Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Sotatraumat voisi olla hyvä selitys, mutta tälläisiä äitejä on ympäri maailman. Oon vieraillut ruotsalaisilla ja amerikkalaisilla palstoilla (paljon). No ehkä väkilukuun nähden näitä saattaisi olla Suomessa enemmän, en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 11:02"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:09"]
Minun äitini on syntynyt 1945 ja on aivan erilainen.
Avoin, tunteellinen ja meillä on erittäin läheiset välit äitini kanssa. Hänelle kerron kaikki asiat ja hän minulle. Hän on mieheni ohella paras ystäväni.
Luulen, että enemmän on kyse ihmistyypistä kuin mistään syntymävuodesta.
Miksi et ota näitä asioita puheeksi äitisi kanssa ja kysy miksi hän toimi niin kuin toimi? Turha täällä on kysellä, me emme tunne äitiäsi.
[/quote]
Hei, täällä ei kukaan ole väittänytkään, että kaikki 40-luvulla syntyneet äidit olisivat samanlaisia.Toki ihmiset ovat aina olleet omanlaisiansa. Monet ovat täällä kertoneet kokemuksistaan, ja myös siitä, etteivät ole ikään kuin päässeet viettämään samanlaista nuoruutta kuin muut - mikä sekin kertoo siitä, että myös muunlaisia äitejä on ollut. Mukavia äitejä ovat olleet varmasti myös muut kuin sinun äitisi ja anoppisi. Olen kirjoittanut tänne aiemmin kokemuksistani, ja kyllä minun ystävilläni oli joillakin myös rentoja äitejä, joiden kanssa saattoi keskustella mistä vaan, ja jotka nauroivat ja juttelivat lasten kanssa. Kuitenkin tässä ketjussa on tullut esille, että monilla on näitä ikävämpiäkin muistoja.
Uskon kyllä, että sota on vaikuttanut. Miehet ovat olleet rintamalla ja tulleet takaisin muuttuneina. Jos ajatellaan lapsuuden kiintymyssuhteita, tällä on varmasti ollut valtava vaikutus. Monet ovat kertoneet kokemuksestaan, että joskus 10-20 -luvulla syntyneet ovat olleet lämpimämpiä ihmisiä. Onhan heilläkin vaikeita aikoja ollut, oma isoäitini eli isättömänä varsin köyhissä olosuhteissa, mutta oli silti lämmin ja rakastava. Toisaalta hän on varmaan ollut äitinä sodan jälkeen erilainen omalle lapselleen, en tiedä, äitini ei ole koskaan puhunut lapsuudesta. Sanonut vain, ettei muista.
Oma äitini muutti kaupunkiin opiskelemaan, rahasta oli tiukkaa. Naisen asema on ollut käsittämättömän erilainen silloin 60-luvulla. Monia asioita on, jotka tekevät äidistäni paljon ymmärrettävämmän, toki.
Sanot tuossa, että kysykää äidiltänne. Ei minun äidiltäni voi kysyä, tai voi, mutta hän ei vastaa. Luuletko, etten olisi yrittänyt? Äiti ei halua puhua lapsuudestaan, nuoruudestaan, häneltä ei voi kysyä miten hän voi (siis voi kysyä, vastaus on "ihan hyvin, sokerit vähän koholla, huimaa, kaaduin..." ja huokaus päälle). Jos yrittää jotakin syvällisempää, hän vaihtaa puheenaiheen. Tai loukkaantuu. Ja olen yrittänyt todellakin syyllistämättä ja kauniisti ja ymmärtävästi puhua.
[/quote]
Hyvin tuttua nämä kommentit. Mistään ei ole voinut puhua vaikka on ollut sata yritystä ja enemmän. Tuhahtelua ja loukkaantumista ja vähättelyä. Pilkka ja iva kasvatusmenetelminä - arvon riistäminen.
Millaisia ovat äitimme, jotka ovat vaatineet pikkutyttäriltään suorastaan supersensitiivisiä kykyjä koko ajan haistella moodeja ja ettei nyt vaan astuta äidin varpaille jne. Meillä ei ollut äitejä - surullista, mutta totta.
Äidit käyttivät meitä hyväkseen oman itsensä paikkaajina ja täydentäjinä. Ikävä myöntää, että äitimme ei ole koskaan rakastaneet meitä omina persoonina tai halunneet meitä tukea aidosti.
