Ärsyttävää!
Sain tehtäväksi viedä yhden paketin naapurillemme. Näin kun nainen oli pihallaan ja lähdin lasten kanssa sinne kävelemään. Pääsimme pihaan, ketään ei näkynyt, eikä kukaan tullut ovea avaamaan. Palasimme takaisin ja kun olimme omalla pihalla, näin taas sen naapurin naisen pihallaan. Eukko oli luikkinut pakoon kun näki naapurin lähestyvän.
Tosi raivostuttavaa tuollainen lapsellinen pakoilu.
Me ei olla sen naapurin kanssa koskaan edes tavattu,kun ollaan aika vasta muutettu tähän. Ajattelin, että siinä olisi luontevaa esittäytyä, kun sen paketin vien, mutta mitä sitä v...ttua.
Näin kun nainen sitten tiiraili meille päin, mietti varmaan että huomasinko, että onkin ollut kotona koko ajan. Kävin pudottamassa paketin heidän postilaatikkoon.
Kommentit (4)
yleensä kotiin tullessaan menevät sisälle normaalista sisäätulo-ovesta ,mutta jos minä muksujen kanssa pihalla , niin ovi josta sisään menevät onkin sitten toinen ovi joka ei meille näy, eli ei tarvii morjenstaa ,,,kummallista, ja outoa , mutta tämän havainnon olen jokakerta tehnyt.
linnuntietä olisi vain parisataa metriä, mutta näin talvella ei onnistu oikoa. Eli pari kilsaa lasten kanssa turhaa käveltiin.
Siellä naapurissa kökkikööt ihan keskenään.
T:ap
Jos vaikka vei lapsen vessaan niin ei sieltä heti rynnätä avaamaan ovea.
lisäksi talolle vievä tie pitkä kuin nälkävuosi ja taaperon kanssa sitä käveltiin vauhti ei päätä huimannut, olisi kyllä ehtinyt meidät nähdä jos veskiin olisi piipahtanut.