IL: Ihminen on onnettomin 44 vuotiaana. No NÄIN ON!!
ihmekös minuakin masentaa, nythän tuo on oikein tutkittu!
Kommentit (29)
Kukaan ei välty keski-iän masennukselta.
Jos elämä tuntuu raskaalta, vika ei välttämättä ole työssä, lapsissa, puolisossa tai rahatilanteesta, kahdelle miljoonalle ihmiselle 80:ssä eri maassa tehty tutkimus paljastaa.
Brittiläiset ja amerikkalaiset tutkijat analysoivat aineistoa yli 35 vuoden ajalta mitatakseen masennusta, ahdistusta, henkistä hyvinvointia, onnellisuutta ja tyytyväisyyttä.
Tutkimuksen mukaan sekä miehet että naiset ovat päälle nelikymppisinä todennäköisimmin masentuneita ja tyytymättömiä kuin muissa ikävaiheissa.
Keski-ikä näyttääkin tutkijoiden mukaan U:n muotoisen käyrän alimmalta kohdalta, ja ihmiset ovat nuorempina ja vanhempina onnellisempia kuin päälle nelikymppisinä. Masennuksen todennäköisyys näyttäisi olevan suurimmillaan 44 vuoden iässä.
Odotukset realistisiksi
- Kysymys on keski-iästä sinänsä, brittiläisen Warwickin yliopiston tutkija Andrew Oswald totesi USA Today -lehdelle.
- Kyseessä on keski-iän matalasuhdanne, joka ei kehity yhtenä vuonna ja mene ohitse seuraavana.
Oswaldilla ei ole ilmiöön yksinkertaista selitystä.
- Paras arvaukseni on, että ihmiset viimein oppivat luopumaan mahdottomista unelmistaan. He saavat odotuksensa tasolle, joka on mahdollinen saavuttaa, hän arvioi.
Vaikuttaa kaikkiin
Oswaldin ja toisen taloustutkijan David Blanchflowerin tekemä, seuraavassa Social Science & Medicine - lehdessä julkaistava tutkimus löysi samanlaisen U-käyrän peräti 72:ssa 80:stä tutkitusta maasta. Vähemmän kehittyneissä maissa käyrä ei näyttänyt yhtä selvältä kuin korkeamman elintason maissa.
Oswald painotti kuitenkin brittiläiselle Daily Mail -lehdelle, että keski-iän masennusta esiintyy kaikenlaisilla ihmisillä.
- Jotkut kärsivät siitä muita enemmän, mutta aineistomme mukaan sen keskimääräinen vaikutus on merkittävä. Se vaikuttaa miehiin ja naisiin, sinkkuihin ja naimisissa oleviin, rikkaisiin ja köyhiin, lapsettomiin ja niihin, joilla on lapsia.
Lohduttava tulevaisuus
Tutkijalla on kuitenkin keski-iän masennukseen vaipuneille lohdutuksen sana:
- Useimmat ihmiset pääsevät masennuksesta täytettyään 50 vuotta. Rohkaisevaa on, että seitsemänkymppisenä - jos vain on fyysisesti kunnossa - ihmiset ovat keskimäärin yhtä onnellisia ja mieleltään terveitä kuin parikymppisinä.
Oswald jatkoi:
- Ehkä sen tunnistaminen, että tällaiset tunteet ovat keski-iässä täysin normaaleja, auttaa ihmisiä selviytymään kyseisestä ikävaiheesta paremmin.
mutta yllättävää todellakin, että noin on. Luulis keski-ikäisten jo osaavan nauttia elämästä
Ja jo muutaman vuoden olen ollut alamaissa. Voi apua, vieläkö tämä tästä pahenee :(
Toisaalta, tähän mennessä olen jo joutunut luopumaan kaikista unelmistani, vaikka ne ovatkin olleet ihan tavallisia, että tämä luopumistyö on jo tehty.
mulla ainakin oli teini-ikä niin onnetonta aikaa ettei sen pahemmaksi voi mennä.
