tavarapaljous :(
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (19820)
Vierailija kirjoitti:
Noihin ruokiin on kyllä pakko sanoa, että itselleni olisi todella outoa jos joka kauppakerralla ei ostaisi vähintään yhtä juttua mitä ei ole ennen maistanut. En voisi elää sillä tavalla vaan sellainen tuntuisi ihan pysähtyneeltä ja elämättä jättämiseltä.
Tervetuloa pienituloisen maailmaan. Minulla ei ole yksinkertaisesti varaa ottaa turhia riskejä siitä, että ostan uteliaisuuttani jotain mikä jää syömättä.
Kokeilen kyllä uusia reseptejä, mutta niissä resepteissä on aina pohjalla jotain, mistä pidän. Eli pidän yleensä kanaruuista => voin kokeilla tehdä monenlaisia kanaruokia. Todennäköisesti en tykkää mustekalasta tai tofupalleroista, joten ne jäävät jo lähtökohtaisesti kauppaan. Ja sellaisissakin tuotteissa, joista pidän todella paljon, en kokeile kovin hanakasti uusia versioita, koska minulla ei ole varaa pettymyksiin. Esimerkiksi pidän kimchistä todella paljon. Mutta se on kallista, ja ostan sitä vain erityisenä luksuksena silloin tällöin. Ostan lähes aina samaa merkkiä, koska olen kolme kertaa kokeillut erimerkkistä kimchiä, ja niistä yksi oli ihan ok (muttei yhtä hyvää kuin se tavallisesti ostamani) ja kaksi oli ihan kamalaa. Söin ne väkisin, koska kimchi on sentään terveellistä.
Ollaan puolison kanssa totaalisesti eri linjoilla tavara-asioissa. Kun minä raivaan ja saan vähän tehtyä tyhjää tilaa, niin kohta siihen ilmestyy joku nyssäkkä täynnä sekalaista kilkettä. Ihan roskiakin hän varastoi kaappeihin, esim. tyhjiä pakkauksia ja poistuneiden sähkölaitteiden rispaantuneita johtoja.
Nyt lomalla olen siivonnut kaappeja ja varastoa. Äsken kun kävin varastossa, niin tyhjälle hyllylle oli taas ilmestynyt muovikasseja. Kurkistin yhteen ja siellä oli likaisia vaatteita ja jotain johtoa. En vaan yhtään ymmärrä tällaista varastointityyliä, että yhdessä kassissa on ties mitä sekalaista ja ihan selvää roskaakin. Jos joskus vaikka tarvitseekin niistä jotain tavaraa, niin ihan mahdoton homma alkaa käymään läpi kaikki sekatavarapussit.
Haaveilen paritalosta, jossa olisi meille omat puoliskot, joissa kumpikin voisi elää tavallaan mutta jossa silti voisi viettää myös perhe-elämää.

Tämä!!!
Voisi olla minun kirjoittamani. En voi ymmärtää noita sekatavaranyssäköitä.
Ja aina kaikki hukassa
Vaikka raivasin kaikki hyllyt ukon käyttöön, mitään järjestystä ei tulisi.
Kerrotaan alkuun oma tilanne ja loppuun vinkkejä jotka on auttaneet mua!
Olen aloittanut karsimisen ja sitä kyl riittää vaikka ollaan pienessä kaksiossa kaksi aikuista.Olen saanut tässä vajaan parin kuukauden aikana ulos 7 ruokakaupan kotiinkuljetuslaatikollista ja 13 tavallisen kokosta roskapussillista tavaraa ja vaatetta, eikä ole kuin pintaa raapaistu. Olen myös hamstraaja luonne, peruja köyhästä lapsuudesta(edelleen pienituloinen) ja näkyy suvussa olevan tätä myös. Kaikkea puoli rikkinäistä, turhanpäiväisiä lahjoja, liian pieniä ja isoja vaatteita, turhia astioita kauhee määrä. Aina ottanut vastaan jos ilmaiseksi annetaan vaik ei olisi tarve. Nyt päätin että saa loppua. Turha kama tekee elämästä niin paljon vaikeampaa. Myydä en jaksa ja sekin ollut syy vitkasteluun, nyt totesin että roskiin vaan jos voimat ei riitä muuhun, tai muuten hukun tähän tavaraan! Mutta olen kroonisesti sairas ja tuossa oli vuosien pätkä että voimat ei riittäneet mihinkään. Nyt on suunnitteilla muutto jossain kohtaa lähitulevaisuudessa ja totesin, että parempi alkaa karsia jo nyt, koska en mitenkään jaksa koko kämppää lyhyessä ajassa jos asunto löytyisikin lyhyellä varoitusajalla.
