Lue keskustelun säännöt.
Lapsen läimäyttäminen
23.11.2008 |
Oksettaa, että olen muutaman kerran väsyneenä ja raivoissani syyllistynyt siihen, kevyeen läimäytykseen vaippapyllylle. Pari kertaa olen antanut luunapinkin. Kyseessä oli vasta alle 2-vuotias lapsi =( Ei mitään sellaista, joka kävisi todella kipeää, ja tekojeni jälkeen tulin aina järkiini ja lohdutin lasta, pyysin anteeksi. Silti, oksettavaa.
Olen hakenut apua erilaisiin ongelmiin, lukenut lisää lastenkasvatuksesta, keskustellut aiheesta mieheni kanssa, luvannut parantaa tapani ja parantanut ne. Lapseni vaikuttaa normaalilta, luottavaiselta ja iloiselta lapselta. Toki saa välillä raivokohtauksia ja kiukuttelee, mutta se lienee enemmän kuin normaalia.
Tuntuu vain, että en pääse yli siitä, mitä olen joskus tehnyt. Vihaan ja halveksin tekojani.
Kai tämä tästä. Pääasia, etten enää ikinä tee mitään sellaista. Jos teen, aion mennä heti perheneuvolaan tms.
Kommentit (27)
Muualle jos kerrot, tekevät lastensuojeluilmoituksen! Ennen sai hakata lapset vaikka kuoliaaksi ja nyt jos ahdistuksissasi läppäset, olet käräjillä! Päiväkodeissakin tehdään herkästi lastensuojeluilmoituksia, samoin koulussa, tämän vuoden alusta voimaan tullut uusi lastensuojelulaki velvottaa.
Älkää tulko tähän ketjuun saarnaamaan te täydelliset äidit, jotka ette läpsi ja tukista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääseekö tuonne kasvatus- ja/tai perheneuvolaan suoraan, vai varataanko aika terveydenhoitajan kautta? En haluaisi kertoa ongelmistamme terveydenhoitajalle, vaikuttaa jotenkin siltä, että järkyttyisi aivan hirveästi. En tarkoita, etteikö olisi aihetta järkyttyä, mutta... tajuatte varmaan. Tekeekö neuvolan th:kin siis lastensuojeluilmoituksen, ei kai?
En usko että enää tekisin noin, oksettaa jo nämä mennisyyden teotkin, mutta jos meinaankaan tehdä, on pakko hakea jostain apua juuri tähän ongelmaan.
ap.
Meidän 2,3v. uhmis on myös kevyen tukkapöllyn saanut n.5 kertaa,kerran isältään,muut minulta.Aina ollut ns.vaativa lapsi vauvasta lähtien,nyt tilanne räjähtänyt käsiin pikkusisaruksen synnyttyä :( Tukkapöllyt ovat aina olleet viimeinen epätoivoinen yritys saada lapsi tottelemaan,on yrittänyt satuttaa muita,tai itseään esim.pää edeltä sohvalta hyppimällä,vauvaa lyömällä korkokengällä otsaan yms.Hyvällä on yritetty ja paljon,antaa huomiota joka välissä mikä vauvanhoidolta jää,muttei tunnu auttavan.Käytös ja meteli jotain niin järkyttävää,että jopa anoppini joka on maailman lempein ihminen,sanoi että enemmän teen hallaa lapselle jos jätän pitämättä kuria,kuin antamalla kevyen tukkapöllyn,joka ei lasta satu,mutta huomaa että on tosi kyseessä...tottakai tiedän tekeväni väärin,ja omaatuntoa kolkuttaa vietävästi,mutta voimat ovat nyt tosi koetuksella,ja elämänmeno kaoottista...pahin tekoni sattui muutama päivä sitten,kun ulos lähtiessä yritin pukea uhmista vauvan jo kuumissaan huutaessa suoraa huutoa kantopussissaan.Lapsi venkuroi,potkutti jaloillaan,heittäytyi makaroniksi jne.Itsellä 11 tuntia pätkittäistä unta takana kahden vuorokauden ajalla...menetin hermoni ja tukistin,ensi kertaa periaatteessa syyttä :( Lapsi nauroi räkäisesti ja venkuroi tietty kahta kauheammin.Tarkoitus oli tämän jälkeen napata lapselta hiuspanta pois päältä äkäpäissäni siis aika vauhdikkaasti,mutta läpsäytinkin vahingossa päälaelle lasta,sen sijaan että olisin saanut tukkalaitteen napattua.Lapsi hiljeni,katsoi "Äiti,mitä teit?",jaitse melkein purskahdin itkuun..kyseessä oli siis ns.vahinko,mutten voi satavarmana vannoa etten alitajuntaisesti tiennyt osuvani lapseen.Pyysin heti anteeksi,ja yritin selittää tekoni..lapsi oli ihan normaali tämän jälkeen,oli jopa hyvällä tuulellakin vaihteeksi,mutta itse en voi unohtaa,saati anteeksiantaa itselleni...mieheni yrittänyt lohdutella parhaansa mukaan,ja sanoi että samantapaista ilmenee varmasti joka perheessä jossain vaiheessa...itse en voi uskoa moista,toivon ettei näin todella ole...tunnen itseni juuri nyt niin surkeaksi äidiksi kuin olla voi...tämä nyt ei varmaan mieltäsi paljon paranna,mutta tahdoi kertoa,että samojen ongelmien kanssa kamppailevia siis on muitakin..
