Mikä tekee nuoresta äidistä huonomman?

kävi niin, että olin haaveillut vauvasta 17-vuotiaasta asti. Esikoiseni sain kuitenkin vasta 25-vuotiaana, onneksi. Hän ei nimittäin syntynytkään terveenä, ja elämä varsinkin alussa hänen kanssaan oli todella raskasta. En tiedä, miten olisin tuolloin 17-vuotiaana selvinnyt, kun asiat ei edennytkään käsikirjoituksen mukaan.

Itse myös näen liian usein lapsia työntämässä lasten vaunuja ja imettelen mihin tämä maailma on menossa.

ehkäpä halusinkin sanoa näille nuoruuden arvostelijoille että jokin mikä nuorella äidillä näyttää olevan huonosti, esim. työpaikan puute, voikin olla myös hyvä asia....

En tarkoittanut etteikö lapsia saa hoitoon laittaa, meinaan vain että eipähän minun tarvitse sitä miettiä menisinkö jo takasin töihin, siellä kun jo odotellaan, kun ei ole mihin mennä :)

odottavani perheen neljättä lasta ja vähintään neljä kysyi oliko vahinko!!

Talous oli kunnossa, asunto iso, ei alkoholia saunakaljaa enempää, ei mielenterveysongelmia, ei sairauksia, ei lastenhoitotarvetta jne..mutta

en ottanut itseeni, naureskelin vain:)

Ehkä siinä se ero nuoren ja vanhemman äidin välillä?

Siis mikä siinä iässä nimenomaan saa ihmiset puhumaan vastuuttomuudesta ja vahinkovauvoista??

Aloin odottamaan esikoistani ollessani 17v ja sain monta kommenttia "teiniäidistä" ja "vahingosta". ...

Eikös edellisissä sukupolvissa nimenomaan ollut ihan tavallista saada lapsia nuorena...tietääkseni synnyttäjien keski-ikä sen kun nousee.

Elämä on tietyllä tavalla kyllä helpompaa jos saa esim. opiskelut valmiiksi ennen lapsia ja/tai on työpaikka odottamassa. Toisaalta iäkkäämpänä lapsia saaneella voi olla aivan erilaiset paineet palata työelämään, koska monella on asuntolainaa yms. ja on totuttu tietynlaiseen elintasoon, joten esim. kotihoidontuelle jääminen voi olla aivan mahdotonta. Monet, huom en tarkoita kaikkia, teini-ikäiset ovat vielä aika kypsymättömiä psyykkisesti. Kyllähän se lapsi tietysti "pakottaakin" kasvamaan ja ottamaan vastuuta, mutta prosessi äidiksi voi olla hyvin vaikea jos ei ole vielä edes ihan varma millainen itse on ja identiteetti on hukassa, kuten monella nuorella on.



Tämäkin on näitä ikuisuuskysymyksiä, johon on tosi vaikea antaa mitään yleispätevää vastausta. Jokainen kun totuettaa äitiyttä omista lähtökohdistaan ja omien voimavarojensa puitteissa. Hyviä ja huonoja äitejä ja isiä on ihan kaiken ikäisissä vanhemmissa. Ikä pelkästään ei kenestäkään tee sen parempaa tai huonompaa.

..meillä ei ole läheskään aina paniikkia työpaikasta ja/tai opiskeluista. Edellinen sukupolvi elää maailmassa, jossa on PAKKO tehdä sitä ja tätä ja tota ja omistaa tuo, nuo ja ne...nuorilla on hyvin usein (kyllä, tässä yleistän) rennompi asenne elämään :). Meidän vauvalla on rytmiä pidetty pienestä asti, kahdesti päivässä ulkoillaan, ruoka on suositusten mukaista jne. MUTTA silti minua katsotaan kieroon, vieläkin. Ja olen kuitenkin 22, eli en ihan teini enää. :/ Minä en polta enkä juo, samaa voin sanoa miehestäni. Emme viihdy "yöelämässä", juttumme eivät koske samanikäisten sekoiluja. Tunnen äitejä, jotka iästään huolimatta (40+) uskovat olevansa ikinuoria niin käytöksen kuin ulkonäkönsä suhteen, miksei kukaan kyseenalaista heidän kykyään hoitaa lapsiaan??

