Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Että ihmiset osaavatkin olla kuvottavan välinpitämättömiä! Inhottaa oikein!

26.01.2008 |


Meillä oli tänään taas vähän dramaattisempi päivä, kun poikamme kaveri satutti itsensä heidän ollessaan kaupungilla. Ihmisiä oli ympärillä vaikka kuinka, mutta kukaan ei kuulemma edes kysynyt, olisivatko pojat tarvinneet apua. Kummallakaan ei ollut toimivaa puhelinta mukana ja itsensä satuttaneen äiti ei ollut kotona, eikä tavoitettavissakaan, joten päätyivät lopulta meille yli tunnin kuluttua vamman syntymisestä. Vamma oli sellainen, että sokeakin sen huomaa ja vaati lääkärinhoitoa (mieheni on nyt pojan kanssa vielä päivystyksessä.) Itseasiassa vielä sellainen, että näyttää pahemmalta kuin toivon mukaan on. Ensimmäinen, joka kysyi pojilta, tarvisivatko apua, oli lumitöitään tehnyt naapuri meidän kadulta. Hän sitten sentään varmisti senkin, että meillä ollaan kotona.



Vamma oli sellainen, että ambulanssinkaan soittaminen kaverin kanssa liikkeelle olevalle 13-kesäiselle ei olisi ollut liioittelua ja vähintäänkin olisi olettanut jonkun pystähtyvän varmistamaan, että ovat saaneet yhteyden kotiin ja joku on tulossa autolla hakemaan ja viemään lääkäriin. Mutta ilmeisesti enää ei tarvitse välittää pulassa olevista lapsistakaan, vaan voi rauhassa jatkaa shoppailukierrostaan edes kysymättä, mahtaisiko avulle olla tarvetta, oli toinen kuinka verissä päin tahansa.

Kommentit (75)

Vierailija
41/75 |
28.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pelästynyt lapsi ei aina osaa toimia oikein. Lisäksi kukaan niistä, jotka eivät pysähtyneet kysymään, tarvivatko pojat apua ei varmaankaan voinnut tietää, että kyseiset pojat eivät esimerkiksi olleet erityislapsia, jotka eivät jo sen vuoksi olisi osanneet pyytää apua. Ja kun kyse ilmeisesti oli päävammasta, niin aivotärähdyksen jälkeen on aivan tavallista, että ei toimita järkevästi. Tässä on sama, kuin siinä maassa makaavassa ihmisessä. Sinä et oikeasti voi tietää, onko se sammunut vai insuliinishokissa ainakaan ilman, että oikeasti pysähdyt ja otat selvää.

Vierailija:

Tuossa on voineet muut olettaa että asuvat siinä lähellä ja saavat avun kotoaan.

Jos suutaan ei saa auki sanoakseen että soittakaa ambulanssi niin vika löytyy kyllä omien korvien välistä.

A) Fletch sinun poikasi olisi kuulunut ensisijaisesti pyytää apua.

B) Verillä olevan kaverin olisi pitänyt pyytää ohikulkijoilta apua koska seuralainen oli niin tyhmä ettei sitä tehnyt.

Miksi tätä poikien omaa vastuuta ei kukaan ole ottanut esiin.

Jos minä olen pulassa niin pyydän apua ja suosittelen että opetat sen jälkikasvullesi niin minäkin olen tehnyt omilleni.

Vierailija
42/75 |
28.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:

Tuossa on voineet muut olettaa että asuvat siinä lähellä ja saavat avun kotoaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/75 |
26.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

paikalle oli juuri pysähtynyt kaksi vanhempaa rouvaa, heillä ei ollut puhelimia, katselivat epätietoisina miestä. mulla puhelin oli ja soitin hätänumeroon, paikalle luvattiin partio.



siinä odotellessa katseltiin tarkemmin miestä (mummot eivät uskaltaneet kovin lähelle, mulla oli lapsi kantoliinassa, en arvannut kumarrella tuntemattoman körilään puoleen sinne loskaan. rupesin kuitenkin katsomaan että ukko näyttää siltä että on lähtenyt aamulla kotoa, oli siistit vaatteet (mitä nyt yltä päältä märät ja loskaiset), siistit kengät, asiallinen tukka jne. ja DIABETESRANNEKE RANTEESSA.



soitin uudestaan hätäkeskukseen, partion tilalle luvattiin ambulanssi, joka tulikin n. vartissa.



mies saattoi olla humalassa, saattoi olla tulossa viereisestä baarista, mistäs minä tiedän. joka tapauksessa baarin edusta on huono paikka diabeetikon tuupertua kadulle. kesäaikaan tuskin kukaan olisi puuttunut asiaan.

