Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt on kyllä ihan kamala tilanne :(

Vierailija
07.07.2014 |

Olen 16-vuotias tyttö. Hoidan kesän ajan satunnaisesti erään perheen lapsia.
Nyt lauantaina olin hoitamassa tämän perheen lapsia. Tarkoituksenani oli jäädä yöksi sinne sillä perheen äiti oli laivalla ja tuli vasta aamulla. Perheen isä taas oli jossain kavereidensa kanssa ja sanoi tulevansa joskus yöllä.
Katselin vielä telkkaria kun perheen isä tuli kotiin. Hän tuli seurakseni ja juttelimme hetken. En tiedä johtuiko se miehen humalasta vai mistä mutta hän yritti suudella minua. Torjuin miehen sillä en ole tippaakaan kiinnostunut 20 vuotta minua vanhemmasta miehestä jolla on vaimo ja lapsia. Mies pyysi anteeksi mutta en voinut jäädä sinne. Lähdin siis kotiin. Aamulla perheen äiti soitti minulle vihaisena että ei tarvitse enää heidän lapsiaan hoitaa. Olin ihan ihmeissäni ja kysyin miksi ja että onko jotain sattunut. Perheen äiti sitten kertoi että hänen miehensä (perheen isä) oli kertonut minun yrittäneen suudella häntä. Siis mitä *piip*?! Tilanne oli aivan toisin päin. Harmittaa ihan hirveästi sillä tämä on lähes ainoa tapa tienata rahaa näin kesällä ja rahat tulevat todella tarpeeseen. Tekisi mieli yrittää selittää tilanne perheen äidille mutta pelkään ettei hän usko minua :(.

Kommentit (106)

Vierailija
41/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisin sinä, yrittäisin puhua asiasta äidilleni, jos asiasta puhuminen tuntuu liian piinaavalta voi sille äidillekin vaikka ensin lähettää tekstarin, jossa äiti saa kaiken tarvitsemansa informaationa esim.

 

"äiti, tuntuu vaikealta ottaa tämä puheeksi kasvotusten, mutta olisi varmaan parempi, että tiedät asiasta. kesätyöpaikkani perheen isä yritti suudella minua eilen illalla kun tuli kännissä kotiinsa, lähdin pois heidän kodistaan, mutta nyt perheen äiti antoi minulle potkut, koska muka olin yrittänyt suudella hänen miestään. asia ahdistaa minua, ja tarvitsisin sen hoitamiseen apua. soitatko mulle?"

 

sun ei tarvitse tehdä asiasta mitään poliisi asiaa jos se tuntuu liioittelulta, mutta olisi oikeasti tosi hyvä, että puhuisit nyt tästä jonkun aikuisen kanssa. Vaikka tunnetkin itsesi nyt jo varmaan liki aikuiseksi, auttaisi kuitenkin jollekin luotettavalle aikuiselle puhuminen varmasti. Muista myös ettet ole tehnyt yhtään mitään väärää! 

Vierailija
42/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itelle on käynyt samoin, paitsi idiootti isä älysi olla vääristelemättä totuutta. En kuitenkaan enää mennyt heille edes kyläilemään, niin kamalalta se tuntui.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 12:56"]Poliisi ei sano juuta ei jaata.

[/quote]

 

Paitsi Porissa molemmat.

Vierailija
44/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 10:44"]

Olen 16-vuotias tyttö. Hoidan kesän ajan satunnaisesti erään perheen lapsia.
Nyt lauantaina olin hoitamassa tämän perheen lapsia. Tarkoituksenani oli jäädä yöksi sinne sillä perheen äiti oli laivalla ja tuli vasta aamulla. Perheen isä taas oli jossain kavereidensa kanssa ja sanoi tulevansa joskus yöllä.
Katselin vielä telkkaria kun perheen isä tuli kotiin. Hän tuli seurakseni ja juttelimme hetken. En tiedä johtuiko se miehen humalasta vai mistä mutta hän yritti suudella minua. Torjuin miehen sillä en ole tippaakaan kiinnostunut 20 vuotta minua vanhemmasta miehestä jolla on vaimo ja lapsia. Mies pyysi anteeksi mutta en voinut jäädä sinne. Lähdin siis kotiin. Aamulla perheen äiti soitti minulle vihaisena että ei tarvitse enää heidän lapsiaan hoitaa. Olin ihan ihmeissäni ja kysyin miksi ja että onko jotain sattunut. Perheen äiti sitten kertoi että hänen miehensä (perheen isä) oli kertonut minun yrittäneen suudella häntä. Siis mitä *piip*?! Tilanne oli aivan toisin päin. Harmittaa ihan hirveästi sillä tämä on lähes ainoa tapa tienata rahaa näin kesällä ja rahat tulevat todella tarpeeseen. Tekisi mieli yrittää selittää tilanne perheen äidille mutta pelkään ettei hän usko minua :(.