Vinkkejä mitä YouTubesta oon bongannut tavarasta luopumiseen jotka toimii mulla:
Tee pala kerrallaan, esim alusvaatelaatikko, eteisen kenkä hylly, yksi hylly vaatekaapista kerralla. Tee myös lista kohteista jotka aiot käydä läpi ja pidä kirjaa kuinka paljon saat karsittua(montako laatikollista tai montako esinettä), niin motivaatio pysyy yllä. Älä osta uusia säilytys ratkaisuja ennenkuin olet tehnyt karsimisen loppuun!
Aloita heittämällä kaikki roska ja rikkinäiset asiat pois, pääset näin karsimisen makuun ja koulutat aivojasi luopumiseen. Jääkaappi ja ruokakaapit on myös hyvä ja helppo aloitus kohde.
Tee karsimista useissa kierroksissa, todennäköisesti löydät aina lisää poistettavaa, kun mielesi on alkanut hyväksyä luopumisen.
Jos tämä tavara palaisi tulipalossa, olisinko surullinen ja hankkisinko uuden tilalle?
Jos saisin tästä tavarasta rahaa, myisinkö pois?
Jos minulla ei olisi tätä tavaraa, ostaisinko sen nyt?
Pidänkö tätä tavaraa vain velvollisuudentunteesta tai tunnenko oloni syylliseksi jos heitä sen pois? Miksi?
Sitten kannattaa käyttää ns."ehkä" laatikkoa, johon laittaa tavarat joista ei ole varma, niin ei kaduta jälkikäteen liian innokas karsiminen. Laatikko kiinni ja katso tuleeko sinun haettua sieltä mitään valitsemassasi määräajassa, esim 1kk, 3kk tai 6kk aikana. Jos ei, tavarat pihalle.
Koita miettiä karsiminen toisinpäin, siitä suunnasta että mitä sinä ainakin AIOT pitää. eli aloita asioista mitä välttämättä tarvitset, sitten siirry asioihin joista oikeasti pidät ja käytät etkä missä nimessä aio luopua. Loput voi periaatteessa heivata pihalle. Tällä tavalla sain esim. sukkalaatikon järjestykseen, sain heitettyä pois sellaisia jotka oli ihan kivoja mutta joille ei oikeasti ole tarvetta (kauhea määrä sukkia kerääntynyt, en tarvitse 50 paria :D)
Jos haluat lahjoittaa tavaraa mutta et pääse itse viemään tai tavaraa on liikaa, tiedustele paikallisen punaisen ristin,fidan ja kierrätyskeskuksen nouto palveluista.
-kamaan kyllästynyt N/35
Vierailija kirjoitti:
Kerrotaan alkuun oma tilanne ja loppuun vinkkejä jotka on auttaneet mua!
Olen aloittanut karsimisen ja sitä kyl riittää vaikka ollaan pienessä kaksiossa kaksi aikuista.Olen saanut tässä vajaan parin kuukauden aikana ulos 7 ruokakaupan kotiinkuljetuslaatikollista ja 13 tavallisen kokosta roskapussillista tavaraa ja vaatetta, eikä ole kuin pintaa raapaistu. Olen myös hamstraaja luonne, peruja köyhästä lapsuudesta(edelleen pienituloinen) ja näkyy suvussa olevan tätä myös. Kaikkea puoli rikkinäistä, turhanpäiväisiä lahjoja, liian pieniä ja isoja vaatteita, turhia astioita kauhee määrä. Aina ottanut vastaan jos ilmaiseksi annetaan vaik ei olisi tarve. Nyt päätin että saa loppua. Turha kama tekee elämästä niin paljon vaikeampaa. Myydä en jaksa ja sekin ollut syy vitkasteluun, nyt totesin että roskiin vaan jos voimat ei riitä muuhun, tai muuten hukun tähän tavaraan! Mutta olen kroonisesti sairas ja tuossa oli vuosien pätkä että voimat ei rii
Oletko lukenut tätä ketjua pidemmälle kuin pari viimeistä sivua?
