Lue keskustelun säännöt.
Lähipiirissäsi Munchausen by proxy -äitejä?
22.06.2014 |
Ajattelin tuon Lacey Spears -ketjun yhteydessä, että tunteekohan kukaan ihmistä, jolla on ollut tai epäilee olevan ko. syndrooma?
Kommentit (57)
Tunnen yhden joka kehitti lapselleen syömishäiriön saadakseen sillä huomiota itselleen. Asiaa on selvitelty viranomaisten toimesta. Lapsen tällainen pahoinpitely alkoi vastasyntyneenä mahdollisesti jo raskausaikana. Länsimaissaa ei synnyt kitukasvuisia, nälkäkuoleman partaalla olevia lapsia, paitsi hänelle... Tämä "syömishäiriöinen" oli jo käynyt koulua muutamia vuosia, kun katseet alkoivat kiinnittyä äitiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, miten kukaan voi nauttia lääkärissä juoksemisessa lapsen kanssa ! Kun esikoinen oli 1-5 v istuimme pari kertaa kuussa päivystyksessä , ensin ennen astmadiagnoosia kun ei tiedetty mikä tytön on ja myöhemmin diagnoosin jälkeen joka pikku nuhan yhteydessä, kun ventolinesta huolimatta hengitys meni lukkoon. Välillä en edes soittanut ennalta, vaan juoksin lapsi sylissä sairaalaan että tehkää jotain.
Hirveää aikaa . Itku kurkussa päivittelin Facebookiin että taas Sonjan kanssa päivystyksessä, en jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavapiirissä yksi äiti. Lapsella on nyt kahdeksan vuoden ikään mennessä epäilty kaikkia mahdollisia yliherkkyyksiä ja allergioita (aina tavatessa joku uusi ruoka- aine on pahasta ja se on sitten karsittu pois). Missään testeissähän nämä ei tietystikkään näy. Lisäksi mittaavat lämmön jokailta (sic jo sinänsä), normi touhulämpökin lapsella on sitten kuumetta ja johtaa petiin.. puheiden perusteella on päivystyksessä ravattu milloin mitäkin vakavaa vammaa epäillen, joka olisi jostain pienestä muksahduksesta aiheutunut. Lapsi on sitten varulti mm röntgenkuvattu ja pahimmillaan ambulanssia soitettu hätiin. Pahinta tässä on, että tällä naisella itsellään on terveysalan koulutus, joten tällaisen maallikon puhuu pökerryksiin hetkessä ja TK lääkärit ei tietty mistään mitään tiedä. Kaikki puheet tuntuvatkin aina pyörivän sairauksien tai niiden epäilyn piirissä. Lastensuojeluilmoitusta yhden ”sairastapauksen” yhteydessä harkitsin vakavissani ja sellaisen varmaan teen, jos vielä jotain kuulen. Aina miettii millaisen minäkuvan tällainen ihminen lapselle aiheuttaa, kun tämänpitää koko ajan tarkkailla syömisiään ja lämpötilojaan ja onko joku oire päällä.
No tuohan ei kuitenkaan ole munchausenia koska ei aiheuta lapselleen sairautta tai vammoja, on vain totaalisen ylihysteerinen ja varmaan huomionhakuinen.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten kukaan voi nauttia lääkärissä juoksemisessa lapsen kanssa ! Kun esikoinen oli 1-5 v istuimme pari kertaa kuussa päivystyksessä , ensin ennen astmadiagnoosia kun ei tiedetty mikä tytön on ja myöhemmin diagnoosin jälkeen joka pikku nuhan yhteydessä, kun ventolinesta huolimatta hengitys meni lukkoon. Välillä en edes soittanut ennalta, vaan juoksin lapsi sylissä sairaalaan että tehkää jotain.
Hirveää aikaa . Itku kurkussa päivittelin Facebookiin että taas Sonjan kanssa päivystyksessä, en jaksa.
Ei normaali vanhempi nautikaan kipeän lapsen hoitamisesta tai lääkärissä käyttämisestä. Voimia sinulle, tyttäresi tilanne varmasti helpottuu kun kasvaa! :) T. asmaatikko lapsesta asti.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten kukaan voi nauttia lääkärissä juoksemisessa lapsen kanssa ! Kun esikoinen oli 1-5 v istuimme pari kertaa kuussa päivystyksessä , ensin ennen astmadiagnoosia kun ei tiedetty mikä tytön on ja myöhemmin diagnoosin jälkeen joka pikku nuhan yhteydessä, kun ventolinesta huolimatta hengitys meni lukkoon. Välillä en edes soittanut ennalta, vaan juoksin lapsi sylissä sairaalaan että tehkää jotain.