[/quote]

 

Eikö ne voi katsoa elisavahdista, että miten tilanne oikeasti meni?!

 

Vierailija
45/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 10:46"]

No, ei tietenkään usko sinua, mutta sinun olisi pitänyt heti saman puhelun aikana sanoa totuus.

[/quote]

 

Minulle on käynyt täsmälleen kuten ap:lle, paitsi että lähentelijä oli silloisen ystävän mies. Kukaan ei uskonut minua ja välit meni kaikkiin poikki. Eipä olla kymmeneen vuoteen nähty, vaikka yritin parhaani kertoa totuuden. 

 

Vierailija
46/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:03"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 10:58"]

Mites olisi rikosilmoitus alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta?

[/quote] En tiedä onko se ihan tarpeellistä sillä mies vain YRITTI suudella minua. Mitään ei siis tapahtunut.

[/quote]

No jos se tosiaan yritti suudella ja sinua ei kiinnostanut, vaan onnistuit väistämään, niin se on silti seksuaalista ahdistelua. Uskottavuutesi on suuermpi jos olet valmis vetämään poliisin mukaan juttuun.

Toisekseen, mietipä sitä että mies - vaikka kuinka känninen - oli valmis käymään käsiksi naiseen jolta ei saanut mitään myötäileviä signaaleja. Mikä estää miestä seuraavassa kännissä yrittämästä raiskausta? Ihan vain solidaarisuudesta muita naisia kohtaan kannattaisi nyt tehdä se ilmoitus poliisille - vaikkei siitä mitään seuraisikaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minullekin on käynyt samoin ollessani aupairina ulkomailla. Perheen isä yritti lähennellä. Todella kamala tilanne. En kertonut asiasta kenellekään.

 

nyt vanhempana ja viisaampana toimisin toisin. Eli neuvon ap:ta soittamaan perheen äidille ja kertomaan oman versionsa tapahtuneesta. Jos nainen ei usko, niin sitten ei. Ainakin olet päässyt kertomaan totuuden. 

Vierailija
48/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmoitus poliisille on selkeä viesti miehelle, ja jos vastaavaa tapahtuisi ikinä uudestaan, poliisilla olisi jo valmiina tieto miehen aiemmista puuhista, ja seuraavan uhrin ei tarvitsisi kärsiä samoja epäilyksiä kuin sinun nyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 13:47"][quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:03"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 10:58"]

Mites olisi rikosilmoitus alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta?

[/quote] En tiedä onko se ihan tarpeellistä sillä mies vain YRITTI suudella minua. Mitään ei siis tapahtunut.

[/quote]

No jos se tosiaan yritti suudella ja sinua ei kiinnostanut, vaan onnistuit väistämään, niin se on silti seksuaalista ahdistelua. Uskottavuutesi on suuermpi jos olet valmis vetämään poliisin mukaan juttuun.

Toisekseen, mietipä sitä että mies - vaikka kuinka känninen - oli valmis käymään käsiksi naiseen jolta ei saanut mitään myötäileviä signaaleja. Mikä estää miestä seuraavassa kännissä yrittämästä raiskausta? Ihan vain solidaarisuudesta muita naisia kohtaan kannattaisi nyt tehdä se ilmoitus poliisille - vaikkei siitä mitään seuraisikaan.

[/quote]

Oletko itse ollut vastaavassa tilanteessa ja tehnyt ilmoituksen poliisille?

Vierailija
50/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perinteinen suomalainen paskahousumies. Käänsi kaiken nurin niskoin kun pelkäsi että kerrot jollekin. Näitä kuraperseitä tässä maassa piisaa. Vitun mulkut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei jestas mikä eukko. Harva, erittäin harva 16-vuotias haluaa mennä suutelemaan vapaaehtoisesti jotakin +20 vuotta vanhempaa limaista kaljalle haisevaa ukkoa kun tarjolla on varmasti lukuisia oman ikäisiäkin poikia.

