Että ihmiset osaavatkin olla kuvottavan välinpitämättömiä! Inhottaa oikein!
Meillä oli tänään taas vähän dramaattisempi päivä, kun poikamme kaveri satutti itsensä heidän ollessaan kaupungilla. Ihmisiä oli ympärillä vaikka kuinka, mutta kukaan ei kuulemma edes kysynyt, olisivatko pojat tarvinneet apua. Kummallakaan ei ollut toimivaa puhelinta mukana ja itsensä satuttaneen äiti ei ollut kotona, eikä tavoitettavissakaan, joten päätyivät lopulta meille yli tunnin kuluttua vamman syntymisestä. Vamma oli sellainen, että sokeakin sen huomaa ja vaati lääkärinhoitoa (mieheni on nyt pojan kanssa vielä päivystyksessä.) Itseasiassa vielä sellainen, että näyttää pahemmalta kuin toivon mukaan on. Ensimmäinen, joka kysyi pojilta, tarvisivatko apua, oli lumitöitään tehnyt naapuri meidän kadulta. Hän sitten sentään varmisti senkin, että meillä ollaan kotona.
Vamma oli sellainen, että ambulanssinkaan soittaminen kaverin kanssa liikkeelle olevalle 13-kesäiselle ei olisi ollut liioittelua ja vähintäänkin olisi olettanut jonkun pystähtyvän varmistamaan, että ovat saaneet yhteyden kotiin ja joku on tulossa autolla hakemaan ja viemään lääkäriin. Mutta ilmeisesti enää ei tarvitse välittää pulassa olevista lapsistakaan, vaan voi rauhassa jatkaa shoppailukierrostaan edes kysymättä, mahtaisiko avulle olla tarvetta, oli toinen kuinka verissä päin tahansa.
Kommentit (75)
Kerran soitin eräälle vanhukselle ambulanssin ja olin melko hädissäni. Yksi ukko suuttui, kun ei päässyt ohitsemme kapealla käytävällä ja huusi minulle että " ootko sä joku ton mutsi vai" . Ihanaa empatiaa siltäkin ohikulkijalta. Ei voi käsittää.
tyyppiä kävimme mieheni kanssa tönimässä kun makasi jalkakäytävällä ja satuimme ajamaan ohi. Kännyimme takaisin ja tönimme miehen pystyyn, oli pultsari joka otti nokosia siinä hangessa. Katsoimme vielä hetken perään kun lähti siitä kävelemään (toivottavasti selvisi kotiinsa) ja läheiseltä taksiasemalta kuski ikkunasta seuraili myös tilannetta.
Olen useammankin kerran sattunut paikalle, kun joku vanhempi ihminen on tarvinnut apua. Kerran kuulin hänen jopa pyytävän apua, mutta hänelle vastattiin, että ei ole aikaa eikä tässä jaksa puhelinta kaivaa. Ihmiset ovat siis aivan järkyttävän välinpitämättömiä. Tuntuu että tämä nettiaika aiheuttaa sen, ettei edes keskivertoälykäs nuori aikuinen käsitä että heikompaa, sairasta, vanhusta tai lasta tulisi auttaa. Että he eivät siis kerta kaikkiaan ymmärrä.
Ei tätä viitsi edes ajatella, tulee niin paha mieli, ja kehityksen suunta on vaan vauhdilla alaspäin.
Minähän tuossa jokusen vuotta työskennellyt hätäkeskuksessa. Vastaan puheluihin joita tulee taukoamatta. Pakkohan siellä on virkailijan pyytää ihmistä käymään tarkistamassa hieman lähempää mikä on tilanne. Luuletteko te, että Helsingissä on ambulansseja lähettää ihan vaan sen perusteella, että jossain on tappelu? Siinä jää kuulkaa aika moni sydänkohtaus hoitamatta pienen snägäritappelun takia. Päivystäjillä on tietty kaavio jonka mukaan apua hälytetään paikalle. Siinä arvioidaan avun tarve ja kiireellisyysaste. Siitä on aika paha mennä poikkeamaan, tai todellinen avuntarve voi jäädä noteeraamatta. Ihmiset eivät välttämättä edes tiedä mihin sitä apua tarvitaan, ja olettavat että toisessa päässä heti vilkkuu kartalla valo mistä puhelu tulee. " Etkö sinä nyt vittu voi selvittää itse missä minä olen?" No en vittu voi! Sitten on niitä, joilla saldoraja on mennyt umpeen, ja 112 on ainoa numero johon voi soittaa ilmaiseksi.