Hirveää aikaa . Itku kurkussa päivittelin Facebookiin että taas Sonjan kanssa päivystyksessä, en jaksa.
Mitä varten sinne Facebookiin pitää kirjoitella lapsen lääkärikäynneistä? Sehän juuri on sitä huomionhakua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä alkaa heräämään pelonsekainen aavistus että puolison ex, eli lapsen äiti saattaisi kärsiä tästä jollakin tasolla.
Koitetaan lähteä asiaa selvittämään ja ajamaan läpi ja voin kertoa että on todellakin vaikeaa koittaa saada sairaaloiden ja sosiaalitoimistojen henkilökunta uskomaan ja käsittämään että äiti a) valehtelee lapsensa oireista tai b) lapsi todella oireilee äitinsä luona mutta ei isänsä.
Äiti on juoksuttanut ahkerasti poikaa lääkäreissä joissa lopulta todettiin masennus ja monta muuta "pikku" juttua joihin aloitettu lääkitykset. Lapsi itse ei tiedä miksi syö lääkkeitä, viimeksi sanoi ettei tahdo syödä mutta äiti sanoo että pitää. Me saatiin tietää koko asian kirjo vasta kun tilattiin kaikki paperit joka ikiseltä taholta. Mielenkiintoista on että papereita ei meille koskaan toimitettu ilman pyyntöä eikä tilasta kerrottu vaikka on yhteishuoltajuus.
Turha varmaan mainita edes että kaiken tän huolen keskellä meneillä on nykyään myös huoltajuus- sekä tapaamiskiistat. Ex kielsi lapsen tulon meille kun kuuli että olen raskaana ja lapsi saa pikkusisaruksen. Meitä on ihan liian moneen junaan, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini naapurissa asuva rouva jäi kotiin hoitamaan kuopistaan jolla on jotain ongelmia. Liioittelee niitä ja reilusti. Oli pöytäristynyt kun lapsi joutui eskariin ja kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten kukaan voi nauttia lääkärissä juoksemisessa lapsen kanssa ! Kun esikoinen oli 1-5 v istuimme pari kertaa kuussa päivystyksessä , ensin ennen astmadiagnoosia kun ei tiedetty mikä tytön on ja myöhemmin diagnoosin jälkeen joka pikku nuhan yhteydessä, kun ventolinesta huolimatta hengitys meni lukkoon. Välillä en edes soittanut ennalta, vaan juoksin lapsi sylissä sairaalaan että tehkää jotain.
Hirveää aikaa . Itku kurkussa päivittelin Facebookiin että taas Sonjan kanssa päivystyksessä, en jaksa.
Mitä varten sinne Facebookiin pitää kirjoitella lapsen lääkärikäynneistä? Sehän juuri on sitä huomionhakua.
Kyllä minäkin kirjoittaisin samaan tapaan kuin vaikka " Sain sitten sadekuuron lenkillä niskaan ja olen kuin uitettu koira " tai " Ihanaa, ollaan sitten joulu flunssassa !" Minusta tuo on asioiden jakamista, ei huomioh""mista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten kukaan voi nauttia lääkärissä juoksemisessa lapsen kanssa ! Kun esikoinen oli 1-5 v istuimme pari kertaa kuussa päivystyksessä , ensin ennen astmadiagnoosia kun ei tiedetty mikä tytön on ja myöhemmin diagnoosin jälkeen joka pikku nuhan yhteydessä, kun ventolinesta huolimatta hengitys meni lukkoon. Välillä en edes soittanut ennalta, vaan juoksin lapsi sylissä sairaalaan että tehkää jotain.
Hirveää aikaa . Itku kurkussa päivittelin Facebookiin että taas Sonjan kanssa päivystyksessä, en jaksa.
Mitä varten sinne Facebookiin pitää kirjoitella lapsen lääkärikäynneistä? Sehän juuri on sitä huomionhakua.
Samaan tapaan kuin olin livenä, kasvotusten purkanut huolta jaoin Facebookissa tuntemuksiani. Se helpotti oloani ja häivytti yksinäisyyden tunnetta hiljaisessa odotushuoneessa, kun vaikeasti hengittävä lapsi makasi sylissäni tai oli nukahtanut lisähapessa osaston sänkyyn. "Voi itku, taas täällä !"
