Minäkö syyllinen

mutta kun tuntuu, ettei ihmisille mene muuten asiat perille.



Eli heitä on potkittu päähän jo niin paljon, että pyörivät vain siinä omassa itsesäälissään, eivätkä näe enää yhtään selkeästi omaa elämäänsä! Eli oikea ja väärä on jotenkin ihan hukassa.



Sanon kaikille mielipiteeni selvästi,mutta en pidä sitä ainoana oikeana. Pidän paljon ihmisistä joilla on omia mielipiteitä ja he antavat minullekin uusia näkökulmia asioille.



Mutta se mikä on varmaa ja missä olen tässä asiassa aivan varmasti oikeassa on se, ettei yksikään ihminen voi kohdella toista noin huonosti! Se ei ole oikein vaikka kuin koittaa asiaa muilta kanteilta tarkastella. Ja mitä lapsiin tulee, niin joko he ottavat mallin omaan käytökseen isompana tai tulevat olemaan juuri päin vastaisia (jota suuresti toivon) mutta myös varmasti tietyllä tavalla katkeria, jotta joutuivat kaiken kokemaan kantapään kautta.

Kuulemaan ja näkemään asioita, joita ei tarttisi vielä tuon ikäisenä kokea ja kyllä, jos ap koet tämän syyllistävänä, niin se on tarkoituskin. Jotta avaisit silmäsi tuolle touhulle!!



Ja lääkäriltä voit pyytää masennuslääkkeitä alku pahaan, jotta saisit itsestäsi tarpeeksi irti ja pystyisit hakemaan sitä apua.



Minä en myös ymmärrä tuota ajattelutapaa, että katellaan ja katellaan. Elämä on liian lyhyt katseluun, toimintaa, jos ei kerran rakkautta ja muuta keinoa enää ole!

Anteeksi sekava teksti, mutta hirveellä kiireellä tässä taas kirjoittelen!!



-mixsix-

Yhdyn kyllä näihin mixsix:n kirjoituksiin tietyiltä osin, kirjoituksissasi on hyviä asioita. Olen itsekkin hyvin suora sanainen ja pidän kärkevistä kommenteista. Mutta omassa mielessäni tässä nyt ei ole ollutkaan kyse niiden esiin tuonnista. Vaan juuri siitä ettei ap näe vaihtoehtona sitä pois muuttoa tällä hetkellä, mikä on se syy..sitä en tiedä.. mutta ehkä se on juuri tuo mistä sanoin, on sen verran syvällä, ilman tukea, yksin! Mutta minustakin elämä on tarkoitettu elettäväksi..











Ja lääkäriltä voit pyytää masennuslääkkeitä alku pahaan, jotta saisit itsestäsi tarpeeksi irti ja pystyisit hakemaan sitä apua.



Minä en myös ymmärrä tuota ajattelutapaa, että katellaan ja katellaan. Elämä on liian lyhyt katseluun, toimintaa, jos ei kerran rakkautta ja muuta keinoa enää ole!

Anteeksi sekava teksti, mutta hirveellä kiireellä tässä taas kirjoittelen!!



-mixsix-

[/quote]

Minä todellakin olen suossa ja kaikki vaan potkivat päähän ja huutavat, että tuu pois sieltä. Mutta kun olen polkenut tätä suota jo niin pitkään, että en jaksa enää yrittääkään. Ei ne huudot auta, niitä kuulen muutenkin päivästä toiseen. Käännän vaan kasvoni toiseen suuntaan, ettei tarvii nähdä teitä haukkujia. Jostain pitäis saada auttava käsi tai sitten tarviis kerätä muuten voimia lisää, niin ehkä sitten ...



Kerrallahan se lähtö tarvii tehdä ja sen teenkin sitten kun aloitan, en minä enää sitä kesken jätä. Mutta ei se onnistu sillä että hyppään lasten kanssa taksiin ja ajan pois. Kyllä minulla tarvii olla joku suunnitelma, sellainen joka pitää ja jonka avulla päsen pois lopullisesti. Muuten joudun palaamaan takaisin kiukkuisen miehen luo. kaikista kiukkuisin hän on kun tietää, että olen kertonut asioista muille.



