Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Miten 70-luvulla syntyneet estävät ettei heistä tule vanhoja syyteltäviä ja pilkattavia naisia?
Tiedostamalla menneisyyden vaikutuksen itseensä, käsittelemällä traumansa, keskustelemalla saman kokeneiden kanssa, katkaisemalla ylisukupolvisen kierteen.. näin nyt aluksi. Haluatko kuulla lisää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten 70-luvulla syntyneet estävät ettei heistä tule vanhoja syyteltäviä ja pilkattavia naisia?
Tiedostamalla menneisyyden vaikutuksen itseensä, käsittelemällä traumansa, keskustelemalla saman kokeneiden kanssa, katkaisemalla ylisukupolvisen kierteen.. näin nyt aluksi. Haluatko kuulla lisää?
Jos kysytään niiltä lapsiltamme 30 vuoden päästä miten kokivat lapsuutensa ja äitinsä. Hehän niitä tuomareita sitten ovat, eivät nyt täydelliseksi itsensä tuntevat ihmiset. Miten he kokivat terapioissaan juoksevan äidin, hänen katkeruutensa taustaansa ja esipolvien elämään. Äidin joka vatvoi itseään "ihan työkseen."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten 70-luvulla syntyneet estävät ettei heistä tule vanhoja syyteltäviä ja pilkattavia naisia?
Tiedostamalla menneisyyden vaikutuksen itseensä, käsittelemällä traumansa, keskustelemalla saman kokeneiden kanssa, katkaisemalla ylisukupolvisen kierteen.. näin nyt aluksi. Haluatko kuulla lisää?
Jos kysytään niiltä lapsiltamme 30 vuoden päästä miten kokivat lapsuutensa ja äitinsä. Hehän niitä tuomareita sitten ovat, eivät nyt täydelliseksi itsensä tuntevat ihmiset. Miten he kokivat terapioissaan juoksevan äidin, hänen katkeruutensa taustaansa ja esipolvien elämään. Äidin joka vatvoi itseään "ihan työkseen."
Sinulla on hieman ikävä asenne. Tärkeintä on tiedostaa asiat, jotka vaikuttavat omaan käyttäytymiseen. Esimerkiksi sinä voisit miettiä, miksi olet niin ikävä, pilkkaava, epäempaattinen ja riidanhaluinen. Yleensä nämä asiat kumpuavat sieltä menneisyyden kokemuksista. Jos ne tiedostaa, niistä pääsee eroon.
Traumoja voi erittäin hyvin käsitellä myös ilman terapiaa. Jos tuntee tarvitsevansa terapiaa, sekin on ihan ok eikä siellä tarvitse varsinaisesti juosta.
Katkeruus ei auta ketään, kuten varmaan itsessäsi olet huomannut. Sinusta katkeruus paistaa läpi ja levität sitä ympärillesi hyvin voimakkaasti. Ihmisen, joka tiedostaa omat traumansa ja käsittelee ne onnistuneesti, ei tarvitse kokea katkeruutta. Yleensä katkeruuden voittaa syvä kiitollisuus.
Jännä, että koet nämä asiat ihan työhön verrattavana vatvomisena. Onko sinulla enemmän kokemusta aiheesta vai pohjautuuko mielipiteesi anonyymin nettipalstan keskusteluihin?
Vierailija kirjoitti:
Miten 70-luvulla syntyneet estävät ettei heistä tule vanhoja syyteltäviä ja pilkattavia naisia?
Kuten sinulle on jo aiemmin kerrottu, niin lasten kanssa voi jutella. Lasta voi rohkaista kertomaan omia muistojaan lapsuudesta ja jos sieltä tulee esiin ei niin mukavia muistoja, niin silloin vanhemman ei kannata väittää niitä valemuistoiksi ja kieltää ne kokonaan. Kun asiat käsittelee ajoissa, ne ei jää vaivaamaan mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten 70-luvulla syntyneet estävät ettei heistä tule vanhoja syyteltäviä ja pilkattavia naisia?
Tiedostamalla menneisyyden vaikutuksen itseensä, käsittelemällä traumansa, keskustelemalla saman kokeneiden kanssa, katkaisemalla ylisukupolvisen kierteen.. näin nyt aluksi. Haluatko kuulla lisää?
Jos kysytään niiltä lapsiltamme 30 vuoden päästä miten kokivat lapsuutensa ja äitinsä. Hehän niitä tuomareita sitten ovat, eivät nyt täydelliseksi itsensä tuntevat ihmiset. Miten he kokivat terapioissaan juoksevan äidin, hänen katkeruutensa taustaansa ja esipolvien elämään. Äidin joka vatvoi itseään "ihan työkseen."