Se, ettei halua mitään kertoa omasta menneisyydestään eikä perheestään, on ulkopuolelle jättmistä. Julmaa.
Hoidettiinko teidän muiden hampaat? Tai opetettiinko teidät hoitamaan hampaanne itse? Minua ei. :(
Ei opetettu hammashygieniasta mitään, äidillä oli/on tekohampaat..
90-luvulla kuljettiin hammashoitolassa koulusta, siellä sitä opetettiin meille 80-luvun lapsille. Moniko nykyinen nelikymppinen ottas tekarit, btw. Siihen aikaan melkein kaikille tietämilleni vanhempieni ikäisille laitettiin tekohampaita.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:53"]
Hoidettiinko teidän muiden hampaat? Tai opetettiinko teidät hoitamaan hampaanne itse? Minua ei. :(
[/quote]
Sanottiin että hampaat pitää pestä, mutta ei sitä mitenkään vahdittu. Tuloksena paljon reikiä maitohampaisiin. Ja huutava hammaslääkäri, joka paikkasi ilman puudutetta. Pelkäsin hammaslääkäriä, mutta eipä vanhemmat tulleet mukaan, eihän sinne nyt sopinut tulla oman lapsen oikeuksia vaatimaan. Siitä oppineena olen vahtinut omien lapsieni hampaiden harjausta tarkkaan. Sekä mennyt mukaan hammaslääkäriin joka kerta, ihan sinne tutkimushuoneeseen asti. Nykyään hammaslääkärit(kin) ovat erilaisia kuin silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:40"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:09"]
Minun äitini on syntynyt 1945 ja on aivan erilainen.
Avoin, tunteellinen ja meillä on erittäin läheiset välit äitini kanssa. Hänelle kerron kaikki asiat ja hän minulle. Hän on mieheni ohella paras ystäväni.
Luulen, että enemmän on kyse ihmistyypistä kuin mistään syntymävuodesta.
Miksi et ota näitä asioita puheeksi äitisi kanssa ja kysy miksi hän toimi niin kuin toimi? Turha täällä on kysellä, me emme tunne äitiäsi.
[/quote]
you lucky!
Luitkohan tätä ketjua? Ei kukaan ole väittänyt, että vuosiluku kertoisi ihmisen persoonasta. Mutta ainakin näiden kommenttien perusteella kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin sinä. Siksi ehkä vastauksestasi kuultaa aavistuksen omainen kyky olla käsittämättä, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri kuin sinulla.
Mun äiti on kyllä ikäväkseni näitä mörköjä ja kun häneltä kysyin käytöksestään, sanomisistaan jne. hän totesi, ettei muista ja että minä valehtelen. Juu, ei ole dementiaa, muistaa kyllä kaiken muun. Mulle olisi ollut tervetullut anteeksipyyntö. Niin olisin itse tehnyt, jos joku olisi pahaa oloaan selittänyt ja edes vihjannut, että mussa voisi olka syy.
[/quote]
No, en usko tähän syntymäaikateoriaan lainkaan.
Elämässäni on toinenkin vuonna 1945 syntynyt läheinen nainen eli rakas anoppini. Ja hän on täysin samanlainen avoin, tunteellinen ja perheelleen läheinen nainen kuin äitini. Anopinkin kanssa pystyn puhumaan ihan kaikesta. Myös mieheni ja kummatkin tyttäreni ovat hyvin läheisiä sekä äitini että anoppini kanssa.
Joten tämä teoria ei osu eikä uppoa lainkaan ainakaan minun tuntemiini 1940-luvulla syntyneisiin naisiin.
[/quote]
Onneksi sinulla on ainakin ihana äiti kun älyllä sinua ei liiemmin taida olla siunattu.
Kyllä minuakin kehoitettiin hampaita pesemään, ostettiin tahnaa ja harjoja, mutta ei sitä harjaamista tosiaankaan kukaan valvonut. No se oli vähän sitä sun tätä sitten. Minun äidilläni oli myös jo minun varhaislapsuudessani tekohampaat, en tiedä koska tarkalleen hän ne sai, mutta minut hän sai 21-vuotiana.
