Onko muita joiden mielestä vanhemmat äidit

Tuohipillitieteen ja naistutkimuksen maisteriko siellä neuvoo?

Yksi tutkinto ei kauaa vie, 3-4 vuotta. Pari vuotta töissä ja siltikään ei ole kuin 25, kun alkaa perhettä kasvattaa.

säälittävää menoa. Ensin pitää hankkia koulutus ja työ ja sitten vasta on lasten aika. Arvostan paljon enemmän nuoria äitejä. 30 äidit ovat huvittava näky kahvilakäynneillään, lapset pyörivät missä sattuvat. Ja kyllä, asun Helsigissä ja minulla on kaksi akateemista tutkintoa. Surkeaa menoa teillä kaveriporukassanne.

ja se oli loistava aika saada lapsi: opinnot suoritettu, työelämässä oltu jo tovi, juoksut juostu. Matkusteltu maailmaa ristiin rastiin, asuttu useampi vuosi ulkomailla.



Jaksamisessani ei ole koskaan ollut vikaa, itseasiassa huonommin näyttää jaksavan naapuritalon 20+ äiti ainakin sillä perusteella, kuinka paljon jaksaa touhuta ja olla lastensa kanssa.



Rakastan tätä perhekeskeistä elämää, samassa elämäntilanteessa on koko kaveriporukka - niinpä vietämmekin kunnon perhejuhannuksia, perhe- uusia vuosia, perhematkoja ulkomaille jne porukalla lapsineen. Jokainen on tietenkin yksilö, henkilökohtaisesti luulen, että 20+ en olisi nauttinut tästä perhekeskeisyydestä näin paljon vaan olisin kaivannut välillä "aikuisten juhannuksia" jne.

Mutta ite olen tyytyväinen "valintaan", että aloitettiin lastenteko suht nuorella iällä, yhdeksäntoista vuotiaina, tosin ensimmäinen syntyi vasta vajaan kahden vuoden päästä tästä, olin just ehtiny täyttää 21. Ammatti oli kummallaki ja miehellä vakityö, mulla ei ollu kiire takas työelämään kun olin tehny "vaan" kesä- ja pätkätöitä opiskelun ohessa ja jälkeen.



Nyt lähempänä kolmeakymmentä oon kolmannesta lapsesta ä-lomalla, töihin pitäis jo mennä, että saa asuntolainaa maksettua ja vielä ruokaaki pöytään. Kuus vuotta sitten pärjättiin ihan hyvin melkeen neljä vuotta pienillä tuloilla.



Ja suoraan sanottuna, kaipaan nyt sitä vauvatonta elämää enemmän mitä sillon ku esikoinen oli pieni...



En enää muista mikä oli alkuperäinen aihe, tulin vaan heittämään oman kokemuksen asiasta ;)

Siis jos lapsen haluaa ja siihen on valmis niin mikä ettei!



Minusta on aivan ihanaa kun lapsestaan välittää. Se on tärkein kriteeri minusta lapselle.



Itse olin 25 kun sain esikoiseni, olisin ollut valmis aikasemmin tai myöhemmin. Toivottavasti saan lapsia 35+ ikäsenäkin. Ei oma jaksamiseni ole ainakaan nyt huonontunut 30- vuotiaana siitä mitä se oli JO 10 vuotta sitten.. !



Eikä tanssijalka ole ihan tipahtanut tältä mammalta -jaksaa ihan hyvin tanssia, pienten lapsien äitinäkin!



On suuri rikkaus saada lapsi. Ikä ei kerro mitään ihmisestä, toivottavasti ainakaan!

Taas tämä sama vanha paska aihe! En voi uskoa!

Mitä hittoa se kenellekään muulle kuulu vaikka satavuotiaana synnyttäisin!



Ja mikäs siinä on ettei koskaan kukaan ihmettele minkä ikäisenä MIES saa esikoisensa??



Ja jep: sain esikoiseni juuri 34 täytettyäni, ja toinen on tulossa 37-v lahjaksi. Aikaisemmin jos olisin tullut raskaaksi, olisin satavarmasti yksinhuoltaja, sen verta huonoja isäkandidaatteja pyöri nurkissa ennen sitä! Niin että MIKÄ SE ONGELMA ON JA MITÄ SE KENELLEKÄÄN KUULUU??

ainaki ne jotka on tullu julkisuuteen...

yksin kotiin nukkumaan, kun äippä päättää lähteä viihteelle. On juoksut juostu, niin voi keskittyä lapsenhoitoon täysillä.

