Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt on kyllä ihan kamala tilanne :(

Vierailija
07.07.2014 |

Olen 16-vuotias tyttö. Hoidan kesän ajan satunnaisesti erään perheen lapsia.
Nyt lauantaina olin hoitamassa tämän perheen lapsia. Tarkoituksenani oli jäädä yöksi sinne sillä perheen äiti oli laivalla ja tuli vasta aamulla. Perheen isä taas oli jossain kavereidensa kanssa ja sanoi tulevansa joskus yöllä.
Katselin vielä telkkaria kun perheen isä tuli kotiin. Hän tuli seurakseni ja juttelimme hetken. En tiedä johtuiko se miehen humalasta vai mistä mutta hän yritti suudella minua. Torjuin miehen sillä en ole tippaakaan kiinnostunut 20 vuotta minua vanhemmasta miehestä jolla on vaimo ja lapsia. Mies pyysi anteeksi mutta en voinut jäädä sinne. Lähdin siis kotiin. Aamulla perheen äiti soitti minulle vihaisena että ei tarvitse enää heidän lapsiaan hoitaa. Olin ihan ihmeissäni ja kysyin miksi ja että onko jotain sattunut. Perheen äiti sitten kertoi että hänen miehensä (perheen isä) oli kertonut minun yrittäneen suudella häntä. Siis mitä *piip*?! Tilanne oli aivan toisin päin. Harmittaa ihan hirveästi sillä tämä on lähes ainoa tapa tienata rahaa näin kesällä ja rahat tulevat todella tarpeeseen. Tekisi mieli yrittää selittää tilanne perheen äidille mutta pelkään ettei hän usko minua :(.

Kommentit (106)

Vierailija
1/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pane sille tekstari. Että: "Olen järkyttynyt puhelustasi. Mikä oikeus sinulla on karjua minulle puhelimessa ilman, että annat yhtään mahdollisuutta kertoa oma puoleni tapahtuneesta. Miehesi tuli kännissä kotiin ja lähenteli minua. Lähdin niiltä sijoilta heti kotiin, minkä hyvin tiedät: en yöpynyt kodissanne. Miehesi valehtelee. Sinä olet anteeksipyynnön velkaa."

Vierailija
2/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos oikeasti asia meni niin päin kun kerrot niin kerrot vanhemmilöesi ja otat heidät mukaan kun kerrot asiaa. Tuskin se vaimo sinua yksin uskoo ja tekee aivan kuin siina puhelussakin: lyö jauhot sun suuhun. Että siinäpä menet yksin änkyttämään.

En ymmärrä mitä ruikutat täällä jos mikään täällä ehdoitettu ei kelpaa? Et halua soittaa, et halua poliiseille puhua, et halua ottaa vanhempiasi mukaan, et halua lahjontaa tältä mieheltä.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 10:58"]

Mites olisi rikosilmoitus alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta?

[/quote] En tiedä onko se ihan tarpeellistä sillä mies vain YRITTI suudella minua. Mitään ei siis tapahtunut.

[/quote]

Kyllä se YRITTÄMINEN riittää ahdisteluksi....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:04"]

No itse en ainakaan saisi rauhaa, mikäli en saisi totuutta tuotua julki vaikka minua ei uskottaisikaan. Oletko kertonut tapahtuneesta vanhemmillesi? Josko heistä olisi jotain apua tilanteessa, vaikka ymmärrän toki ettet ole enää mikään pikkutyttö. Alaikäinen kumminkin.

OT mutta paljonko sulle on maksettu siitä lapsenvahdin hommasta? Oletko pk-seudulta?

[/quote] No sama juttu, en oikein voi keskittyä mihinkään kun tuo juttu pyörii päässä siksi haluankin sen selvittää tavalla tai toisella. En ole kertonut vanhemmilleni, he ovat tällä hetkellä matkalla joten en halua vaivata heitä tällä.
Viikolla olen saanut 10€/h, viikonloppuisin 15€/h. Olen pk-seudulta.