Sinulla on hieman ikävä asenne. Tärkeintä on tie
Aihe näyttää samoja ihmisiä keskustelussa pohdittaneen 10 vuotta. Kyllä se jo työstä melkein käy.
Miksi lähdit johonkin henkilökohtaisuuksiin "sinun katkeruuksiisi." Eikö tosiaan voi keskustella yleisesti menemättä heti sorkkimaan myös toisen ihmisen "tunteita".
Teinit voivat lehtiuutisten mukaan huonommin kuin milloinkaan, netti on tuonut namusedätkin todelliseksi vaaraksi lapsille. Vrt. Yli 100 uhria yhdelläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ns. kaverini harrastivat tuota sairasta, kaksimielistä huumoria 80-luvulla (olimme teini-ikäisiä silloin). En edelleenkään tajua, mikä siinä niin nauratti.
80-luvulla ttelkkaristakatsottiin Speden hulvattoman seksistisiä ohjelmia, joita naureskeltiin. Uskomatonta, miten naiset kelpasivat ohjelmissa vain tyhmiksi ja isotissisiksi objekteiksi, joita miehet näppärästi pyörittelivät.
Äidin kanssa puhuin kerran kuukautisista.. Silloin kun ne alkoivat kerroin niistä ja hän näytti, missä jättikokoiset siteet olivat. Maha oli aivan sairaan kipeä ja eiköhän siitä lähdetty yökylään sukulaisille koko perhe!!! Ahdisti ihan hirveästi. Niitä jättikokoisia siteitä piilottelin kassiini reissun ajan. Huoh...
Kuukautiset olivat jotain tosi noloa äidin mielestä. Hän ei muutenkaan puhunut mitään naiseksi kasvamisesta tms. Vaatteita hankittiin tosi vähän. Samoja kierrätettiin ka
Lapsi häpeää kuukautisia, kun hän huomaa oman äitinsä häpeävän niitä.
Varmaan jokainen poistaisi vaikka sodan Suomen historiasta, kaikki kahtiajakautumiset, köyhyyden, koulutuksen puutteet, työelämän ongelmat, nuo ylisukupolviset asiat, elämä olisi kuin silkkiä ja samettia vaan. Jokainen elämme aina siinä ajassa sen maksimi 100 vuotta jonka elämme. Kukin mahdollisuuksiemme mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös Tarja Halonen harrastanut napatanssia?
Outo kommentti, miten tämä liittyy mihinkään?
Olen itsekin harrastanut itämaista tanssia ja se on etenkin ristiselälle hyvää liikuntaa. Jos nykyään ristiselän lihaksia alkaa jomottaa, ne saa parissa päivässä pois liikkeitä tekemällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten 70-luvulla syntyneet estävät ettei heistä tule vanhoja syyteltäviä ja pilkattavia naisia?
Tiedostamalla menneisyyden vaikutuksen itseensä, käsittelemällä traumansa, keskustelemalla saman kokeneiden kanssa, katkaisemalla ylisukupolvisen kierteen.. näin nyt aluksi. Haluatko kuulla lisää?
Jos kysytään niiltä lapsiltamme 30 vuoden päästä miten kokivat lapsuutensa ja äitinsä. Hehän niitä tuomareita sitten ovat, eivät nyt täydelliseksi itsensä tuntevat ihmiset. Miten he kokivat terapioissaan juoksevan äidin, hänen katkeruutensa taustaansa ja esipolvien elämään. Äidin joka vatvoi itseään "ihan työkseen."
Samoja ihmisiä? SInulla on sama harha, joka näyttää olevan monella vanhemmalla ihmisellä esim. facebookissa. Kuvitellaan, että keskustellaan muutaman ihmisen kanssa eikä ymmärretä, että lukijoita saattaa olla tuhansia. Se on ihan ymmärrettävää. Ihmiset aivot eivät ole sopeutuneet näin nopeaan muutokseen sosiaalisista verkostoista.
En oikein itse näe viestissäsi yleistä keskustelua aiheesta, joten sinulla näyttää olevan myös jonkinlainen kyvyttömyys ymmärtää omaa käyttäytymistäsi.
Nuoret voivat tänä päivänä huonosti. Sen vuoksi olisi erittäin tärkeää, että mahdollisimman moni vanhempi tiedostaisi nämä ongelmat ja katkaisisi tämän kierteen. Voisitko sinä auttaa siinä jotenkin omalta osaltasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten 70-luvulla syntyneet estävät ettei heistä tule vanhoja syyteltäviä ja pilkattavia naisia?
