Lue keskustelun säännöt.
Onko ketään, joka EI ole päässyt erosta yli?
05.07.2014 |
Mun on nyt vähitellen alettava uskoa, että mun on jätettävä elämäni ihanin mies taakseni. Tää tuntuu ihan hirveältä ja olen jo muutaman viikon yrittänyt totutella ajatukseen. Suhde kesti ”vain” kaksi vuotta, mutta mulle se oli jotain sellaista, mitä en ollut ikinä kokenut. Vaikka sydän huutaa muuta, mun on nyt uskottava, ettei tällä suhteella ole enää tulevaisuutta.
Ajattelen miestä koko ajan. Mulla on sitä ihan järjetön ikävä. En ole koskaan ennen rakastanut ketään näin. Tiedän, että tämä suhde jää kummittelemaan sisälleni koko loppuelämäkseni, mutta haluaisin jonain päivänä kyetä olemaan taas onnellinen. Nyt tuo päivä tuntuu uskomattoman kaukaiselta, ja jotenkin musta tuntuu, etten pääse tästä miehestä tai suhteesta koskaan yli.
Kaikki aina sanoo, että aika parantaa ja etäisyys tekee hyvää. Mahdotonta uskoa. Nyt pelkään, etten enää koskaan voi rakastaa ketään. Tää olis ollut se mun suuri rakkaustarina. Onko täällä joku, joka ei ole selvinnyt erosta? Miltä elämä silloin tuntuu?
Kommentit (74)
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:24"]
Ehkä mun täytyy uskoa, että erosta voi päästä yli. Ainakaan tämä avaus ei ole houkutellut katkeria erotarinoita.
Mun on vain tosi vaikeaa ymmärtää, miten jonkun todella tärkeän ihmisen voi jättää taakseen, olla niin kuin se olisi kuollut. Luulen, etten enää tunne samanlaista yhteyttä kehenkään toiseen kuin tunsin tähän mieheen.
Ap
[/quote]
Ap, pystytkö asennoitumaan niin, että elämässä on paljon kärsimystä, kaikkialla ja monilla ihmisillä. Tämä on sinun ristisi kannettavaksi. Elääkseen ei tarvitse kuin syödä ja hengittää, jonkin aikaa voit jatkaa niin. Sinun ei ollut tarkoitus saada sitä miestä loppuelämäksesi. En tiedä miksi, mutta niin oli tarkoitus. Jostain syystä sinun on nyt kärsittävä ja jatkettava eteenpäin, vaikka et unohtaisi ainakaan heti. Sait kokea jotain niin kaunista, ole siitä kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koen että en ole vielä 10v eron jälkeen päässyt erosta yli. En kaipaa miestä, en varmaan 9vuoteen. Mutta luotin mieheen usein jopa enemmän kuin itseeni, olimme olleet yhdessä hyvin nuorista ja luotin että yhdessä vanhenemme ja selvitämme lopulta eroon johtaneet asiat. Mies halusi erota ja myöhemmin selvisi että hänellä oli toinen nainen.
Koen että en pysty luottamaan enää keneenkään samalla tavalla tai jos pystyisin luottamaan ja vielä tulisin jätetyksi en enää jaksaisi koota itseäni.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:59"]
Tasapainoinen ihminen suree ja kaipaa aikansa (toiset lyhempään ja toiset pidempään). Jos kuitenkin tuntuu vielä vuosienkin päästä, että ei ole päässyt yli, niin suosittelen lämpimästi hakemaan apua. Silloin syy on kyllä jossain muualla.
[/quote]
Mitä tarkoitat, että syy on muualla? Kyllä sitä ihminen suree läheistenkin kuolemaa koko loppu elämänsä tietyllä tavalla. Se, että menettää rakkaan ihmisen erossa voi olla jopa pahempaa kuin kuolema: Tietää, että ihminen on elossa, mutta ei voi olla enää kanssasi.