Kosketti ja järkytti lukea, kun tuossa yllä joku kuvaili, miten miehen jäljiltä löytyy epämääräisiä nyssäköitä, joita tämä jättää jo siivotuille hyllyille. Kun olin lapsi, minulla oli tällainen vanhempi.
Kai se oli häneltä jotain (tietoista tai tiedostamatonta) henkistä väkivaltaa. Aina hänen piti vallata kaikki pinnat ja tilat omille "varastoilleen" ja "projekteileen". Meihin muihin perheenjäseniin tämä heijastui niin, että oli koko ajan sellainen jännitystila mutta myös voimaton masennus päällä, kun ikinä koti ei pysynyt visuaalisesti rauhallisena eikä ikinä ollut mitään tuloksia omalle siivoamiselle, kun aina tämä yksi nollasi muiden tulokset romuillaan.
Asiasta puhuttiin jatkuvasti, koko lapsuuteni ja nuoruuteni (asuin kotona 19-vuotiaaksi). Hän siis tiesi, että muut kärsivät. Hän silti jatkoi, ihan koko ajan.
Vieraskorea hän tietysti oli, eli jos joku tuli meille kylään, niin kyllä puunattiin ne huoneet, joissa vieraat vastaanotettiin. Mutta kaikki ylimääräinen tavara tietysti päätyi nyssäköissä kaappeihin, pannuhuoneeseen, varastoon, leikkimökkiin, jopa saunaan.
Tämän ilmiön painolastia ei voi tuntea kuin toinen, joka on sen kokenut. Minä valitettavasti koin sen lapsena. Oli kyllä tosi kurja fiilis esimerkiksi katsoa koululaisena aamulla vaatetta päälle kaapista (oman huoneeni omasta vaatekaapistani!), johon vanhempani oli tuupannut niitä nyssäköitään. Siis tyyliin hän oli tunkenut liinavaatekaapin niin täyteen, ettei sinne mahtunut enää, niin oli tunkenut minun kaappiini vaatteiden päälle pyyhkeitä ym. Yritän sieltä vetää paitaani ulos ja koko pino kaatuu päälleni.
Usein ei tietenkään samaa tavarakategoriaa, vaan juuri noita ketjussa aiemmin kuvattuja sekanykkysyköitä. Hilseilevä vanha muovikassi, jossa oli hänen autostaan siivoamiaan tyhjiä limsapulloja, lippalakki, aurinkolasit, postin sinä päivänä tuomat mainoslehdet, tyhjiä laskujen kirjekuoria, karkkipussin jämät...
Tiedän tietysti, että syynä tällaiseen voi olla ADHD tai ADD sekä hamstraussairaus. Mutta sairaudeksi luokittelu ei tässä toimi, sillä ei uhrien pidä sääliä tällaisia ihmisiä. Enemmistöhän tällaisista sairaista tunnistaa tilansa, pahoittelee sitä läheisilleen ja yhdessä luodaan rutiinit, että yhteinen ympäristö pysyisi siistinä. Ei heitä tarvitse sääliä eikä heidän tarvitse antaa jatkaa kodin sotkemista, vaan porukalla tehdään säännöt. Porukassa kun eletäänkin.
Meillä ei mitään sääntöjä ollut, muuta kuin se, että muiden tuli alistua siihen, että kaikki kaunis tuhotaan. Jokainen tyhjä tila vallataan. Jokainen rauhallinen hetki tukotetaan.
Tsemppiä kaikille, joiden puoliso tai muu läheinen on tällainen. Erityisesti tsemppiä ongelman ratkaisemiseen, jos teillä on yhteisiä lapsia. Lapsen tunne-elämäänhän tämä heijastuu, kielteisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kosketti ja järkytti lukea, kun tuossa yllä joku kuvaili, miten miehen jäljiltä löytyy epämääräisiä nyssäköitä, joita tämä jättää jo siivotuille hyllyille. Kun olin lapsi, minulla oli tällainen vanhempi.