Äitini mielestä mitään kariesbakteeria ei ole olemassakaan, ja tästä olen väitellyt hänen kanssaan paljonkin. Hän kun halusi syöttää minun pikkulapsilleni ruokaa lusikalla, joka oli käynyt hänen suussaan! Minä huomautin tästä ja estin sen, ja siitäkös hän suuttui tulisesti. Hän sanoi mm., ettei häneltä mitään bakteeria tartu, koska hänellä on tekohampaat. Tämä siis nyt 2010-luvulla. En minäkään mikään hammaslääkäri ole, mutta tuollainen tietämättömyys ällistytti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on aika upea ketju, terapeuttista lukea, todellakin. Luulin olevani niin yksin. Paljon yhtäläisyyksiä omaan elämään löytyy ja olen syntynyt 70-luvulla, äitini 40-luvulla. Äitini huolehti kyllä meille vaatteet, siteet, ruoan pöytään, mutta se tunnepuoli sitten... Hallitsevin lapsuusmuistoni on se, että olin yksin huoneessani itkemässä jotain mielipahaa eikä kukaan tullut lohduttamaan. Ei kertaakaan. Itkin itkuni loppuun, jonka jälkeen minut taas ikään kuin hyväksyttiin seuraan mutta asiasta ei ikinä puhuttu. Jouduin lapsena käsittelemään aika vaikeita tunteita ihan yksinäni ilman aikuisen apua ja lopulta piilottamaan tunteeni. Nyt kun minulla on omia lapsia, minusta on käsittämätön ajatus että jättäisin lapsen yksin itkemään enkä lohduttaisi mitenkään. En ymmärrä sitä, en yhtään.
Eikä äitini vieläkään ymmärrä tunteitani, vaikka pari vuotta sitten suutuin kerran niin täysin että nostin kissan pöydälle ja sanoin suoraan miltä minusta tuntui, ja kun hän ei vieläkään asiaa tajunnut, katkaisin häneen välit siihen asti (puoli vuotta meni) että hän lopulta pyysi anteeksi. Senkin hän teki isäni yllyttämänä/pakottamana. Tuo anteeksipyyntö olikin ainoa ja ensimmäinen laatuaan, ikinä, enkä tiedä muuttiko se varsinaisesti mitään mutta minulle se oli silti tärkeä saavutus.
Ehkä tuon jälkeen ymmärsin ettei hän voi minua ymmärtääkään, koska kävi ilmi että hän oli tulkinnut joitain minun sanomisiani niin väärin etten voi käsittää miten hän on sellaiseen tulkintaan voinut ikimaailmassa tullakaan. Ehkä sitten olemme liian erilaisia ja eri sukupolvea, koulutustasokin on erilainen. Hän on suorapuheinen ja suurpiirteinen, kova tekemään työtä. Minä taas olen herkkä ja analyyttinen tunneihminen. Äitini tavallaan aivopesi minut lapsena sanomalla usein että sellaiset ihmiset, jotka muistelevat vanhoja ja kaivelevat lapsuutensa traumoja, ovat typeriä. Ehkä se oli hänen keinonsa suojautua oman lapsuutensa ikäviltä muistoilta, mutta aikuisena tajusin jossain vaiheessa että en silti ole tuosta hänen kanssaan samaa mieltä! Minusta on ihan hyvä käydä läpi omia traumojaan, jotta paranisi ja eheytyisi ja ymmärtäisi omaa taustaansa ja siten ehkä katkaisisi sukupolvien kierteen omalla kohdallaan.
Joku aiemmin kommentoi, että olisitte vain iloisia kun saitte kasvaa normaalissa ydinperheessä. Mutta eipä se ydinperhekään näytä tuottavan kovin rohkeita, itseensä luottavaisia ihmisiä. Olemme haavoja täynnä. Sitä kun sanotaan että yksinhuoltajakin voi olla ihan riittävä lapselleen, tärkeintä on että lapsella on edes yksi vanhempi, joka välittää hänestä. Mutta entä jos on se idyllinen ydinperhe ja kaksi vanhempaa, eikä siltikään ketään joka välittäisi.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 14:32"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 12:14"]
Minunkin äitini rakasti sananlaskuilla syyllistämistä. Nyt voisi näille yksin jääneille inhokkiäideille sanoa, että sitä niittää mitä kylvää.
[/quote]
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!
:D
[/quote]
Niin makaa kuin petaa.
