Mieheni sairastui masennukseen

Meille tulikin avioero. En jaksanut 1 ja 3-vuotiaiden lasten lisäksi hoitaa vielä miestäkin. Tosi rankkaa ja toivotonta on, kun toinen aikuinen ei jaksa yhtään osallistua.



Toivottavasti miehelläsi on lääkitys. Yritä pakottaa se joka päivä 45min kävelylenkille. Tee terveellistä, kasvispitoista ruokaa... Yritä jaksaa...



Mä en jaksanut, kamalaa oli elää mielenterveysongelmaisen kanssa.

Miehelläni on lääkitys (vahva) ja hän käy myös hoidossa. On ollut kunnallisella puolella ja nyt on aloittelemassa terapiaa.

Tiedän, että vuosikin on lyhyt aika tämän sairauden kanssa, mutta tuntuu tosi toivottomalta, kun mitään valopilkkua ei ole näköpiirissä. Mietin, että kumpi on loppujen lopuksi pahempi, se että puoliso kuolee, jolloin on totaalisesti poissa vai se, että paikalla on vain entisen näköinen kuori ja sitä ihmistä, johon rakastui ei tunnu enään olevan olemassa.

Minulle on langennut tässä vähän myös hoitajan rooli. Hoidan 1,5 ja neljä vuotiaat lapset, käyn töissä ja huolehdin lisäksi melkein kaikesta miehenikin asioista. Ja tietysti kodinhoidosta jne, että väsymys alkaa jo painaa päälle. Lisäksi tunnelma kotona on ahdistava, kun yksi ihminen on jatkuvasti ärtynyt, alakuloinen ja poissaoleva.

Oma mieheni on aivan selvästi masentunut, ei ole pystynyt opiskelemaan, työtkin sujuu aika huonosti. Koko ajan pahalla päällä, eikä ajatus tunnu luistavan sitten millään. Ei kuitenkaan suostu menemään lääkärille.

Mieheni sai vihdoin lääkityksen ja hoitoa vuosi sitten masennukseensa. Nyt vuosi lääkkeiden aloituksen jälkeen, alkaa hän taas olla oma itsensä. Vieläkin on ajoittain puhti pois. Lääkityksen aloitettuaan, alkoi vaikutukset mielialassa näkyä parin viikon jälkeen jo, mutta ei ollut pitkään aikaan oma itsensä.



Masennuslääkkeiden huono puoli vain on hikoilu ja laukeamisongelmat :( Seksi joka meiltä pitkään puuttui palasi kyllä elämäämme, mutta mies on vuoden aikana lauennut seksin aikana 3-4 kertaa. Tylsää näinkin, mutten valita ääneen. Lisäksi hikoilu on aika kurja sivuoire, mutta minkäs teet. Parempi sekin kuin masentunut mies.

Sinun on nyt tärkeintä huolehtia omasta jaksamisestasi. Hanki omaa aikaa, edes ulkopuolisten lastenhoitajien avulla ellei mummoja tms. ole tarjolla. Tee asioita, joista nautit. Masennuksesta toipuminen kestää, mutta kyllä siitäkin toipuu tai ainakin vointia saadaan paremmaksi. Jos lääkkeet eivät auta, pitää niitä vaihtaa.



Hienoa on, että miehesi on nyt lääkityksellä ja terapiassa. Yritä jaksaa olla ymmärtäväinen, mutta ei sinun tarvitse psykologiksi ryhtyä eikä itseäsi uhraamaan. Eli saat suuttua ja suutahtaa, jos hermo menee. Yrität kuitenkin varmasti parhaasi.



Mitä olen kuullut, niin puolison toipumisen jälkeen toinen puoliso alkaa oireilla. Eli muista pitää itsestäsi huolta! Voimia!

Tuntuu, että lääkitys ei juurikaan ole tehonnut mieheni tapauksessa. Ainakaan hänen mielialansa ei ole sanottavasti kohentunut, univaikeudet tosin ovat jääneet pois ja vaikea sanoa, missä kunnossa hän olisi ilman lääkitystä. Miehelleni annettiin myös sähköhoitoja ja niistä tuntui olevan apua, mutta sekin hyöty taisi jäädä väliaikaiseksi.