Kai se oli häneltä jotain (tietoista tai tiedostamatonta) henkistä väkivaltaa. Aina hänen piti vallata kaikki pinnat ja tilat omille "varastoilleen" ja "projekteileen". Meihin muihin perheenjäseniin tämä heijastui niin, että oli koko ajan sellainen jännitystila mutta myös voimaton masennus päällä, kun ikinä koti ei pysynyt visuaalisesti rauhallisena eikä ikinä ollut mitään tuloksia omalle siivoamiselle, kun aina tämä yksi nollasi muiden tulokset romuillaan.
Asiasta puhuttiin jatkuvasti, koko lapsuuteni ja nuoruuteni (asuin kotona 19-vuotiaaksi). Hän siis tiesi, että muut kärsivät. Hän silti jatkoi, ihan koko ajan.
Vieraskorea hän tietysti oli, eli jos joku tuli meille kylään, niin kyllä p
Muu perhe vaan porukassa keräämään kaikki tällaiset nyssäkät jätesäkkeihin ja jossei suoraan roskikseen uskaltaudu viemään, niin ainakin vaikka sotkijan sängyn viereen kasaan. Selvitelköön sitten itse siitä tarpeelliset paikoilleen ja loput roskiin.
Vaihtelua suosikkituotteisiin voi olla jo jopa saman tuotteen ostaminen ostaminen eri saman sarjan tuotteen tai ruokatuotteen ostaminen maussa tai tuoksussa eli tuotteen hinta on sama sen suosikkituotteen kanssa ja muutenkin oman maun mukainen. Valitettavasti tässäkin menee helposti pahasti pieleen. Valion kreikkalainen jugurtti mansikkakastikkeella on esim. kuitenkin ihan eri tuote kuin saman sarjan erikoinen pahalta maistuva kausimaku. Näitä on muuten montaa eri makua. Tämä pätee sitten ihan kaikkeen ja vaikeuttaa omien suosikkituotteiden löytämistä entisestään.
Tää kommentin lainaaminen ei näy onnistuvan pitkän viestin kohdalla, joten laitetaan uudestaan näin. sille joka kysyi olenko lukenut viestiketjua:
Vaikea sanoa mitä tällä tarkoitit, muutaman sivullisen oon toki lukenut huvikseni, mutta vastasin ihan tohon alkuperäiseen avaukseen ja huomasin et moni on kaivannut vinkkejä raivaamseen. Käsittääkseni ketjua ei ole pakko lukea ollenkaan jotta voi vastata AP:lle? Eikä ainakaan 700 sivua :D vinkki jatkoon, jos joku kohta toisen kommentissa ihmetyttää, niin muista mainita mikä kohta ja miksi, niin keskustelu on mahdollista. Se on sitten eri asia jos haluaa vaan trollata.
Se kamaan kyllästynyt N/35 lol
Kaduttaa varsinkin näin köyhänä kaikki se rahamäärä, jonka olen kaikkeen turhaan ja huonoon käyttänyt. Yritän muuttaa suhdettani ruokaan ja ruokaan vasta olenkin paljon rahaa käyttänyt, mutta toisaalta kun löytää omaan budjettiin sopivia suosikkiruokatuotteitaan niin ainakin nämä tulee syötyä, eikä niitä tarvitse heittää pois, eikä miettiä, miten niistä hankkiutuu eroon. Samaa koskee kaikkea käyttötavaraa ja kyllä ne suosikkituotteet mielellään käyttää niin loppuun, että hankinta ei kaduta ja lopulta sen oikea paikka on polttaminen sekajätteenä tai oikeanlainen kierrätys esim. SER. Mutta tähän tilanteeseen pääseminen vaatii paljon ja pakosti tekee niitä vikahankintoja, joita katuu.