Otetaanpa vaikka tällainen esimerkki:
Tulee soitto, että mies makaa maassa ja päästä tulee verta. Hän on tajuissaan ja pystyy nousemaan ylös. Vastaa kysymyksiin, eikä vaikuta sekavalta. Valittaa päänsärkyä. Kaavion mukaan sitten kehoitan häntä hakeutumaan lääkäriin omalla kyydillä. Soittaja siihen sitten tivaamaan, että otatko sinä nyt tästä täyden vastuun? Jos mies kuolee matkalla sairaalaan, se on sitten sinun vikasi. . .
Ei, minä en voi yhden puhelinkeskustelun perusteella ottaa kenenkään hengestä vastuuta. En voi myöskään lähettää mediheliä jokaiseen rintakipuun. Minä toimin niillä ohjeilla jotka meille on annettu. Minä myöskin työskentelen äärimäisen tiukille vedetyissä oloissa, joissa esim. työajat ovat aivan epäinhimillisiä. Olen lopen kyllästynyt humalaisten ihmisten ambulanssipyyntöihin, johtuen vain siitä, että ambulanssi on halvempi kuin taksi.
Toinen esimerkki:
Lemmikki on työntänyt päänsä lasipurkkiin, eikä saa sitä pois. Kun emäntä yritti ravistaa purkkia irti, eläin riuhtaisi itsensä irti, ja juoksi purkki päässä ulos. Nyt sitä on etsitty kolme tuntia, eikä löydy mistään. Mitä minun pitäisi tehdä? Lähettää paikalle poliiseja etsimään eläintä? Pistää vielä muutama paloauto ja ambulanssi perään? Nuo puhelut turhauttavat, koska tiedän linjalla odottavan jonkun todella apua tarvitsevan. Ja silloin kun on oikeasti hätä, tuntuu viiden minuutin odotus pitkältä. Se saattaa jopa maksaa ihmishengen.
En ole turhautunut tavallisten ihmisten soittoihin silloin, kun niissä on oikeasti joku tolkku. Tappelu on syy soittaa hätäkeskukseen, mutta silloin pitää tietää mitä sinne tarvitaan. Tarvitaanko ambulanssia, vai riittääkö poliisi? Ei pelkkä päähän potkiminen välttämättä tarvitse ambulanssia, jos uhri on tajuissaan jne. Avun saaminen paikalle nopeutuu jos soittaja tietää mitä oikeasti on tapahtunut. Emme voi ennaltaehkäisyksi lähettää ambulanssia joka nirhaumaan. Itse lähetän mielummin hälytysryhmän A mukaan varmuuden vuoksi, mutta kokeneemmat eivät näin toimi.
Minullakaan ei ole mitään lääkärin koulutusta, vaan olen poliisi. Näin en siis voi antaa tyhjentävää vastausta kaikkeen.
mutta sen kaveri? Tai nilkkansa nyrjäyttänyt äiti? Koko ajanhan äitinä joutuu pyytämään ohikulkijoilta apua, esim. vaunujen nostamiseen bussiin. Miksei sitten hätätilanteessa?
Enkä minä nyt niin hirveästi ihmettelisi, jos tuon ikäiset eivät yhtään osaisi pyytää apua. Ovat aika tottuneet siihen, että saavat tuntemattomilta vain negatiivista palautetta. Ihmiset kun teinipoikia eivät edes katso kohti tai jos katsovat, niin vihamielisesti ja loput kiertävät kaukaa. Lisäksi ei tietenkään voi olettaa kovin hyvää tilannearviota tuon ikäisiltä. Eivät he tiedä, minkälainen haava tarvitsee tikkejä, minkälainen ei ja milloin on aivotärähdys tullut ja milloin ei. Eikä niitä silti voi enää ihan neljän seinän sisällä koko aikaa pitää.
Pitää myös huomioida, että moni sairaskohtauksen saannut saattaa käyttäytyä kaikkea muuta kuin rationaalisesti. Ei se, että joku ei pyydä apua, tarkoita, että he eivät sitä tarvitsisi.
Vierailija:
mutta sen kaveri? Tai nilkkansa nyrjäyttänyt äiti? Koko ajanhan äitinä joutuu pyytämään ohikulkijoilta apua, esim. vaunujen nostamiseen bussiin. Miksei sitten hätätilanteessa?
jos aikuiset eivät anna soittaa apua loukkaantuneelle! Tai edes soita itse pyydettyyn numeroon, jos ei uskalla antaa kännykkäänsä vieraan käteen!
en oikeasti edes tajua millainen ihminen kulkee itsensä loukanneen tajuissaan olevan ihmisen ohitse, kysymättä tarvitseeko tämä apua. Jos joku on selkeästi satuttanut itsensä, niin miten voi edes käydä mielessä, että hän ei tarvitsisi apua? Ajattelevatko he, että okei, se nyt ryömii tuossa tiellä tai on verissään, mutta ei se varmasti mitään apua tarvitse jos ei pyydä just multa.
