Onko ketään, joka EI ole päässyt erosta yli?

Ei se mene aina niin että erosta pääsee yli. Mä löysin elämäni suuren rakkauden, koskaan en kenenkään kanssa ole ollut niin onnellinen. Enkä ketään näin rakastanut. En pääse yli, enkä ketään muuta mun elämääni halua

Miksi ap joudut jättämään miehen? Olisi helpompi auttaa.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:46"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:33"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:31"]Mä rakastan omaa miestäni loppuikäni, enkä koskaan ole täysin onnellinen ilman häntä. Erosta on kohta kolme vuotta.

[/quote]

Ei ole enää oma miehesi. Oletko masentunut?

[/quote]

En ole masentunut. Ja se on ainoa mies mulle, siksi se on mun oma mies. Ei ole muita eikä tule.

[/quote]

Kuulostaa aika väsyneelle. Varsinkin tuo viimeinen lause. Pessimisti ei pety.

Täällä kans yks tosi syvissä vesissä eron vuoksi. Erosta jo puoli vuotta mutta kaipaus edelleen voimakkaana. Tiedän etten saa häntä enää ikinä takaisin. Kun hän löysi uuden naisen, aloin olla hulluuden rajoilla. Olen edelleen. En jaksa tehdä mitään, en iloita mistään. Suren koko ajan enkä nuku kunnolla. Tuskin koskaan pääsen hänestä kokonaan yli.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 20:58"]

Mun on nyt vähitellen alettava uskoa, että mun on jätettävä elämäni ihanin mies taakseni. Tää tuntuu ihan hirveältä ja olen jo muutaman viikon yrittänyt totutella ajatukseen. Suhde kesti ”vain” kaksi vuotta, mutta mulle se oli jotain sellaista, mitä en ollut ikinä kokenut. Vaikka sydän huutaa muuta, mun on nyt uskottava, ettei tällä suhteella ole enää tulevaisuutta.

Ajattelen miestä koko ajan. Mulla on sitä ihan järjetön ikävä. En ole koskaan ennen rakastanut ketään näin. Tiedän, että tämä suhde jää kummittelemaan sisälleni koko loppuelämäkseni, mutta haluaisin jonain päivänä kyetä olemaan taas onnellinen. Nyt tuo päivä tuntuu uskomattoman kaukaiselta, ja jotenkin musta tuntuu, etten pääse tästä miehestä tai suhteesta koskaan yli.

Kaikki aina sanoo, että aika parantaa ja etäisyys tekee hyvää. Mahdotonta uskoa. Nyt pelkään, etten enää koskaan voi rakastaa ketään. Tää olis ollut se mun suuri rakkaustarina. Onko täällä joku, joka ei ole selvinnyt erosta? Miltä elämä silloin tuntuu?

[/quote]

Kerro mikä siinä mätti? Miksi mies halusi eron?   

Miksi joudut jättämään miehesi?

Minun avioerostani on nyt nelisen vuotta enkä ole ainakaan vielä päässyt erosta yli. Tunnen surua ja suurta syyllisyyttä mm. lasten vuoksi, ero tuli minun aloitteestani. En tiedä pääsenkö koskaan täysin yli erosta, aika näyttää.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:43"]

Ei ihmisiä voi noin vain unohtaa, jos suhteeseen on liittynyt syvempiä tunteita. Eikä ole tarkoituskaan.

Jokainen ihminen jättää jäljen. Hyvän tai huonon. Tai jotain siltä väliltä.

Terve ihminen suree eron jälkeen. Hullut ei. Suru voi olla voimakastakin. Ja jos olet herkkä, ei visiitti osastolla ole mikään big deal.

Kannattaa olla onnellinen, että osaa surra. Se on kyky.

[/quote]

Ihan kuin et nyt tajuaisi ketjun pointtia. Se on se, kun ei pääse yli (tai se on ylimaallisen vaikeaa, oikeaa kärsimystä.) Mä ainakin olin ripustautunut rakkauteni kohteeseen isoin odotuksin, että hän rakastaa minua ja pitää minun emotionaalisista ja seksuaalisista tarpeistani "huolta". Siis välittää minun perustarpeistani, joita näköjään itse edelleen laiminlyön (sekin selvisi vasta kun surutyö oli jo pitkällä) Kun tällaisilta odotuksilta putoaa pohja pois, niin siitä on terve olo aika kaukana. Ei auta yhtään tajuta, että miten kaukana realiteeteista ne olivat. Edelleen laiminlyön itseäni ja pahasti. Mutta tämä ihminen sentään sai minut näkemään sen ja nyt voin yrittää tehdä asialle jotain. Hurraa?

Mä oon ainakin uinut todella syvissä vesissä.