[/quote]
Oman äitini lemppari ja sopii tähän kuin nakutettu:
Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun (464) äitini ei ollut narsisti, se on varmaa. Hänen lapsuuttaan varjosti alkoholisoitunut isä joka kuoli viinaan äidin teini-iässä. Mummo on joskus sanonut että hyvä kun kuoli, olin tuolloin ihan kauhuissani että kuinka hän niin voi sanoa, mutta kun hän on vähän raottanut joskus arkitodellisuutta, en enää yhtään ihmettele. Ilman maatilaa perhe olisi varmaan kuollut nälkään, mutta meinasi kuolla vain työhön sitten. Mutta jotenkin tämä hämmentää, että niin monilla on samanlaisia kokemuksia vaikka taustat vaihtelevat. En ole lukenut koko ketjua vielä läpi, mutta päästyäni spedehuumoriin asti tajusin, etten todella olekaan ainoa miesten härskiyden kohteeksi joutunut. Tässä kun lapseni katsoivat tv:stä viime talvena Uuno-leffojen uusintoja, ihan olin koko ajan varpaillani että voiko näitä antaa alle 10-v lasten katsoa vai ei...
Toimiko teidän perheen pornolehtenä muuten Anttilan kuvasto? :D
Minunkin hampaidenhoitoni oli ihan omalla kontolla pienestä pitäen ja hyvin usein jäi harjaamatta. Reikiä oli joka ikinen vuosi. Nytkin on niin monta reikää, etten edes kehtaa mennä hammaslääkäriin. :( Minunkin vanhemmilla oli tekohampaat ties miten nuoresta.
Allergioihin ei uskottu ollenkaan eikä testeihin menty, vaikka lääkäri kehotti. Lääkärissä käytiin hyvin, hyvin harvoin. Aika pienenä kävin sokerirasituskokeessa kuitenkin, mutten yhtään muista miksi. Se oli niin erikoinen asia että jäi mieleen. Yleensä kaikki taudit parani lääkkeellä nimeltä "no katotaan nyt". Kun tarpeeksi kauan katottiin niin helpottihan ne jossain vaiheessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 22:42"]
Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
[/quote]
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."
Oletkohan mun sisko ;)
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 18:45"]
Nämä jutut, kuin omasta elämästäni. Onkohan näillä mitään yhteyttä asuinpaikkaan? Itse lähtöisin Pohjois-Karjalasta.
[/quote]
Mä oon ihan pohjalainen paskapää,äiti kotosin savosta tai en tiedä? Tämäkin vielä en tiedä... Sen tiiän juureet juurtaa Karjalaan....muuta en tiedä äitini puolelta. Omat juuret tiedän ja ne on pohjosessa syntymästä tähän päivään ! Nainen-71
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 23:22"]
Toimiko teidän perheen pornolehtenä muuten Anttilan kuvasto? :D
[/quote]
No todellakin toimi! Isä kutsuikin sitä jollain ihme nimellä, tissikuvasto tms., en enää muista. Ja äiti oli hapan.
Hyviä tarinoita. Surullisia ja niin tuttuja, mutta tekee hyvää saada nämä asiat valoon.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 19:50"]
Tästä ketjusta jouku kasvastussosiologi tjsp saisi hyvää matskua
[/quote]
Olen saanut täydet pisteet Kasvatuspedagogiikka kyseiseissä aineessa,eli ei voi lainata,opiskelumateriaali säilyy jne... mutta viitteitä voi ottaa,omien kokemuksien ja muidenkin yhteen vetona.Mulle se oli terapiaa sillon kun kirjotin ja niin on tämäkin. Mulla on ikävä äitiä-joka koskaan ei ole ollut mulle äiti! Kuitenkin hän on vieläkin 64-vuotias hyvässä kunnossa,kertokaa miten saan äidin mun ja lasteni elämään,hän on nuori isoäiti ja toinen mummu ei enään jaksa... nainen -71 voi kun äitini lukisi tämän sivun! Kaikkien teidän tekstit,jos hän sitten ymmärtäisi. Isäni on 65v. Äiti pitää häntä ns. tossun alla,se on väärin! Naimisissa ovat olleet 46v. Jos joku ihmettelee miksi meidän isä ei ole tiennyt,se johtuu siitä,oltiin pohjosessa,isällä työ etelässä,yötyö,koirat jne.... en kerro ammattia ehkä voitte arvata tästä mikä työ oli.Valtion työtä mm. Nainen-71 kyyneleet silmissä
Tuo kaksoissidosviestintä oli minulle uutta terminä, mutta valitettavan tuttua lapsuudesta.
