Häälahjalistaan kaipaan neuvoja
Eli minulla on sellainen ongelma, että poikani on menossa naimisiin. Pyysivät minua auttamaan järjestelyissä ja toivatkin ruokaehdotuksia ja leivonnaisia joista pitävät ja sitten hyvin epämääräisen lahjalistan. eli siinä oli vain, että laseja, kattiloita, liinavaatteita jne. Minä sitten sanoin, että eikö olisi parempi laittaa suoraan millaisia astioita haluatte. Kokivat sen kerjäämiseksi, vaikka koetin sanoa, että kyllä minä olen aina tykännyt, että on laitettu astioiden, lakanoiden ym. merkit niin on todella selvää mennä sitten kauppaan ja ostaa juuri sitä mistä hääpari tykkää. Ja minusta joka häissä joihin minä olen viime aikoina osallistunut on selkeästi eritelty tuotteet nimen tai sarjan mukaan.
esim. poikani morsian on ihastunut niihin Sara Lafountainin (ei varmaan mennyt oikein) astioihin ja nehän ei ole edes pahan hintaisia, samoin keräävät sitä koko sarjaa. Minusta on paljon kivempi, että saisivat sen mitä vielä puuttuu. Samoin kuin laseissa on niin paljon valinnanvaraa, että selvä nimi ja malli helpottaisi kummasti.
Auttakaa nyt vähän, millainen käytäntö se on sitten oikeasti nykyään noissa listoissa. Ja mikä teistä on kohtuullisen lahjan hinta minusta se on noin 50-60 euroa, heistä tuntuu kamalalta pyytää yli 20 maksavia juttuja vierailta. Toki opiskelija ystäville voi sanoa, että ostakaa kukanenkin vaikka lasiparin, ne lasit joita haluaisivat maksaa 19,90 kahden kappaleen satsi.
Kommentit (2)
kaikki niin yksityiskohtaisesti eriteltynä kuin vain mahdollista tuskin kuitenkaan haluavat samoja kahvikuppeja ihan tolkuttomasti tai sitten tulee eripari laseja ja kattiloita ja kaikki samanlaisia, kun tarvetta olisi kattiloissakin monenlaiselle.
Minä ainakin tykkään, että voi suoraan kaupan hyllystä ottaa sen mitä halutaan. Eli laseista ja muistakin astioista esim. pitää ehdottomasti mainita mallit ja värit. ja noi hinnat minusta 20-80 euroa. Viime häissä oli kivasti laitettu lista hintajärjestykseen halvimmasta kalleimpaan. Näin jokainen pystyi valita omalle kukkarolle sopivan lahjan. ja kannattaa laittaa reilusti vaihtoehtoja niin on mistä valita, se on vähän noloa kun listassa on vain muutamia asioita ja ne kohtuuhintaiset menee ensin ja sitten jollekin joka ei raaskis niin jää ostettavaksi jotain liian kallista.
lahjalistassa kuuluu olla aika tarkasti millaista halutaan.HInnat pitäis olla 10 eurosta ylöspäin.