Lue keskustelun säännöt.
Onko ketään, joka EI ole päässyt erosta yli?
05.07.2014 |
Mun on nyt vähitellen alettava uskoa, että mun on jätettävä elämäni ihanin mies taakseni. Tää tuntuu ihan hirveältä ja olen jo muutaman viikon yrittänyt totutella ajatukseen. Suhde kesti ”vain” kaksi vuotta, mutta mulle se oli jotain sellaista, mitä en ollut ikinä kokenut. Vaikka sydän huutaa muuta, mun on nyt uskottava, ettei tällä suhteella ole enää tulevaisuutta.
Ajattelen miestä koko ajan. Mulla on sitä ihan järjetön ikävä. En ole koskaan ennen rakastanut ketään näin. Tiedän, että tämä suhde jää kummittelemaan sisälleni koko loppuelämäkseni, mutta haluaisin jonain päivänä kyetä olemaan taas onnellinen. Nyt tuo päivä tuntuu uskomattoman kaukaiselta, ja jotenkin musta tuntuu, etten pääse tästä miehestä tai suhteesta koskaan yli.
Kaikki aina sanoo, että aika parantaa ja etäisyys tekee hyvää. Mahdotonta uskoa. Nyt pelkään, etten enää koskaan voi rakastaa ketään. Tää olis ollut se mun suuri rakkaustarina. Onko täällä joku, joka ei ole selvinnyt erosta? Miltä elämä silloin tuntuu?
Kommentit (74)
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:44"]
Mummuni tarina... Hän jäi leskeksi viiden lapsen äitinä kolmekymppisenä, kun nuorin oli vain vuoden ikäinen. Pappa kuoli aivoverenvuotoon tukkimetsällä. Äiti on kertonut, että keväisin mummu jätti heidät aina yhtenä iltana keskenään pirttiin, kukaan ei saanut tulla mukaan, kun lähti kävelemään yksin lähellä kulkevan joen rantoja. Kaipa itki miehensä ikävää. Ja niin teki omaan kuolemaansa asti 63-vuotiaana. Toistat rakkautta ei hänen sydämeensä mahtunut koskaan.
[/quote]
Mulle kävi niin, että poikaystäväni kuoli keväällä. Voin kuvitella, että itse en kans pääse siitä yli niin hyvin, että kykenisin joskus löytämään uuden ihmisen elämääni. Tuntuu suoraan sanottuna ihan järkyttävältä yrittää elää tätä elämää ilman sitä itselle rakkainta ihmistä, ja pahimmillaan tätä surua ja ikävää tulee jatkumaan kymmeniä vuosia :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ainakaan kuudessa vuodessa ole vielä päässyt erosta yli. Kaipaan häntä yhä joka päivä.
Kannattaa kyllä puhua asiasta, en ymmärrä ajatusta, että en kerro "toisen asioista". Ne ovat sinun asioitasi eikä kukaan voi omia niitä itselleen ja julistaa salaisiksi tai sitten hän alistaa toista osapuolta eli sinua. Puhu vaikka sellaiselle, jolle mies ei ollut tuttu.
Tää on vaikeeta. Mäkin erosin tänä keväänä. Suhde kesti 8 vuotta ja oli mun ensimmäinen oikea suhde. Halusimme miehen kanssa eri asioita elämältä eli meillä ei ole tulevaisuutta vaikka häntä edelleen rakastan. Yritän jotenkin tukahduttaa näitä tunteita, mut ikävä on tosi kova. Mitä jos mä kadun tätä eroa koko loppuelämäni?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paha olo jatkuu, ehkä entistä pahempana... Oon nyt kesälomalla enkä tiedä, miten saisin ajatukset muualle. Aamuisin en pääse millään ylös sängystä enkä iltaisin saa unta. Nouseminen on päivä päivältä vaikeampaa: tänään pakotin itseni ylös klo 14...
Kotona tuun hulluksi. On ollut pakko lähteä ulos. Oon käynyt lenkillä ja muutenkin vaan pyörinyt kaupungilla. Kaikkialla näkyy rakastuneita pareja kuhertelemassa ja kulkemassa käsi kädessä. Tekis mieli huutaa tuskasta.
