Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on selvästi työtä vieroksuvien kermapyllyjen valituksia kun ei oo äippä antanu tyttärelle rahhaa. Se on nääs ropalle raskasta tehdä vähän hommia.
Nimenomaan! Mieluummin sulloo huussipaperia housuihinsa kuin rasittaa itseänsä työnteolla. 😂
Ennen suurin osa ihmisistä teki töitä.Edes 80-luvulla ei 12-vuotiaita otettu töihin.
Kyllä minä jaon mainoksia ja aluelehtiä 12-vuotiaana. Eikös tämä ole työntekoa? Oli todella raskasta työtä. 15-vuotiaana koulun jälkeen siivosin toimistoja.
Taisivat ne ahneen sukupolven edustajat löytää tämän ketjun ja nyt se on pilalla. Muissa vika, laiska lapset, hyyyyi hyyyyi hyyyi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten äitini ikäpolvi oppisi ilmaisemaan tunteitaan? Kaikki tunteet ilmaistaan katkeruuden kautta: suru, rakkaus ja viha.
Näistä "minäkin 12-vuotiaana omista palkkarahoista ostin siteet" tyypeistä tulee mieleen se juttu missä 7-vuotias lapsi oli heitetty bussista pimeään tienvarteen, kun ei lippurahoja ollut löytynyt.
Sitten ketjussa oli kaksi jengiä vastakkain: ne kenen mielestä lasta ei pitäisi laskea yksin edes matkaan, saati sitten heittää ulos ja ne ketkä on 5-vuotiaasta asti hoitanut mukisematta koko huushollia, koulut, siteet, juopot vanhemmat jne. ja näin ollen koko keskustelu siitä, minkälaista tukea lapsi tarvitsee missäkin vaiheessa on täysin turha.
Miksi se on ongelma, että joku on pienenä ja nuorena tyttönä kaivannut rinnalleen tasapainoista ja avoimeen kommunikointiin kykenevää aikuista kertomaan naiseksi kasvamisesta? Eikä tarkoituksena ole "mollata äitejä" vaan ihan oikeasti miettiä, kuka oikeasti hyötyy siitä, että lapset opetetaan pärjäämään yksin niin pienenä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on selvästi työtä vieroksuvien kermapyllyjen valituksia kun ei oo äippä antanu tyttärelle rahhaa. Se on nääs ropalle raskasta tehdä vähän hommia.
Nimenomaan! Mieluummin sulloo huussipaperia housuihinsa kuin rasittaa itseänsä työnteolla. 😂
Ennen suurin osa ihmisistä teki töitä.Edes 80-luvulla ei 12-vuotiaita otettu töihin.
Kyllä minä jaon mainoksia ja aluelehtiä 12-vuotiaana. Eikös tämä ole työntekoa? Oli todella raskasta työtä. 15-vuotiaana koulun jälkeen siivosin toimistoja.
Maaseudulla? Kai te ymmärrätte, etteivät tällaiset vanhemmat, joiden mielestä lapsella ei saa olla rahaa tarpeellisiin hankintoihin, edes päästä lasta töihin vaikka kaikki muuten onnistuisi. Siinä on kyse vallasta. Itse tosin en mitään lupia kysynyt, mutta kaikkien ei voi olettaa pystyvän olemaan yhtä häijyjä ja ilkeitä pahalle vanhemmalleen takaisin kuin mitä minä päätin olla.
Viimeset 20vuotta vanhemat naiset eivät kysy ystäviltä sukulaisilta,mitä sinulle kuuluu? ihan normi asia.Kaikki tapahtuu F.B,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heli Pruuki on kirjoittanut äidit ja tyttäret -aiheisen kirjan, onk joku lukenut? Täällä keskustelua siitä: https://areena.yle.fi/audio/1-50475471
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään ollut rahaa jaeltavaksi. Kesätöitä tehtiin ja itse tienattiin.
Minä olin kesät lähettinä kukkakaupassa. Viikonloppuisin oli tarjolla lastenhoitoa josta sai hieman omaa rahaa. Kyllä ne siteisiin riitti ja vähän jopa muuhunkin.