Ihmeellistä logiikkaa. Ihan kuin se veisi yli 15 sekuntia kysyä tarvitseeko joku apua.
t. 71
Tiedän tämän, mutta enpä koskaan ole päästänyt sokereita niin alas, joten en tiedä oikeasti millainen olisin.
Mutta voin kuvitella, että tuollainen henkilö voi olla pelottava, vaikka ihan oikeasti tarvitseekin apua!
Silti tuossa ap:n tapauksessa voin kuvitella, että tilanne on näyttänyt pahalta, mutta varmasti monet ohikulkijat ovat ajatelleet, että siinä ovat vain pojat tapelleet ja annetaan niiden selvittää välinsä. Itse olisin varmasti lainannut puhelintani.
Mä asun myös paikkakunnalla, jossa ollaan hyvin avuliaita ja autetaan, kun apua kaivataan.
mä olen jäänyt auton alle ja mihinkään ei silloin koskenut, vaikka auto ajoi jalkaterieni yli.. se oli aivan ihmeellistä
Ja eikö ap:n tapauksessa nyt kuitenkin ollut kyse vielä ihan selvistä lapsista eikä mistään rähinöivistä juopoista. Tosin teinipojat tuntuvat yleensäkin olevan tämän maailman pohjasakkaa ja heillä on vielä vähemmän arvoa kuin niillä pultsareilla.
Taisi olla pieni naarmu mutta Fletchillehän kaikki on suurta.
jotka pyörivät meidän lähikaupan luona, ovat sitä alinta pohjasakkaa. Syljeskelevät muiden päälle, kerjäävät rahaa ja ahdistelevat ihmisiä peliautomaattien luona. Ei päälle kymmenvuotiaiden paikka ole ulkona ' ' hengaamassa' ' , ihmettelenpä vaan millaiset vanhemmat näilläkin isänmaan toivoilla on.
Vierailija:
Ja eikö ap:n tapauksessa nyt kuitenkin ollut kyse vielä ihan selvistä lapsista eikä mistään rähinöivistä juopoista. Tosin teinipojat tuntuvat yleensäkin olevan tämän maailman pohjasakkaa ja heillä on vielä vähemmän arvoa kuin niillä pultsareilla.
vietin juuri pariviikkoisen Helsingissä ja huomasin jo siinä vaiheessa, miten tylyä ja nuivaa meno siellä on. Ihmisillä on niin hirveä kiire, että pois alta hitaammat. Itse olen näkövammainen ja oli yllättävää huomata, miten ihmiset suorastaan tulivat päälle jos ei kävellyt yhtä nopeasti kuin muut. Samoin ystäväni polvi oli kipeä ja hän joutui kävelemään hitaammin, niin heti joku tönäisi kumoon ohi mennessään. Ei kyllä kotikaupungissa ihan tällaista ole, vaikka ei tämä Lahtikaan pienimmästä päästä ole. Ahdistaisi asua Helsingissä.
jos on esim. shokissa tai pelästyneenä. Kun ihminen loukkaa itsensä, yleensä pelästyy pahoin, joka aiheuttaa adrenaliinin nousua. Joka poistaa kivun tunteen. Ja kipu vielä lisää tätä.
Jos olette joskus olleet esim. kolarissa tai sattuneet kolaripaikalle tms, on yleensä ihmisten ensimmäinen reaktio " ei mulla mitään hätää" . Vaikka ihminen valuisi verta eikä pääsisi kävelemään, hän saattaa olla täysin vakuuttunut, että on ihan kunnossa. Ei siis todellakaan osaisi pyytää apua. Ja shokissa tämä vaikutus vielä voimistuu. Tuossa tilanteessa ihminen ei kykene ajattelemaan kovin järkevästi.
Joten juuri silloin apuanne todennäköisesti tarvitaan kaikkein eniten, kun ihminen ei tajua sitä edes pyytää. (Kaikki vammathan eivät näy myöskään ulospäin, joten päänsä lyönyt tai maassa makaava kannattaa todellakin toimittaa hoitoon.)
Ja diabetestä sairastavat saattavat joutua sekavuustilaan, jossa ei todellakaan tajua pyytää apua.