perheneuvolan ihmiset ovat virkansa puolesta velvoitettuja tekemään ls-ilmoituksen, jos heille kerrot noista läppäisyistä.
tai saada lähetteenkin. Löytyy kuntasi puhelinluettelosta kunnan numeroiden alta.Siellä on psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska halutaan auttaa perhettä. Kun joku tulee kertomaan, että lyö, on lähtökohta, että autetaan. Ei kusauteta poliisille ja lastensuojeluun. Ne perheet on pahimpia, joissa hakataan ja mitään apua ei haeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai nyt kukaan aikuinen ihminen ota itseään noin vakavasti. Viestin sävystä voisi päätellä että ole julmasti kiduttanut lasta jo pitempäänj. Onko näin? Ei ne pienet pepulle läpsäisyt mikään kuolemansynti ole :-) Sitä harrastetaan koko ajan ympäri maailmaa ilman että mitään kamalaa on seurannut. Tietenkin jos haluat niistä luopua, jätä läpsimättä. 2-vuotiaan nyt voi vaikka teljetä komeroon miettimään jos se ei oikeasti muuten usko.
suht.vähäisestä vastausmäärästä,ja negatiivisten mollausviestien puuttumisesta päättelisin,että aika monessa perheessä koetaan samankaltaisia tilanteita joskus.Jossei ekan uhma-iän aikana,niin kenties teini-iässä yms.Ei väsyneen ihmisen epätoivoinen yritys pitää lapsi "aisoissa" tee kenestäkään lapsenhakkaajaa,jossei lasta sitten satuteta.Tai huvikseen läpsitä.Itse pystyn satavarmana sanomaan,ettei tukkapölly ole lasta fyysisesti sattunut,henkisesti toki hallaa voi tehdä,tästä syystä siis tuomittavaa täysin,mutta perua ei pysty,sen sijaan tapansa voi parantaa,ja olla parempi vanhempi vastedes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä itse ainakin otan tekoni todella vakavasti,viestini oli täysin totuuden mukainen.. T:6
Tämä siis kertoo kaiken! Lapsia on pakko joskus vähän kurittaa ja ei se ole niin kamalaa! Miettikää näitä 40-100 vuotiaita, joita on saatettu hakata tosi paljon! Ne on ihan normaaleja ihmisiä ja käy töissä. Oma äitini hakkasi minua 70-80 lukujen taitteessa ja menin piiskanjäljet pyllyssä tarhaan. Kukaan hoitaja ei voinut sanoa mitään ku laki oli se mitä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö teillä jo se ns. maalaisjärki sano, että jostain vahinkoläpsäisyistä ei kannattaisi tollaisia paineita ottaa. Ei se lapsi pienestä läpsäisystä rikki mene. Nyt minusta alkaa tuntua, että joillakin äideillä on pahasta univajeesta johtuva vakava suhteellisuudentajun puutos, johon saattaisi hyvät yöunet auttaa. Hyviä unia.
Jos ensi yönä jo hyvät yöunet saisi. T:6
Eikö teillä jo se ns. maalaisjärki sano, että jostain vahinkoläpsäisyistä ei kannattaisi tollaisia paineita ottaa. Ei se lapsi pienestä läpsäisystä rikki mene. Nyt minusta alkaa tuntua, että joillakin äideillä on pahasta univajeesta johtuva vakava suhteellisuudentajun puutos, johon saattaisi hyvät yöunet auttaa. Hyviä unia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä mielestäni ota itseäni mitenkään liian vakavasti, lapsen huonon kohtelemisen kylläkin. Toki tajuan, että pahempaakin ihmiset lapsilleen tekevät, mutta ei se minua lohduta, tai no tietyllä tavalla kyllä, mutta toisaalta sääli niitä toisia lapsia...