Vierailija
44/75 |
26.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja annan apua. Ainakin aina, jos ei ole oma turvallisuus vaarassa, eikä sellaista tilannetta ole vielä tullut, että niin olisin kokenut. Ja silloin soittaisin apua.



Mutta uskomatonta huomata kuinka on yleensä se ainoa tai ainakin ensimmäinen joka reagoi. Aina kun mietin pitäisikö tehdä jotain vai ei, teen jotain. Siitä kysymisestä/soittamisesta/tilanteen seuraamisesta tuskin on koskaan haittaa.



Kerran näin porukan noin 8-vuotiaita poikia jotka näyttivät tappelevan ja yhden päällä. Tein u-käännöksen ja kävin katsomassa tilanteen ja kysymässä pojilta, että kaikki on kunnossa. Totesin, että se ei maksa mitään, että sen teen, mutta jos pojat ovatkin päättäneet oikeasti rökittää kaverin, niin kyllä jonkun pitää puuttua. Onneksi tällä kertaa oli kyse vain ihan leikistä. Alimmaisena ollut kaverikin oli ehtinyt ennen paikalle pääsyäni nousemaan ylös ja virnisteli tyytyväisenä. Mutta tekisin saman yhä toiste.

Vierailija
45/75 |
28.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset


Joten en nyt tässä tapauksessa kyllä syyllistäisi yksistään muita ihmisiä vaan pojissakin oli vikaa kun eivät pyytäneet apua.



Vierailija
46/75 |
28.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:

Joten en nyt tässä tapauksessa kyllä syyllistäisi yksistään muita ihmisiä vaan pojissakin oli vikaa kun eivät pyytäneet apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se kun on tarkoitettu vain hätätapauksia varten. Juuri julkaistiin selvitys, jonka mukaan suuri osa 112-numeroon soitetuista puheluista kuuluisi jonnekin muualle. Ja siitä syystä myös osa todellisessa hengenvaarassa olevista ihmisistä joutuu odottelemaan varatuilla linjoilla.



Ja totta kai jokaisen kuuluisi pysähtyä auttamaan mutta eiköhän tuossa edellisissä viesteissä jo ole tullut ilmi miksei pysähdytä. Ja mitä tulee juoppojen korjaamiseen pois näkyvistä, niin se on aika lailla turhaa puuhaa. Poliisit voivat viedä heidät jonnekin muualle mutta hetken kuluttua se sama juoppo on taas liikenteessä. Poliiseilla on oikeasti tärkeämpääkin tekemistä kuin siirrellä ihmisä paikasta toiseen.

Vierailija
48/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua vituttaa ihan hulluna kun aikuiset ihmiset eivät sen vertaa vaivaudu, että esim. huvipuistossa eksynyttä lasta viitsisivät lohduttaa ja auttaa löytämään perheensä.



Sitten tosta hätäkeskuksesta: on ihan totta, että palvelu sieltä suunnalta on nykyään niin PASKAA että oksat pois.



Soitin viimeksi syksyllä 112:n kun näin törkeän pahoinpitelyn Hakaniemessä. Kyseessä oli kaksi nistiä, joista nainen potki maassa makaavaa miestä, hakkasi tämän päätä asfalttiin, ja lopulta hyppi tämän miehen pään päällä. Molemmat todella aggressiivisen oloisia ja sekavia, kauhea meteli, joten en mennyt lähemmäs, mutta yritin soittaa apua. No se nainen lähti siitä haneen, ja kun lopulta hätäkeskuksesta vastattiin, niin siellä oltiin vaan, että mene nyt katsomaan, TARVITSEEKO SE PAHOINPIDELTY AMBULANSSIA!!!



SIis millä ihmeellä mun olisi tarkoitus selvittää tarvitseeko jo muutenkin sekava ihminen jonka päätä on hakattu asfalttiin ambulanssia... TOTTA KAI TARVITSEE!! Sitten vaan lopettivat puhelun.



Onneksi siihen oli tullut useampiakin ihmisiä, ja siitä oli tehty muitakin ilmoituksia, ja kun poliisit tulivat, niin me jatkettiin matkaa.



mutta joo, toivon todella, että en tule tarvitsemaan kiireellistä apua koskaan : (

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä homma pitäisi hotiaa niin, että ne pilasoitot jäljitettäisiin ja siitä pilasoitosta tehtäisiin todella vakava rikos. Kuten Tanskassa puhelinkopin rikkominen verrattiin kuolemantuottamukseen tms. eli sitä pidettiin todella vakavana rikoksena, koska jos koppi on rikottu, niin kenties hädässä oleva ihminen ei pysty soittamaan apua.