Tää möykky vaan kasvaa mun sisällä. Tuntuu, et se painaa keuhkoja ja sydäntä. Mulla on ihan hirvee ikävä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:59"]
Tasapainoinen ihminen suree ja kaipaa aikansa (toiset lyhempään ja toiset pidempään). Jos kuitenkin tuntuu vielä vuosienkin päästä, että ei ole päässyt yli, niin suosittelen lämpimästi hakemaan apua. Silloin syy on kyllä jossain muualla.
[/quote] Syy voi tosiaan olla jossain muualla, mutta ei välttämättä tasapainoisuuden puutteessa. Suhteeseen on voinut liittyä esim. henkistä väkivaltaa, jolloin on oikeastaan kyse sen sietämisestä, että rikollinen liikkuu ilman rangaistusta vapaalla jalalla. Jos tämä tuntuu ihmisestä väärältä, siinä ei ole kysymys siitä, ettei olisi tasapainoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, samassa veneessä ollaan! Minäkään en tahdo päästä erosta yli enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen seurustellut aikaisemminkin mutta ero ei ole aikaisemmin tuntunut näin pahalle.
Joku kirjoitti tilanteen "työstämisestä"? Mitä se tarkoittaa? Olen kiitollinen kaikista neuvoista!
Ite sain ainakin vähän apua siitä, kun luin Bruce Fisherin kirjan: Jälleenrakennus. Ja toinen mikä jollain tavalla auttoi, että vain suri, suri, suri ja jollain tavalla jopa pakotti itsensä suremaan "liikaa". Yhtäkkiä huomasin, että en edes jaksa enää surra. Tsemppiä kaikille, terveisin: itsekkin keväällä eronnut ja pikkuhiljaa alkaa elämä taas voittamaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:27"]
Parin vuoden päästä et enää muista, että koko äijää on ollut edes olemassakaan. Niin se vaan menee. Aika auttaa aina.
[/quote]
Juuri näin!
Aika auttaa. Jos vielä kymmenen vuoden päästä haikailee jo vieraaksi muuttuneen miehen perään on ne ongelmat täysin jossain muualla kuin siinä, että se aiempi olisi se "oikea" itselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä lukeeko ap tätä enää mutta jos joku muu lukee.. tuo viimeinen kommentti oli vähän liian itsevarmasti sanottu.. Kirjoittaja ei usko esim. kohtaloon, mutta kukaan meistä ei voi sanoa onko kohtaloa oikeasti olemassa ja voimmeko me aavistaa sen jos se on olemassa. Ja jos kohtalo on olemassa niin se oikea voi myös olla.. Joten mielestäni ei ihan noin kärkkäästi kannata mennä mielipiteitään töksäyttelemään ja puhumaan muista ongelmista. Olen itse eronnut useamman vuoden suhteesta noin 4 kuukautta sitten. Rakastan miestä aivan valtavasti, enkä olisi halunnut erota. Syy eroon oli kuitenkin todella erilainen mitä suurimmalla osalla ihmisistä on. Sanoinkuvaamattoman kipeä asia.. Olemme yhteydessä, sillä molemmille on liian raastavaa päästää irti emmekä ole yhteyden katkaisussa onnistuneetkaan. Koskaan en ole ketään rakastanut niin kuin tätä miestä. Hänellä samat tunteet. Ainut mitä toivon on etten menetä tätä ihmistä lopullisesti. Hän on paras ystäväni, sielunkumppanini, enkä edes ajattele, että minun pitäisi jotenkin päästä yli hänestä. Luulen että monet naiset pelkäävät etteivät pääse yli tai voi rakastua enää koska haluavat perustaa perheen. Omalla kohdallani kuitenkaan lapsihaaveita ei ole, enkä usko että tuleekaan, joten mitään pelkoa ei ole, ja aivan hyvin voin olla yksinkin. Eron jälkeen minua ei auttanut se, että annoin itseni jäädä sänkyyn (tai siis en saanut itseäni ylös) ja jätin kaikki arkipuuhat sekä urheilun pois. Jossain vaiheessa pakotin itseni tekemään kaikkea mitä olin ennen eroakin tehnyt, ja se todella auttoi. Ei siihen, että eroahdistus olisi lähtenyt, vaan siihen että ei voinut keskittyä 100% ahdistuksen tunteeseen, kun oli pakko keskittyä treeniin, aivoja vaativiin opintoihin, ja kaikkeen mitä tekikään. En välttämättä suosittele pahimmassa ahdistuksessa jäämään sänkyyn kuuntelemaan rakkaasta muistuttavia lauluja... Urheilu on ahdistukseen parasta lääkettä jos siitä on ennenkin pitänyt. Olen sitä mieltä, että rakkaus on ikuista. Jos se ei ole ikuista niin mielestäni se ei ole aitoa rakkautta. Kaikilla saa toki olla omat mielipiteet mutta itse ajattelen että rakkaus ei kuole vaikka suhteesta pääsisikin yli niin että hyväksyy ettei yhteistä tulevaisuutta ole.