Tietysti oli selvää, että korona-aikana ruokatarvikkeista ei paljoa maistiaisia kaupassa ollut, mutta nyt taas voisi olla enemmän. Kun uutuustuotetta pitää muutenkin tavalla tai toisella markkinoida, mainostaa ja menekkiä edistää ja siihen kuluu rahaa niin nämä ilmaiset maistiaiset ovat kuitenkin parhaita keinoja. Samalla tosiaan ihmiset välttyvät vikaostokselta, jos onkin pahaa. Toki jotkut käyttävät näitä maistiaisia hyväkseen ja ottavat enemmän kuin yhden. Itse olen toki joskus ottanut jotakin useamman kuin yhden maistiaispalan, mutta myös ostanut tuotteen ja löytänyt jotain hyviä tuotteita tällä tavalla. Toisaalta muistan myös päinvastaista ja jotain maistamaani juomaa en ole pystynyt edes juomaan loppuun kun oli niin pahaa ja huomasin roskalaatikossa myös useita muita vajaita maistiaisia eli tämä tuote ei ollut menestys. Kyseessä oli joku ihmeellinen Valion ehkä piimäpohjainen smoothieterveysjuoma, joka maistui oksennukselle.
Nyt alkoi sitten tekemään kovasti mieli pariakin jo poistunutta tuotetta mm. sellaista Valion pannacottan tapaista jugurttipurkissa myytyä jälkiruokaa ja kinuskimoussea. Jos omat suosikkituotteet pystyisivät valmistuksessa välttyisi aika monelta virheostokselta, mutta toki pitää uudistua ja uutuustuotteille ja sesonkituotteiden olemassaololle on toki perustelunsa.
Kasettisoitin ja jouluvalot kierrätyskeskukseen elektroniikan kierrätykseen. Otetaan vastaan maksutta.
Lapsen hiihtokengät kierrätyskeskukseen tai vastaavaan. Otetaan vastaan maksutta.
Vierailija kirjoitti:
Pitkästä aikaa.
Kasettisoitin, rikki.
2 rikkinäisiä jouluvalot
Lapsen hiihtokengät vuosissdan vaihteesta poika on nyt 37.
Löytyivät vinttiä siivotessa 🥴
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noihin ruokiin on kyllä pakko sanoa, että itselleni olisi todella outoa jos joka kauppakerralla ei ostaisi vähintään yhtä juttua mitä ei ole ennen maistanut. En voisi elää sillä tavalla vaan sellainen tuntuisi ihan pysähtyneeltä ja elämättä jättämiseltä.
Tervetuloa pienituloisen maailmaan. Minulla ei ole yksinkertaisesti varaa ottaa turhia riskejä siitä, että ostan uteliaisuuttani jotain mikä jää syömättä.
Kokeilen kyllä uusia reseptejä, mutta niissä resepteissä on aina pohjalla jotain, mistä pidän. Eli pidän yleensä kanaruuista => voin kokeilla tehdä monenlaisia kanaruokia. Todennäköisesti en tykkää mustekalasta tai tofupalleroista, joten ne jäävät jo lähtökohtaisesti kauppaan. Ja sellaisissakin tuotteissa, joista pidän todella paljon, en kokeile kovin hanakasti uusia versioita, koska minulla ei ole varaa pettymyksiin. Esimerkiksi pidän kimc
Miten voi tietää ettei tykkää mustekalasta tai tofusta, jos ei edes maista? Molemmat voi sitä paitsi maustaa juuri kuten haluaa. Jos on tullut ostaneeksi pahaa jäätelöä, niin tekee siitä uunijäätelöä, pirtelöä tai smoothieta. Omituiset kalapullat voi murskata kastikkeeseen ja maustaa uudelleen jne., eihän tuoreita ruokia tietenkään pois pidä heittää vaikkei tykkäisikään vaan käyttää jonkun muun ruuan osana.
Hassua mutta totta: mulla on alkanut kauppa käydä tori.fissä tämän uudistuksen jälkeen paremmin kuin aiemmin. Yleensähän ihmiset valittavat päinvastaista. Mulla on paljon tuotteita myytävänä ja nyt menee niitä vanhojakin kun ne uusinnan jälkeen nousevat listalla ylöspäin. Ihan kiva. Teen muutamat kaupat / viikko. Tulee vähän lisää tilaa ja samalla vähän lisävaroja pahan päivän varalle.