Illalla ennen nukahtamista kuvittelen, että kaikki on toisin elän hetken aivan toisin ja nukahdan iloisena ja ehkä joku aamu huomaan, että se kaikki on totta ja tämä nykyinen elämä on vaan taakse jätetty panajainen.

Kukapas minua puolustaisi, jos en minä itse. Mies haukkuu minua ja te haukutte. Ehkä mies siis on oikeassa, minä olen saamaton paska. Mutta en minä noita lapsia voi mihellekään jättää.

vaikka tietyllä tavalla yhdynkin noihin näkemyksiin muiden kanssa. Me näemme ne asiat täysin eri tavalla koska olemme ulkopuolisia, tiedän sen koska olen itse ollut samoissa kuin sinä kuten alkuun jo kirjoitin, en kuitenkaan ihan noin vakavassa/syvässä tilanteessa.



Minä olen yhä sitä mieltä ettei tässä haukut ja neuvot siitä kuinka otat nyt taksin ja pakkaat ensin lasten rojut sitten omat ja otat ne ja nämä ja soitat tähän ja tuohon numeroon.. Mutta siitä olen yhä sitä mieltä että kyllä sinun kannattaisi jutella oman mielesi kohentamiseksi lääkärille, se ei ole paha juttu ollenkaan, huomaisit sitten monta asiaa paljon valoisampana ja sinulla olisi energiaa eri tavalla. Enkä tarkoita että sitten jaksat pakata ne kassit ja lähteä vaan oman itsesi kannalta vain, olosi kevenee. Näistä kirjoituksista näen sen saman raskaan olon mikä itselläni oli reilu puoli vuotta sitten ja harmittelen että sinnittelin sen kanssa turhan pitkään, menetin ihan turhaan elämän iloa.



Jaksaisit olla välittämättä siitä ukosta siinä, ehkä jaksaisit tehdä jotain itselle kivaa, saisit voimia mennä harrastuksiin ja rohkeutta vaikka se ukko siellä metelin nostaisikin, olisiko se kova vastustettava? Mitä jos vain lähtisit lenkille? Jumppaan? Kirjastoon lukemaan? Aurinko alkaa tehdä ihmeitä, ulkona voi vain istuskella tai hyppiä hyppynarua ja nauttia elämästä ;) Niiden lasten kanssa, sulla on ne lapset, ihanat, joilla elämä edessä, ihana onnellinen elämä..kiva, huoleton elämä :) Ne haluais että äitillä ois hyvä olla ja äitikin ois iloinen ja onnellinen. Voit sinä olla, usko vain. Kyllä sinä hyvä äiti olet, jos lapsilla on puhdasta vaatetta, ruokaa, syli johon tulla kun tarve. Mutta osallistu niiden lasten kanssa välittämättä siitä ukosta, se huomaa ettet ole riippuvainen hänestä. Nyt hän tietää että olet hänen alapuolella, hän luottaa siihen että olet siellä, ei kunnioita sinua. Näytä että sinussa on sisua, ettet ole itsestään selvyys! Rohkeutta! Voimia!



Pää pystyyn!

Vierailija:

Ei se minun tukeni tässä ole kadonnut mihinkään

i]

Kiitos.

Huomaan, että olin taas menossa mustaan aukkoon. Eilen jossain vaiheessa ihan ilman mitään näkyvää syytä mina vaan alkoi väsyttämään ja aloi tuntua,että koko maailma kaatuu päälle. Sitten jossain vaiheessa tuntui, että lähden tästä suosta vaikka päälle jäis vain paita ja että kyllä lapsetkin selviävät, vaikka jouduttais vaihtamaan paikkakuntaa ja kaverit/koulut/harrastukset vaihtus.

Aloin olla todella vihainen miehelle ja tänä aamuna annoin tulla pari totuutta. Kerroin myös, että aion hakea taas kerran apua ja katsella meille omaa asuntoa. Mies suuttui, haukkui vähän eikä sitten enää sanonut mitään. Veti oven nenän edestä kiinni töihin lähtiessään.