En olelnkaan ymmärrä miksei niitä pilasoittajia pistetä kuriin kunnon tehokampanjalla, kun se olisi nykytekniikalla ihan mahdollista. JO 80-luvulla mieheni oli soittanut kavereiden kanss ahätäkeskukseen pilarin, ja siellä vastaaja oli tiennyt mistä soitto tuli, ja sanonut sen suoraan junnuille... siihen loppui pilarit.





Vierailija
50/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin kamalaa paikkaa kuin Lahti ei tästä maasta löydy. Yhden kesän olin siellä töissä, ja mummot säikkyivät, kun avasin kaupan oven heille (eivät ymmärtäneet, että sivistyneillä alueilla se on vain alkeellista kohteliaisuutta) ja papat juoksivat karkuun, kun ojensin lattialle pudonneita hanskojaan. Näitä esimerkkejä olisi sieltä ahdistavasta takapajulasta pilvin pimein... Ilmankos kaikki tuntemani lahtelaiset ovat entisiä lahtelaisia... Eikös tuon tuppukylän entisen kaupunginjohtajan poikakin sanonut, että parasta siinä kaupungissa on ohitustie.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Ja mitä tulee juoppojen korjaamiseen pois näkyvistä, niin se on aika lailla turhaa puuhaa. Poliisit voivat viedä heidät jonnekin muualle mutta hetken kuluttua se sama juoppo on taas liikenteessä. Poliiseilla on oikeasti tärkeämpääkin tekemistä kuin siirrellä ihmisä paikasta toiseen.

Jos joku makaa maassa, mistä voin tietää onko hän " vain" humalassa vai sairaskohtaus? Niitä kun ei usein erota toisistaan. Ja lisäksi humalaisella tai peräti sillä epäsiistillä juopollakin voi olla sairaskohtaus. Ja toisekseen Suomi on niin kylmä maa, että jos joku makaa maassa sammuneena mutta terveenä ilman mitään hätää, yön läpi maattuaan hänellä aika todennäköisesti on jo ongelma. Tai sitten ei enää täällä maan päällä ole enää koskaan ongelmia. Alkoholi varsinkin heikentää elimistön lämmönsäätelykykyä, joten viileänä kesäyönäkin voi paleltua kuoliaaksi.

Eräs tuttavani, ihan tavallinen perheenisä, oli ollut tulossa kotiin jostain illanvietosta pienessä huppelissa. Liukastui jäisellä tiellä ja löi päänsä. Onneksi ohi kulkeneet olivat soittaneet apua, eivätkä miettineet, etteivät ketään humalaisen asioihin ala puuttumaan. Selvisi kylmettymistä vielä melko pienellä. Muuten ei olisi lapsilla ollut enää isää aamulla.

Vierailija
52/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siististi pukeutunut herrasmies sai siinä tunnin tuskissaan istuskella ja anoa apua, ennen kuin joku tuttu tuli paikalle, ja hälytti apua.



Että siinä mielessä hyvä juttu, että on pienempi paikkakunta - suurempi todennäköisyys, että joku ohikulkijoista on tuttu..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuopiosta ja Oulusta. Molemmissa tapauksissa olisi olettanut jonkun soittavan apua, mutta me Helsinkiläiset olimme sitten ainoita joita kiinnosti. Oulussa oli uudenvuodenaattona alle 15-v poika sammunut ja makasi maassa. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota poikaan joka rötkötti maassa, vaan ihmiset kiersivät kaverin jatkaen matkaa. Sitten kun me pysähdyimme tarkastelemaan tilannetta, tokaisi joku kärppäpipo, että se on ihan päissään. Niin, silloinhan lasta ei tarvitse auttaa. Siinä sitten kyselemään ihmisiltä kadunnimiä ja kaupunginosia, kun piti ambulanssia tilata.



Kuopiossa joku alkoholisoitunut mies kaatui liukuportaissa ja löi päänsä. Tuli paha vekki, joka piti ehdottomasti tikata. Mies menetti hetkeksi tajuntansakin. Kun sitten pysähdyin siihen vierelle ja pyysin jotakuta soittamaan apua, oli vastaus: Vartijat hoitaa sen helvettiin.



Kyllä minua kylmää helsinkiläistä on aina opetettu välittämään lähimäisestä, olipa hän raitis tai humalainen! Ja mitenkäs se tutkimus tässä joku aika sitten hesarissa menikään, että murto-osa helsingissä liikkuvista on syntynyt helsingissä. . .