Meillä oli rahaa jaeltavaksi asti. Uusi omakotitalo ja mersut ja volvot ostettiin uusina. Mutta ei silti rahaa liiennyt lapselle tai terveyssiteisiin. Jotenkin nauratti jonkun provoviestinä laittama ”rahat meni sidukkaan” tjsp. Ehkäpä jossain nykyään on kasvanut teinejä, jotka eivät voi käsittää että lapsella tai nuorella ei olisi omaa (ilmaista) rahaa. 😆 Jossain olisi kasvanut sukupolvi, joka ei voisi ymmärtää tilannetta, että jollakin ei olisi omaa rahaa. Ihan tajuttoman hieno ajatus. ❤️
Taloudellinen väkivalta ja hyväksikäyttö ovat nekin ihan todellisia asioita, jotka tapahtuvat yhä tänäänkin. Se on nykyään vähän erilaista, viedään toisen pankkitunnukset ja ”lainataan” toisen maksukorttia. Ei nekään ihmiset taida niitä nöyryytyksiäkään kauhean julkisesti huudella, joten ehkä sitäkään ei ole edes olemassa. 🤔
Lapsena ja nuorena ei tosiaan ollut tarpeellisia tavaroita (kuten kuukautissuojia) eikä yhtään omaa rahaa. Se oli silkkaa kaltoinkohtelua eikä sillä ollut tekemistä perheen varallisuuden kanssa. Yhdenlaista henkistä väkivaltaa oli myös se, että näin epäsuorasti pakotettiin jo peruskouluikäisestä työskentelemään kahtena päivänä viikossa. Sillä muuten ei olisi ollut shampoota tai sukkiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n aloitus on vanha, mutta kommentoinpa huvikseni. Äitini on syntynyt 60-luvulla eikä paljon tuosta eroa. Pinnalliset kuvat keskustelut vain puuttuu.
Ysärilapsi kirjoitti:
Ap:n aloitus on vanha, mutta kommentoinpa huvikseni. Äitini on syntynyt 60-luvulla eikä paljon tuosta eroa. Pinnalliset kuvat keskustelut vain puuttuu.
Surullista :(
Suomalaiset ovat kai aina vihanneet lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehkää vaikka peli, suuret ikäluokat vastaan jälkikasvut :D Tulee tuosta My Summer Car -pelistä mieleen vähän semmoinen tunnelma, peli kun sijoittuu vuoteen 1995 ja kaikenlaisia hahmoja aina valittamassa nuorisolle, Lätänen bussikuski, urheilukentän "ykä", jne. Mehän 70-luvulla syntyneet oltiin ysärillä suunnilleen parikymppisiä, vaikka pelin tekijä taitaa olla vähän nuorempi, mutta moni asia tuossa pelissä tuo muistoja mieleen :D
Vierailija kirjoitti:
Toukokuu on voimaantumisen kuukausi! Ainakin mun äidille.
Ajatella! Hän on tehnyt jotain sellaista suurta, mihin ei oikein kukaan edes pysty. Hän on äiti! Ja äitienpäivä on voimaannuttava.
Stressaa jo nyt. Olin jo aikuinen, omassa kotonani, kuumeessa. Nukuin. Iltapäivällä soi puhelin johon heräsin ja siellä oli itku-petetty-marttyyriraivoava äiti. Kun en muistanut, minä päivä on. Unohdin vuoden ainoan ja merkityksellinen päivän. Äitienpäivän.
Enpä sen jälkeen unohtanut. Hän siellä jo nyt kokoaa itsensä täyteen vihaa, että voimaantuneena osaa sitten oikein haukkua minut ja kertoa mitä kaikkea tyhmää ja väärää olin lapsena tehnyt ja kuinka rasittava kakara olin. Viime vuonna kiitokseksi onnitteluista sain kuunnella tunnin verran haukkumista. Vähän ylikin. Se vaihde kesti heinäkuulle, sitten ehkä sai olla taas normaalisti.
Voimaannuttavaa hänelle tuo äitienpäivä. Ajatella!!!! Hän on oikein osannut tehdä lapsen! Miettikääpä sitä.
Joko annan saman toistua tänäkin vuonna. Tai suljen kaikki yhteydet ja laitteet äitienpäiväksi... mitä te tekisitte?