Nyt oikeastaan vaan pelottaa, että mies kostaa. En tiedä voisko näistä asioita puhua työterveyslääkärille, vai pitäiskö kuitenkin mennä terveyskeskukseen omalle lääkärille, jota en ole nähnyt kertaakaan. Vai olisko ihan vieras lääkäri (joku yksityinen) kuitenkin paras. vai pitäisikö kuitenkin ottaa yhteyttä vielä kerran perheneuvolaan?

Mutta tätä rataa se menee. Jossain vaiheessa iskee väsymys ja masennus. Sitten suutun oikein kunnolla ja yritän olla ilkeä miehelle. Sitten iskee katumus ja yritän taas olla hiljaa ja rakentaa kuoren, etten välittäisi kaikesta paskasta. Sitten elämä muuttuu taas tasapaksuksi, kunnes taas seuraavan kerran räjähdän, ehkä vuoden päästä.

Nyt kuitenkin ekan kerrana perheneuvolasession jälkeen aloin miettimään, että lähteminen on mahdollista.

Mutta kyllä tämä tästä. Mies on viikolopun työreisussa, joten saadaan olla lasten kanssa miten halutaan. Aiomme viettää tosi hauskan viikonlopun. Tällä kertaa meillä on autokin käytössä.

Nyt huomaan että jo suunnittelet tilanteesta selviämistä ja se on kyllä hyvän merkki, äläkä mene sinne sinne mustaan aukkoon koska se mies on sillon sun yläpuolella koko ajan ja sinä vain siellä suossa etkä ylös pääse!!



Sitä en osaa sanoa mikä on paras lääkäri.. sinulle itsellesi kyllä joku muu kuin se perheneuvola koska sieltä et apua saanut viimeksi mutta voisit myös lisäksi käydä siellä, ihan kokonaisuuden vuoksi, koska kävitte aiemminkin niin he näkisivät ettei se tilanne ole muuttunut ja jospa nyt sitten voisivat jopa jo ottaa tosissaan! Mutta kävisit ihan yksin omaa itseäsi, omia tuntemuksiasi varten toisella lääkärillä..

Hienoa että olet ajatellut sitä avun hakemista, se on iso askel. Tämä on tärkein minun mielestä tässä vaiheessa sinulla että saat asiasi kuntoon!



Tuo viikonlopun suunnitelma kuullostaa myös hyvältä :) Antaa sen miehen mennä menojansa, tehkää te jotain tosi kivaa, olkaa rennosti :) Nauti niiden lasten kanssa täysillä koko viikonloppu, kerää kaikki voimat!



Ja hei, ei älä nujerru taas vuodeksi ihan alakynteen, nyt vasta huomaan sun kirjoituksesta, että et ole kyllä ihan miehesi nujertama, vaikka hän sitä kovin yrittääkin..kyllä sieltä sisua näyttää löytyvän mutta helposti hiljenet sitten kun et jaksa ja koet sen helpommaksi tieksi ja saat rauhan taloon, luovutat.

Sinun itsetuntosi on varmasti miehesi takia melko olematon, se vaatisi kohennusta ja kovasti!

Mutta mielestäni tuo sinun miehesi käytös on merkki siitä että hänen itsetunto on myös olematon, ehkä on heikko luonne. Lopulta voi ollakin niin että sinä olet se vahva ja hän heikko.



Ja mitä tulee siihen mahdolliseen lähtöön, joskus..ja mitä sinulle jää..paita päälle, ei muuta. Ei niitä kannata edes miettiä nyt, ne vain rassaa sinun mieltä aivan turhaan. Asioilla on tapana järjestyä, huoli on aivan turhaa etukäteen ja todellakin aiheuttaa vain ihan ylimääräistä sinulle tässä nyt. Älä mieti sitä.



Pää pystyyn!

Tuntuu paremmalta, vaikka hieman pelkään, millä tuulella mies on illalla. Olen surffaillut netissä ja etsinyt tietoa.