Vuoden suhde takana, noin kuukausi erosta. Tämä oli jotain mitä en ollu kenenkään kanssa kokenut. Enkä koe enää koskaan. En tiedä toivunko tästä ja milloin vaikka suhteita ja eroja olen ennenkin kokenut. En voi kuvitellakaan ketään muuta elämääni ja olen vaikka yksin loppuelämäni, en vain usko että tällaista rakkautta tulen koskaan enää kokemaan. Eroomme ei liittynyt dramatiikkaa joka olisi eroomme johtanut suoraan.
Vuoden suhde takana, noin kuukausi erosta. Tämä oli jotain mitä en ollu kenenkään kanssa kokenut. Enkä koe enää koskaan. En tiedä toivunko tästä ja milloin vaikka suhteita ja eroja olen ennenkin kokenut. En voi kuvitellakaan ketään muuta elämääni ja olen vaikka yksin loppuelämäni, en vain usko että tällaista rakkautta tulen koskaan enää kokemaan. Eroomme ei liittynyt dramatiikkaa joka olisi eroomme johtanut suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en vaa pääse miu ja miu exän erot yli vaikka oon yrittäny. Nykyää se haukkuu minun netissä ja kaveri porukoissa. Mä vaan tykkään siitä. Voisko joku auttaa?
Se vihaa minuu mut itken joka ilta mei eroo ku tuntuu et en vaa kestä. Voisko joku auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju mutta vastailenpa silti. Itsellä oli vajaat kaksi vuotta kestänyt parisuhde. Ei asuttu saman katon alla ja välimatkan vuoksi saattoi olla parin-kolmen viikon välejä että saatiin olla yhdessä. Yhdessä saatiin kumminkin viettää välillä pidempiäkin pätkiä. Molemmat ollaan oltu aikanaan tahoillamme naimisissa ja lapsiakin molemmilla ja joku suhde välissäkin. Eli nuorukaisia ei enää olla ja elämänkokemusta eroineen molemmilla koettuna.
Kuitenkin tämä ihminen oli ja on minulle edelleen jotain sellaista, että en saata ymmärtää. Näin syviä tunteita en ole koskaan aiemmin ketään kohtaa tuntenut ja ymmärsin, että minäkin olen ollut hänelle jotain erilaista ja erityistä, mitä ei ole aiemmin kokenut. Meille kuitenkin tuli ero hänen aloitteestaan ja vaikuttaisi, että syynä on yksinkertaisesti hänen vanhat käsittelemättömät asiat, mitä ei ole aiemmin ymmärtänyt tai sitten ei ole vain koskaan osannut pysähtyä ja käsitellä niitä. Meidän liitto perustui vapaaehtoisuuteen, vapauteen ja luottamukseen. Ehkäpä hän sai nyt ensimmäisen kerran aikaa ja tilaa omille ajatuksilleen?
Aikaa erosta ei kauheasti ole, kuukausia. Minulla on kuitenkin vaikea päästää irti. Tiedän toki, että prosessi on pitkä ja nämä tunteet kuuluu prosessiin. Mutta jotain erilaista ja sydäntärepivää tämä on vanhoihin kokemuksiin verrattuna. Tunsin löytäneeni sielunkumppanin. Ei meillä sen kummempaa riitaa ole ollut, enkä osaa tai pysty häntä vihaamaankaan. Jonkin verran ollaan yhteyksissä oltu, mutta tuntuu että joka kerran jälkeen palaan lähtökuoppiin. Täytyisi vain olla voimia päästää irti ja olla ottamatta yhteyttä tai vastaamatta. En vain haluaisi olla tyly, kun en ole tähänkään asti ollut.
Huoh.. Kaipa se irtipäästäminenkin on rakkautta ja välittämistä. Hänhän halusi päästä minusta eroon, niin täytyy ajatella, että se on hänen parastaan. Kaikkea hyvää.
Erosta 4 vuotta ja vielä itken melkein päivittäin.