Suuresta rakkaudesta ei pääse täysin irti koskaan, kumpikaan. Olimme nuoria kun meillä oli muutaman vuoden suhde, oli tarkoitus perustaa perhe kun kumpikin olisi vapaa. Toisin kävi, elämä veikin rajusti erilleen juuri siinä vaiheessa. Tuntui etten selviäisi siitä koskaan! Muutamaa vuotta myöhemmin löysin ihanan miehen ja perustin perheen jossa olen onnellinen - eritavalla.
20 vuotta eron jälkeen tapasimme uudelleen tuon nuoruudenrakastetun kanssa. Järkytys oli suuri kun kumpikin tunsi samoin kuin nuorena ja oli kaivannut kaikki nämä vuodet! Se mieletön tunnemyrsky mikä oli meidän välillä silloin kauan olikin -ja on yhä hengissä!
Surullisen tarinasta tekee se että jälleen kerran meidän täytyy tukahduttaa tunteet ja luopua toisistamme, emme voi olla edes ystäviä! Miten voisi olla pelkkä ystävä sellaisen kanssa jota rakastaa ja haluaa koko sydämestään?
Vielä vuorokausi ja tapaamme viimeisen kerran tässä elämässä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehen ex ei ole päässyt yli erosta. Mieheni erosi 20 vuotta sitten mutta vielä tämä ex-rouva jaksaa myrkyttää aikuisten lasten mieliä niin että eivät pidä yhteyttä isäänsä.
Minulla on kohta 5 vuotta avioerosta. Jos olisimme jatkaneet liittoa, olisimme olleet toistemme kurkuissa kiinni. Rakastimme toisiamme ihan sairaan paljon. On vienyt niin kauan päästä yli, mutta liitossa ei kyllä ollut enää hyvä olla.
Tässä nyt pähkäilen, uskallanko rakastua uudelleen sillä unelmaliitto romahti. Rakkaus on myös kipeää.
Mutta aion rakastua ja uskaltaa taas.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 14:52"]Paha olo jatkuu, ehkä entistä pahempana... Oon nyt kesälomalla enkä tiedä, miten saisin ajatukset muualle. Aamuisin en pääse millään ylös sängystä enkä iltaisin saa unta. Nouseminen on päivä päivältä vaikeampaa: tänään pakotin itseni ylös klo 14...
Kotona tuun hulluksi. On ollut pakko lähteä ulos. Oon käynyt lenkillä ja muutenkin vaan pyörinyt kaupungilla. Kaikkialla näkyy rakastuneita pareja kuhertelemassa ja kulkemassa käsi kädessä. Tekis mieli huutaa tuskasta.
Tää möykky vaan kasvaa mun sisällä. Tuntuu, et se painaa keuhkoja ja sydäntä. Mulla on ihan hirvee ikävä.
Ap
[/quote]
Tsemppiä paljon.. Täällä ollaan samassa tilaanteessa. Anna itsellesi aikaa itkeä vielä viikko. Sitten päätät mennä elämässä eteenpäin. Pystyt siihen varmasti.
Ero on hirveä tilanne varsinkin jos vielä rakastaa toista. Ei siitä sillon pääse yli viikossa tai parissa. Joku sanoi aikaisemmin, että ero on melkein pahempi kuin kuolema kun tietää, että toinen jatkaa elämää mutta itse ei voi enää olla osa sitä.
Sure siis rauhassa ap. Yritä olla kuitenkin katkeroitumatta. Älä menetä toivoa. Nyt tuntuu pahalta mutta yleensä jossain vaiheessa helpottaa. Tai sitten siihen olotilaan vain turtuu. Jaksamista!