Pidän huomenna vapaapäivän ja aion vaan löhöillä, kun lapset on koulussa. Tehdään sitten yhdessä pikainen viikkosiivous ja vietetään hauska viikonloppu.



Kiitos teille kaikille, teillekin jotka mollasitte. Ymmärrän kyllä että olette tavallaan oikeassa. Mutta kun pohjalle painuu, ei sieltä ole helppo päästä pois. Muutaman viikon olen ollut tosi alhaalla, mutta nyt tuntuu taas vaihteeksi paremmalta. Minä olen kyllä luoteentani sellainen että porkkana toimii paremmin kuin keppi. Kepin iskuja oppii vaan sietämään.

kerroitko siellä perheneuvolassa suoraan mitä olet kokenut, siis e lyönnit ym? koska jos olet yhtään vähätellyt asioita silloin, niin he eivät ole voineet tietää/ nähdä kuinka julmaa käytöstä oikeasti olet saanut osaksesi.



Pakko vielä kysyä, että eikai se mies voi mitään ihan kamalan peruuttamatonta teille tehdä? Nyt jos taas sanoit lähteväsi, eikai hän niin hullu ole? Heti rupesi jännittämään kun noita otsikoita on niin paljon lehdissä viime aikoina ollut.



Mukavaa vkl sinulle ja lapsille ja nauttikaa olostanne! Älä välitä siitä miehestä, jos mököttää : ) ole kuin häntä ei olisikaan.



-mixsix-

onko koko ympäristön muututtava? Jos vain lähdette, mutta ette kauas? Pääasia olisi saada isään hajurako.

Kerroin perheneuvolassa kaiken, puhuttiin asiasta ensin puhelimessa ja työntekijä kyseli, että miksi olen enää miehen kanssa. Sitten menin neuvolaan yksin ja juteltiin ja hän ehdotti, että tultais yhdessä miehen kanssa ja näin tehtiin. Tämän jälkeen minusta alkoi tuntumaan, että työntekijä oli unohtanut kaiken sen mitä alussa kerroin.



POis muuttamisesta sen verran, että meidän paikkakunnalla ei taida löytyä vuokra-asuntoja lasten koulupiirin alueelta, joten voi olla että joutuisivat vaihtamaan koulua.



Olin perjantaina jo soittamassa perheneuvolaan uutta aikaa, mutta viime hetkellä meni pupu pöksyyn. Viikonloppu meni ihan mukavasti mukavasti lasten kanssa. Mies oli siis poissa, on ensi viikonlopunkin. Olen nyt päättänyt alkaa kuntoilla. Tästä kroonisesta väsymyksestä on päästävä ihan ekaksi.

Just aloin kyseleen että kuinkas viikonloppu meni, aiemmin kävin ja et ollut vielä laittanut kuulumisia!



Mieskin ilmeisesti kuitenkin ihan rauhallinen ollut sitten viime tilanteen?



Sun taitaa olla vaikea mennä sinne/ottaa yhteyttä sinne perheneuvolaan? Miks et ottais yhteyttä, oon jo niin toitottanut mut vielä sanon, ihan lääkäriin? En nyt ole ensimmäisenä huolissani muusta kuin sinusta itsestäsi, sanotkin väsynyt olevasi..hei, viikonlopun jälkeen!! Sen piti olla rentouttava viikonloppu! Eikä kannata jännittää, se on ainakin puhelimessa helppo sanoa asiansa, laittaa vaikka paperille ja päättää että se pupu pysyy sieltä pöksystä pois!! Kun sen saa sanottua niin helpottaa! Saa edes ajan varattua!



En ehdi tämän enempää nyt.