Hän oli ensirakkauteni. Aloimme seurustella, kun olin 14 vuotias. Naimisiin menimme 18 vuotiaana. Olimme todella rakastuneita ja onnellisia koko liiton ajan. Yhdessä melkein 15 vuotta.
Itse olin se joka päätöksen teki. Sairastuin vakavaan masennukseen ja päädyin työntämään elämäni rakkauden pois. Tajusin noin vuosi eron jälkeen mitä oli tapahtunut, kun aloin parantumaan masennuksesta ja ymmärsin taas mitä ympärilläni tapahtui.
Tajusin menettäneeni ainoan asian lasteni lisäksi, josta tässä maailmassa oikeasti välitän.
Se tuntui siltä, kuin olisi mennyt nukkumaan onnellisena, nähnyt ahdistavaa unta ja herännyt aamulla huomatakseen, että avioliittoa ei enää ole. Siinä vaiheessa mieheni oli jo ehtinyt menemään elämässä eteenpäin ja minä vasta huomasin hänet menettäneeni.
En usko, että tulen ikinä tästä pääsemään yli. Olen tavallaan jo hyväksynyt sen vaikkakin kaipaan häntä niin paljon, että useana iltana itken itseni uneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10vuotta erosta ja vieläkin tuntuu pahalta. En varmaan koskaan pääse kokonaan yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen päässyt itse erosta yli, mutta siitä surusta en pääse yli, ettei lapseni päässet kasvamaan ydinperheessä.
Moikka!
Luetkohan vielä tätä? Haluaisin jakaa oman tarinani...
Olin 17v kun tapasin elämäni rakkauden, joka oli minua 3 vuotta vanhempi. Ennen tapaamistamme elin TODELLA villiä nuoruutta, johon kuului myös sekoilu miesten kanssa. Olin villi ja vapaa ja nautin elämästä täysillä. Tässä miehessä oli kuitenkin jotain. Hän tuntui täydelliseltä. Liian täydelliseltä ollakseen totta. En ollut koskaan kokenut lähellekään mitään vastaavaa. Nautin yhdessä olostamme lähes liian paljon. Olin valmis luopumaan mistä vaan, jotta saisin olla hänen kanssaan. Ja näin siinä lopulta kävi. Mies paljastui narsistiksi ja muutaman vuoden kuluttua olin täysin hänen hallinnassaan. Olin katkassut kaikki välit ystäviini, vaihtanut puhelinnumeroa ja kieltänyt äitiäni kertomasta ystävilleni mitään jos soittavat hänelle. Asuin tuolloin vielä äitini luona ja elettiin vuotta 2005. Jouduin soittamaan hälyjä miehelle kotipuhelimesta hänen ollessa töissä, jotta hän sai varmistuksen siitä, etten ole lähtenyt mihinkään. Hänellä oli muita naisia minun luvalla, sillä hän halusi saada kokemusta ennen kuin asettuu aloilleen. Hän oli myös väkivaltainen, tosin vain lievästi ja piti tarkasti huolen, ettei aiheuttanut mustelmia paikkoihin jotka näkyivät vaatteiden ollessa päällä. Suhteessamme oli siis äärettömän paljon pahaa. Mutta oli siinä hyvääkin. Äärettömän hyvää. Hän sai minut tuntemaan itseni rakastetuksi ja halutuksi kaiken jälkeen. Hän oli kaikki mitä minulla oli, enkä halunnut muuta. Toivoin, että joku päivä asiat muuttuisivat. Olin valmis antamaan kaiken ja niin annoinkin. Olin valmis hyppäämään junan alle hänen vuokseen, säilyin kuitenkin hengissä. Ongelmia oli paljon ja olimme eron partaalla usein. Aina kuitenkin palaten yhteen. Sanoin miehelle usein, että toivon hänen löytävän edestään kaiken mitä hän teki minulle ja että toivon jonkun kohtelevan häntä joskus niin kuin hän minua kohteli. Jotta hän ymmärtäisi miten paha minulla oli. Sitten se tapahtui, hän löysi sen toisen, joka lopulta vei minun paikkani. Pitkän eroprosessin jälkeen uusi nainen kielsi miestä olemaan minuun yhteydessä. Näin tapahtui. Meni kuukausia ja törmäsin häneen ja tähän uuteen naiseen baarissa. Hän oli muuttunut täysin. Hän katseli maahan minun jutellessa hänelle ja hänen uuden naisensa huutaessa ja haukkuessa minua. Hän ei reagoinut mitenkään. Aivan kuin ujo lapsi äidin selän takana. Pelästyin, että nyt hän sitten löysi edestään sen kaiken. Emme ole nähneet tuon jälkeen. Olen kuitenkin pitänyt hänen veljeensä yhteyttä ja kysellyt hänen vointiaan. Olen ollut aidosti huolissaan hänestä. En enää haluaisi palata yhteen, mutta haluaisin, että hänellä olisi kaikki hyvin.
