Jos saisit tietaa, etta vatsassasi oleva vauva olisi Downin syndroomaa kantava vauva, niin tekisitko abortin? Miksi/miksi et?

Down lapsella on kaikki edellytykset elää ja siksi en ikinä voisi murhata lastani.

Ei ole minun asiani päättää minkä näköinen tai mitä erityispiirteitä omaava lapsi minulle annetaan. Vähän sama asia kuin alkaisi teettää abortteja sukupuolen tai silmän värien perusteella. Täysin tervekin sikiö voi vammautua synnytyksessä tai täysin terve lapsi sairastua vakavasti myöhemmin elämässään.



Täysin eri asia on, jos sikiöllä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä kohdun ulkopuolella.



Terveisin 4 terveen, elävän lapsen, yhden elävän down-lapsen ja kahden enkeli-18-trisonomia lapsen äiti

en usko että jaksaisin hoitaa down-lasta. Olisi epäreilua sekä minua, että lasta kohtaan.

IKINÄ en tappaisi sikiötä rodunjalostuksen takia.



Kuvottavaa natsisimia.

että ensin hankkiudut raskaaksi, mutta tuhoat lapsen,kun hänellä ilmenee vamma? Tappaminen on reilua, mutta vammaisen elämä vaikka jossain muualla kuin oman äidin luona ei?

Elämä EI ole aina reilua mutta on mentävä sillä mitä annetaan....

Olen työskennellyt useiden eritasoisten Down-lasten kanssa, välillä ympärivuorokautisestikin, ja uskon, että selviäisimme myös Down-lapsen vanhemmuudesta.



Voisin jopa kuvitella adoptoivani Down-lapsen.

heti mun kimppuun hyökätään :)





En halua vammaista lasta, enkä koe vammaisen sikiön abortoinnin olevan mitenkään väärin. Turha vetää tähän keskusteluun näitä ' mitä jos' -juttuja.

Mitä jos mä jään huomenna auton alle? Tai tukehdun lihapullaan?

lapsen vammaisuus on vanhemmille. Eli tekisin abortin.

Ei kaikki downit ole iloisia löllyköitä, jotka muuttaa joskus pois kotoa. Hoidan tälläkin hetkellä kahta, jotka on syötettäviä, äö tosi matala, oksentelevat, maha toimitetaan ja jatkuvia tulehduksia.



En jaksaisi hoitaa vanhukseksi saakka aikuista lasta uoteeseen. Hoitopaikan saanti on kiven takana nykyään kunnann rahatilanteen takia ja varsinkin kun laitokset puretaan. Nämä yksilöt ei selviä omassa asunnossa, eikä tuetussa asuntolassa. Korkeintaan makaisivat terveyskeskussairaalan vuodeosastolla.

mulla on kehitysvammainen pikkusisko (ihan aikuinen). Pohdimme tätä asiaa yhdessä mieheni kanssa paljon silloin, kun jätin pillerit pois... lapsi antoi odottaa itseään kauan, joten meillä oli aikaa miettiä...

Yhteisesti päätimme kieltäytyä tutkimuksista (niskapoimun mittauksesta jne.). Päätimme, että se mitä sieltä on tullakseen, on tervetullut ja varmasti meille rakas.

Tätä meidän päätöstämme sitten ihan neuvolaa myöden päiviteltiin ja jokaisella neuvolakäynnillä minulta kysyttiin, miltä minusta tuntuu odottaa lasta, kun perheessäni on kehitysvammainen. Minusta varmaan tuntui ihan samalta kuin jokaisesta (toivottua) lasta odottavasta äidistä.

Toki mulla oli sellainen tilanne taustalla, että tiesin, ettei sisareni vammaisuus ole periytyvää sorttia. Vanhempani selvittivät tämän aikanaan, kun meille odotettiin mun nuorinta siskoa.

Ainiin, meillä on (kaiketi) terve 5kk vauva.

Tämä olisi myös jo olemassaolevien lastemme etu.

Nyt kun olen näiden muutaman raskauskuukauden aikana katsellut muiden terveitä lapsia ja nuoria en ole lainkaan varma haluanko sellaisen. Loppupelissä aika harvassa ovat ne lapset jotka vastaavat kuvitelmiani omasta lapsestani, yllättävän paljon kaikkea ylimääräistä työtä ja vaivaa tuntuu noihin liittyvän. Käyttäytyvät huonosti, tekevät pahojaan, ilkeilevät toisille ja muuta. Mikään mitä vanhemmat tekee ei kelpaa. Ja auta armias kun katsoo noita murrosikäisiä!



En ole ollenkaan varma onko minusta tuollaisten lasten vanhemmaksi. Lapsen kyllä haluan, mutta en tuollaista kun sukulaisella tai naapurilla.

Nämä kaksi lasta riittävät, enkä ole valmis ottamaan uusia lapsia vastaan, en terveitä enkä muunlaisia.

Vaikka miten ajattelen, en jaksaisi kasvattaa vammaista lasta. Nyt on kolme normaalia, ja näillä hermoilla olen helisemässä niidenkin kanssa.

Abortoisin heti. Ja vaikka seuraavakin olisi Down, abortoisin senkin.

esikoisen, vaikeavammaisen rinnalla.

Sain tietää rv 14, että odotan Down-vauvaa. Aborttia en miettinyt sekunnin sadasosaa pidempää, enkä ole katunut. Tyttö on meidän kolmas lapsi, ja aivan yhtä rakas kuin isotkin. Eikä ainakaan vielä (täyttää kohta 3 v.), ole ollut sen " raskaampi" hoidettava kuin muutkaan.

Vierailija:

Eikä ainakaan vielä (täyttää kohta 3 v.), ole ollut sen " raskaampi" hoidettava kuin muutkaan.

Asuntojonoon heti kun täysi-ikäisyys lähenee.

Meillä on ihana down -kummipoika (10v.), enkä ole ikinä hävennyt häntä tai hänen seurassaan liikkumista, vaan päinvastoin, olen ylpeä hänestä. Perheessään hän on rakastettu ja arvostettu, yksi sisarusporukasta, eikä hänen hoitamisensa ja kasvattamisensa ole ollut sen raskaampaa kuin toistenkaan, eikä se, että hän on syntynyt perheeseen, ole ollut pois hänen sisaruksiltaan. Yhtä kovin heitä kaikkia rakastetaan ja huomioidaan.

Sikiöseulonnoissa haluan silti käydä, haluan tietää etukäteen mahdollisimman paljon lapsen terveydestä. Nuoremmalla esim. epäiltiin sydänvikaa, mikä sitten korjautui onneksi ennen syntymää, jos ei olisi korjautunut, olisi luultavasti tarvinnut hoitoa heti synnyttyään. Silloin auttaa kun sairaus on tiedossa, lastenlääkäri valmiina...