Pää pystyyn!

edellinen lähti vähän liian aikaisin käsistä! eli halusin vaan sanoa että tsemppiä sinulle todella paljon ja jaksamista!!!!!!



ajattelin nyt hieman yrittää antaa apua joskos tästä nyt mitään hyötyä on!

eli nuorempana kun asuin vielä kotona vanhempieni kanssa olin hyvin ahdistunut siellä, koska isäni on ollut aina hyvin dominoiva ja vahva tai ainakin tuntunut siltä. Hän alisti minua ja saattoi läpsäistä jos olin vaikkapa liian negatiivinen hänen mielestään. Jos vastasin puhelimeen liian negatiivisesti(omasta mielestä neutraalisti) hän valitti minulle siitä ja sanoi että minun pitäisi olla positiivisempi koska hän ei tykkää eikä jaksa jos olen liian negatiivinen. koko kotimme ilmapiiri oli todella ahdistava usein ja isäni huonolla tuulella ollessaan täytti koko huoneen omalla olemisellaan (siis henkisesti) ei antanut tilaa muiden mielipiteille yms. Halusin lähteä sieltä jo 14vuotiaana ja lähdinkin vaihto-oppilaaksi vuodeksi ollessani 17v mutta tuntui mahdottomalta lähteä kokonaan ja muuttaa pois, koska oli lukio kesken eikä mitään toimeen tuloa. Apua en osannut hakea mistään ja kavereilta en muuta apua saanut kuin että lähde nyt vaan pois, mutta en vaan tiennyt miten. Lopulta pääsin pois kun olin tullut vahingossa raskaaksi 19v lukion kolmannella. Silloin vaan päätin etten voi kertoa vanhemmilleni asiasta ennen kuin olen saanut asunnon. Soitto hoasille (helsingin opiskelija asunto säätiö) ja sain jo parin viikon päästä vapautuvan asunnon mihin sitten muutin. Kerroin asiasta äidilleni ja hän sitten kertoi isälleni joka sai hirveän raivarin. Onneksi hän sitten muutettuani otti asian rauhallisemmin ja nykyään meillä on ihan ok välit (en kyllä vieläkään kovin mielelläni anna hänen hoitaa omia lapsiani yksin edes paria tuntia, koska en tiedä mitä tapahtuu jos hän onkin huonolla tuulella eikä jaksakkaan heitä enää).



Päästyäni pois olin helpottunut ja sain toimeentulo tukea sosiaalitoimistosta. yms. minkä avuin pärjäsin. myöhemmin olen sitten mennyt naimisiin, eronnut ja nykyään olen avoliitossa nykyisen mieheni kanssa ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Olen kokenut todella paljon ja ollut masentunut useampaan otteeseen (en mieheni takia) meillä menee oikein mukavasti ja olen saanut apua.



apua voisit yrittää hakea esim. sieltä perheneuvolasta, niin että pyydät vaikka saada keskustelu apua psykologilta koska koet olevasi masentunut. kun olet käynyt pari kertaa keskustelemassa hänen kanssaan voit tuoda myös muut mieltäpainavat asiat esille. En tiedä onko hyötyä mennä saman ihmisen kanssa keskustelemaan jolta et apua saanut, mutta siellä on muitakin ihmisiä. Voit myös hakea työterveys lääkäriltä apua niin masennukseen kuin tuohon tilanteeseen miehesi kanssa en usko että sillä on väliä kenelle lääkärille asiaa purat. kunhan saat sen purettua!!!!! jos on vaikea puhua niin kirjoita asiat paperille tai kirjeeseen ja anna se lääkärille ja sano että sinun on ollut vaikea saada asiaan apua ja vaikea asiasta puhua, koska sinua pelottaa. silloin ainakin voit tuoda kaikki asiat esille.



lastenvalvojalta saat apua lapsia koskevissa asioissa. Koulun vaihdot yms. asiat kyllä sujuvat ja rahallisestikkin tulee jotenkin toimeen ja kirkon diakonia työ auttaa tilanteissa että rahat ja ruoka loppuvat kokonaan. Sieltä saa myös keskustelu apua jos on tarvis eli myös sinne voi ottaa yhteyttä.



Muutokset ovat aina hankalia ja raskaita. joskus on vaan pakko repäistä itsensä irti ja tehtävä vaikeita päätöksiä! Kyllä sinä siihen pystyt!!!!! Yritä jaksaa ja päästä eteenpäin!!!!!!