15

Tasapainoinen ihminen suree ja kaipaa aikansa (toiset lyhempään ja toiset pidempään). Jos kuitenkin tuntuu vielä vuosienkin päästä, että ei ole päässyt yli, niin suosittelen lämpimästi hakemaan apua. Silloin syy on kyllä jossain muualla.

Kaipaan edelleen entistä miesystävääni, erosta on 6 vuotta ja suhde kesti 10 vuotta. Hän on ollut n. vuoden naimisissa. Ajattelen häntä joka päivä..

Nyt niitä tarinoita alkoikin sataa eli tässä kävi vähän niin kuin pelkäsin: on mahdollista, ettei erosta pääse yli.

Meillä ero oli yhteinen päätös. Tietyistä yksityiskohdista johtuen en halua tässä kertoa syitä tarkemmin, mutta meillä molemmilla on tiettyjä ongelmia. Miehen ongelmat ovat ehkä suurempia, ja vaikka kuinka haluaisin häntä auttaa, on hänen löydettävä ratkaisu ongelmiinsa itse. 

Mutta vaikka ero oli yhteinen päätös, muhun sattuu ihan hirveesti. Itken melkein koko ajan yksin ollessani. Tuntuu, että mies tuoksuu joka puolella mun kotona, vaikka olen pessyt lakanat ja pyyhkeet ja tuulettanut kämppää muutenkin. Mies tulee mieleen kaikista jutuista: radiossa soivasta kappaleesta, lounaaksi syömästäni ruoasta, otsikosta lehdessä, naapurin kukkakaupasta, tv:n typerästä mainoksesta...

Hienoa kuulla, että muutamat teistä ovat löytäneet vaikeuksista ja surusta huolimatta uuden kumppanin. Mulle suhteen luominen on ollut aina todella vaikeaa enkä päästä ihmisiä lähelleni helposti. Olen kyllä sosiaalinen ja positiivinen ulospäin, mutta oikeasti lähelle olen päästänyt elämässäni vain muutaman ihmisen. Tää mies oli niin erityinen, että uskalsin hänen edessään laskea lähes kaikki panssarit ja näyttää heikkouteni. Sen vuoksi tää tuntuu nyt aivan selittämättömän pahalta enkä tiedä, voinko enää ketään päästä yhtä lähelle.

Ap

Ootko sä ap se jolla oli miehen kanssa sopimus, että hän voi tavata ihastustaan? Ja mies tapailikin, vielä silloin ei ollut mitään fyysistä tapahtunut? Nytkö mies ei pääse naisesta yli eikä voi olla sinunkaan kanssa? :(

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:22"]

 Mies tulee mieleen kaikista jutuista: radiossa soivasta kappaleesta, lounaaksi syömästäni ruoasta, otsikosta lehdessä, naapurin kukkakaupasta, tv:n typerästä mainoksesta... Tää mies oli niin erityinen, että uskalsin hänen edessään laskea lähes kaikki panssarit ja näyttää heikkouteni. Sen vuoksi tää tuntuu nyt aivan selittämättömän pahalta enkä tiedä, voinko enää ketään päästä yhtä lähelle.

Ap

[/quote]

Ihan kuin minun kynästäni... Panssareiden lasku liittyi paikkaan, jossa tutustuimme, (kun me ei olla suhteessa oltu. Mulle kans vaikeaa päästää ketään lähelle. Todella vaikeaa.) 

15

En ole ihan varma, auttaako asian "työstäminen" hirveästi sellaista ihmistä, jolla muutenkin on taipumus märehtiä asioita ja liikaa vatkata niitä mielessään puolelta toiselle. Voisi olla parempi ajatus pakottautua vaihtamaan maisemaa vähäksi aikaa, pakotta itsensä tutustumaan uusiin ihmisiin ja katkaista aktiviisesti menneiden muistelu. Tämä ei tietenkään ole mikään mystinen parannuskeino, ja usein sitä seuraa uusi taantumisvaihe, mutta se kasvataa kokemusten etäisyyttä menneeseen ja muuttaa sinua niin kuin uudet kokemukset muuttavat. Ja ainoa lääke kaipaukseen on lopulta itse muuttua toiseksi ihmiseksi, lakata olemasta se joka kaipasi sitä tietynlaista ihmistä.

Minä en ole päässyt ex miehestäni vieläkään. Olimme yhdessä vuoden ja erosta on nyt 2 vuotta. Suhde oli väkivaltainen. Eron jälkeen olin ahdistunut ja epätasapainoinen. Rakastan häntä edelleen, vaikka olen jo uuden miehen kanssa. Minua vaivaa riitaisa ero ja halu yrittää exän kanssa uudestaan, mutta nykyinen mieheni on minulle se oikea loppujen lopuksi. Kannattaa yrittää erota sovussa!