Äiti -48, minä -72.
Mitä tekisin sinun sijassasi? Yksi asia on varma. En kuuntelisi haukkumista tuntia. En itse asiassa edes minuuttia. Jos äiti suoltaa omalle aikuiselle lapselleen törkeyksiä, on herttaisen yhdentekevää, mikä päivä on unohtunut.
Olet aikuinen, kuten äitisikin on. Olette tasaveroisia ihmisiä, joten älä anna kohdella itseäsi huonosti. Et ole vastuussa äitisi tunteista, ja se, mitä olet lapsena tehnyt tai jättänyt tekemättä, on sekin ihan se ja sama.
Joten pistä kännykkä äänettömälle, älä soita, äläkä vastaa yhteydenottoihin. Huonosti käyttäytyvä marttyyriäiti ei ansaitse edes pakko-onnitteluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hahhahha, kumma juttu, että en ensimmäiset kuuukautiset 10-vuotiaana saaneena mennyt töihin ja ostanut omia siteitä. Ehkä on kuitenkin vanhempien tehtävä huolehtia sen ikäisen hygienia-asioista. Miten olisin edes kehdannut ostaa kuukautissuojia, kun koko vuoto oli kotona niin vaikea ja hävettävä asia, ettei siitä voinut puhua.
Provojahan nämä varmaan ovat, mutta toisaalta logiikka on vähän sama kuin äidilläni. Sain silmälasit 12-vuotiaana ja äiti vinkui, miten olisin tarvinnut lasit jo tokaluokkalaisena. Jostain syystä ei vienyt minua optikolle, mutta olisihan minun varmaan pitänyt tajuta silloin itse varata aika ja maksaa lasit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain olet kuitenkin äidiltäsi saanut, elämän.
Juu. Ja sellaisen lapsuuden, mistä tässä ketjussa moni on kertonut. Enemmän olemassaoloa ja selviytymistä kuin elämistä.
Tarkoitin, että ilman äitiäsi sinua ei olisi olemassa.
Ei niin. Eikä ilman isääni. Totta se.
Tosin olin epätoivottu ja vahinko. Sen olen kyllä kuullut monesti. Saattaa olla, että uusi elämä ei ollut toivottu?
Entisinä aikoina, kun uskonto määräsi eikä ollut ehkäisyä, niin lapsia saattoi olla kymmenenkin kappaletta ja loppupää ei kyllä varmaankaan ollut toivottu.
Nykyisin on ehkäisy ja abortointi niin tätä ongelmaa ei ole. Itse olen syntynyt
myös ei toivottuna. Tämä on tullut minulle selväksi jo pienenä, kun olen isäni puheita kuunnellut. Olen kuitenkin äidilleni kiitollinen, ettei minua abortoitu.
Minulle elämä on lahja, vaikka lapsuuteni ei ole ruusuinen ollutkaan. Elämässä voi myös päästä eteenpäin ja nähdä monia hyviä asioita. Asun kaukana äidistäni mutta tänäkin vuonna lähetän hänelle äitienpäiväkortin, koska tiedän hänen ilahtuvan siitä.
Vaikka ei niin hyvin ole aina kohdeltukaan, niin se ei pois sulje sitä (ainakin omalla kohdalla), että geeniperimä olisi aivan toinen kuin vanhemmillani.
Molemmilta vanhemmilta olen saanut luonteenpiirteitä, hyviä sekä huonoja.
Tiedän mistä olen kotoisin. Ei tarvitse miettiä, että mistähän olen tipahtanut, kun olen niin erilainen kuin vanhempani. Itse voin tietenkin aikuisena myös itseäni kasvattaa, että osaisin oikein toimia.
Jokainen aikuinen tietenkin tekee ratkaisunsa äitinsä suhteen. Jos äiti on kohtuuton ja vaikea, niin etäisyyttä vaan jos se uhkaa omaa mielenterveyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hahhahha, kumma juttu, että en ensimmäiset kuuukautiset 10-vuotiaana saaneena mennyt töihin ja ostanut omia siteitä. Ehkä on kuitenkin vanhempien tehtävä huolehtia sen ikäisen hygienia-asioista. Miten olisin edes kehdannut ostaa kuukautissuojia, kun koko vuoto oli kotona niin vaikea ja hävettävä asia, ettei siitä voinut puhua.
Provojahan nämä varmaan ovat, mutta toisaalta logiikka on vähän sama kuin äidilläni. Sain silmälasit 12-vuotiaana ja äiti vinkui, miten olisin tarvinnut lasit jo tokaluokkalaisena. Jostain syystä ei vienyt minua optikolle, mutta olisihan minun varmaan pitänyt tajuta silloin itse varata aika ja maksaa lasit.
Eikö koulussa ollut tokalla luokalla näön tarkastusta? Minut ainakin määrättiin koulun kautta silmälääkäriin. Ei optikko niitä määrännyt vaan silmälääkäri koulun terveydenhuollon kautta. Meillä oli päinvastoin, sillä minä kiukuttelun äidille, koska en olisi halunnut silmälaseja. Mikä nyt oli ihan tyhmää tietenkin.
en jaksa lukea pitkää tilitystäsi, koska äitini on kyllä synytynyt 40-luvulla mutta itse olen syntynyt 80 luvulla. ongelmia ollut ja on ja olen poikkeava, mutten niin poikkeava etten ymmärtäisi ihmisten saavan lapsia kovinkin eri ikäisinä. Vuosikymmenestä riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään ollut rahaa jaeltavaksi. Kesätöitä tehtiin ja itse tienattiin.
Minä olin kesät lähettinä kukkakaupassa. Viikonloppuisin oli tarjolla lastenhoitoa josta sai hieman omaa rahaa. Kyllä ne siteisiin riitti ja vähän jopa muuhunkin.Meillä oli rahaa jaeltavaksi asti. Uusi omakotitalo ja mersut ja volvot ostettiin uusina. Mutta ei silti rahaa liiennyt lapselle tai terveyssiteisiin. Jotenkin nauratti jonkun provoviestinä laittama ”rahat meni sidukkaan” tjsp. Ehkäpä jossain nykyään on kasvanut teinejä, jotka eivät voi käsittää että lapsella tai nuorella ei olisi omaa (ilmaista) rahaa. 😆 Jossain olisi kasvanut sukupolvi, joka ei voisi ymmärtää tilannetta, että jollakin ei olisi omaa rahaa. Ihan tajuttoman hieno ajatus. ❤️
Taloudellinen väkivalta ja hyväksikäyttö ovat nekin ihan todellisia asioita, jotka tapahtuvat yhä tänäänkin. Se on nykyään vähän erilaista, viedään toisen pankkitunnukset ja ”lainataan” toisen maksukorttia. Ei nekään ihmiset taida niitä nöyryytyksiäkään kauhean julkisesti huudella, joten ehkä sitäkään ei ole edes olemassa. 🤔
Lapsena ja nuorena ei tosiaan ollut tarpeellisia tavaroita (kuten kuukautissuojia) eikä yhtään omaa rahaa. Se oli silkkaa kaltoinkohtelua eikä sillä ollut tekemistä perheen varallisuuden kanssa. Yhdenlaista henkistä väkivaltaa oli myös se, että näin epäsuorasti pakotettiin jo peruskouluikäisestä työskentelemään kahtena päivänä viikossa. Sillä muuten ei olisi ollut shampoota tai sukkiakaan.
Tämä on todella hyvä kirjoitus, kiitos!
Minäkin menin töihin 12-vuotiaana ja jaoin mainoksia ja paikallislehtiä. Pyörällä ympäri sitä isoa jakelualuettani.
Samoin 15-vuotiaana olin siivoustöissä.
Mutta omaa rahaa ei ollut.
Olen maksanut sitä 80-luvun liian isoa ja kallista omakotitaloa, joka vanhempieni mielestä oli elämän tärkein asia.
Ja jos olisin omista, itse tienaamista rahoistani jotain mukissut olisin saanut turpiini.
Ja sain silti, vaikka kiltti tyttö olinkin.