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 13:19"]
Ap, samassa veneessä ollaan! Minäkään en tahdo päästä erosta yli enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen seurustellut aikaisemminkin mutta ero ei ole aikaisemmin tuntunut näin pahalle.
Joku kirjoitti tilanteen "työstämisestä"? Mitä se tarkoittaa? Olen kiitollinen kaikista neuvoista!
[/quote]
Mäkin nyt oon yrittänyt "työstää" tätä eroa. Ostin sen aikaisemmin mainitsemani päiväkirjan ja olen siihen kirjoittanut ajatuksiani ja tuntemuksiani. Aloitan kirjoittamisen aina analysoimalla parilla sanalla sen hetkisen olotilani ja mielialani. Ei tässä mitään ihmeitä vielä ole koettu, mutta ehkä kirjoittaminen on tuonut hieman selkeyttä arkeen: kun mielessä pyörivän asian on ajatellut läpi ja kirjoittanut, se ei enää aivan samalla tavalla paina koko aikaa takaraivossa.
Ikävä on kuitenkin edelleen. Olen nyt todella huolissani unirytmistäni. Iltaisin en vain yksinkertaisesti saa unta, vaikka olisin kuinka väsynyt. Pimeässä maatessa tulee helposti myös itku ja pahin kaipuu toisen kainaloon. Aamuisin sitten olenkin rättiväsynyt ja olen useana aamuna missannut kokonaan herätyskellon, vaikka kello on ollut soimassa.
Ehkä tilanteeni on tässä viikon aikana ihan vähän parantunut. Niin yritän ainakin itselleni uskotella. Edelleen kuitenkin tuntuu siltä, etten pääse tästä erosta ikinä yli.
Voisin olla kiinnostunut lukemaan jonkun kirjan, jossa käsitellään eroa ja siihen liittyviä tunteita. Nro 49 mainitsikin jo Jälleenrakennus-nimisen kirjan. Onko muilla suosituksia?
Myös erokokemukset, vertaistuki, selviytymistarinat ja kaikennäköiset neuvot ovat edelleen tervetulleita!
Ap
Tsemppiä ap. Täällä myös eräs vasta eronnut. Poikaystävä jätti minut n. kuukausi sitten ja hyvin vaikeaa on ollut. Sanon samaa kuin muut, pitää antaa itselleen aikaa surra ja itkeä. Purkaa tunteet ulos esim. kirjoittamalla. Olen myös yrittänyt panostaa itseeni, mm. käynyt hemmotteluhoidossa sekä keksinyt uusia harrastuksia, mitä haluisin kokeilla ja jotka tuo hyvän mielen. Myös läheisten seura on tärkeää. Erokirjoja en ole lukenut mutta suosittelen Salaisuus -kirjaa. Kauheasti voimia, lopulta suru helpottaa ja huomaat, että sinulle on jotain paljon parempaa luvassa.
Mulla poikaystävä petti viimeisimmässä suhteessa. Ensimmäisen kerran se petti jo heti suhteen alussa ja sen kerran annoin anteeksi. Oltiin kuusi vuotta yhdessä eikä suhde ollut helppo. Oli kuitenkin hyviä aikojakin ja mm. matkusteltiin paljon yhdessä. Sitten selvisi, että poikaystävälläni oli kahden viimeisen vuoden ajan ollut salasuhde toisen naisen kanssa. Maailma romahti ja erosimme.
Erosta on nyt pari vuotta aikaa. Poikaystävääni en ikävöi, se oli lopulta todellinen kusipää. Itsetuntoni on kuitenkin yhä nollassa ja mietin lähes päivittäin, miksi en riittänyt ja miksi olin niin tyhmä, etten nähnyt totuutta aikaisemmin. Lisäksi luotto miehiin on mennyt. Nyt taas sinkkuna olen törmännyt varattuihin miehiin, joille näyttää olevan yhdentekevää, onko kotona tyttöystävä tai vaimo vai ei.
Poikaystävästäni ja erosta olen siis päässyt yli, mutta pettämisestä ja luottamuksen menetyämisestä en varmaan pääse ikinä. Uuden suhteen aloittaminen tuntuu mahdottomalta.