Nyt 2014, 11 vuotta tapaamisestamme ja 7 vuotta eromme jälkeen olen uuden miehen kanssa. Rakastan häntä kyllä, mutta ei kukaan tule olemaan minulle niin rakas kun tuo ensirakkauteni. Näen exästä edelleen unia muutaman kerran kuukaudessa, joissa hän tulee itkien kertomaan kuinka katuu kaikkea ja rakastaa minua suuresti. Kaipaan häntä. Haluaisin halata ja olla hänen tuki ja turva, paras ystävä. Kyllä, haluaisin myös suudella häntä ja tuntea sen saman rakkauden kuin silloin joskus, mutta en tekisi sitä enää. En ainakaan usko niin. Olemme mieheni kanssa olleet nyt 3 vuotta, olemme kihloissa ja asumme yhdessä. Suhteen alku oli hankalaa. Haukuin miestä koko ajan ja kerroin kaikki pahimmat salaisuuteni heti alkuaikana ja koitin kai ajaa miestä pois. Puhuin hänelle myös paljon exästä. Koitin kai saada hänet ymmärtämään kuinka kamala olen. En onnistunut.
En tule koskaan rakastamaan ketään niin kuin tätä sekopäistä ja hullua narsistia. En edes elättele toivoa siitä. Niin ei vain voi käydä, koska olin niin hulluna tuohon mieheen. Sen sijaan olen tyytynyt nykyiseen suhteeseen ja olen kyllä (ainakin jossain määrin) rakastunut. Toivon exälle kaikkea hyvää ja toivoisin, että saisimme olla ystäviä kaiken kokemamme jälkeen. Aikuisina. En tiedä tuleeko tapahtumaan. Lähettelen hänelle terveisiä veljensä kautta toivoen, että joskus saan terveiset takaisin. Tätä tämä nyt on.
Kysyit, onko ketään kuka ei ole päässyt erosta yli? En tiedä oleko. Olen oppinut hyväksymään eron ja etten koskaan tule rakastamaan niin kuin silloin. Onko se yli pääsyä? En tiedä.
Toivottavasti oma tilanteesi on helpompi, kyllä erosta on mahdollista päästä yli vaikkei se siltä alkuvaiheessa tunnukaan. Jokainen viikko menee paremmin ja vuoden päästä on jo helpompi olla. Kestä siihen saakka. Kaiva iloa elämään vaikka väkisin. Naura vaikka tekonaurua jos ei muuta pysty. Kyllä se vielä aidoksi muuttuu.
Pakko vielä loppuun laittaa lause, joka on minun päähäni jäänyt kummittelemaan; en tiedä onko se totta.
"There are 3 kind of love: Just love, Big love and Great love.
You´ll get over Just love in 2 months,
You´ll get over Big love in 2 years,
But you´ll need a lifetime to get over Great love, because it changes your life forever when it happens. And when a person loses her Great love, then something inside that person just dies. And in this case the person just settles for the person she loves second most."