Voiko kotiäiti sairastua työuupumukseen?

Minä olen työssäkäyvä äiti ja lasten hoito ja kasvatus on suurelta osin hoitajien kontolla, koska minä olen lasten luota pois noin 9 tuntia päivässä. Lisäksi koti on huomattavasti siistimpi, kun lapset eivät sitä päivällä sotke, tiskejä tulee paljon vähemmän ja ruokailuja on monta vähemmän.

joka ainakin rasittaa omaa äitiään jatkuvalla valittamisella;vauva valvottaa, ei saa nukkua, mies ei auta kotihommissa jne. ITSE on hyvin tiennyt, mitä arki vauvan kanssa on, kun kolme lasta jo on. Muut lapset ovat jo isompia. Miksi niitä kakaroita pitää vääntää, jos ei jaksa?

järjestäkää elämä siten, että ette väsy liikaa.



- Älkää muuttako kauas isovanhemmista/sukulaisista jos tarvitsette hoitoapua



- Älkää tehkö/yrittäkö saada liian montaa lasta liian pienellä ikäerolla (jos olet 37 kun saat esikoisen, onko se sisarus pakko olla?)



- Älkää ottako isoa asuntolainaa, jos ette ole valmiita uhraamaan miestänne töille koko päiväksi ja menemään itse töihin heti äitiysvapaan jälkeen



- Jos mahdollista, koittakaa kuunnella sydäntänne ennen kun menette naimisiin ja saatte lapsia puolisonne kanssa. Mikäli puoliso on epäkypsä tai muuten ongelmainen, ei hänen kanssaan kannata harjoittaa intiimiä kanssakäymistä ellette halua olla yksinhuoltajia tai saamattoman miehen vaimoja

Miten te sanotte alle 2-vuotiaalle, että ei nyt, äiti juo kahvia tms? Meillä ei ainakaan ole koskaan ollut sellaista taaperoa, vauvasta nyt puhumattakaan. Eikä kovinkaan usein ole ollut mahdollisuutta makoilla kotona lasten kanssa.



Niin ja minä lepään töissä sekä henkisesti että fyysisesti. Kotiäitinä työni oli PALJON rankempaa, eikä meillä ollut erityisen siistiä, eikä vaatteita silitetty jne.

meillä kyllä koti ei pysy siistinä sillä välin kun olen töissä, eikä kotitöitä ole vähemmän tai ruokailuja monta vähemmän, kuten joku kirjoitti. Ainoa, mitä on vähemmän, on aika, ja siitä se kiire ja stressi tuppaa minulle nyt työssäkäyvänä tulevan. Sille, joka kirjoitti, että ei kannata asua kaukana isovanhemmista, sanoisin, että ei sillä ole kaikilla mitään merkitystä, miten kaukana asuu, jos isovanhemmat eivät suostu koskaan auttamaan.

Eli kun isovanhemmat asuvat Lapissa tai Espanjassa, pitää muuttaa sinne. Ei työpaikoilla tai millään muullakaan niin väliä.



Tai kun tulee kaksoset niin toisen voi lahjoittaa jonnekin?

kyllä mun asuinpaikan valintaan vaikuttaa se että isovanhemmat on lähempänä(100km). eli asuinpaikka on se mistä lähden liikkeelle, työtä saa luvan löytyä sitten sieltä mihin muuttaa. ennen jatko-opiskeluita voi myös miettiä onko pakko hommata sellainen ammatti, ettei töitä saa muualta kun pk-seudulta.



jos tulee kaksoset niin sille ei voi mitään. älkää sitten tehkö kolmatta perään jos vauva-aika on ollut rankka

kun kaikkien vanhemmat eivät suostu missään tapauksessa lapsenlapsiaan hoitamaan.

Itse asiassa burn out on sama asia kuin masennus. Masentuneen ja burn outista kärsivän oireet ovat samanlaisia: voimattomuus, näköalattomuus, itsearvostuksen heikkeneminen, uniongelmat. Burn out on masennukselle hienompi nimi.

Työtilanteet opiskelemaan lähtiesssä eivät ole stabiileja vaan muuttuvat. Kuka olisi 10 vuotta sitten uskonut, ettei poliiseille löydy nyt töitä tai että putkimiehet revitään käsistä? Ja kun seuraavat 10 vuotta menee niin kuka tietää ketä täällä tarvitaan. Harvasti asutuilla alueilla ei tarvita juuri minkään alan osaajia vaan työttömiä on valtavasti.



Entä sitten kun isovanhemmat kuolevat, muuttavat, sairastuvat? On aika putkinäköistä valita asuinpaikkansa vain sen pohjalta, missä isovanhemmat asuvat.



Jotenkin ajatustapasi tuntuu anteeksi vain, vähän naivilta. Kuin elämä olisi aina ennakoitavissa, suunniteltavissa ja säilyisi sellaisena kuin millaiseksi sen on kaavaillut.

Olkoonkin työ kuinka kiireistä tahansa, niin silti kotona oleminen on henkisesti raskaampaa. Sanokaa mitä sanotte. Jos asia olisi päinvastoin, kotiäitejä olisi enemmän.

Työssäkäynnin rankkuuteen vaikuttaa pitkälti se, minkälaista työtä tekee. Minusta oli paljon helpompaa olla kotiäitinä ilman aikatauluja ja stressiä.

tukiverkosta. yhtä hyvin olisin voinut laittaa sisarukset tai kummit tai serkut tai parhaat ystävät.



ja ei. en takoita että jos sulla ei ole hengissä yhtään sukulaista tai ystävää niin ei kannata tehdä lapsia. kannattaa vaan jollain tasolla tiedostaa se, että elämä lapsen kanssa voi olla rankkaa jos ei ole läheisiä ympärillä.



ja olet ihan oikeasssa. mä oletan vähän tyhmästi että kaikkien isovanhemmat haluaa tietysti vahtia lapsenlapsiaan. eihän se tietty näin oo.



mua vaan ärsyttää tässä ketjussa ja av:ssa se, että omaa elämää koskevat asiat esitetään sellaisessa muodossa, ettei niihin muka voi itse vaikuttaa eikä elämäntapaansa voi kyseenalaistaa. elämä on ihan oikeasti sitä, minkälaiseksi sen tekee.



itse olen 100% tunneihminen en järjen jättiläinen.

jäisin heti viivana kotiin, jos se rahallisesti olisi mahdollista.

harvoin sitä apua saa ihan yhtä paljon vaikka omista sisaruksistaan, joilla on omat työ, omat aikataulut ja omat lapset.

Mutta lähtökohtaisesti ihmiset ovat silti kovin erilaisessa asemassa eikä kaikilla ole samanlaisia vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä.