Lapsi herää joka aamu 5:30, en jaksa
Menee nukkumaan ihan normaalisti klo 20, mutta unta ei riitä kuin 5:30 oli arki taikka pyhä. Ikää 2v. en anna valvoa illalla pitempään, koska olen yh ja haluan omaa aikaa iltaisin
Kommentit (34)
Lapsi käy nukkumaan siinä puoli yhdeksän-yhdeksän maissa, ja herää joka aamu melko tarkkaan puoli kuusi. Olen yrittänyt myöhentää iltanukahtamaista - ei vaikutusta. Päiväunia nukkuu 2-3 tuntia, ehkä nukkuu sitten päivällä liikaa? Itse jaksan siten, että menen itsekin illalla aikaisin nukkumaan. Päivällä en minäkään voi nukkua, sillä esikoinen ei enää nuku päiväunia. Ja kyllä lapsen kanssa voi tehdä mainitsemiasi asioita - lapsi mukaan suihkuun tai ammeeseen!
Toinen lapsi heräs aina tuon ikäisenä samoihin aikohin, en tiedä onko tekemistä sit sen kans kun hänellä myöhemmin todettiin adhd. Nyt myös meidän viides lapsi kans herää noihin aikoihin ja mä yritän saada nukkumaan vähän pidempään. Vitonen nukkuu yhdet päikkärit ja illalla n klo 20 nukkumaan. MÄ oon sitä mieltä että leikki ikäisten nukkumaanmeno aika on niihin akoihin kun televisiostakin tulee sen jälkeen tuutin täydeltä tuon ikäiselle sopimattomia ohjelmia ym. Sitä tarvii omaakin aikaa että jaksaa sit taas päivän. Lisäks jostai kasvatuspalstalta just luin jonku lasten lääkärin suosituksen että leikki ikäisten oikea nukkumaan meno aika on n 20-21..Meillä tuntuu et jos päikkärit jää väliin niin se lisää aamulla heräämistä. Lisäks se voi auttaa että yrittää pitää päivärytmin mahdollisimman tarkkaan samanlaisena päivästä toiseen...Jaksuja!!!
Jos nukkuu seiskaan asti niin pitää mennä jo katsomaan että hengittääkö hän vielä :)
Pakotan vaan itseni sopeutumaan tähän. Kyllä tänäänkin otti päähän herätä 5:40, mutta toisaalta lapsi nukkui päivällä 1.5 h ja tänään meni kasilta nukkumaan, joten ihan riittävästi sitä omaa tai parisuhdeaikaa tulee. Pitää vaan mennä nukkumaan itsekin kymmeneltä, uniaikaa tulee itsellekin ihan riittävästi. Kyllä minä tämän kestän ihan hyvin kun pakko on. PImennysverhot meillä on aina, myös talvella koska ulkoa tulee kaupungissa kuitenkin valoa.
Hei haloo ap, edes vastasyntyneet ei aina jaksa nukkua noin pitkään..!
Pistä tuntia myöhemmin nukkumaan (tai lukemaan kirjaa tms.) niin nukkuu ainakin kuuteen. Ja kumpi on tärkeämpää: valvominen vai nukkuminen, siis omalta kannaltasi? Jos nukkuisit itsekin ihmisten aikoihin (viim. yhdeltätoista), voisivat aamut olla helpompia..!
Syö vitamiineja. Sitäpaitsi jos menet 23 nukkumaan jaksat herätä ja saat myös 3h omaa aikaa. Jotain suhteellisuudentajua marinaan kiitos.
Vierailija:
Että onko tuo 5.30 muka aikaisin heräämistä?
T:yksi iltavirkun perheen äiti.
Meillä sitä on testattu lapsen kanssa ja heräämisaika on suunnilleen vakio, on sitten vaan aamupäivän tosi väsynyt kun nukkuu yöllä esim tunnin vähemän, ja nukkuu pitempiä päiväunia (mikä ei ole ollenkaan terve suuntaus kun niiden pitäisi vaan lyhentyä).
Puoli kuudelta olen niin koomassa vielä, että en tajua maailmasta mitään puoleen tuntiin ja lapsi alkaa heti porskuttaa täysillä. Iltaisin mun on pakko tehdä omia hommia ja siksi lapsi menee kasilta nukkumaan. ei hän kyllä edes jaksaisi valvoa pidempään. Ja vähintään kaksi tuntia päiväunia on hyvä tuon ikäisen aivojen kehitykselle. ap
JOKA AAMU viideltä. Siihen ei auttanut mikään. Olivat selvästi liian väsyneitä aamulla, mutta heitä ei kerta kaikkiaan saanut nukkumaan kuin vasta keskipäivällä päikkäreille. Ja mulla on kanssa se, että mun on ihan pakko saada illalla hetki omaa aikaa, vaikken yh olekaan.
Älä välitä noista muka kaikki tietävistä kommenteista. Aina kaikelle ei vaan kerta kaikkiaan voi mitään. Yritä hyväksyä se, että lapsi herää aikaisin (vaikka pyrkisitkin rytmiä muuttamaan), silloin asia stressaa sua vähemmän. Yritä vastaavasti sitten nukkua aina kun on mahdollista. Voimia!
Kumpaa pidät tärkeämpänä: pitempiä aamu-unia vai omaa aikaa iltaisin. Yksinkertaista.
Vierailija:
omaa aikaa on bussimatkat puol tuntia päivä. Muun ajan olen tiiviisti lapsen kanssa arkena ja joka toinen vkl
Tosi helpolla olette päässeet omienne kanssa, jos iltavalvomisella saatte automaattisesti lisättyä unien määrää aamulla pitempään. Mutta ihan vaan tiedoksi, että kaikkien lasten kanssa se ei onnistu! Esim. meidän kahden lapsen. Kokeiltu on. Oisko jollain oikeasti fiksuja vinkkejä??
Meillä ihan samanlaista. Ja en tiedä ainuttakaan lapsiperhettä, jossa olisi samanikäisiä taaperoita joilla olisi näin helppo (?) rytmi. Kaikilla muilla huudetaan öisin tai on pienempi vauva joka herättelee. Joten olen ihan tyytyväinen kohtaloomme :) Tunnin päästä itsekin nukkumaan.
Että onko tuo 5.30 muka aikaisin heräämistä?