En usko neljänkympin masikseen.
Voin myöntää että olin silloin väsyneimmilläni (paluu töihin hoitovapaalta, villit yökissat ja alle parivuotias ipana) mutta ehdottomasti onnellisinta aikaa muuten. Eikä ole siitä 4 vuodessa ainakaan huonontunut:D
koko ajan. Näin on ollut jo useamman vuoden. Olo on kun parikymppisenä.
elämässäni (ulkonäköä ja kuntoa, tiettyjä suoruuden vereslihalla olon tunne-elämyksiä) niin silti: ihan kauhea kammoskenaario se, että 70v:NÄ OLISI YHTÄ ONNELLINEN KUIN 20V:NÄ!. Minä kiitos valitsen tämän keski-iän onnen, 20v:nä oli kaikki ulkonäkökompleksitä ja mikä mä oikein olen angstiti ja mitä muut musta ajattelee ja haluun olla hyvä jnejne ja nythän kaikki on pulkassa kun tajuaa että riittää että mä ole mä ja yritän parhaani, silloin kun jaksan.
En vaihtaisi tätä olotilaa ja ikää.
Naiset joutuu käymään useimmiten läpi monet asiat jo 20-30v:nä, silloin kun lapset tulee. Se kaikkivoipuuden illuusio katoaa jo silloin. Osalta miheistäkin, mutta miesten on helpompi jatkaa höyryveturina kunnes vanheneminen alkaa tuntua just matkalla 50v.ksi.
Taas oli juttu muten ihminen on onnettomimmillaan 42-vuotiaana. Joskus se on 44-, joskus 47-vuotiaana. Riippuu maastakin. En ihmettele yhtään. Ihminen joutuu luopumaan haaveistaan, oma ja puolison ulkonäkö alkaa repsottaa lapsiperhearjen, treeneihin kuskaamisen, työmuurahaisena ahertamisen ja juuri kyllästyneisyyden vuoksi. Usein tässä iässä naiset leikkaavat hiuksensa lyhyiksi ja tukahduttavat mieheltään seksihalut muutenkin. Sitten onkin jo vaihdevuosien aika. Teinit valvovat yökaudet eikä vanhemmille jää omaa aikaa. Nelikymppisyys,-tieteellisesti todistetusti ihmisen paskinta aikaa.
PS. Aivan turha mammojen tulla naisen solipsismilla kertomaan että kyllä minä nelikymppisenä ainakin olen onnellinen. Nyt ei ole kyse juuri teistä. Vaan laajoista kyselytutkimuksista. Makrodatasta, joka osoittaa keski-iän onnettomuuden aallonpohjan osuvan jonnekin 42-47 ikävuoden tienoille.
"Nelikymppisyys -tieteellisesti todistetusti ihmisen paskinta aikaa."
Just näin, nostan tätä aihetta, koska olen nyt 42v ja jonkinlainen keski-iän kriisi tässä on menossa ja kaikki tuntuu niin lannistavalta.
Sen lisäksi että joutuu luopumaan unelmistaan ja elää ruuhkavuosia (oli sitten lapsia tai ei niin nelikymppinen elää myös hektisintä työelämän vaihetta) niin myös omat vanhemmat, jos ovat elossa, ikääntyvät. Tai kuten itselläni, olen jo menettänyt toisen vanhemman. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen ja luopuminen tuntuu raskaalta.
Elämä tuntuu jatkuvalta vastoinkäymiseltä ja siltä, että kaikki elämänilo on kadonnut johonkin.
Tavallaan kai lohduttavaa, että en selvästikään ole tämän olon kanssa yksin. Kerran se on ihan tieteellisesti tutkittu, että tämä on paskamainen ikävaihe.
Ei pidä paikkaansa! Mä aloitin huvipuistotyöt sinä kesänä, ku täytin 44! 🤩
Mä olen nyt 42v ja kauhistuttaa jos parin vuoden päästä on joku onnettomin olo ever. Nytkin kipuilen ihan riittävästi kaikesta...