ja välillä on ihan kivaakin, mutta jos kaikki ei mene miehen mielen mukaan, niin huuto alkaa.
Ei minulla taida oikeasti olla yhtään oikein läheistä ystävää, ei sellaista jolle voisi puhua ja joka oikeasti pystyisi ymmärtämään. Ystävinäni kuitenkin pidän omia ja miehen sukulaisia.
Vierailija:
Millaisena muuten näet tuon sinun miehesi tällä hetkellä? Onko sinulla tunteita häntä kohtaa? Tunnetko että kuitenkin vielä rakastat häntä? Onko teillä yhdessä enää koskaan kivaa, teettekö mitään mukavaa perheenäkään yhdessä?
Onko sinulla ystäviä? Käytkö koskaan yksin,ilman lapsia missään harrastuksissa, illan vietoissa tms.?
i]
Olen ihan todella surullinen puolestasi ; (
Miksi et kysy mieheltäsi tuollaisen tokaisun jälkeen, että mihin helvetin harrastuksiin itse luulet meneväsi? Mikä oikeus hänellä on käyttää autoa enemmän, millä oikeudella hän kohtelee sinua kuin roskaa, millä oikeudella hän määrää sinun, aikuisen ihmisen menot ja teot? Millä helvetin oikeudella hän on muka se joka on aina oikeassa kaikessa ja aina päättää kaikesta....päättää ettet sinä ole kykenevä tekemään ratkaisuja tai menemään virkistäytymään, jolloin saattaisi virkistyä kummasti teidänkin parisuhde.
Olen oikeasti vihainen ja surullinen, perkule vieköön! Älä lannistu, älä anna hänen viedä sinun elämääsi, älä elä vain hänelle ja lapsille vaan myös itsellesi ; (
meillä mies kysyy pitkien työpäivien päätteeksi aina " sopiiko jos menen tänään pelaamaan, sopiiko jos vkl menen turnauksiin jne..."
Se ei tarkoita että olisi tossun alla vaan se tarkoittaa että hän kunnioittaa ja arvostaa minuakin ihmisenä ja meillä kun on yhteiset lapset niin ei vaan voi olettaa aina menevänsä vaan on pakko ottaa humioon me muutkin. Aina tietysti pääsee niihin treeneihin ym mutta niin pääsen minäkin ja teemme paljon asioita yhdessä perheen kesken. Nämä kaikki ovat itsestään selviä asioita ollut aina. Eikö niiden kuuluisikin mennä näin? Toista kunnioittaen?
Jokaisessa parisuhteessa on ne omat ongelmansa ja kukaan ei ole täydellinen, mutta ei mielestäni ihmisiä saa pitää itsestään selvänä ja ihan roskana : (
-mixsix-
Sieltä saat vertaistukea ja oikea paikkakin on.
vaikka hänellä onkin kärkevä tyyli.
Minusta sulla on sellainen tilanne, että erota pitäisi. Miehesi kanssa eläminen on painanut sua alaspäin jo pitkään, etkä enää tunnu näkevän poispääsyä, tunnut ajattelevan vain kaikkia väyliä umpikujina. Mutta usko pois että kun astut pois tuosta tilanteesta, se alkaa jonkin ajan kuluttua vain parantua. Saat uusia näkökulmia, ja sinun on pakkokin selvitä. Oletteko naimisissa? Mitä puhetta se on, että et saisi mitään tavaroita? Eihän sellainen voi pitää paikkaansa. Mutta ei se turvakoti silti mikään huono vaihtoehto ole, varmaan sinne pääsette aluksi ja siitä sitten uuden elämän alkuun.
Tee hyvä nainen nyt lapsillesi ja itsellesi palvelus ja jätä tuo ääliö taaksesi. Ei kukaan mies ole tuollaisen nöyryytyksen arvoinen. Hänellä ei ole mitään oikeutta rajoittaa sun elämääsi noin. Ei niin kuulu tehdä.
vielä sikäli, että vaikka kannatan empatiaa, en voi oikein käsittää niitä jotka sanovat, että ymmärtävät, että " et ole nyt vielä valmis lähtemään, katsotaan parin vuoden päästä" , tai miten se yksi vastaus menikään. siis haloo!!! lähteminen kirpaisee totta kai, mutta silloin kun tilanne on ilmiselvä, et tarvitse kädestä pitelyä ja hyminää vaan tukevan ja kannustavan potkun persuksille!!! et tämän valmiimmaksi tule, korkeintaan mies painaa sua vielä alemmaksi ja alemmaksi kunnes itsetuntosi rapautuu kokonaan etkä mitenkään saa itsestäsi irti sitä että häipyisit.
itse lähdin väkivaltaiseksi retkahtaneesta suhteesta kerrasta poikki -tyylillä. ensi alkuun kaikki asiat olivat ihan levällään, mutta sitten ne järjestyivät yksi kerrallaan. hetkeäkään en ole katunut että lähdin juuri silloin kun lähdin.
Mitä sinä et ymmärrä 20.
Mutta jos aikuinen ihminen on päättänyt, ymmärtää tilanteen ja silti päättää jäädä.. On aikonut joskus lähteä mutta päättänytkin jäädä, niin mitä hän silloin tarvitsee? Haukkuja? vai kenties tukea? Minun mielestäni erittäin paljon tukea!! Ei aina tarvitse päätyä eroon, toki yritinkin kysyä josko tässä on mitään mahdollisuutta miehellä ryhdistäytyä, löytyä mitään kipinää, oljen kortta josta yhdessä nousta.. Ap ei ole valmis lähtemään nyt, nyt tarvii hänen nousta tuolta suosta ja saada ryhti ojennukseen, pää pystyyn, itsetunto kohdalleen, voimat kymppiin ja sitä kautta alkaa katsoa tuota heidän tilannetta oikeasti ylhäältä käsin niin näkee mikä se on ja sitten on valmis varmasti lähtemään, ymmärrät nyt ehkä mitä tarkoitin? Kun hän katsoo sitä tilannetta nyt tuolta suosta, alhaalta, ei hän näe mitään.. Ei potkita, tuetaan! Lue nuo ensimmäiset vastaukset hänelle niin ei ne kovin rohkaisevia ja tukevia ole, lannistavia ja haukkuvia vaikkei niiden tarkoitus ole olla, minä näen ne hyvinä mutta ap ei koska hänen tilanne on se mikä on.. On helppo sanoa näin ulkopuolisena.
Mielestäni ei pitäisi altistaa lapsia tuollaiselle. Itsellä on erotilanne päällä ja pienempi lapsista on alkanut toistella isänsä sanoja... Kyllä kirpaisee. " Äiti, miksi sä olet noin läski, sulla on tosi kauhea maha. " " Äiti oletko sä valehtelija? Valehteletko sä muillekin kuin isälle?" " Miksi sä olet huijannut isää" ." Mikset sä anna isälle rahaa?"
Ja niin edelleen.. Lapsen suusta se kuulostaa vielä ikävämmältä kuin miehen suusta.
Itse olin ajatellut että jos saisi lapset kouluikään, mutta en pystynyt edes siihen saakka jatkamaan. Henkinen väkivalta päivittäistä. Juuri tuota että siivous yksin minulla, ja silti juuri minua haukutaan siivottomaksi. Teen hyvät ruoat alusta asti: mies toteaa etten osaa kuin eineksiä lämmittää. Jne.
Millaisen kuvan lapset saavat äidistä tässä tilanteessa? He saattavat uskoa isänsä puheet ja vihaavat tai halveksivat sitten sinua loppuikänsä, kun olit niin huono ja laiska.