Miehelläni ei ole lainkaan seksuaalista halua. Meillä ei siis ole enää puoleen vuoteen ollut lainkaan seksiä ja lisäksi halaaminen, kädestä pitäminen yms tuntuu hänestä joko ei-miltään tai sitten kiusalliselta. Ennen mieheni sairastumista meillä oli hyvä avioliitto, paljon hellyyttä ja keskustelua, hän oli osallistuva isä. Kontrasti aikaisempaan on niin suuri, että on tosi vaikea sopeutua nykytilanteeseen.

Itsekin alan olla masentunut ja väsynyt. Ja mitä väsyneempi olen, sitä ärtyneempi olen myös lapsille. Neljävuotias on jo sen verran iso, että kyselee, miksi isä on aina väsynyt ja vihainen, miksi isä ei enää leiki hänen kanssaan. Olen yrittänyt selittää, että isä on nyt sairas, eikä se johdu lapsesta, mutta sääliksi käy pieni...

AP

Sähkö on tehokkain ja turvallisin tunnettu vakavan masennuksen hoitomuoto! Sitä vain käytetään turhan vähän.



Mutta miten olette saaneet miehenne lähtemään hoitoon ja hyväksymään sen?

t. 4

Tapahtuiko miehesi elämässä jotain masennuksen laukaisevaa tai hiipikö se noin vain elämäänne?

Keskuisteluissa ja tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään yksittäistä syytä.

Elämäntilanne on vaativa, kaksi pientä lasta, haastava työ, lapsuuden traumat, persoonallisuus. Sanotaan, että mieheni persoonallisuus vain on sellainen, että masennus vain sattui puhkeamaan tässä elämäntilanteessa, josta moni muu taas selviää kunnialla.

Olen itsekin miettinyt tuota sähköhoitoa, voisiko sitä antaa ns. ylläpitohoitona jatkossakin.

Mieheni hakeutui itse työterveyslääkärin vastaanotolle väsymyksen ja univaikeuksien vuoksi. Aluksi diagnoosi oli työuupumus, mutta taustalla oli oikeasti masennus.

Enpä tiedä, miten toisen saa hakeutumaan hoitoon, jos ei itse halua sinne mennä. Täytyy kai yrittää joko puhua järkeä tai sitten vedota tunteisiin.

Masennus on kuitenkin tosi yleistä ja sairaus muiden joukossa, jota pystytään nykyään hoitamaan. Ei siinä ole mitään hävettävää.

Hae rohkeasti apua jaksamiseen, kotitöihin ja lastenhoitoon.

Älä tunne huonoa omaatuntoa jos hemmottelet itseäsi ja tee myös niin säännöllisesti. Aloita jokin uusi harrastus vaikka sellainen tuntuu juuri nyt vain rasittavalta. Sinun jaksamisesi on kaikkien etu.

Eroa ei nyt kannata edes ajatella ennen kuin KAIKKI muut mahdollisuudet on käytetty. Jokainen voi ajatella mitä jos se olisinkin minä ketä sairastuu. Haluaisinko että puolisoni vain toteaa ettei jaksa.

Masennus on sairaus josta voi parantua kunhan saa oikeata apua. Jos miehesi ns, romahtaa niin ei muuta kuin laitoshoitoon vaikka se kuulostaakin karmealta. Sieltä kyllä pääsee pois. Sairaalassa niin miehesi kuin sinäkin saatte hengähdystauon.

Muutama kuukausi sitten hän jo olikin melkein kolme kuukautta sairaalassa, siellä antoivat sähköhoitoakin, joka auttoikin pahimman yli.

Hän saikin siellä toivomansa hengähdustauon, minulla taas oli kova homma kodin pyörittämisessä. Tiedän, että monet selviytyvät loistavasti yksinhuoltajina, mutta kun lisäksi oli suuri huoli puolisosta, olin todella jaksamisen rajamailla.

Tiedän, että pitäisi olla omaa aikaa ja harrastuksia. Nyt ainoa harrastus on työ, sillä aikaa lapset ovat päivähoidossa. Iltaisin ei ole paikkaa, johon voisi lapset jättää, kun isänsä ei jaksa katsoa heidän peräänsä.