Kotiäidin töihinmenosta

Olen ollut kotiäitinä ilmeisesti liian kauan koska kynnys mennä töihin on kasvanut aivan liian korkeaksi.. en usko pärjääväni töissä tarpeeksi hyvin ja pelkään ettei minusta ole siihen. Masennustakin on. Mikä avuksi ja miten tästä pääsisi jaloilleen?

ilman koulutusta. Ikää nyt 30.

Mua ahdistaa töihinlähdössä eniten se, että lapset (3, 5 ja 6) täytyy sitten laittaa hoitoon.

Meillä on kyllä suunnitelmissa sijaisvanhemmuus koulutukseen meno, jos saisimme sijoitetun lapsukaisen, jäisin kotiin ainakin siihen asti kun tämä sijoitettu pikkuinen menisi kouluun.

Olin masentunutkin. Mutta sain masennukseen lääkityksen, ja se auttoi mua keräämään rohkeuteni ja hain ja sainkin töitä. Voin tehdä lyhyttä työviikkoa, se on niinkuin pehmeä lasku työelämään.



Soita ihan reilusti työvoimatoimistoon, voit saada sieltä ajan ja joku miettii sun kanssa, mitä kannattaisi tehdä. Koita ajatella, että sun työpanos on arvokas, osaat monta juttua ja vähintäänkin voit oppia. Jos ei muuta, voit mennä opiskelemaan jotain uutta. Vaihtoehtoja on paljon.

käy jokin lyhyt oman alan kurssi tai lisäkoulutus, jossa mahdollisesti olisi vähän harjoitteluakin, itselläni tämä ainakin helpotti töihin lähtöä, ikään kuin asioiden mieleen palautuksena.

että meillä olisi sijaislapsia. Siis jos vaan perheen talous sen kestäisi. Vaikka oma työni on kiinnostavaa ja mukavaa, niin voisi tuo sijaisvanhemmuuskin olla sitä, ja ihan hyvä syy pysyä kotona. Meillä kun arki rullaa paremmin kun olen kotona. Mutta joo, palaan töihin kun kuopus on 2 vuotias, ei meidän pikkuruiseen kotiin oikein lisälapsia mahdu, eikä siis tosissaa sijaisvanhemmuutta olla harkittukaan.

Mutta ei tuo sijaisvanhemmuus välttämättä ole töihinmenon pakoilua, vaan ihan hyvä syy olla kotona. Mutta jos pelkää töihin menoa, niin sitä ei kannata siirtää (jos siis kuitenkin on pakko tai halua mennä töihin) vaan kannattaa alkaa psyykkaamaan itseään heti. Itse suosittelen kotiäideille, että eivät kotona ollessaan kokonaan unohtaisi sitä töihin paluuta/menoa, vaan pitäisivät edes sen mielessä. Eikä se lopulta niin kamalaa ole, asioilla on tapana järjestyä, jos niin haluaa.

Siis se ei saa olla syy ottaa sijaislapsi. Aika törkeää ajatella noin.

tuo kolmonen ei ole ollut koskaan työelämässä eli kyllä hänen kannattaisi oikeasti miettiä, miksi harkitsee sijaisvanhemmuutta.

Mutta ei, ei ole ollut ilman lapsia kotona. Isommat lapset vaan ovat jo koulussa.



Sijoituslapsen ajattelu tuskin on työn pakoilua, sen rahan sais varmasti aika paljon helpommalla menemällä töihin.

Minä vain pidän lasten hoitamisesta, ja haluaisin biolasteni lisäksi saada ainakin yhden pikkuisen vielä... ehkä useammankin jatkossa, kun muut lapset ovat kasvaneet.



Jos se on työnpakoilua niin kannatta varmaan ajaa kaikki perhepäivähoitajat ja päiväkodin tädit oikesiin töihin.



