Että mua huvittaa avuttomat äidit jotka ei pysty esim. siivoamaan lasten kanssa.

on sitten muka omasta mielestään SUPERÄITI?! Herätkää nyt vähän, kyllähän asia on niin että kateellisten panettelua tuollainen! Tottakai lapsia saa välillä viedä hoitoon mutta kyllä niitä pakollisia menoja jolloin joutuu lapsia viemään hoitoon on ihan tarpeeksi niitten mummojen hoivavietin tyydyttämiseksi.

Jotkut ihan oikeasti ajattelee että tuollainen asia on ihan päivänselvä juttu ja eihän sitä nyt edes tarvitse koko huushollia samana päivänä siivota, eli ei varmasti ole niin että on niin superväsynyt ettei voi itse lasten ja vaikka miehenkin kanssa siivota.

Joku sanoi että asutaanko nyky-Suomessa kun arvostusta tälläisillä asioilla haetaan. Juu no en varmasti jos se mamma vielä töissäkin käy niin ura voi olla sellainen että on vielä varaa siivoojaan ja on järkevääkin. Mutta haloo, kyllä kotiäidin luulisi voivan itse vsiivota ilman mitään erityisjärjestelyitä jos suht normaali perhe, eli ei mitään vaikeita sairauksia tai joku muu erityistilanne päällä. Terveelle ihmiselle fyysinen työ on yleensä vain hyväksi ja liika avuttomuus kyllä suorastaan paistaa tällä palstalla jossa suorastaan vihamielisesti haetaan tukea omalle saamattomuudelleen ja ymmärtää pitää vaikka maattaisiin koko päivä lasten ollessa päivähoidossa kun kaikilla sattuu olemaan aina sellainen tilanne jota muut ei voi ymmärtää..

Käsi pystyyn se joka kieltäytyy avusta ja asiasta joka helpottaa elämää, kuten siitä että lapset hetkeksi jossain muualla? Myönnän olevani myös yksinkertaisesti laiska ja jos joku mun siivoustani helpottais niin riemusta kiljuen sen vastaanottaisin.



Ikävä vaan että olen olosuhteiden pakosta pakotettu sihen lasten kanssa siivoomiseen.

Nyt on kyse niistä äideistä, jotka ihan_vakavissa eivät pysty tekemään yhtään mitään jos vauva on hereillä.

Ei ehdi syödä, ei ehdi pestä pyykkiä, ei voi puhua edes puhelimessa, lapsen kanssa ei pysty mitenkään käymään kaupassa tms.

Näitä äitejä on ihan oikeasti.

Kyllä meillä kolmivuotias tietää kun siivotaan. Sanon että vie lelut laatikkoon äitee imuroi. Penskat myös siivoavat oman huoneensa lelujen keräilyn osalta eikä siihen ole tarvittu mitään hampaiden kiristystä.

Inhoan siivoamista joten meillä siivotaan vähän joka päivä. Karmeeta jos menis monta tuntia kämpän kuuraamiseen.

Leikitään, ulkoillaan, käydään kaveriperheiden luona leikkimässä jne. Se on kyllä luksusta joskus, kun mies lähtee muksujen kanssa reissuun mummolaan, silloin teen yleensä suursiivousta.



Usein myös äitini ottaa tytöt luokseen tuohon naapuriin leikkimään, ja silloinkin siivoilen, jos mies sattuu olemaan töissä tai palavereissa... Muuten kyllä puuhataan jotain yhdessä.



57

pystynyt siivoamaan (kuopus kohta 2v) vaikkei aina juuri sillä hetkellä kun haluaisi. Aina en ole kuitenkaan jaksanut stressata noiden siivoilemisten takia, varsinkin jos muuten on ollut väsynyt. Mielihyvin silloin olen siirtänyt siivoamiset sellaisiin ajankohtiin jolloin mies voi leikkiä lasten kanssa ja saan siivoukset rauhassa tehtyä. Jos se tekee minusta huonon ja uusavuttoman kotiäidin, niin sitten meillä on koti-isäkin yhtä kelvoton sillä varsinkin rankempina aikoina mies mielellään tekee ihan samaa.



Jännä juttu sillä toisinaan kun olen sanonut jättävän siivoilut miehen kotiutumista odottamaan, olen saanut kuulla kuinka yksi jos toinenkin äiti kykenee hoitamaan nuo kotityöt yksin lasten sairastellessakin. Jos taas mies kertoo odottelevansa minun kotiintuloa että pääsee siivoilemaan rauhassa niin hän saa osakseen lähinnä ihailua. Mies hoitaa lapsia ja kotia pitkän päivän ja vaimon kotiuduttua rupeaa vielä siivoamaan! Ihan niin kuin odotukset olisivat erilaisia miehillä ja naisilla...?

57

Minä en viimeisimpien kokemusteni myötä tuomitse enää minkäänlaisia äitejä, jos vain pitävät huolen ja rakastavat lapsiaan täydestä sydämestä.



Meille tuli paha parisuhdekriisi kuopuksen syntymän jälkeen, mies oli paljon poissa kotoa matkoilla ym. kuopus oli allerginen valvottaja lapsi, joka vauvasta saakka nukkui huonosti ja sairastui korvatulehduskierteeseen. Vanhemmalla lapsella kova uhma. Poltin itseni loppuun yrittäessäni hoitaa lapseni ja kodin yksin alle vuoden sisällä, viikkokausia kolmen tunnin yöunilla. Ero oli todella lähellä. Äitini kävi auttamassa joskus kotitöissä ja lastenhoidossa. Itse loppujen lopuksi päädyin masennuslääkkeitä käyttämään sairastuttuani uupumukseen. Ja kyllä, täysin luvin minua halutessaan saa nimitellä luuseriksi niin halutessaan, jos joku on sitä mieltä. Käytännössä olin yh useiden asioiden suhteen, lisäksi minulla ei ollut lähipiirissäni ketään ystäviä ja lapseni sairastelun vuoksi liikkuminen rajoittui kaupassa käyntiin.



Kaikista asioistani en ole suoraan puhunut edes ystävilleni, sillä heidän asenteensa voisi olla samanlainen kuin av-mammoilla. Toisen elämäntilannetta ei voi tietää kukaan.



Nykyään elämme jälleen normaalia perhe-elämää, joka sisältää niin iloa kuin suruakin. Minusta on tullut äitinä rennompi, olen oppinut nauttimaan elämän pienistä asioista, rakastamaan uudella tavoin kumppaniani ja rutkasti suvaitsevaisuutta erilaisuutta ja elämän vaikeuksia kohtaan. Olen iloinen siitä, että olen kasvanut ihmisenä kokemukseni myötä ja olen myös saanut parisuhteeni jälleen toimimaan.



Onneksi on ollut mummo ja ukki, jotka ovat voineet tarjota apuaan joidenkin asioiden hoitamiseen. Nykyisin siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito sujuvat taas paremmin kuin ennen. Olen kuitenkin ihminen, joka kodinhoidosta ja kotitöistä tykkää työnsä ohella.

jokaisella on heikot kohtansa...

En myöskään halua nimitellä avuttomiksi ihmisiä, jotka ovat epävarmoja, itsetunnoltaan huonoja tai kaipaavat tukea ja kannustusta. Ja kyllä on myös omien heikkouksien hyväksymättömyyttä, ellei salli itselleen heikkojakin hetkiä tai aikoja. Tätä nimitetään vahvuuteen sairastumiseksi. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa miten joku siivoaa, kuinka usein siivoaa. Minun elämässäni on onneksi tärkeämpiä kiinnostuksen kohteita.