Jos joskus olin teini-iässä hyvissä väleissä kertonut asioitani äidille, niin seuraavassa riidassa hän heitteli nuo asiat silmilleni minua niillä häpäisten. Muistan aina siinä kohden päättäneeni, etten enää ikinä puhu äidilleni mistään omista asioistani, mutta valitettavasti se myöhemmin unohtui, kun äiti armollisesti tarjosi minulle pieniä murusia hyväksyntäänsä ja olimme taas väleissä.
Lapsena muistan suuren hämmennyksen siitä, että kun oltiin kylässä,oli kaikilla mukavaa, juteltiin ja hymyiltiin, mutta annas olla, jo autossa matkalla kotiin haukuttiin kaikesta "väärin" tehdystä. Oli vaikea ymmärtää, että en olisikaan saanut ottaa lisää tarjottua keksiä, josta tykkäsin, kun sitä minulle tarjottiin ja vanhemmat vain hymyilivät vieressä.
Monesti sain kuulla olevani tosikko, kun pahoitin mieleni muka vitsistä, jonka varjolla minua halveerattiin. Minusta on paljon valokuvia, joissa olen suuttuneena; äiti kuvasi ja opasti miten minun pitää olla kuvassa, arvosteli ja vaati. Kun en suostunut olemaan siten, kun hän halusi, vaan kietäydyin kuvasta, pakotettiin minut kuitenkin kuvaan ja sitten kun kuvat oli kehitetty, arvosteltiin sitä, miten minun pitää aina pilata kuvat olemalla suuttunut.
Pahin muisto on, kun olin 13 ja olimme aamulla lähdössä mökille ja äitini pakkasi eväitä. Meille tuli jostain riitaa ja äiti löi minua päähän kädessään olleella termospullolla, jonka lasinen sisus meni tuosta iskusta rikki. Sen jälkeen äiti oli minulle vihainen siitä, kun tuo termos oli mennyt rikki; jotenkin se oli muka minun syyni vaikka äiti oli lyönyt minua sillä!
Alle kouluikäisenä talonyhtiömme pihan isommat lapset häpäisivät minua seksuaalisesti ja tapahtunut, josta nyt kirjoitettaisiin isoilla otsikoilla iltapäivälehdissä jäi silloin omaksi häpeälliseksi salaisuudekseni. En uskaltanut kertoa siitä äidilleni, koska tiesin, että äitini olisi vihainen minulle. Pihan lapset jopa huutelivat aiheesta äitini kuulleen, mutta hän esitti, ettei muka kuullut, eikä todellakaan kysynyt minulta mitä oli tapahtunut.
Kun myöhemmin aikuisena kerroin äidilleni tuosta häpäisystä, hän vain totesi, ettei ollut tiennyt asiasta ja keskustelu päättyi hänen osaltaan siihen. Omaa seksuaalisuuttani tuo tapahtunut on varjostanut pitkään ja muistan kuinka aluksi koin parisuhteessa seksin häpeälliseksi ja likaiseksi. Toki siihen on vaikuttanut kotoa opitut asenteetkin. Seksistä ei koskaan puhuttu mitään.
13-vuotiaana äitini leikkautti pitkän tukkani lyhyeksi poikatukaksi. Syytä siihen en tiedä, mutta hän perusteli sen silloin minulle käytännöllisyydellä, koska lähdin kuukaudeksi matkalle. Nyt kun minulla on omia lapsia, voin vain ihmetellä tuota tekoa: karmeaahan se oli tuon ikäiselle.
