Anoppi kävi taaperon kimppuun :(
1 v 10 kk ikäinen taapero veti isoveljeään (anopin kultaa) hiuksista aika rajusti. Olin vieressä, irroitin taaperon otteen ja toruin että EI! Siinä samassa anoppi syöksyi paikalle, otti tosi kovan otteen taaperon hiuksista ja repi niin että irtosi tuppo, huusi taaperolle (joka tottakai itki aivan shokissa kivusta ja pelästyksestä) että " senkin pikku paskiainen, nyt saatana opit!" ja vei esikoisen toiseen huoneeseen.
Otin esikoisen hänen sylistään, ja sanoin että painu helvettiin täältä ja äkkiä. Anoppi ei meinannut ensin lähteä, eteisessä vielä marttyyrina inisi että " hoida tästä lähtien lapsesi sitten itse jos todella olet tätä mieltä" (on ollut lapsenvahtina kahdesti, esikoisemme on nyt 5 v, tänään vei esikoisen hampurilaiselle jonka minä kyllä maksoin) ja valitti että ei taaperolla ole oikeutta repiä esikoista tukasta. No ei olekaan, mutta hän on pieni, ja kyllä häntä torutaan jos hän tekee sellaista. Mutta onko yli viisikymppisellä ämmällä muka oikeus sortaa kuopusta jo silloin kun hän oli vielä syntymätön (" en mä oikein tiedä voiko sitä toista rakastaa samaan tapaan kuin tätä ihanaa ekaa, mutta pakko kai sitä on yrittää" ), sortaa kaikin tavoin muutenkin (ei muistamista nimppareina, esikoiselle ostaa aina nimpparilahjat, joululahjaksi esikoinen saa kalliit lelut ja kuopus jotain triplasti halvempaa joka hajoaa heti), ja ennen kaikkea käydä tuolla lailla fyysisesti ja verbaalisesti alle kaksivuotiaan lapsen kimppuun?
Sillä ämmällä ei ole enää lasteni elämään asiaa. Ei kummankaan lapsen.
Olenko kohtuuton? Miehen siskon mielestä olen, hän soitti ja jäkätti mulle puhelimessa. Siellä ne aina pohtii osaanko ollenkaan kasvattaa lapsiani (neuvolan ja päiväkodin mukaan osaan, omasta mielestä ja miehen mielestä myös) ja saivatpa nyt muutakin pohdittavaa. Kun sanoin mitä anoppi teki, niin miehen sisko sanoi että miksi valehtelen tuollaisia. Niinpäniin.
Kaiken huippu on se, että hetki sitten 5 v kertoi että mummo on luvannut että hän saa joskus muuttaa heille asumaan :-O
Kommentit (116)
Päivystykseen kyllä pääsee heti.
Niin paljon selittelyjä, lisäyksiä jne.
ne jotka provoksi epäilette, kaverini anoppi oli hiukan samaa tyyliä, oli kerran kylässä ollessaan usempaan otteeseen tukistanut kaverini esikoista kun oli mielestään niin kuriton, kaverini oli kyllä kieltänyt joka kerta että tukistamista ei hyväksy, mutta mummeli ei kuunnellut, lopulta kaverini pyysi mummelia lähtemään, ei ollut lujasti tukistanut mutta kuitenkin, ovat kylläkin väleissä vielä, ja lapset joskus hoidossakin tällä mummolla, tiedä sitten menikö mummolle perille että tukistaminen ei ole kasvatuskeino :/
mutta tosiaan tuon ajan mammoille tukistaminen oli arkipäivää, itsekin sain tuta sen aikanaan päänahassani, kumma vaan kun eivät ymmärrä että ajat muuttuvat, eikä toisten lapsia mennä tukistelemaan noin vaan.
t.118
Minä en kuitenkaan hyväksy sitä missään olosuhteissa. Ap:n tarina oli niin dramaattinen kaikissa käänteissään etten minä ainakaan usko sen todenperäisyyteen. Se joka uskoo niin uskokoon. Ihan sama.
Niin kauan otetaan ajanvarauksia kun lääkäriasema on avoinna. Itsekin olen soittanut illalla ja saanut ajan aamuksi, tosin ihan muista syistä, onneksi.