Minä olen onnellinen, jos löydän luottotuotteita. Paljon vähemmällä kuormituksella pääsee, kun ostaa vaan kaupasta sitä samaa mitä aina, eikä hukkaakaan synny. Ainakin tässä elämäntilanteessa on niin paljon kuormitustekijöitä että jos jossain voin vetää automaatiolla niin olen iloinen! Sitten jos oma luottotuote poistuu niin on toki ärsyttävää etsiä uusi, mutta onneksi niin ei alvariinsa käy.
Kummasti se tarjouksesta ostamani paha jäätelö on puhuttanut. Otin opikseni, enkä tuota enää osta. Kyseessä oli siis Ingmannin creemy minttutummasuklaajäätelö. Muutenkin nuo Ingmann creemyn jäätelöt ovat yllättävän pahoja, mutta tosiaan ovat nyt olleet tarjouksessa K-kaupoissa. Odotan innolla taas niitä omia kalliita suosikkijäätelöitäni tarjoukseen. Vastaavista kalatuotteista taas ostan lähes aina kalapuikkoja ja niin teen jatkossakin. Noita pahoja täysin eineksille maistuneita kalanuggetteja en myöskään enää ostaa. Noissa tuotteissa ei sinällään mitään vikaa ollut eli eivät pilaantuneita mitenkään olleet, mutta eivät vaan olleet makuuni.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan puolison kanssa totaalisesti eri linjoilla tavara-asioissa. Kun minä raivaan ja saan vähän tehtyä tyhjää tilaa, niin kohta siihen ilmestyy joku nyssäkkä täynnä sekalaista kilkettä. Ihan roskiakin hän varastoi kaappeihin, esim. tyhjiä pakkauksia ja poistuneiden sähkölaitteiden rispaantuneita johtoja.
Nyt lomalla olen siivonnut kaappeja ja varastoa. Äsken kun kävin varastossa, niin tyhjälle hyllylle oli taas ilmestynyt muovikasseja. Kurkistin yhteen ja siellä oli likaisia vaatteita ja jotain johtoa. En vaan yhtään ymmärrä tällaista varastointityyliä, että yhdessä kassissa on ties mitä sekalaista ja ihan selvää roskaakin. Jos joskus vaikka tarvitseekin niistä jotain tavaraa, niin ihan mahdoton homma alkaa käymään läpi kaikki sekatavarapussit.
Haaveilen paritalosta, jossa olisi meille omat puoliskot, joissa kumpikin voisi elää tavallaan mutta jossa silti voisi viettää myös perhe-elämää.
Heitä tuollaiset sekalaiset roskanyytit roskiin - mieshän on selvästi tarkoittanut ne sinne mutta on erehtynyt roska-astian sijainnista.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan puolison kanssa totaalisesti eri linjoilla tavara-asioissa. Kun minä raivaan ja saan vähän tehtyä tyhjää tilaa, niin kohta siihen ilmestyy joku nyssäkkä täynnä sekalaista kilkettä. Ihan roskiakin hän varastoi kaappeihin, esim. tyhjiä pakkauksia ja poistuneiden sähkölaitteiden rispaantuneita johtoja.
Nyt lomalla olen siivonnut kaappeja ja varastoa. Äsken kun kävin varastossa, niin tyhjälle hyllylle oli taas ilmestynyt muovikasseja. Kurkistin yhteen ja siellä oli likaisia vaatteita ja jotain johtoa. En vaan yhtään ymmärrä tällaista varastointityyliä, että yhdessä kassissa on ties mitä sekalaista ja ihan selvää roskaakin. Jos joskus vaikka tarvitseekin niistä jotain tavaraa, niin ihan mahdoton homma alkaa käymään läpi kaikki sekatavarapussit.
Haaveilen paritalosta, jossa olisi meille omat puoliskot, joissa kumpikin voisi elää tavallaan mutta jossa silti voisi viettää myös perhe-elämää.
Tuohan oliskin hauska tapa elää pariskuntana ja perheenä, paritalo jossa kummallakin oma puoli.
Omalla kohdallani on jostain syystä ollut erityisen vaikeaa löytää hyviä ruokailuvälineitä ja näistä olenkin sitten tehnyt vikahankintoja.
Sitten mies hankkii extratyön, että hän voi kustantaa riittävän suuren kodin sekä perheelleen että niille tavaroilleen.