Vierailija
52/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 13:55"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 13:47"][quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:03"]

 

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 10:58"]

 

Mites olisi rikosilmoitus alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta?

 

[/quote] En tiedä onko se ihan tarpeellistä sillä mies vain YRITTI suudella minua. Mitään ei siis tapahtunut.

 

[/quote]

 

No jos se tosiaan yritti suudella ja sinua ei kiinnostanut, vaan onnistuit väistämään, niin se on silti seksuaalista ahdistelua. Uskottavuutesi on suuermpi jos olet valmis vetämään poliisin mukaan juttuun.

 

Toisekseen, mietipä sitä että mies - vaikka kuinka känninen - oli valmis käymään käsiksi naiseen jolta ei saanut mitään myötäileviä signaaleja. Mikä estää miestä seuraavassa kännissä yrittämästä raiskausta? Ihan vain solidaarisuudesta muita naisia kohtaan kannattaisi nyt tehdä se ilmoitus poliisille - vaikkei siitä mitään seuraisikaan.

[/quote]

 

Oletko itse ollut vastaavassa tilanteessa ja tehnyt ilmoituksen poliisille?

[/quote]

Myönnän että en ole, mutta neuvoni ei perustu siihen että ilmoituksesta tulisi ap:lle parempi mieli, vaan siihen että poliisille ilmoittaminen on yleisen hyvän mukaista, vaikka se saattaisikin olla ap:lle traumaattista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

toivottavasti kyseinen mamma palstailee täällä

Vierailija
54/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 13:30"]

Keskustelun aloittaja tässä:
Joku ihmetteli miksi vanhempani eivät uskoisi minua. Toki he uskosivat mutta tarkoitin vain että jos menisin vanhempieni kanssa tämän perheen äidin juttusille hän olettaisi minun todennäköisesti sepittäneen vanhemmilleni tilanteen itseäni ajatellen parhain päin. Ja koska kyseessä on vanhempani, perheen äiti todennäköisesti olettaisi myös että he uskovat kaiken mitä sanon.
En halua mitenkään tyrmätä kenenkään ideoita tai ehdotuksia, mikään ei vain tunnu oikealta koska tilanne on sekava enkä tiedä miten pitäisi toimia.

[/quote]

 

Älä sitä sure, eipä tässä kai ole ratkaisevaa se, uskotaanko sinua lopulta, vaan se, että sinun täytyy huolehtia siitä, että toisilla on edes mahdollisuus päätellä asiat riittävien tietojen pohjalta. Se on heidän vastuullaan, mitä lopulta suostuvat uskomaan. Älä pelkää asettavasi vanhempiasi noloon asemaan, äläkä yritä varjella heitä muutenkaan.

 

Se on varmasti tottakin, että jos yrität vedota vanhempiesi auktoriteettiin, se voidaan katsoa kieroiluksi, ja että olet syyllistynyt siihen, minkä mies teki. Hänhän valehteli harhauttaakseen, koska jos hän ei olisi sanonut mitään järkevää selitystä, epäilys olisi jäänyt että mies on tehnyt jotain karkoittavaa.

 

Senpä takia lähettäisin mahdollisimman epäuhkaavan mutta asiapitoisen viestin heti, tuo oli hyvä missä sanottiin vain se, että tilanne ei mennyt niinkuin on kerrottu ja sinä et halunnut tulla suudelluksi ja lähdit lipettiin. Vaikka tulisi raivokasta palautetta, se voi johtua nimenomaan siitä, että vaimon on niin vaikea uskoa miestään että hän on siksi niin vihainen. Mutta siinä kohtaa on sitten viimeistään kerrottava vanhemmille ja sanottava naiselle, että jos hyökkääminen jatkuu, sitten riidellään porukalla.

