Lue keskustelun säännöt.
Onko ketään, joka EI ole päässyt erosta yli?
05.07.2014 |
Mun on nyt vähitellen alettava uskoa, että mun on jätettävä elämäni ihanin mies taakseni. Tää tuntuu ihan hirveältä ja olen jo muutaman viikon yrittänyt totutella ajatukseen. Suhde kesti ”vain” kaksi vuotta, mutta mulle se oli jotain sellaista, mitä en ollut ikinä kokenut. Vaikka sydän huutaa muuta, mun on nyt uskottava, ettei tällä suhteella ole enää tulevaisuutta.
Ajattelen miestä koko ajan. Mulla on sitä ihan järjetön ikävä. En ole koskaan ennen rakastanut ketään näin. Tiedän, että tämä suhde jää kummittelemaan sisälleni koko loppuelämäkseni, mutta haluaisin jonain päivänä kyetä olemaan taas onnellinen. Nyt tuo päivä tuntuu uskomattoman kaukaiselta, ja jotenkin musta tuntuu, etten pääse tästä miehestä tai suhteesta koskaan yli.
Kaikki aina sanoo, että aika parantaa ja etäisyys tekee hyvää. Mahdotonta uskoa. Nyt pelkään, etten enää koskaan voi rakastaa ketään. Tää olis ollut se mun suuri rakkaustarina. Onko täällä joku, joka ei ole selvinnyt erosta? Miltä elämä silloin tuntuu?
Kommentit (74)
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 20:58"]Mun on nyt vähitellen alettava uskoa, että mun on jätettävä elämäni ihanin mies taakseni. Tää tuntuu ihan hirveältä ja olen jo muutaman viikon yrittänyt totutella ajatukseen. Suhde kesti ”vain” kaksi vuotta, mutta mulle se oli jotain sellaista, mitä en ollut ikinä kokenut. Vaikka sydän huutaa muuta, mun on nyt uskottava, ettei tällä suhteella ole enää tulevaisuutta.
Ajattelen miestä koko ajan. Mulla on sitä ihan järjetön ikävä. En ole koskaan ennen rakastanut ketään näin. Tiedän, että tämä suhde jää kummittelemaan sisälleni koko loppuelämäkseni, mutta haluaisin jonain päivänä kyetä olemaan taas onnellinen. Nyt tuo päivä tuntuu uskomattoman kaukaiselta, ja jotenkin musta tuntuu, etten pääse tästä miehestä tai suhteesta koskaan yli.
Kaikki aina sanoo, että aika parantaa ja etäisyys tekee hyvää. Mahdotonta uskoa. Nyt pelkään, etten enää koskaan voi rakastaa ketään. Tää olis ollut se mun suuri rakkaustarina. Onko täällä joku, joka ei ole selvinnyt erosta? Miltä elämä silloin tuntuu?
[/quote]
Tämä nyt ei auta mitään, mutta minä en aikoinani päässyt erosta yli. Eikä onneksi päässyt mieskään. Palattiin yhteen ja siitä on nyt 9 vuotta. Ollaan ratkottu ongelmat ja kasvettu yhteen. Joskus käy näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 15:50"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:44"]
Mummuni tarina... Hän jäi leskeksi viiden lapsen äitinä kolmekymppisenä, kun nuorin oli vain vuoden ikäinen. Pappa kuoli aivoverenvuotoon tukkimetsällä. Äiti on kertonut, että keväisin mummu jätti heidät aina yhtenä iltana keskenään pirttiin, kukaan ei saanut tulla mukaan, kun lähti kävelemään yksin lähellä kulkevan joen rantoja. Kaipa itki miehensä ikävää. Ja niin teki omaan kuolemaansa asti 63-vuotiaana. Toistat rakkautta ei hänen sydämeensä mahtunut koskaan.
[/quote]
Mulle kävi niin, että poikaystäväni kuoli keväällä. Voin kuvitella, että itse en kans pääse siitä yli niin hyvin, että kykenisin joskus löytämään uuden ihmisen elämääni. Tuntuu suoraan sanottuna ihan järkyttävältä yrittää elää tätä elämää ilman sitä itselle rakkainta ihmistä, ja pahimmillaan tätä surua ja ikävää tulee jatkumaan kymmeniä vuosia :(
[/quote]
Otan osaa. Aivan kamalaa.
Ehkä mun täytyy uskoa, että erosta voi päästä yli. Ainakaan tämä avaus ei ole houkutellut katkeria erotarinoita.
Mun on vain tosi vaikeaa ymmärtää, miten jonkun todella tärkeän ihmisen voi jättää taakseen, olla niin kuin se olisi kuollut. Luulen, etten enää tunne samanlaista yhteyttä kehenkään toiseen kuin tunsin tähän mieheen.
Ap
Voisin melkein laske itseni tuohon joukkoon. Miesystävä jätti minut vain 2 vuoden suhteen ja avoliiton jälkeen, olin silloin 30v enkä mitenkään kokematon. Päinvastoin, suhteita oli ollut paljon, mutta hän oli se valtavan syvä rakkaus, kaikkein kaunein, kaikkein komein, kaikkein hauskin, kaikkein ihanin...
Otin eron niin raskaasti, että muutaman viikon jälkeen en kyennyt kuin itkemään. Joinkin liikaa. Päädyin oman vanhempani ohjaamana psykiatriselle osastolle, olin siellä 3 viikkoa ihan silkasta surusta, jota en kestänyt. Kun pääsin jaloilleni, kului 4 vuotta aina vain kaivaten. Tapasin miestä kuitenkin yhteisen kaveripiirin takia...