Vierailija
54/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ihminen on ihan tajuissaan, mutta kaipiaisi vaikka liikkumiseen apua, miksi ei sitä apua voi pyytää? Lapset eivät tietenkään osaa apua samalla tavalla pyytää vierialita, mutta minä ainakin oletan, että aikuinen osaa avata suunsa, jos toivoo apua.

Apuahan voi tarjota vaikka sitä ei pyydetä, sitä en kritisoi, mutta miksi avun tarvitsija laskee ohi kulkijoita katkerana, sen sijaan että huikkaisi apuun? Kuullostaa vähän marttyrimenolta.

Vierailija:


ja nivelsiteet meni. Mies oli odottamassa parkkipaikalla joten kännykkäkin oli autossa. Ihan sain omin avuin hinata itseni tuskissani parkkipaikalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ihminen on ihan tajuissaan, mutta kaipiaisi vaikka liikkumiseen apua, miksi ei sitä apua voi pyytää? Lapset eivät tietenkään osaa apua samalla tavalla pyytää vierialita, mutta minä ainakin oletan, että aikuinen osaa avata suunsa, jos toivoo apua.

Apuahan voi tarjota vaikka sitä ei pyydetä, sitä en kritisoi, mutta miksi avun tarvitsija laskee ohi kulkijoita katkerana, sen sijaan että huikkaisi apuun? Kuullostaa vähän marttyrimenolta.

Vierailija:


ja nivelsiteet meni. Mies oli odottamassa parkkipaikalla joten kännykkäkin oli autossa. Ihan sain omin avuin hinata itseni tuskissani parkkipaikalle.

Vierailija
56/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset


Kolmisen viikkoa sitten kävelin vauvan kanssa lenkillä

kun näin kolmen pojan huitovan toisaan kepeillä, leikkiä.



Ajattelin ensin että sanon että on sen verran vaarallisen

näköistä että kohta sattuu mutta jätin sanomatta. No, menin

kadun toiselle puolelle ja kuului kaamea huuto. Yhtä poikaa

osui naamaan ja veri vaan roiskui.



Tien toisella puolella oli mies joka näki koko tilanteen,

odotteli bussia bussipysäkillä. Ei tehnyt elettäkään.

Pojat olivat paniikissa. Yksi makasi maassa , osuman

saannut ja kaksi muuta ei osannut tehdä mitään. Eikä

bussipysäkin mieskään.



Minä menin poikien luokse, jätin vauvan bussipysäkin

miehlle. Katsoin pojan vammat ja onneksi ei ollut mitään

pahempaa. Pyysin soittamaan aikuiselle ja pyysin poikia

menemään kotiin ja kertomaan tapahtuneesta. Onneksi

selvittiin säikähdyksellä.



Bussipysäkin mieheltä kysyin että näitkö mitä tapahtui?

JUU. Miksi et tehnyt mitään... ei muuta kuin epämääräistä

muminaa, huoh...



Ei kyllä tullut mieleenkään vaan jatkaa matkaa.... =(

Vierailija
57/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

että jos on kysymys jo aikuisesta ihmisestä, joka on tajuissaan tms. niin osaa pyytää apua jos tarvitsee. Sama varmaan on monelle ollut mielessä nuortenkin kohdalla. Eli että jos nuorella on kaveri mukana ja ovat johonkin suuntaan menossa, eivätkä pyydä apua, saattaa hyvin olettaa että apua on jo soitettu. Miksi eivät pyytäneet? Olivatko niin hätääntyneitä tms?

Vierailija
58/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

porukka tarkistamassa, että hengittääkö..

Vierailija
59/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan tavallinen, keski-ikäinen mies. Oli tajuton, en tiedä oliko saanut sairaskohtauksen vai mitä. Ihmiset hyppivät hänen ylitseen ja muutamateini käveli päältä ja nauroi paskaisesti. Kun itse satuin paikalle niin kysyin näkemiltäni ihmisiltä että mitä on käynyt. Joku sanoi, että on se ollut jo jonkun aikaa tuossa.... Ja ei ilmeisesti kukaan ollut tehnyt elettäkään auttaakseen tai siirtääkseen miestä pois runnoutumasta.

Soitin itse heti vartijan numeroon, jonka löysin seinältä. Sieltä tuli joku nuori vartija joka sanoi " vittu taas tämmönen" . Sitten kuitenkin joutui soittamaan ambulanssin kun miehellä olikin iso verinaarmu päässä!

Ja tosiaan tää mies ei ollut yhtään juopon oloinen... Eli ihan kelle vaan voisi käydä näin ja ketään ei voisi vissiin vähempää kiinnostaa?

Surullista mutta totta!

Vierailija
60/75 |
27.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos saa yksin liikkua, pitää osata hakea apua.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan yhdeksän