Serkkuni, jota olen oikeasti pitänyt oikein hyvänä ja rakastavana äitinä, tukisti 3-vuotiastaan. Pikkuinen itki vaikka kuinka kauan jälkeen päin. Jotenkin jäi kuitenkin sellainen tunne että ihan ekaa kertaa ei äiti tukistanut. Itse olin ihan äimän käkenä, en ikinä olisi uskonut että siinä perheessä käytetään väkivaltaisia kasvatuskeinoja.
En ilmoittanut mihinkään, enkä puuttunut tilanteeseen. Hävettää mutta en tiedä mitä olisin tehnyt.
Näkevät sen normaalina. Niin, ja ihan turha sanoa omaa mielipidettä asiaan sillä eripura on valmis.
Itseäni on myös lapsena tukistettu mutta ei siitä mitään traumoja ole jäänyt. Silti en kuitenkaan halua sitä lapsilleni. Lakikin kieltää sen. (vaikka nykyään vanhemmat ei oikein saa tehdä mitään lapsilleen ja siksi hyppivätkin silmille. Lapset määrää tahdin.)
Myöhään illalla annetaan joskus aikoja jo seuraavalle päivälle, riippuu tilanteesta
terv tamperelainen ja terveydenhuollossa töissä
Ei kai kukaan mummo oikeasti kiroile lapsenlapselleen?
minä taatusti pitäisin huolen ettei kyseinen ihminen näe lapsiani pitkiiiiin aikoihin. Oli sitten kyseessä oma äiti, anoppi, kumminkaima tai ihan kuka vaan.
Törkeä anoppi sulla. Mullakin on mahdoton anoppi, mutta ei sentään ole lapsiin käynyt käsiksi. Jos kävisi, niin ei sen jälkeen lapsia näkisi.
Hän ajaa rekkaa ja tulee kotiin joskus kahdeksan jälkeen, ja haluan kertoa tämän kasvotusten enkä puhelimessa. Anoppikaan tuskin on soittanut, koska mies ei ole soittanut vielä minulle.
Anoppi on periaatteessa ihan mukava. Masennusta sairastanut mutta toipunut siitä tietääkseni. Ainoa, mikä hänessä on tähän mennessä häirinnyt, on töksäyttely (sanoo kaikenlaista moukkamaista ajattelematta sen enempää) ja se, että esikoinen on niin selkeästi hänelle kuopusta tärkeämpi, mutta miehen sisko on esittänyt asian niin että esikoinen on isompi, osaa kommunikoida paremmin, ja hänen kanssaan voi touhuta asioita joita kuopus ei vielä osaa, ja siksi esikoinen on toistaiseksi anopille tärkeä. Nyt meni vaan niin maku siihen eukkoon ettei tosikaan.
ap
Sitähän tässä ihmetellään että miten voi tuollaista tehdä.
ap
Vierailija:
Ei kai kukaan mummo oikeasti kiroile lapsenlapselleen?
Mua säälittää suorastaan tällaiset ihmiset. Mun ex-anoppi on vähän samaa maata. Minun tyttäreni on mummolleen todella rakas, ostaa usein lahjoja, soittelee, haluaa tyttöä kylään. Exäni on uusissa naimisissa ja hänellä on uuden vaimonsa kanssa suloinen taaperopoika. Johtunee uuden miniän ulkomaalaisesta taustasta ja pojanpojan ruskeasta hipiästä, ettei tähän kiinnitetä mitään huomiota.
Mua oikeasti inhottaa mummon asenne. Onneksi en itse joudu hänen kanssaan olemaan tekemisissä. En tajua miten exä jaksaa käydä tyttären kanssa moisella mummolla edes kylässä, kun toinen lapsenlapsi ei saa tulla mukaan.
Tuostahan voi tehdä rikosilmoituksen.
että rikosilmoitus tehty lääkärin toimesta?
Toisaalta hyvä että teki tuon teon nyt, sillä olisi voinut tehdä saman joskus kun et ole näkemässä, nyt ainakin tiedätte mikä on mummojaan.