Vierailija
4/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:04"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 10:59"]

Kerro omille vanhemmillesi ja laita äitisi sinne soittamaan ja sanomaan sen miehen ahdistelusta. Jos haluat, ota yhteyttä poliisiin. Voithan tehdä myös poliisille tutkintapyynnön ahdistelusta ja kunnianloukkauksesta. 

[/quote] En koe että tämä on vanhempieni asia. Haluan hoitaa tämän itse. Poliisi tuntuu hieman liioitellulta tässä asiassa...

[/quote]

Olet alaikäinen vielä, joten se kuuluu vanhemmillesi. Jos todella haluat hoitaa asian ja kunnolla, tee se viranomaisteitä pitkin ja ota vanhempasi tueksesi. Voit pyytää apua kotikuntasi sosiaalityöntekijältäkin ja hän auttaa ihan varmasti.

Vierailija
5/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:05"]

Laita hänelle vaikkapa viesti ja kerro mitä tapahtui. Kerro myös, että "miehesi pyysi anteeksi" ja että asia on sovittu. Ja että sinulle jäi paha mieli tästä.

[/quote] Viesti ei tunnu jotenkin oikealta mutta voisihan sitäkin yrittää...

Vierailija
6/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:07"]

Pane sille tekstari. Että: "Olen järkyttynyt puhelustasi. Mikä oikeus sinulla on karjua minulle puhelimessa ilman, että annat yhtään mahdollisuutta kertoa oma puoleni tapahtuneesta. Miehesi tuli kännissä kotiin ja lähenteli minua. Lähdin niiltä sijoilta heti kotiin, minkä hyvin tiedät: en yöpynyt kodissanne. Miehesi valehtelee. Sinä olet anteeksipyynnön velkaa."

[/quote] Tuo kuulostaa mielestäni jotenkin hyökkäävältä ja juuri sitä yritän välttää :s.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:08"]

No jos oikeasti asia meni niin päin kun kerrot niin kerrot vanhemmilöesi ja otat heidät mukaan kun kerrot asiaa. Tuskin se vaimo sinua yksin uskoo ja tekee aivan kuin siina puhelussakin: lyö jauhot sun suuhun. Että siinäpä menet yksin änkyttämään.

En ymmärrä mitä ruikutat täällä jos mikään täällä ehdoitettu ei kelpaa? Et halua soittaa, et halua poliiseille puhua, et halua ottaa vanhempiasi mukaan, et halua lahjontaa tältä mieheltä.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 10:58"]

Mites olisi rikosilmoitus alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta?

[/quote] En tiedä onko se ihan tarpeellistä sillä mies vain YRITTI suudella minua. Mitään ei siis tapahtunut.

[/quote]

Kyllä se YRITTÄMINEN riittää ahdisteluksi....

[/quote] No en varsinaisesti ruikuta mutta joo. En tiedä mitä vanhempien mukaan ottaminen hyödyttäisi sillä eiväthän he olleet paikalla. Perheen äitihän olettaa että minä olen voinut sanoa vanhemmilleni mitä tahansa ja he luonnollisesti sitten uskovat minua joten ei tunnu hyvältä idealta.

Vierailija
8/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:17"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:05"]

Laita hänelle vaikkapa viesti ja kerro mitä tapahtui. Kerro myös, että "miehesi pyysi anteeksi" ja että asia on sovittu. Ja että sinulle jäi paha mieli tästä.

[/quote] Viesti ei tunnu jotenkin oikealta mutta voisihan sitäkin yrittää...

[/quote]

Älä laita viestejä vaan tee ilmoitus tuosta tapauksesta viranomaisille. Emme voi tietää, oletko ainoa uhri tai aikooko mies yrittää samaa jonkin toisen alaikäisen kanssa. Tuossa olisi tilaisuus katkaista tällainen kehitys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:21"]

[/quote] Oho, väärä lainaus. Piti lainata tätä:

"No jos oikeasti asia meni niin päin kun kerrot niin kerrot vanhemmilöesi ja otat heidät mukaan kun kerrot asiaa. Tuskin se vaimo sinua yksin uskoo ja tekee aivan kuin siina puhelussakin: lyö jauhot sun suuhun. Että siinäpä menet yksin änkyttämään.