Elämä ei mene kaikilla saman kaavan mukaan eivätkä kaikki asiat tapahdu kaikille samaan aikaan. Yritetään olla suvaitsevaisia ja hyväksyä kaikenikäiset äidit. Todella outoa ja lyhytnäköistä edes miettiä tällaista.... Itse hyväksyn kaikenikäiset ja kokoiset äidit. Ei ketään voi yleistää ja jokainen ihminen on arvokas kukin omalla tavalla.



Itse sain esikoiseni 33 vuotiaana ja tunsin itseni vain suunnattoman onnelliseksi. En olisi voinut ajatella lasta aikaisemmin, koska ihanteet ja arvot eivät kohdanneet. Halusin ensin opiskella, hyvän työpaikan, hyvän ja kunnollisen aviomiehen ja yhteisen vaatimattoman kodin. Tiesin mitä halusin ja sen myös sain. Nyt kiitän joka päivästä ja on ihana hoitaa omaa lasta kotona. Samalla myös tiedän, että on hyvä työpaikka mihin palata ja ihana aviomies jota jaksoin odottaa silloinkin, kun ajattelin etteivät ihanteet ja arvot kohtaa tässä nyky-yhteiskunnassa.

olla sittenkin jotain hampaankolossa kun toiset naiset on jättäneet lapsenteon ihan sinne aikuisikään. Kaikki tuntemani nuoret äidit ovat jollakin tapaa onnettomia, menojalkaa vipattaa sittenkin mutta eihän sitä kenellekään myönnetä mutta vasta jälkikäteen on tullut mieleen, että hei kerran tässä vain nuoria ollaan...ehkä nuoret äidit eivät olekaan ihan sinut omien valintojensa kanssa.

Onko noin vaikeaa ymmärtää yli oman ahdasmielisen ajattelumaailman, että joku toinen voi olla kypsä siihen mihin sinusta ei olisi ehkä ollut? Minun maailmassani sitä kutsutaan kateudeksi. Itse olen onnellinen, äärimmäisen onnelinen omista valinnoistani ja tuollaiset väitökset koen loukkaavina. Kaikki nuoret äidit eivät ole samanlaisia, kuten eivät vanhatkaan. Baarissa tai muuallakaan en ole viihtynyt sitten kun täytin 22, vaikka lapseni sainkin " vasta " 25 ja 27-v. Olen aina ollut enemmän kotona viihtyvää tyyppiä, matkustelu tuottaa minulle vain ylimääräistä ahdistusta, vaikka toki jotain muutakin olen nähnyt.

Olen myös elämässäni nähnyt jo ammattini puolesta monenlaista. Osaan arvostaa rauhallista perhe-elämää ja hyvinvointia näin. t. se 30-v. äiti

mielestä 40 vuotias on liian vanha. siinä vaihees se juna on vähä niin ku menny jo

yksin kotiin nukkumaan, kun äippä päättää lähteä viihteelle. On juoksut juostu, niin voi keskittyä lapsenhoitoon täysillä.

eiköhän se oo ihmisessä vika, ei iässä jos joku noin tekee.

ite sain esikoisen 24 vuotiaana ja niin vain jäi juhliminen. tahdon olla joka hetkessä mukana enkä malta viedä lasta hoitoon. on muutaman kerran ollut yökylässä, kun on ollut tarpeeksi hyvä syy juhlia (kaverin polttarit, häät jne..)

että ihan kuule täysillä sitä lasten kanssa elämiseen panostetaan.

kokemuksen mukaan yli 40 vuotias äiti on liian höösävä ja lellivä äiti. rahaa on enemmän kuin parikymppisellä äidillä niin pitäähän sen mussukan saada kaikki mitä haluaa. sääntöjä ei ole, koska eihän sitä omaa prinsessaa voi rajottamaan alkaa. pian näillä pilalle hemmotelluilla lapsilla ei ole enää kavereita kun ovat aina tottuneet samaan kaiken huomion ja kaikessa tahtonsa läpi, kuka sellaista jaksais.

Oleellisinta on mielestäni se, että lapsi syntyy toivottuna ja on rakastettu.



Hienoa on myös mielestäni se, että äiti on identiteetiltään vahva elämään omannäköistään elämää välittämättä muiden mielipiteistä ja arvostelematta muita heidän ratkaisuistaan.

ole. Setäni vaimo oli 46v kun sai esikoisensa ja hyvin on mennyt. Ja siskoni sai ensimmäisen kun oli 16v ja kaikki meni myös hyvin.. Siis tarkoitan että ei todellakaan voi sanoa että kuka on liian ja kuka liian nuori äidiksi.

Itse olin koko lapsuuteni sitä mieltä että kurjaa kun mulla on niin vanha äiti, muilla oli paljon nuorekkaammat vanhemmat. Ja äiti oli siis 30v kun sai mut.