Mies muutti pois yhteisestä kämpästämme tammikuun lopulla. Olin ihan rikki 2 viikkoa, sitten pyysin että silti nähtäisi. Ei se nyt paremmaksi muuttunut. Luulin rakastavani häntä. Hän sanoi useaan otteeseen, että tapaamiset olivat vain seksiä. Lopuksi hän "suuttui" jostain typerästä, enkä ole kuullut hänestä sen koommin. Toisen jättämisen jälkeen ajattelin, että en aio olla sinkkuna ja itkeä kotona miestä joka ei mua halua. Lähdin treffailemaan miehiä, ja mietin miten jaksan tällaista taas... Mutta jo toisesta kuoriutui sen verran ihana, tyystin erilainen kuin se eksä. Joku, jonka kanssa voin olla oma itseni. Eli se ero taitaakin olla elämäni paras asia.

Erosta kohta vuosi.. Ja ei, en ole päässyt yli, vaikka minä miehen jätinkin. Itken usein miettien miestä. Suhde kesti viisi vuotta.. alkaen 17v iästä.. Hirveä ikävä. Aivan kamala. Välillä parempia aikoja mut sit taas romahdus tulee. Jätin, koska miehestä ei ollut hoitamaan omia asioitaan, töitä jne. Hänest raha piti olla 'helppoa', rikollisuutta tms. En tiedä. Voiko iihminen muuttua. Pitäisikö mun unohtaa koko ihminen vaikka rakastan sitä vielä aivan järjettömästi. Mun vanhemmat oli helpottuneita ja muutkin sukulaiset kun erottiin. Suhteessakin meinattiin moneen otteeseen erota. Et onko se niin et aika kuultaa muistot, muistaa vaan ne hyvät ajat? En tiedä. Olen taas toivoton. Muita miehiä tapaillut, mutta sellaista tunnetta ei vaan tule..

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 01:07"]

Puhu ja avaudu asiasta, itke ja raivoa miksi näin kävi, mielellään jonkun seurassa  kuka on läheinen sinulle ja tunsi molemmat ja teidän suhteen. Saat siitä helpotusta. Keskity asioihin, jotka tuovat ja ovat tuoneet sinulle rauhaa ja hyvää oloa ilman parisuhdetta. Aika helpottaa, oikeasti! Se ei tunnu siltä ehkä nyt, mutta sulla on edessä vielä vaikka mitä (ja parempaa).  Exäsi muistelu on vielä joskus neutraali muisto ja kasvoit ihmisenä siitä! 

[/quote]

Kiitos näistä ohjeista. Jotenkin musta vain tuntuu, etten voi puhua erosta kenellekään. Tää suhde on mun ja miehen välinen asia, ei muiden. Ei tunnu hyvältä puhua omista ja toisen henkilökohtaisista asioista edes lähimmille ystäville. Jotenkin tuntuu, että petän silloin toisen luottamuksen enkä toisaalta halua, että mieskään puhuu asioistani kenellekään. 

Silti musta tuntuu, että tulen hulluksi, ellen saa tätä pahaa oloa jotenkin helpotettua. Siksi nyt todennäköisesti kirjoitan anonyymisti täällä. Mietin myös päiväkirjan ostoa, jos omat ajatukset alkaisivat selvenemään kirjoittamalla. Nyt on ihan helvetin vaikeaa uskoa, että pystyisin ikinä suhtautumaan tähän kaikkeen neutraalisti.

Ap

Up

Puhu ja avaudu asiasta, itke ja raivoa miksi näin kävi, mielellään jonkun seurassa  kuka on läheinen sinulle ja tunsi molemmat ja teidän suhteen. Saat siitä helpotusta. Keskity asioihin, jotka tuovat ja ovat tuoneet sinulle rauhaa ja hyvää oloa ilman parisuhdetta. Aika helpottaa, oikeasti! Se ei tunnu siltä ehkä nyt, mutta sulla on edessä vielä vaikka mitä (ja parempaa).  Exäsi muistelu on vielä joskus neutraali muisto ja kasvoit ihmisenä siitä! 

Vai että 99% ei joudu hoitoon eron jälkeen.. Tunnen aika monta jotka mahtuvat tuohon 1% Jos ihan oikeesti on rakastunut ja toiselle sielunsa jakanut niin kyllä siinä kolahtaa ja lujaa kun ero tulee. Nämä "byebyebaby" tyypit eivät koskaan ole todennäköisesti ihastumista pidemmälle suhteissaan edes päässeet ja puolisoa vaihdetaan kuin sukkia.