4 lapsen nyt jo onnellinen äiti

Kiitokset 33 ja 35.



Alkuviikko on ollut tosi kiireinen töissä ja kotosallakin, enkä ole ehtinyt vierailemaan edes täällä. Hoidettavia asioita tuntuu taas kasautuvan. Mies on huutanut normaalia enemmän ja tottahan se on että ei hän pelkästään minulle huuda vaan myös lapsille.



Syy huutoon löytyy aina. Oltiin lähdössä yhdessä autolla ja jouduin odottamaan miestä auton luona. Istuin sitten autoon odottamaan. Kun mies tul alkoi hän huutamaan, miksi oeln ihan turhaan ängennyt autoon. Totta oli että jouduin siltä nousemaan pois, koska autotallin ovet pitää sulkea. Mutta mitähän haittaa siitä oli, jos odotellessani kuitenkin istuin autossa.



Yritän nyt kerätä rohkeutta varata aikaa vaikka sinne työterveyslääkärille. Kerään myös paperille tästä eteenpäin näitä tilanteita meidän perheessä.

mitä se on häneltä pois jos istahdit autoon? en pysty enää lukemaan näitä juttuja miehestäsi, sillä mua rupeaa kiukuttamaan niin perkuleesti sun puolestasi. Kai se mies kohtelee lapsiannekin yhtä HYVIN?



-mixsix-

Jopas oli sitten kurja taas..



Minusta tuntuu että taitaa miehesikin olla vähän stressaantunut tai ahdistunut jostain, ei kait kukaan jaksaisi normaalisti edes noin pienistä asioista välittää. Mitä väliä sillä on mitä sinä tee, ei hänen tarvinnut sinua sinne autoon istuttaa ja nostaa takaisin ylös, eihän siitä hänelle koitunut yhtään mitään vaivaa..? Siitä huutamisesta ja ylipäätään asiasta stressaamisesta koitui hänelle vain vaivaa, eikö?



..Ootko kysynyt häneltä, ihan rauhallisesti ja asiallisesti että miksi käyttäydyt noin? Tai tuossakin tilanteessa että mitä pahaa siitä sinulle koitui? Tai, että onko miehesi tyytyväinen itseensä? Onko hän ylpeä omasta käytöksestään? Kyllä minä kysyisin, silläkin uhalla että hän huutaisi tai uhmakkaasti käyttäytyisi. Ei kannata itse uhmata vaan voisit yrittää puhua ihan asiallisesti. Kait miehesi ei aina ole ollut tuollainen? Joskus varmaan ollut hyväkin ja rakastettava? Tai luulisin, että on ollut jotain hyvääkin kun olet hänen kanssaan elämää rakentamaan lähtenyt... Niin sitä mietin vain, miksi alkanut sitten käyttäytyä noin?

Ehkä hänelläkin on paha olla...



Ei oikeuta käyttäytymään sinua ja lapsia kohtaa ollenkaan noin, ei..hyi, ei tietystikään. Eikä kukaan voi toista ihmistä millään verukkeilla alistaa, haukkua tai vähätellä. No..yritän tässä vain miettiä syytä tuolle miehesi käytökselle.. Jos itse mietit teidän suhteen alkuaikoja, niitä asioita joihin olet hänessä rakastunut jne.. Missä ne on, mihin se mies on kadonnut ja miksi? Tajuaako se mies itse tätä tilannetta?



Sitten olen miettinyt miten rohkaista sinua soittamaan sinne Työterveyslääkäriin..Turha kait sanoa mutta et sinä ihan ainoa ole joka vastaavien kanssa sinne asioi.

Otahan nyt rohkeasti se yhteys vain, vaitiolo velvollisuus heillä on joten sieltä ei ulos vuoda mitään teidän keskusteluja. Ajattele niin että kyse on sinun hyvinvoinnista, sinusta! Ole sen verran itsekäs että ajattele nyt omaa itseäsi! Voit venyttää tuota pahaa oloa vielä vaikka kuinka pitkään ja kun huomaat taas kuukauden kuluneen makaat väsyneenä suon pohjalla ja ajattelet aikaa taakse päin, jos olisitkin toiminut silloin kuukausi sitten..Et ehkä makaisi siellä niin vetelässä suossa, väsyneenä, asiat kasautuneena..