Tiedostamalla menneisyyden vaikutuksen itseensä, käsittelemällä traumansa, keskustelemalla saman kokeneiden kanssa, katkaisemalla ylisukupolvisen kierteen.. näin nyt aluksi. Haluatko kuulla lisää?
Jos kysytään niiltä lapsiltamme 30 vuoden päästä miten kokivat lapsuutensa ja äitinsä. Hehän niitä tuomareita sitten ovat, eivät nyt täydelliseksi itsensä tuntevat ihmiset. Miten he kokivat terapioissaan juoksevan äidin, hänen katkeruutensa taustaansa ja esipolvien elämään. Äidin joka vatvoi itseään "ihan työkseen."
Sinulla on hieman ikävä asenne. Tärkeintä on tie
Tässä keskustelussa kymmenen vuoden aikana ei ole ollut yhtään katkeraa, pilkallista ja ivaavaa 70-lukulaista?
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jokainen poistaisi vaikka sodan Suomen historiasta, kaikki kahtiajakautumiset, köyhyyden, koulutuksen puutteet, työelämän ongelmat, nuo ylisukupolviset asiat, elämä olisi kuin silkkiä ja samettia vaan. Jokainen elämme aina siinä ajassa sen maksimi 100 vuotta jonka elämme. Kukin mahdollisuuksiemme mukaisesti.
Toiset osaavat elää ihmisiksi vaikkapa sodan, köyhyyden, traumojen tai minkä tahansa vaikean asian kanssa.
Toiset taas eivät ole ihmisiksi vaikka elämä olisi silkkiä ja samettia vaan.
Siitähän tämäkin ketju aika paljolti kertoo.
Tunnistan tuollaiset ympäripyöreät lässytykset oman äitini puheista. Nehän tarkoittavat vain, että mitään vastuuta omasta toiminnasta ei oteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös Tarja Halonen harrastanut napatanssia?
Outo kommentti, miten tämä liittyy mihinkään?
Olen itsekin harrastanut itämaista tanssia ja se on etenkin ristiselälle hyvää liikuntaa. Jos nykyään ristiselän lihaksia alkaa jomottaa, ne saa parissa päivässä pois liikkeitä tekemällä.
Äitinsä aikoi eräs pyytää twerkkaamaan ja odotti mummujen kysyvän mitä se oikein on, jotain tuhmaa ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jokainen poistaisi vaikka sodan Suomen historiasta, kaikki kahtiajakautumiset, köyhyyden, koulutuksen puutteet, työelämän ongelmat, nuo ylisukupolviset asiat, elämä olisi kuin silkkiä ja samettia vaan. Jokainen elämme aina siinä ajassa sen maksimi 100 vuotta jonka elämme. Kukin mahdollisuuksiemme mukaisesti.
Toiset osaavat elää ihmisiksi vaikkapa sodan, köyhyyden, traumojen tai minkä tahansa vaikean asian kanssa.
Toiset taas eivät ole ihmisiksi vaikka elämä olisi silkkiä ja samettia vaan.
Siitähän tämäkin ketju aika paljolti kertoo.
Tunnistan tuollaiset ympäripyöreät lässytykset oman äitini puheista. Nehän tarkoittavat vain, että mitään vastuuta omasta toiminnasta ei oteta.
Sulla on vaikea elämä, pahoittelen. Hanki jotkut vanhanajan kidutuslaitteet ja kiduta tuota vastuutonta äitiäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" Katkeruus ei auta ketään, kuten varmaan itsessäsi olet huomannut. Sinusta katkeruus paistaa läpi ja levität sitä ympärillesi hyvin voimakkaasti. Ihmisen, joka tiedostaa omat traumansa ja käsittelee ne onnistuneesti, ei tarvitse kokea katkeruutta. Yleensä katkeruuden voittaa syvä kiitollisuus.Jännä, että koet nämä asiat ihan työhön verrattavana vatvomisena. Onko sinulla enemmän kokemusta aiheesta vai pohjautuuko mielipiteesi anonyymin nettipalstan keskusteluihin? "
Ja tuon kirjoitti 70-luvulla syntynyt.😂
Nyt on niin kovaa projisointia, että mitähän tähän sanois.