Tiedän joitakin ylihuolehtivia äitejä mutt ei ehkä ihan Munchausen by proxyyn asti yllä, sen sijaan tiedän yhden tyypin joka on oman terveydentilansa (tai siis sairauksien) suhteen äärettömän huomionhakuinen. Nähdäkseni keksii itselleen aina vain uusia ja erilaisia subjektiiivisia oireita jotka eivät ole todennettavissa tutkimuksissa. On käynyt useissa invasiivissa tutkimuksissa liittyen eri sairauksiin mutta niissä ei koskaan oireita selittävää löydy. Ja kun yhdestä oireista ei saa nyhdettyä sairauslomaa, keksitään uusi. Kahvipöytäkeskustelut tämän henkilön läsnäollessa koskevat vain hänen terveydentilaansa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kukaan päivittää lasten sairauksia ja lääkärikäyntejä muutenkaan someen? Jotain yksityisyyttä nyt lapsellekin.
Olen tällaisen äidin aikuinen lapsi. Lääkärit eivät löytäneet minusta lapsena äitini diagnosoimia sairauksia, mutta äitini kertoi niistä silti totuutena ympäriinsä.
Äitini jatkoi samaa tautien keksimistä omien lasteni kohdalla. Rajoitin äitini ja lasteni kanssakäymistä tästä syystä. Lapseni eivät tiedä mummon heille keksimistä diagnooseista.
Kun minä tai lapseni olemme olleet oikeasti sairaita niin äitini ei kykene osoittamaan mitään myötätuntoa. Hän myös on sitä mieltä, että olen itse syypää sairastumiseen ( esim. Flunssa, vatsatauti, allergia). Allergialääkkeet ovat myrkkyä eikä niitä saisi syödä jne.
Hänellä itsellään on lukuisia oireyhtymiä, joita hän on käynyt lääkäreillä tutkituttamassa 50 vuotta - eivät ole selvinneet eikä syytä löytynyt. Hän on aika klassinen munchausen ja munchausen by proxy tapaus.
Itselleen voi kukin tehdä mitä haluaa, mutta lapsilleen ei.
En toivoisi kenenkään joutuvan moisen uhriksi.
Elän normaalia elämää omien jo aikuisten lasteni kanssa, mutta tumman ja ruman varjon tämä jätti lapsuuteeni. En ymmärrä ihmistä, joka ei iloitse terveestä lapsesta.
Tätä taustaa vasten suhtaudun aika varauksella ihmisiin, jotka sepittävät tarinoita. En mene mukaan näihin harhoihin, saatan esim. ystävällisesti sanoa, että nyt murehdit liikaa tai että emme ole nyt tuossa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On eräs töissä, joka on joka viikko pois töistä milloin minkäkin vaivan takia. On ollut kystia, reumaa, milloin käsi tai jalka turvonnut, lasta lyöty koulussa, lapsi pissannut verta, jopa abortti kun kierukasta oli tullut raskaaksi. Ihan käsittämättömiä juttuja. Alkuun oltiin hyviä ystäviä, ennen kuin alkanut epäilyt heräämään. Monta tapaamistakin perunut, kun voivoi taas hän tai lapset ovat kipeitä. Lähettelee kuvia, joissa lapsi on ottamassa astmalääkettä, itse on jossain sairaalan letkuissa tai just joku jalka turvonnut. Ja tämä siis ihan joka viikkoista, että ei varmasti joka viikko lapsi ole kipeä.
Eräs tuttu, ainakin jollain tavalla. Useampi lapsi ja jokaisella joku diagnoosi, vähintään ADHD. Vaikka varsin normaaleja lapsia ovat, jossain vaiheessa olin heidän kanssaan, siis hoidin näitä lapsia välillä. Yksi lapsista oli jossain vaiheessa oikeasti sairas vähän pahemmin ja sen varjolla toki meni vuosia. Vaikka lapsi oli jo parantunut. Ymmärrän toki että jää huoli siitä lapsesta, mutta tuntui että ei anna tuon lapsen olla terve ja tavallinen.
Lapsuuden kaveri valehteli että kummipojallani olisi muka sydänvika. Eipä ollut kun kysyin uudelleen ja uudelleen asiasta. Täyttä puppua! Valitteli aina omia asioitaan vaikka kaikki oli ihan hyvin. Keksi ja oletteli päästään myös minusta asioita ja soitteli niitä juoruillen. Oli jo lapsena vähän vajaa, joten jollain piti päteä.
Ystäväni käytti aikoinaan kolmea lastaan jatkuvasti lääkärissä, ajattelin että hän oli yksinäinen ja halusi jotain tekemistä "huomiota", juttuseuraa. Sekä jatkuvasti kertoi sisarustensa sairauksista joita ei ehkä ollutkaan.
Näin jälkikäteen ajatellen hänellä varmaan oli tämä tauti.