Millaiset sydänsurut sulla on pahimmillaan ollut?

Jouduin mielisairaalaan. Aika pahat siis.

Nukun vain pari, kolme tuntia kerrallaan, joudun ottamaan unilääkettä illalla ja yöllä. Herättyäni aivot alkavat välittömästi surrata ihan täysillä kuin joku sähkömoottori. Täysi hälytystila päällä aivoissa koko ajan. Päivällä ahdistaa ja kuvottaa, ruoka ei maistu. Ku pääsen töistä kotiin, itken itkemistäni ja huuden tuskaani. Kuin sydäntä revittäisiin rinnasta ulos. Rytmihäiriöitä on, samoin hengenahdistusta. Astma on pahentunut.

Minulla on meneillään todella traumaattinen ero miehen mielenterveyshäiriön ja harhjaluuloisen mustasukkaisuuden vuoksi. Mies on siis vakuuttunut, että olen ollut uskoton ja on muuttamassa pois kodistamme. Takana 12 yhteistä vuotta.

28 jatkaa: sori typot, silmät ovat nytkin turvoksissa itkemisestä. Mies on siis ollut minulle elämäni rakkaus.

Fyysinen kipu rinnan alueella. Paha masennus.

Kun hukkuisi. Happi loppuu ja yrität ponnistella ..

Reaktiivinen depressio.

Mutt no joo, siinä olennaista oli jättäjän väkivaltainen käytös erossa.

Itkin koko ajan. Kauhea kipu sydämen kohdalla. 

Itse ole eronnut useasti exäni kanssa. Vuosi sitten eron jälkeen valvoin monta vuorokautta, masennuin, oksensin ruuan ja inhosin itseäni. Nyt viimeisimmän ja lopullisen eron jälkeen pelkästään unettomuus on vaivannut.

Kun erosin aikanaan ex:stä oksensin kaiken mitä söin,paha olo oli jotain sellasta mitä en ole ikinä kokenut.Sattui joka paikkaan,niin fyysisesti kuin henkisestikin yritin vain selvityä minuutti minuutilta.

Lopulta sieltä ojastakin ylös noustiin,vaikka aikaa se veikin.

Samankaltaisia juttuja kuin muillakin. Ruumiillinen kipu, henkinen kipu. Ruokaa ei pystynyt nielemään. Olin hoikka ja paino laski entisestään tosi alas pienessä ajassa. Olin kesälomalla ja oli aikaa ajatella ja vatvoa asiaa koko ajan.

Kaikki paikat, asiat muistuttivat hänestä. Ensimmäinen kerta yksin paikoissa, joissa olin ollut hänen kanssaan oli kauhea. Tumtui kuin olisin ollut b-luokan kansalainen. Yksin kaupassa käynti näytti mielestäni kauhealta, vaikka en koskaan itse seuraa, missä kokoonpanoissa ihmiset kaupoissa kulkevat. Tuntui kuin pääni päällä olisi ollut kyltti: "jätetty surkimus, joka ei ikinä saa miestä itselleen!".

Minut pelasti puhuminen. Tk-psykologille, seurakunnan perhetyöntekijälle, ystäville, ex- miehelle(!), kaikille, jotka jaksoivat kuunnella.

Sekä maailman ihanin mies, joka sinnikkäästi jaksoi alkaa piirittää minua, vaikka en ollut hänestä tippaakaan kiinnostunut. Etsin hänestä vain eksän piirteitä enkä löytänyt. Hän ei ollut ollenkaan tyyppiäni. Kuitenkin yhtäkkiä huomasin viihtyväni hänen surassaan ja nyt olemme olleet 10 v naimisissa. Rakkaus kukoistaa aina vaan enemmän.

Sydänsurun aiheuttajaa ajattelen jollain tasolla lähes päivittäin. Hän on yhä yksin. Toivon hänelle kaikkea hyvää.

Itkin silmät päästäni, loputonta itkua, tauotta. Makasin yhden viikonlopun aamusta iltaan sängyssä, nousin vain pari kertaa vessaan. Maanantaina saikutin, koska ei töistä olisi tullut mitään. Pystyin nukkumaan yöllä pari tuntia ja herättyäni lohduton itku alkoi taas. En syönyt mitään, joten koko ajan oksetti. Painoa putosi kilon päivävauhdilla. Ahdisti ja puristi rintaa niin paljon, että teki mieli mennä huutamaan ulos pimeyteen niin kovaa kuin lähtee. Ryvin itseinhon ja -syytösten syövereissä ja halusin kuolla.

"kipu sydämen kohdalla"

:D

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 09:27"]

Itkin koko ajan. Kauhea kipu sydämen kohdalla. 

[/quote]

Mulla myös. Piti käydä lääkärissä sydänfilmissä kun pelkäsin saavani sydänkohtauksen.

Olin ihan lataamokamaa. Olisin siis ollut, mutta sitä välttelin.

Sellaiset, että sen henkisen tuskan lisäksi tuntui kuin joku fyysisesti rutistaisi rintaa. Olin ihan romuna, itkin valtaosan ajasta, työajan tsemppasin ja keskityin töihin jotta edes vähän saisi ajatuksia muualle. Samalla oli stressi uuden asunnon löytämisestä, röhnötin kaverin nurkissa kunnes löysin asunnon. Hävetti vaan vollottaa päivät pitkät, en jaksanut innostua mistään.

En olisi koskaan edes ajatellut että "vain" ero voisi tuottaa moista tuskaa. Luulin oikeasti ettei tästä enää nousta... vaan tässä sitä ollaan :)

Pari kuukautta hoidossa, kaksi vuotta terapiaa ja vahva lääkitys. Olihan reissu.

Ahdistus. Lapsuuden takia hylätyksi tulemisen ja ja yksinjäämisen tunteet vaikeita.

Pahinta kuitenkin suru kun ystävä kuoli. Siihen kun vertaa niin sydänsurut kuitenkin olleet helppoja. Elämäni rakkaus ei olekaan jättänyt. Jos jättää, tulen varmasti hajoamaan pahasti.

Ihan vitullista itsetuhoa rakastua. Sairasta.

Ensin itkin muutaman päivän jatkuvasti, sitten kyyneleet loppuivat ja sain kramppeja. Kaikki syömäni tuli saman tien ylös. En saanut unta, olin koko ajan hirveän ahdistunut. Tuntui että sekoan.

Pahin sydänsuru... ajattelin, että yhden miehen yli pääsee hankkiutumalla toisen alle. Ja seuraavan.  Jossain viidenkymmennenen kohdalla (neljän vuoden jälkeen) tajusin pysähtyä ajattelemaan, että tää ei vaan toimi.