Miksi yleensäkin omien lasten hoito on laiskuutta ja toisten lasten hoitaminen arvokasta työtä? Miten minun työni on huonompaa kuin perhepäivähoitajan, jos hoidan 4 omaa alle kouluikäistä lastani itse. Ero on vain siinä, että minä saan huomattavasti vähemmän lasteni hoitoon yhteiskunnan tukea kuin ne perhepäivähoitajalla hoidettujen lasten vanhemmat saavat. Vaikka otettais kaikki verojutut ja muut huomioon keskimääräisen palkan mukaan.....

jotta lapsesi eivät joudu päiväkotiin. Voi jestas mitä ajattelua. Sossut toivottavasti hoksaavat tuon.

En pelkää töihin menoa, mutta en halua altistaa lapsiani päiväkodille....



Tämä ei kuitenkaan ole syy harkita sijoituslasta, olemme miettineet jo vuosia, että ehkä joskus... ja nyt sit tuli se joskus, ainakin aika hakeutua pride-valmennukseen. Se ei tosin tarkoita, että meille hetikohta tulis sijoitettu lapsi.

rankkaan hommaan kannata lähteä, missään tapauksessa.

Tiedän kyllä mitä sijoitetun lapsen hoitaminen on, ainakin alussa ennekuin hän sopeutuu uuteen kotiin ja perheeseen ja pääsee tasoittumaan traumoistaan.



Sijaisäidiksi ryhtymisen syyt ovat muualla. Pidän lapsista, haluan saada lapsen, minulla on vahva tunne että voisin rakastaa myös toisen äidin synnyttämää lasta. Voin jakaa vanhemmuutta bioäidin kanssa.



Soskun virkailijan mukaan halukkuus kotona oloon on plussaa sijaisvanhemmuudessa.

Töihin voin mennä sitten kun sijoitettu lapsikin menee kouluun, jos emme sitten saa/halua lisää sijoitettuja lapsia.

Voisin kuvitella jopa kriisisijoitus vauvojen hoitoa sitten kun lapset ovat suurempia, omat ja mahdolliset sijoitetut ....

en tiedä miksi, mutta tältä vaan tuntuu.



Haluan hoitaa ja kasvattaa lapsia kokonaisuutena....

Haluan hoitaa lapsia kotona.

Haluan ainakin yhden lapsen lisää hoidettavakseni, joten haluan saada sijaislapsen?

Mikä mättää? Mitä ajattelen väärin?





t. nro 3

Miksi sijaisäidiksi haluavalla ei saa olla myös halua olla kotiäiti, koska se kuitenkin on yleensä paras vaihtoehto sijoitetulle lapselle?

sijaislapsi pitäisi haluta ja nähdä lapsena, ei välineenä.



Tietty toivoisi että myös biolapset hankittaisiin itsensä takia, eikä siksi, että äiti ei viitsi mennä töihin tai haluaa olla kotona kun edellinen mukelo aloittaa koulun.

Lapsi on aina lahja, ihminen ei väline, myös sijaslapsi. Lahja ja rikkaus meidän elämäämme.



Ennemminkin tilanne on niinpäin, että JOS saamme sijaislapsen niin voin jäädä edelleen kotiin, MUTTA vain se että aion jäädä kotiin mahdollistaa lapsen tulon meille. Käytännössä sijoitetut lapset kaipaavat usein niin suurta paneutumista, että kotihoito on suotavaa.



Mutta ensi-sijaisesti haluamme lapsen, koska meidän sylissä on lapsenmentävä kolo.

Eiköhän jokaisella kotiäitinä olleella ole ollut samoja tuntemuksia, mutta tietenkin työhön paluu voi tuntua hankalammalta, jos ei ole työpaikkaa odottamassa.



Mikäli työhönpaluu tuntuu ylivoimaiselta, hae tukea siihen eli onko masennus se este, vai työkokemuksen puute vai pitkä tauko työelämästä? Käy joku lyhyt koulutus tai tee keikkatyötä, niin voit palata työhön pehmeästi.