Itse sain lapseni 26v ja se on mielestäni aivan oikeaan aikaan, en olisi ollut valmis ainakaan kovin paljon aiemmin, olin lapsi vasta. Ja pidän mahdollisena että vielä yli 30v saan myös vielä lapsen (toiveissa kolme lasta).

Enkä usko että koen silloinkaan olevani mitenkään vanha äiti.



Enkä enää ole sitä mieltä että äitini oli vanha, kyllä se nuorekkaan olemuksen puute johtui ihan muusta kuin iästä, toiset vaan on ihan "mummomaisia" jo teininä.. (ja toiset ihan pentuja alle 25v..) Ihan sopivan ikäinen mun mutsikin oli äidiksi.



Mutta olen kyllä sitä mieltä että nuorena lapset kannattaa tehdä jos niitä haluaa ja se on olosuhteisiin nähden mahdollista. Myöhemmin se ei ehkä onnistu niin helposti ja sitten surraan lapsettomuutta. Koska tosiasiahan se on että hedelmällisyys laskee iän myötä.

ihmiset hoitavat ensin itsensä kuntoon, ennekuin tekevät lapsia.



Meistä jokaisella, jokaikisellä, kaikilla, on omat traumamme. Olemme kaikki jollain tavalla kotivammaisia. Ongelma on vain siinä, että nuorena emme sitä huomaa, elleivät ne traumat ole ilmiselviä.



Itse olen nelikymppinen ja olemme kavereiden kanssa huomanneet, että vihdoin viimein sitä on seesteinen. Minä olen aina ollu tasapainoinen ja sinut itseni kanssa - mutta nyt mukana on aivan uusi ulottuvuus. Tämän myötä voin olla paaaljon parempi äiti lapsilleni. Sääli vain, että tein lapseni niin nuorena.... Olen siirtänyt heihin jo oman nuoruuden ahdasmielisyyteni ja mustavalkoisuuteni, olen siirtänyt heihin kaiken sen, mitä omasta lapsuudenkodistani sain. NYT voisin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Mitä seurauksia ap:n mielestä pitäisi olla ko. rikokseen syyllistyville? Itse kuulun tähän pahamaineiseen joukkoon, sain esikoiseni 36-vuotiaana.



Pitäisikö naiset pakkosteriloida 35-vuotiaina, laittaa jalkapuuhun yli 35-vuotiaana synnyttäneet tai esim. ottaa yli 35-vuotiaina synnyttäneiden lapset huostaan? Mitä ongelmalle pitäisi tehdä?



Nyt olen itse 42-vuotias, kalliokiipeilen ja lenkkeilen, pyöräilen töihin kesät talvet, painan 49-kiloa, vyötärönympärykseni on 62-senttiä. Koen itseni myös henkisesti virkeäksi eikä naamastakaan kyllä ikää uskoisi. Miksi minulla ei saisi olla pieniä lapsia?

Itse olin 38 kun aloin odottaa esikoistani ja juuri täyttänyt 39 kun hänet sain. Kaikki meni todella hyvin. Odotus ja synnytys.

Tuntui, että silloin vasta olin valmis äidiksi ja olen todella nauttinut lapsestani ja yhdessä touhuamisesta. En ole kokenut yöheräämisiä vaikeaksi. Olen nauttinut kaikesta. Uskon, että en olisi sitä tehnyt aiemmin. Minulla on nyt aikaa lapselleni ja olen aina hänen kanssaan läsnä.

Mietin kyllä ikää, mutta mielestäni olen nuorekas ja en nyt niin kauhean vanha kuitenkaan. Tietysti alta 30-kymppisenä ajattelin erilailla. ;)

Uskon olevani hyvä ja huolehtivainen äiti. Kaikki nuoruuteen kuuluvat teot ovat tehty ja koettu. Nyt on lapsen vuoro.

Minä sain lapseni, kun olin 32 ja 34. Sitä oli valmis rauhoittumaan ja istumaan siellä leikkihuoneen lattialle.



Itseni tuntien tiedän, että jos olisin nuorempana saanut lapseni, niin minulla olisi ollut kamala tuli takapuolen alla. Halusin nuorena kokea kaiken, enkä koskaan oikein pysähtynyt. Olisin varmaan samalla lailla häsännyt ja retuuttanut lapsiani joka paikassa, koska kiire oli niin valtava.

Ehdottomasti liian nuorena, on aina ollut enemmän kaveri kuin äiti. Oman lapseni sain 27-vuotiaana, mikä mielestäni erittäin hyvä ikä.

varmaan on erilaisia käsityksiä, mun mielestä on ollut ihanaa, kun ei ole koskaan tarvinut pihistellä rahasta ja on saanut olla kotona lasten kanssa niin kauan kuin huvittaa, menettämättä kulutustasoaan