Pää pystyyn! Aurinko paistaa!

Ei mies ihan aina kamala ole. Joskus jutellaan ihan normaalisti. Etenkin kun puhutaan miehen harrastuksesta tai miehen jutuista.



Sanonhan minä miehelle vastaan, mutta siihen mies vastaa, että minä aina valitan. Nytkin viikonloppuna mies oli hukannut yhden pienen pahvilaatikon. Alkoi huutamaan, kun lapset olivat jo sängyssä. Oli kuulemma laittanut sen olohuoneen pöydälle tai välillä se oli varmasti ollut eteisen pöydällä. Mutta minä olin sen tietysti piilottanut, kuten yleensäkin. Sanoin, etten ole siihen koskenut ja pyysin olemaan hiljempaa, että lapset saavat nukkua. Se ei auttanut, mies riehui pitkin kämppää ja levitteli tavaroita ympäriinsä ja huusi ja kovaa huusikin minulle. Loppujen lopuksi laatikko löytyi miehn omilta jäljiltä kaapista. Edistystä oli se, että kun laatikko löytyi, hän sanoi, että " Saattoi se olla minunkin jäljiltäni" . Se kai oli sitten se anteeksi pyyntö tunnin huutamisesta ja haukkumisesta.



Vastaasanominen ei auta. Välillä tuntuu etteä näkee itsensä minuna. Esim. huutaa että olen maannut kokopäivän, mutta todellisuudessa on itse maannut sohvalla. Huutaa, että valitan, todellisuudessa on itse valittanut jostakin, mutta olen vain väittänyt vastaan.



Olihan hän alkuaikuina toisenlainen. Vei jopa kerran ihan ravintolaan syömään. Osti jopa joskus kukkasia. Sanoin jotain kaunista. Mutta silloin mies saikin päättää asioista ja olin aina miehen mukana. Ollaan oltu yhdessä jo 15 vuotta, eli ei tämä taida paremmaksi enää muuttua.

että et mene vielä noille psykologeille. Mä väittäisin että tuhlaat siellä tässä vaiheessa aikaasi. Sussa ei ole mitään vikaa, usko pois. Masennuksesi häipyy, kun jätät miehesi. Niin simppeliä se on. Mene sitten sinne terapiaan, kun olet saanut miehen ulos arkielämästäsi. Sen jälkeen siitä on hyötyä, voit purkaa tuntojasi ns. vapaalta pöydältä.



Alahan selvitellä asunto- ja lastenhuoltoasioita. Soita sosiaalivirastoon ja kysy voisitko käydä lastenvalvojan luona juttelemassa. Netistä voi tulostaa avioerohakemuksen, jonka toimitat käräjäoikeuteen, eikä sinun sillä samalla sekunnilla tarvitse muuttaa kotoasi. Johan olet kuunnellut huutamista 15 vuotta, etköhän jaksa asunnonetsinnän ajan. Mutta se erohakemus tarvitaan sitä asuntojonoon laittautumista varten, yh-lisää ym. tukia varten. Ala suunnitella. Ei moista moskaa tarvitse kuunnella, sitähän varten se avioero on. Eikä tuo mies muutu tuosta.



Jos lähtö ei muuten onnistu, yritä vuokrata joku varasto, johon voit kasata kamojasi. Niitä vuokraavia firmojakin on, ja yksityisiä. Niin että kun lopulta lähdet, ei tarvitse ihan paita päällä lähteä.



Tsemppiä sulle!

oikeutta määräämään, että sinä saat jatkaa asumista lasten kanssa talossanne ja mies velvoitetaan muuttamaan pois? Perusteluina lasten koulut ym. Se vaatii vähän sisukasta sinnittelyä, mutta otappa vaikka asianajaja ja asioista selvää.

Siellä on sinulle paljon hyödyllistä tietoa