Kyllä tuo teidän aamusta iltaan menneiden vatvominen ihan työstä käy. Varsinkin kun eräät on olleet täällä vuosikaudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jokainen poistaisi vaikka sodan Suomen historiasta, kaikki kahtiajakautumiset, köyhyyden, koulutuksen puutteet, työelämän ongelmat, nuo ylisukupolviset asiat, elämä olisi kuin silkkiä ja samettia vaan. Jokainen elämme aina siinä ajassa sen maksimi 100 vuotta jonka elämme. Kukin mahdollisuuksiemme mukaisesti.
Toiset osaavat elää ihmisiksi vaikkapa sodan, köyhyyden, traumojen tai minkä tahansa vaikean asian kanssa.
Toiset taas eivät ole ihmisiksi vaikka elämä olisi silkkiä ja samettia vaan.
Siitähän tämäkin ketju aika paljolti kertoo.
Tunnistan tuollaiset ympäripyöreät lässytykset oman äitini puheista. Nehän tarkoittavat vain, että mitään vastuuta omasta toiminnasta ei oteta.
Näin juuri. Kovin ristiriitaista, että keskustelua aiheesta pidetään vatvomisena, katkeruutena, heikkoutena ja sitten kuitenkin samalla ollaan huolissaan siitä, että näitä ongelmia siirretään tänäkin päivänä seuraavan sukupolven harteille. Ei haluta ymmärtää mistä on kyse saati sitä, että olisi itse ollut aiheuttamassa ongelmaa.
En. En ole missään kasvatusvastuussa kenestäkään enkä edes päättävässä asiassa. Lasten vanhemmat voivat katsoa peiliin ja miettiä. Ja päättäjät.
Voisitko lopettaa tuon henkilökihtaisen härkkimisen? Kommentti johon takerruit oli hyvin yleisesti, ei sinuun kohdistettu.
Vierailija kirjoitti:
" Katkeruus ei auta ketään, kuten varmaan itsessäsi olet huomannut. Sinusta katkeruus paistaa läpi ja levität sitä ympärillesi hyvin voimakkaasti. Ihmisen, joka tiedostaa omat traumansa ja käsittelee ne onnistuneesti, ei tarvitse kokea katkeruutta. Yleensä katkeruuden voittaa syvä kiitollisuus.Jännä, että koet nämä asiat ihan työhön verrattavana vatvomisena. Onko sinulla enemmän kokemusta aiheesta vai pohjautuuko mielipiteesi anonyymin nettipalstan keskusteluihin? "
Ja tuon kirjoitti 70-luvulla syntynyt.😂
Nyt on niin kovaa projisointia, että mitähän tähän sanois.
Kyllä tuo teidän aamusta iltaan menneiden vatvominen ihan työstä käy. Varsinkin kun eräät on olleet täällä vuosikaudet.
Mistä sinä tiedät ketkä ovat olleet täällä vuosikausia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ns. kaverini harrastivat tuota sairasta, kaksimielistä huumoria 80-luvulla (olimme teini-ikäisiä silloin). En edelleenkään tajua, mikä siinä niin nauratti.
80-luvulla ttelkkaristakatsottiin Speden hulvattoman seksistisiä ohjelmia, joita naureskeltiin. Uskomatonta, miten naiset kelpasivat ohjelmissa vain tyhmiksi ja isotissisiksi objekteiksi, joita miehet näppärästi pyörittelivät.
Äidin kanssa puhuin kerran kuukautisista.. Silloin kun ne alkoivat kerroin niistä ja hän näytti, missä jättikokoiset siteet olivat. Maha oli aivan sairaan kipeä ja eiköhän siitä lähdetty yökylään sukulaisille koko perhe!!! Ahdisti ihan hirveästi. Niitä jättikokoisia siteitä piilottelin kassiini reissun ajan. Huoh...
Kuukautiset olivat jotain tosi noloa äidin mielestä. Hän ei muutenkaan puhunut mitään naiseksi kasvamisesta tms. Vaattei
Lapsi voi myös luulla äitinsä häpeävän kuukautisia. Oikeasti eihän kukaan aikuinen häpeä sellaista. Teinien juttuja.
Minun äitini, 40-luvulla syntynyt, kyllä häpesi kuukautisia. Eihän hän muuten olisi sanonut minulle, että ne täytyy pitää salassa muilta. Isän ja veljen ei ollut soveliasta edes nähdä sidepakettia tai kuulla, että minulla on vatsa kipeä kuukautisten vuoksi.
Alue: Aihe vapaa
Itämainen vatsatanssi on mm. selälle hyvää liikuntaa.
Napatanssi on huono nimitys, koska ei sillä tanssilla ole navan kanssa mitään tekemistä.