En ymmärrä mitä ruikutat täällä jos mikään täällä ehdoitettu ei kelpaa? Et halua soittaa, et halua poliiseille puhua, et halua ottaa vanhempiasi mukaan, et halua lahjontaa tältä mieheltä."

Vierailija
10/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Porvoossa sattuu ka tapahtuu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:21"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:17"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:05"]

Laita hänelle vaikkapa viesti ja kerro mitä tapahtui. Kerro myös, että "miehesi pyysi anteeksi" ja että asia on sovittu. Ja että sinulle jäi paha mieli tästä.

[/quote] Viesti ei tunnu jotenkin oikealta mutta voisihan sitäkin yrittää...

[/quote]

Älä laita viestejä vaan tee ilmoitus tuosta tapauksesta viranomaisille. Emme voi tietää, oletko ainoa uhri tai aikooko mies yrittää samaa jonkin toisen alaikäisen kanssa. Tuossa olisi tilaisuus katkaista tällainen kehitys.

[/quote] No jaa, enpä tiedä...

Vierailija
12/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:24"]

Porvoossa sattuu ka tapahtuu

[/quote] Siellä missä sinä asut ei taida sattua "ka" tapahtua kun kaikki tarua ihmeellisempi on heti suoraan Porvoosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tein samanikäisenä lastenvahtihommia ja kävi samalla tavalla. Tai perheen isä tuli viereen sänkyyn jossa nukuin ja alkoi kähmiä. Harmittaa että silloin annoin asian vain olla, olisi pitänyt ilmoittaa poliisille. Perheen lapsia en tuon jälkeen edes halunnut hoitaa..

Vierailija
14/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähetä tämä viestiketju hänen sähköpostiinsa....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:28"]

Tein samanikäisenä lastenvahtihommia ja kävi samalla tavalla. Tai perheen isä tuli viereen sänkyyn jossa nukuin ja alkoi kähmiä. Harmittaa että silloin annoin asian vain olla, olisi pitänyt ilmoittaa poliisille. Perheen lapsia en tuon jälkeen edes halunnut hoitaa..

[/quote] Hyi :s

Vierailija
16/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:33"]

Lähetä tämä viestiketju hänen sähköpostiinsa....

[/quote] En usko että auttaisi mutta ihan hyvä ja yllättävän kekseliäs idea :D.

Vierailija
17/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ap päästä miestä luikkimaan tuollaisesta kuin koira veräjästä!!! Herran jumala sentää!

Tommonen mies pitää saada vastuuseen teostaan ja mahdollisimman pian!!

Kerrot vanhemmillesi mitä on tapahtunut ja soitat sille perheen vaimolle ja yrität saada keskustelun aikaiseksi hänen kanssaan myös. Jos ei onnistu niin laitat viestin jossa kerrot tilanteen tapahtumat ja laitat myös maininnan, että jos ei tilanteeseen saada sopuisaa keskustelua aikaiseksi niin teet myös virkavallalle ilmoituksen alaikäiseen sekaantumisen yrityksestä!

MIKSI HELKKARISSA YRITÄT SUOJELLA PEDOFIILIA?!

Vierailija
18/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata ottaa yhteyttä viranomaisiin koska se ei hyödyttäisi sinua mitenkään. Suomen oikeuslaitos joka antaa pelkkää ehdollista jopa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei antaisi sinulle edes korvauksia. Yhtään.

Vierailija
19/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 11:56"]

Ei kannata ottaa yhteyttä viranomaisiin koska se ei hyödyttäisi sinua mitenkään. Suomen oikeuslaitos joka antaa pelkkää ehdollista jopa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei antaisi sinulle edes korvauksia. Yhtään.

[/quote]

Joo mutta jos tyyppi saa ehdollista, hän ei voi enää työskennellä ainakaan lasten parissa ja sekin on iso asia.

Vierailija
20/106 |
07.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan, että perheen äidillekin tulee jossain vaiheessa mieleen, että ehkäpä tilanne olikin toisinpäin. Ellei ole jo tullut. Aika hyväuskoinen on, mikäli uskoo 16-vuotiaan nuoren naisen lähennelleen oletettavasti keski-ikäistä miestä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi neljä