Suru helpottui vasta, kun ihmeen kaupalla tapasin toisen miehen, johon rakastuin ihan aidosti ja lämpimästi. Olemmekin naimisissa ja ostaneet yhteisen talon, perustaneet perheen. En kaipaa tuota surullista rakkautta enää yhtään, hän katosi mielestäni heti kun tapasin nykyisen mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parin vuoden päästä et enää muista, että koko äijää on ollut edes olemassakaan. Niin se vaan menee. Aika auttaa aina.
5, ei se aina mene niin, kuten minäkin juuri kerroin.
4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä rakastan omaa miestäni loppuikäni, enkä koskaan ole täysin onnellinen ilman häntä. Erosta on kohta kolme vuotta.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:28"]5, ei se aina mene niin, kuten minäkin juuri kerroin.
4
[/quote]
No voin taata, että 99% ihmisistä ei joudu psykiatriselle osastolle eron jälkeen. Jos on siis psyykkisesti terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on oikein hullaantuu jostakin niin varmasti muisto jää, mutta myöhemmin voi silti olla vaikka tyytyväinen, että ei siitä tullut enempää.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:31"]Mä rakastan omaa miestäni loppuikäni, enkä koskaan ole täysin onnellinen ilman häntä. Erosta on kohta kolme vuotta.
[/quote]
Ei ole enää oma miehesi. Oletko masentunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei joudu osastolle, ei, mutta silti ihmistä voi kaivata kauemmin kuin 2 vuotta.
4
Minulla kesti 5 vuotta päästä yli eräästä, mutta yli päästiin! Viimeksi 3kk sitten tuntui ihan samalta kuin sinusta, nyt tiirailen jo muita miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulla on yhä jollain tapaa ikävä exääni kolmen vuoden eron jälkeen. Ajatus siitä, ettei hän enää kuulu juuri millään lailla elämääni, enkä minä hänen, saa minut todella surulliseksi.
kuitenkin olen tällä hetkellä onnellisessa suhteessa ja rakastan miesystävääni. Eli olen kai päässyt erosta yli, mutta se ei ole poistanut kaipausta ja surua täysin.
kannattaa mennä terapiaan jos tuntuu ettei pääse yli. Yksi tuttavanainen erosi 7 vuotta sitten eikä ole päässyt oman elämän alkuun.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:28"]5, ei se aina mene niin, kuten minäkin juuri kerroin.
4
[/quote]
No voin taata, että 99% ihmisistä ei joudu psykiatriselle osastolle eron jälkeen. Jos on siis psyykkisesti terve.
[/quote]
Surra voi silti 4 vuotta, esimerkiksi, eikä pari, niin kuin esitit.
Mulla on myös tällainen kokemus vaikkakin se on sillä tavalla erilainen, etten ole edes seurustellut kyseisen miehen kanssa. Mutta on todella vaikeaa päästä yli juuri noista tunteista, jotka ovat niin voimakkaat.
Olen saanut työstää tätä asiaa todella urakalla nyt kohta vuoden. Saa nähdä voinko minäkään koskaan rakastaa ketään toista näin paljon.
Ei ihmisiä voi noin vain unohtaa, jos suhteeseen on liittynyt syvempiä tunteita. Eikä ole tarkoituskaan.
Jokainen ihminen jättää jäljen. Hyvän tai huonon. Tai jotain siltä väliltä.
Terve ihminen suree eron jälkeen. Hullut ei. Suru voi olla voimakastakin. Ja jos olet herkkä, ei visiitti osastolla ole mikään big deal.
Kannattaa olla onnellinen, että osaa surra. Se on kyky.
Mummuni tarina... Hän jäi leskeksi viiden lapsen äitinä kolmekymppisenä, kun nuorin oli vain vuoden ikäinen. Pappa kuoli aivoverenvuotoon tukkimetsällä. Äiti on kertonut, että keväisin mummu jätti heidät aina yhtenä iltana keskenään pirttiin, kukaan ei saanut tulla mukaan, kun lähti kävelemään yksin lähellä kulkevan joen rantoja. Kaipa itki miehensä ikävää. Ja niin teki omaan kuolemaansa asti 63-vuotiaana. Toistat rakkautta ei hänen sydämeensä mahtunut koskaan.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:33"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:31"]Mä rakastan omaa miestäni loppuikäni, enkä koskaan ole täysin onnellinen ilman häntä. Erosta on kohta kolme vuotta.
[/quote]
Ei ole enää oma miehesi. Oletko masentunut?
[/quote]
En ole masentunut. Ja se on ainoa mies mulle, siksi se on mun oma mies. Ei ole muita eikä tule.
Hei Ap, vaikea ero itsellänikin takana... :( Suosittelen ehdottomasti ammattiapua. Itse olen käynyt psykoterapeutilla juttelemassa. Jos et halua mennä niin vertaistukea ja vapaaehtoisten tukihenkilöiden livetukea tarjolla tukinet.net sivustolla. Tällä viikolla sattui suomalaisen kirjakaupan alesta silmiin alle 5 eurolla kirja nimeltä "Erokirja-naisen opas erosta toipumiseen". Vasta olen kirjassa alussa, mutta vaikuttaa lupaavalta. Tuota Bruce fischerin materiaalia olen myös lukenut, suosittelen myös minä sitä. Tsemppiä!!