Siis joku nuori ei ehkä ole valmis äidiksi, toinen on jo. Yleisesti ottaen ikä tuo aina elämänkomusta ja viisautta mutta voi tuoda myös ylimääräisiä rasitteita.

Kyse on siis yksilöistä, jokaisen ihmisen omasta elämäntilanteesta, miksi sitten tällä palstalla jatkuvasti heitetään asiaan kuulumattomia kommentteja pelkän iän perusteella tietämättä sen enempää kyseisestä ihmisestä?

Juurikaan kunnon perusteluja ei ole tullut sen puolesta miksi "teiniäiti" on pelkän iän perusteella tietynlainen. Ilmeisesti kyse on siis pelkästä ennakkoluulosta ja yritys ärsyttää....

Tosin omasta mielestäni 20v ei edelleenkään ole teini.

t.ap

se suomalaisten kansantauti...kateus.

Etsitään jokaisesta ihmisestä jotain, ihan mitä tahansa, nälvittävää. Itsetehostuksen tarve; "tunnen itseni paremmaksi kun haukun muita".

Elämä on niin moninaista ja monipuolista.

Arvostelua aiemmin on aiheuttanut se, että miten paljon itse koen kasvaneeni ikävuosina 15-25. Olisin varmasti pärjännyt äitinä 17-vuotiaana, mutten olisi ollut puoliakaan siitä mitä olen nyt.

Ihmiset ovat tietenkin yksilöitä ja toinen on epäitsekkääpi oman identiteetin muodostamisessa.

Minä olin itsekäs ja se sopii mulle. Uskon sen myös palvelevan lapsiani.

... ja tunnen jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että olen raskaana, nuori, opiskelut kesken jne. Näytän paljon nuoremmalta kuin olen ja se vielä lisää kierojen katseiden ja taivastelevien kommenttien määrää.



On kyllä hankalaa olla nuori äiti, nykyään tuntuu, että pitäisi olla vähintään 29-vuotias, jotta saisi sitä hyväksyntää.

multa vaan ole kertaakaan kysytty onko vahinko, ja jos kysyttäisiin voisin suuttua aika pahasti! olen itse 21 ja mies 26 ja ihan hyvän ikäisiä mun mielestä ollaan. olen haaveillut lapsesta jo 16vuotiaasta lähtien ja 20 vuotiaana sitten päätettiin että nyt jos meille vaan lapsi suodaan. mun mielestä en kyllä ole lasta lähelläkään enää.. mutta jos mieheni olisi ollut tämän ikäinen niin olisin kyllä harkinnut moneen otteeseen.. tuntuu kuitenkin että pojat on pikia pitkään:) mutta varmaankin on pouikkeuksiakin. mutta saahan ne "vanhatkin" äidit kuulla ties mitä.. ja ihan samalla tavalla suuttuisin sillonkin!

että nuorimmaiseni tullessa täysi-ikäiseksi olen itse vasta 42-vuotias,ja mieheni kanssa "vapaita" nauttimaan toisistamme ja elämästämme =) Toki nautin siitä myös nyt,mutta kieltämättä joskus kaipaan.esim. katkeamattomia yöunia mahdottoman paljon...siinä voi sitten rauhallisin mielin seurailla ikätovereita vauvojen/taaperoidensa kanssa,ja todeta itse jo oman osansa tehneen aikoja sitten...ehkä minusta tulee myös nuorena mummu,ja jaksan olla avuksi lapsilleni ja touhuta lapsenlapsien kanssa ihan toisella tapaa kuin esim 70-vuotiaat isovanhemmat (toki myös tässä ikäluokassa on pirtsakoita isovanhempia,kuten oma mummuni, nyt 82-vuotias teräsmuori).