 

Kerro vanhemmillesi jos mikään ei sitä varsinaisesti estä. Kerro siinäkin tapauksessa jollekin luottoaikuiselle. Olet aika iso jo, mutta tällaiset tapaukset voivat jäädä vaivaamaan sellaisilla tavoilla, joita et itse osaa ennustaa ollenkaan. Kyllä se on heidän asiansa tietää. Jos heistä ei ole sitä tietoa käsittelemään, tarvitset sitäkin enemmän tukea muilta aikuisilta. Vertaistuki samanikäisiltä ei tässä auta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse (sinua muutaman vuoden vanhempana) lähestyisin vaimoa jotenkin tällaisella viestillä:"Mielestäni tekstiviesti ei ole oikea tapa hoitaa asiaa, mutta en koe tulevani kuulluuksi puhelimitse tai kasvotusten. Olen syvästi järkyttynyt minuun kohdistuvista syytöksistä - kuten myös eilisillan tapahtumista. Humalainen x lähenteli minua, ja jouduin poistumaan paikalta välittömästi. Tässä tilanteessa valitettavasti koemme, että minun on parasta ottaa yhteyttä poliisiin. En olisi toivonut, että näin käy, mutta ikävä kyllä en nyt voi muutakaan."

A) Ottamalla yhteyttä poliisiin et voi enää mitään menettääkään, ei tuonne ole enää töihin menemistä. B) Saat uskottavuutta itsellesi vetämällä viranomaistahon mukaan. C) Vaikkei poliisi sinun kohdallasi voisi mitään, on miehen tiedoissa (ja vaimon muistissa) merkintä tästä, jos samankaltaista tapahtuu, ja näin teet palveluksen seuraavalle uhrille. D) Tällaisten miesten ei oikeasti pitäisi päästä kuin koira veräjästä enää 2010-luvulla!

Vierailija
56/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalainen mieshän ottaa mieluummin avioeron ja menee vankilaan, kuin pyytää anteeksi mokaansa. Hyvä että niitä saunoja tässä maassa piisaa. Tarvittaisiin vain hieman rennompia aselakeja niin päästäisiin puhdistushommiin.

Vierailija
57/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 13:30"]

Keskustelun aloittaja tässä:
Joku ihmetteli miksi vanhempani eivät uskoisi minua. Toki he uskosivat mutta tarkoitin vain että jos menisin vanhempieni kanssa tämän perheen äidin juttusille hän olettaisi minun todennäköisesti sepittäneen vanhemmilleni tilanteen itseäni ajatellen parhain päin. Ja koska kyseessä on vanhempani, perheen äiti todennäköisesti olettaisi myös että he uskovat kaiken mitä sanon.
En halua mitenkään tyrmätä kenenkään ideoita tai ehdotuksia, mikään ei vain tunnu oikealta koska tilanne on sekava enkä tiedä miten pitäisi toimia.

[/quote]

Nyt ei olla Kauniissa ja rohkeissa. Kun kerrot vanhemmillesi ja he mahdollisesti lähtevät asiaa selvittämään kanssasi, annat perheen äidille ja kaikille muillekin hyvin vahvan viestin siitä, että seisot sanojesi takana eikä sinulla ole peiteltävää. Kun vanhempasi ovat tukenasi, perheen äiti voi viimein ymmärtää, että kyseessä on alaikäinen, 16-vuotias, lapsi, jota hänen miehensä syyttää. Se, että mies ylipäätään on keksinyt tällaista sepittää, kertoo jo siitä, että hänellä on huono omatunto jostakin.

Sinulle on tässä ketjussa tarjottu jo monta kertaa sitä ainoaa oikeaa tapaa - kerro vanhemmillesi. Sen jälkeen sinun ei tarvi enää olla aloitteellinen eikä miettiä, mitä teet. Joten tee se. Olet selvästi mukava tyttö ja mietit asiaa monelta kantilta sekavassa tilanteessa. Sinua kuitenkin syyllistetään asiatta ja vieläpä törkeästi. Oikeasti, soita äidillesi.

Vierailija
58/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähetä se tekstiviesti vaimolle, mutta kerro myös äidillesi. Ei sinun tarvitse ottaa vanhempiasi mukaan asiaa hoitamaan, mutta heidän pitäisi saada olla tukenasi. Älä turhaan suojele heitä. Laita tekstari ja pyydä äitiä soittamaan.

 

Vierailija
59/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä vaikuta ihan 16-vuotiaalta tämä ap, kirjoitustyyli paljastaa. Pelkkä provo, joku av-mamma siellä viihdyttää itseään.

Vierailija
60/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 14:23"]

Ei kyllä vaikuta ihan 16-vuotiaalta tämä ap, kirjoitustyyli paljastaa. Pelkkä provo, joku av-mamma siellä viihdyttää itseään.

[/quote]

 

Ei viihdytä pitkään... "snikt snikt"

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi kuusi