Ja joku kysyi, kysyykö äitini koskaan mitä minulle kuuluu: vain sen verran, että voi sitten raportoida perheeni asiat sisaruksilleni ja muille tutuille. Myös heidän asioitaan selittää minulle suu vaahdossa, kuin todistaakseen miten on heidän kanssaan hyvissä väleissä. Aidosti äiti ei ole minusta kiinnostunut, mutta olettaa silti minun olevan loputtoman kiinnostunut hänen asioistaan. Kerran kesässä tekee jotain lasteni kanssa, josta otetaan valokuvia ja niitä sitten esittelee tutuilleen, kuin olisi enemmänkin lasteni kanssa. Kulissia, kulissia, sitä oli lapsuuteni ja sitä on äitini elämä vieläkin. :o(
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:59"]
Kyllä minuakin kehoitettiin hampaita pesemään, ostettiin tahnaa ja harjoja, mutta ei sitä harjaamista tosiaankaan kukaan valvonut. No se oli vähän sitä sun tätä sitten. Minun äidilläni oli myös jo minun varhaislapsuudessani tekohampaat, en tiedä koska tarkalleen hän ne sai, mutta minut hän sai 21-vuotiana.
Äitini mielestä mitään kariesbakteeria ei ole olemassakaan, ja tästä olen väitellyt hänen kanssaan paljonkin. Hän kun halusi syöttää minun pikkulapsilleni ruokaa lusikalla, joka oli käynyt hänen suussaan! Minä huomautin tästä ja estin sen, ja siitäkös hän suuttui tulisesti. Hän sanoi mm., ettei häneltä mitään bakteeria tartu, koska hänellä on tekohampaat. Tämä siis nyt 2010-luvulla. En minäkään mikään hammaslääkäri ole, mutta tuollainen tietämättömyys ällistytti.
[/quote]
Offtopic mutta pakko näin alan opiskelijana todeta että kariesbakteeri tarvitsee elinympäristökseen "hampaallisen suun" voidakseen elää suussa. Eihän bakteeri pysty tarttumaan lapsellekaan ennen ensimmäisen hampaan puhkeamista.
"Kiva" kuulla, että muillakin on samanlaisia sukupolvikokemuksia. Äitini on s. -50, minä -74. Minullekin jätettiin ostamatta siteet ja liivit ja kertomatta asioista, rahasta ei ollut kyse, sillä siinä vaiheessa perheellämme oli jo melko hyvät tulot. Ja aiemminkin, kun olimme köyhiä, oli kyse enemmäkin siitä, että vanhemmat vain jättivät asioita hoitamatta. Lääkäriin menoa saatettiin viivyttää monta päivää, vaikka oireiden perusteella oli selvä umpisuolen tulehdus. Jonkinlaista kyvyttömyyttä käsitellä vaikeita asioita se varmasti oli, ja alitajuista vihaa lapsia kohtaan, kun sidoimme vanhemmat toisiinsa ja veimme elämän mahdollisuudet. Toisaalta äiti sitten teki numeron uhrautumisestaan. Äitini odotti, että me lapset olisimme aina samaa mieltä kuin hänkin, eikä osaa vieläkään käsitellä sitä, jos ilmaisen eriävän mielipiteen ihan missä asiassa tahansa. Olen myös saanut sellaisen inhottavan kuvan, että hän vaikuttaa toisinaan toivovan minulle vastoinkäymisiä - en osaa sitä muutenkaan kuvailla. Silloin hän aina suhtautuu minuun hyvin, muutoin sitä nyreämmin, mitä paremmin minulla menee.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 18:27"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 14:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 14:51"]
Sinä et ilmeisesti ole kuullut sanontaa, että sitä kuusta kuuleminen, minkä juurella asunto? Minä olen, ja usein.
[/quote]
"Laita paska asialle ja mene itse perässä"
Näin kannustettiin suomalaisittain.
Niin, nuo sananlaskut. Oliko sun pakko muistuttaa :)
Niitähän äidinkielenopella riitti.
Näihin ajattelin kyllä oman tyttäreni tutustuttaa. Noin niin kuin kulttuurihistorian ja suvun historian kannalta, en elämänohjeena.
-tiejyrän tytär-
[/quote]
Äitini tiesi muutaman sananlaskun, joita toisteli aika usein. Ne ovat iskostuneet aika syvälle. Elämänohjeeksi niistä ei ole.
[/quote]
Minun äitini aina hoputti ja moitti sanomalla "ei siitä näytä tulevan lasta eikä paskaa". Kaunista, eikö? Vasta aikuisuuden rajoilla tajusin mitä tuo tarkoittaa. Itse en kyllä keksi tilannetta jossa sanoisin noin, varsinkaan lapselleni.
[/quote]