Sain lapseni, kun olin 16 v ja toisen ollessani 18 v. Luulin olleeni valmis kaikkeen äitiyden tuomaan ja varmasti osaltaan olinkin, mutta kuten monella muullakin nuorena seurustelun aloittaneella, suhteemme kaatui ja erosimme 22 vuotiaina. Kahden lapsen kanssa taiteileminen, kahdessa kodissa, ilman kunnon koulutusta ja sitä myöten myös työtä, ei ole helppoa ollut ei. Lukion käyminen loppuun myöhemmin lastenhoidon ohella jne..... Omalle tyttärilleni olen yrittänyt selvittää, että vaikka he ovatkin olleet todella toivottuja, en millään muotoa haluaisi lapseni saavan lapsena lapsia. Elämää voisi elää hieman helpomman kaavan kautta kuin itse tein. 16 vuotiaan ei minusta todella vielä tarvitse harrastaa seksiä, saatikka ryhtyä äidiksi. Mikä ihmeen kiire se pitää ollakkaan ihmismielessä. Näin jälkikäteen on helppo olla viisas!

ettei silloin ennenaikaan tunnettu käsitettä ero. Kun ne lapset saatiin nuorena, oltiin yhdessä hamaan ikuisuuteen saakka ja mentiin naimisiinkin ennen lapsia. Susipareiksi noita naimattomia haukuttiin ja äpäriksi naimattomien lapsia. Saatikka, että olisi lapsia monelle miehelle tehty. Varmaan niitä poikkeuksiakin löytyi silloinkin, mutta pääsääntöisesti näin. Paha mennä vertaamaan nykypäivään.

murrosikäisenä paksuksi ja saamaan kaikenvärisiä lapsia...

ne tivaa jossain keskustelupalstoilla katkerana ja huonoitsetuntoisena, että "mikä mussa on vikana" ja haukkuvat vanhempia äitejä. Ei niissä vanhemmissa äideissäkään ole mitään vikaa. Ja hei haloo, ei kolmekymmentävuotiaalle ole ryppyjä! Tosin luontoäiti kyllä on hyvin usein järjestänyt niin, että 17-vuotiaalla ei välttämättä edes ole kunnon lantiota jolla synnyttää. Koska 17-vuotiaan ei kuulu vielä hankkia lapsia.

tuijotetaan tällä tavalla muita.



Eiks se oo ihan sama minkä ikänen, kaikki on kuitenki noin niiku lähtökohtasesti parhaita omille lapsilleen.



Ite oon 21v ja lapsi on puolivuotias. Miks pitäis loukkaantua tai muutenkaa ottaa itteensä joittenki vieraitten puheesta täällä tai kaupassa.. Mua ei ainakaan vois vähempää kiinnostaa mitä mieltä joku muu on tästä ku ite nään että mun lapsi on terve ja voi hyvin ja me ollaan onnellisia näin. Tis is auor laif.

Miks ei olla ylpeitä siitä mitä on.

Ekan sain 25- vuotiaana.



Olen opiskellut ja saanut työpaikan ennen ekaa lasta. En tunne pistoa sydämessä että minulla on lapsia. Ei minun kuulu kenellekään perustella valintojani.



En polta raskaana. Moni vanhempi ja nuorempi odottaja niin tekee. Säälittää, mutta minkäs sille voi? Ei se iästä kerro mitään.



Mielestäni jokasen oikeuteen kuuluu myös vapaus mennä juomaan viinaa baariin: oli ikää paljon tai nihkeesti se että sisälle pääsee. Mitä sitten? Kunhan joku hoitaa lasta.



Olen palanut töihin lapsien ollessa pieniä. Joo, on se niin väärin ja kamalaa. Varsinkin kun ne pirulaiset sielä viihtyykin! Vissiin on jotain kotona siis vialla?



En tuomitse muita, ahdistaa että nuoret aukoo päätään vanhemmille ja vanhemmat nuoremmilleen. Eikö ihmiset voisi huolehtia enempi omista asioistaan. Ja katsoa että toiset huolehtii omistaan? Ei niin että toisen erilainen valinta olisi väärä. Soita lastensuojeluun jos jossain on jotain pilalla. Muuten asiat ei toisille kuulu: oli ikä mikä vaan itsellä tai toisella.



Surullista luettavaa tälläset ketjut. Hankkikaa itseluottamusta!