Tuosta yhdestä ihmisestä kertoo jotain jo se että suosittelee lapsen komeroon laittamista... Varmaan provoilija itse tai jos ei ole, niin on kyllä jäänyt perustiedot lapsen psykologiasta ja kehityksestä aika vähälle.
Kiitos kaikille vastauksista ja tsemppiä samojen ongelmien kanssa painiville, yritetään olla parempia vanhempia! Tosiaan tekojaan ei voi perua, mutta tapansa voi parantaa.
ap.
Ps. oma äitini aikoinaan sanoi että "ei teitä ole paljon piiskattu", suhteellistahan se tietysti on... mutta omat traumat siitä jäi ja niin kuin huomaatte, väkivaltaisella käytöksellä on taipumus siirtyä sukupolvia eteenpäin.
ja turhan sun on enää huolehtia kun olet asian mallikkaasti hoitanut, eli lohduttanut lasta ja ollut pahoillasi.
Vaikea kuvitella että poliisi edes alkaisi tutkia jotain yhtä luunappia (eri asia jos kyseessä olisi jatkuva ja järjestelmällinen lapsen pahoinpitely kasvatuksen nimissä) joka tulee ilmi kun haet apua.
Oletko ap muuten ahdistunut? Voisithan koittaa hakea ihan psykologin tai terapeutin juttusille (jos kunnassasi on mahdollisuus siihen) ja pääsisit purkamaan pahaa oloa.
ongelma taitaa olla se, että mieli tekisi pitää kuria, mutta ei kuitenkaan jostain syystä halua. Valitettavasti 2-vuotiasta on pakko jollakin tavalla fyysisesti rajoittaa, joko istuttamalla jossain miettimässä (eikä komero tosiaan ole sen pahempi kuin oma huone tai porras), pitelemällä kiinni tai sitten läpsimällä. Ei sen ikäinen vielä puhetta aina kuuntele. Alahan heräillä - pakko sinun on jotenkin kuria pitää, ellet sitten halua ns. vapaata kasvatusta.
Minulla ei kyllä ole (vielä) käynyt niin, et olisin läppässyt.. mutta tukistanut olen ja joskus nipannutkin. Mutta pahinta mielestäni on se, että lapseni saattaa pelästyä, et nippaan tai tukistan, kun komennan sitä muuten.. siis se on todella harvinaista, että täytyy napata kiinni.. mut silti kaveri saattaa pelästyä ja suojella päätään, etten nappaa hiuksista kii.. lmeisesti niin ajattelee..
on hymyillen muistellut olleensa hankala lapsi,kuten tämä meidän tuittupää tyttö,ja joutuneensa komeroon tekosiaan miettimään kerran jos toisenkin adoptiovanhempiensa toimesta,ja yli kaiken on nyt jo kuolleita adoptiovanhempiaan kunnioittanut ja arvostanut tästä huolimatta :) Tämä lasteni isoisoäiti oli muuten ammatiltaan lastenkodin johtajatar.
T:6
Lapsen fyysinen kurittaminen ei ole tietenkään mitenkään toivottavaa, eikä näissä tapauksissa ole oikeastaan edes siitä kysymys.
Vaan siitä, että KUKAAN ei kestä loputtomasti huonoa käytöstä, ei edes se lasta kaikkein eniten rakastava äiti. Ja lapsi on just hakenut sitä rajaa. Että missä se menee. Sen takia se lapsi sen jälkeen on ollut helpottunut, äitnikin on ihminen, ei kone joka osaa aina käyttäytyvä just oikein, vaikka samalla salaa nielee vihaa ja kiukkua lasta kohtaan. Siinä tilanteessa kun teillä on ollut oikea konflikti, on teillä myös ne ihan oikeat tunteet kohdanneet, eivät ainoastaan kasvatuskirjojen opit, ja niitä ihan oikeita tunteita se lapsi on sieltä hakenut. Ja saanut paljon: sekä sen suuttumuksen, mutta myös sen loputtoman rakkauden, joka on saanut äidin olemaan pahoillaan.
Kukaan ei ole mestari lasten kasvatuksessakaan heti alkujaan. Nämä konfliktit ovat tosi tuttuja omalta kohdaltakin esikoisen kanssa. Kahden pienemmän kanssa mulla ei ole enää oikeastikaan hermo mennyt noisas temppuiluissa samalla tavalla, olen kasvanut ja kehittynyt kasvattajana. Joskus olen lapsiini kajonnut, nyt en enää vuosiin. Ihminen kehittyy, jos haluaa kehittyä.
Mutta kuten tässäkin on sanottu moneen kertaan ja monelle, laittakaa asiat mittasuhteisiin. Te rakastatte lapsianne, ja he eivät noista teidän kömmähdyksistänne ole rikki menneet.
Niin minäkin teen.