Äitini on -40 luvulla syntynyt ja minä -70 luvulla. Minulla on hyvä äiti. Vanhempani erosivat ollessani lapsi ja hieman myöhemmin isäni kuoli. Yksinhuoltajana äiti sitten kasvatti kaksi lasta. Mistään ei ollut puutetta, oli ehjät ja puhtaat vaatteet, sai harrastaa ja ruokaa oli tarpeeksi ja herkkujakin saatiin. Kesälomamatkallakin käytiin telttailemassa Kalajoella paljon vietettiin aikaa suvun mökillä. Äiti on aina auttanut ja tukenut elämäni aikana ja sanonut että kaikki asiat voi hänelle aina kertoa ja yhdessä niistä hankalistakin asioista aina selvitään. En ollut mikään helppo teini-iässä enkä kyllä nytkään. Oma elämäni ei ole mennyt niin kuin monella muulla eikä äitini ole koskaan kääntänyt minulle selkäänsä vaikka niin joskus pelkäsin. Juttelemme tosi usein kaikesta ja äiti tietää asioistani enemmän kuin kukaan. Kiitos sinulle äiti että olet juuri sellainen kuin olet ja minä olen saanut olla sellainen kuin olen. ❤️👩👧👦
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahhahha, kumma juttu, että en ensimmäiset kuuukautiset 10-vuotiaana saaneena mennyt töihin ja ostanut omia siteitä. Ehkä on kuitenkin vanhempien tehtävä huolehtia sen ikäisen hygienia-asioista. Miten olisin edes kehdannut ostaa kuukautissuojia, kun koko vuoto oli kotona niin vaikea ja hävettävä asia, ettei siitä voinut puhua.
Provojahan nämä varmaan ovat, mutta toisaalta logiikka on vähän sama kuin äidilläni. Sain silmälasit 12-vuotiaana ja äiti vinkui, miten olisin tarvinnut lasit jo tokaluokkalaisena. Jostain syystä ei vienyt minua optikolle, mutta olisihan minun varmaan pitänyt tajuta silloin itse varata aika ja maksaa lasit.
Eikö koulussa ollut tokalla luokalla näön tarkastusta? Minut ainakin määrättiin koulun kautta silmälääkäriin. Ei optikko niitä määrännyt vaan silmälääkäri koulun terveydenhuollon kautta. Meillä oli päinvastoin, sillä minä kiukuttelun äidille, koska en olisi halunnut silmälaseja. Mikä nyt oli ihan tyhmää tietenkin.
Kyllä siellä nimenomaan oli näöntarkastus ja siellä oli kaikki hyvin. Siksi se äidin valitus on täysin käsittämätön, mutta jotenkin kuvaa epäloogista vanhemmuutta - ei perusta sanomisiaan tosiasioihin ja vastuuttaa lasta asioista, jotka kuuluvat aikuiselle.
Vierailija kirjoitti:
Kun eihän nämä tarinat tosiaan kaikkia 40-luvulla syntyneitä naisia koske, niin millaistahan on ollut olla sellainen lämmin äiti kun naiseutta on noin vahvasti arvosteltu ja hävetty kaikkea? Onkohan nämä naiset olleet sitten vähän hyljeksittyjä muiden naisten toimesta? Onko heistä kenties keksitty juoruja ja jopa haukuttu selän takana/päin naamaa.
Mutta jos heille on tehty noin niin miksi he eivät itse toimi toisella tavalla toisia naisia ja omia tyttöjä kohtaan? Miksi heidän pitää kostaa oma kohtelu omalle tytölle? Sille tytölle joka on oikeasti maailman tärkein. Näin oma tyttäreni on minulle ollut syntymästään asti ja olen niin tarkasti kuin olen ikinä pystynyt toiminut tytärtäni kohtaan juurikin päinvastoin kun mitä äitini minua kohtaan ja kannan huonoa omaa tuntoa kun en siinä täysin onnistu. Voin kuitenkin parhaani mukaan yrittää antaa itselleni anteeksi koska toisin kuin äitini minä yritän oikeasti parhaani.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä minä jaon mainoksia ja aluelehtiä 12-vuotiaana. Eikös tämä ole työntekoa? Oli todella raskasta työtä. 15-vuotiaana koulun jälkeen siivosin toimistoja.