Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mulla on salaisuus

Vierailija
29.02.2008 |

Nimittäin bulimia.



Olen ihan normaali 30v 2 lapsen kotiäiti. Olen aina ollut todella hoikka ja urheilullinen mutta 2. lapsen raskausajasta en enää palautunutkaan nopeasti, imetyksen aikana nautin hyvästä ruuasta joka näkyi vauvan painon hienona nousuna. Hän sai rasvaista maitoa. Oma painonikin nousi hieman, muutaman kilon mutta en huolestunut.



Imetys loppui ja ruoka maistui edelleen. Huomasin että olen rasva- ja sokeriaddiktoitunut.



En ollut oikeastaan koskaan herkutellut ja nyt yht' äkkiä kaikki maistuu niin hyvälle enkä saa itseäni lopettamaan syömistä.



Vuodenvaihteessa tein päätöksen, ensi kesään mennessä olen laihduttanut nuo 10kg pois. Tammikuun jaksoin tsempata ja painoa tippuikin hienosti 3kg, sitten pidettiin herkkupäivä ja silloin tapahtui jotain. Päässä ikään kuin napsahti.



Syötiin pitsaa ja karkkeja perheen voimin, voi kuinka mä nautin siitä kun saa syödä vatsan täyteen herkkuja, se maku suussa kaikesta sokerista ja rasvasta. Menen ikään kuin transsiin ja voisin jatkaa loputtomiin... Pitsaa, ranskalaisia majoneesilla, hampurilaisia. aaaah...



Nousin sohvalta vatsa täynnä ja kävelin vessaan, pesin vessanpöntön ja laitoin sormet kurkkuun. Hiljaa yökkäilin niin kauan kunnes tunsin että vatsa oli tyhjä.



Se oli helppoa. Mässäsin ja sitten oksensin. Tosta noin vaan. Enää ei tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa siitä että olin herkutellut koska ne herkut eivät olleet mun sisässä enää, eivätkä näin lihottaneet mua.



Tätä on jatkunut nyt kuukauden, perheen ja ystävien silmissä näytän varmasti ihan normaalilta. Aloitin laihdutuksen suurella metelillä silloin tammikuussa ja olen saanut jokapuolelta tosi paljon kannustusta ja kehuja siitä kuinka olen onnistunut. Olen nyt 8kg kevyempi kuin ennen vuodenvaihdetta.



Kotona näytän siltä että syön terveellisesti, teen terveellistä ruokaa, popsin porkkanoita, kurkkua, salaatteja ja hedelmiä, mutta kun menen yksin kauppaan tai asioille kaupungille... Ensin suuntaan mäkkäriin ja siitä karkkikauppaan, vedän navan tayteen autossa ja menen sitten oksentamaan kaupan tm. vessaan.



Muuten en oksenna mutta kuin silloin kun olen herkutellut, tulee niin saa*anan huono omatunto mässäilystä. Eikö mulla ole itsekuria kun pitää itseään näin kiduttaa. Inhoan itseäni yli kaiken kun teen tämän, mutta kun en voi itselleni mitään enkä halua olla lihava. Tahdon olla samannäköinen ja kokoinen kuin silloin ennen lapsia.



Tajuan että olen tyhmä, miten voinkaan olla näin ajattelematon idiootti ja mulla on vielä 2 lastakin joille pitäisi olla esimerkkinä? Aikuinen nainen ja luisumassa jonnekin josta nouseminen vaatii paljon enemän kuin pelkkää itsekuria.



Nyt olen kohta lupaukseni täyttänyt ja pudottanut nuo 10kg. Selitin itselleni että nyt kun tavoite on saavutettu niin pitää tuo oksentelu lopettaa. Vaan kun se ei olekkaan niin helppoa.



Olen huomannut että ihannoin sairaaloisen laihoja naisia. He ovat minusta kauniita. Olen nyt normaalipainoinen ja ihannemitoissani 160cm ja 57kg, ei vain tunnu siltä.



Hassua että sanon näin mutta " nälkä kasvaa syödessä" :( se pätee herkutteluun mutta myös ongelmaani. Huomaan ajattelevani että pääsisinköhän samaan painoon kuin yläasteikäisenä? Painoin silloin 42kg. Ja ei, silloin mulla ei ollut syömishäiriötä.



Järki sanoo että herranjumala, sehän on AIVAN SAIRAAN VÄHÄN, mutta kun tunteet vetää...



Ostelen itselleni koko ajan vain pienempiä ja pienempiä vaatteita, tavoitteeni on mahtua aina yhtä numeroa pienempiin vaatteisiin. Viikonloppuna kävin vanhemmillani ja löysin vanhat farkkuni joita pidin 19 vuotiaana. Voi kuinka palkitsevaa olisi saada ne päälleni niin, että mitään ei tursuaisi mistään.



Mä en enää tiedä mitä mä teen. Tää kierre olisi lopetettava nyt ennen kuin teen itselleni lisää vahinkoa ja samalla satutan perhettäni. Mutta en tiedä kenelle puhua.



Tunnen itseni huijariksi. Olen niin muka muuttanut elintapojani ja syömisiäni ja olen ystävien ja perheeni mielestä niin hienosti pysynyt päätöksessäni. Kuinka ihmeessä voin kertoa äidilleni ja parhaalle ystävälleni ja aviomiehelleni että valehtelen. Valehtelen että syön terveellisesti vaikka tosiasiassa ahmin heidän selkänsä takana ja oksennan sitten lukitun vessanoven suojassa.



1 herkkupäivä meillä on viikossa jolloin mulla on lupa herkutella, mutta kun oksennan nekin. En salli itselleni mitään armoa, paitsi siis sen että terveellistä ruokaa ei tee mieli oksentaa.



Musta tuntuu että olen pettänyt mieheni, lapseni, ystäväni ja vanhempani. Olo on todella neuvoton.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla