tavarapaljous :(

Sinä joka mietit piknic hyvän ja kylmälaukun ja akkuporakoneen ostoa: meillä on olleet samat em tavara jo 15 v. Ei niitä tarvi ostaa monia

Itse olen tuota tunnepuoli/tavaraan kiintymiseen opetellut pois sillä, että muutamalla tavaralla "kokeilin" ja ajattelin samalla, että kuolenko, jos laitan sen tavaran eteenpäin. En kuollut ja tässä vielä olen. Oli hyvin vapauttava tunne ja tilanne, avasi tavallaan "lukot" ja sain raivattua tämän talouteni. Lahjaksi saamiani tavaroita säilyttelin vuosikausia, koska "eihän lahjaksi saatuja voi laittaa kiertoon", mutta pääsin siitä(kin) ikeestä pois ja tavaraa lähti. Jotenkin vapauttavaa!

Joku puhui muistoista tavaran kautta.. voisiko muistoa siirtää tavarasta esim. kalenteriin? Ympyröi tärkeä nimi nimipäiväkalenterista tai merkitse tärkeä päivämäärä ylös jolloin jotain tapahtui. Kirjoita muistikirjaan tärkeitä muistoja ja säilytä kuvia joissa on muistettavia ihmisiä.

Oikeasti tärkeät muistot ei unohdu vaikka tavaran menettäisikin. Monesti muistot palaavat mieleen kun näkee vaikka samanlaisen esineen. Valitettavan hyvin muistaa esim. maljakon joka hajonnut vahingossa aina kun näkee jonkin maljakon.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko paria sataa sivua läpi :D Mutta kirjoitanpa silti...

Mutta olisikos teillä mitään vinkkejä siihen, miten päästää irti tunnesuhteesta tavaraan? Mulla muisti toimii ihan valtavan vahvasti tavaran kautta. Voi olla, että en muista jotain asiaa ollenkaan, mutta kun otan tavaran käteeni, niin siitä aukeaakin hyvin vahvoja eläväisiä muistoja. Ja jos ne muistot ovat hyviä, niin tietenkin haluan pitää tavaran.  Ikäviä muistoja kantavista tavaroista on helppo luopua. 

Mutta tavaraa on liikaa, koti on koko ajan sotkussa, kun tavaroille ei ole paikkoja. Eli vähentää pitäisi. Mutta ei vaan pysty! Mikä neuvoksi? Ei mitään "ota kuva", se ei auta ollenkaan :D

Olen samanlainen, eikä kaksiulotteiset kuvat tai kalenterimuistutukset korvaa mitenkään sitä tunnetta mikä tulee kun tavaraa pitää fyysisesti kädessä. Sen muoto, värien vivahteet, tunne kädessä tuovat vahvoja tunnemuistoja lapsuudesta tai muista elämän ihanista hetkistä. Ilman tavaraa nämä muistot hiipuvat ja katoavat. Mikään muu kuin itse tavara ei voi korvata sitä muistojen ja tunteiden virtaa mikä mieleen tulvahtaa kun tavaran nostaa käteen. Olen muistojen vaalija ja menneen elämän fiilistelijä, vaikka arjessa eteenpäin katsonkin ja nämä muistot on itselleni tärkeitä.

Olen ratkaissut asian niin että olen sallinut itselleni yhden isohkon muovilaatikon muistolaatikoksi. Saan säilyttää siellä tavaraa millä on ainoastaan tunne- ja muistoarvoa, mutta vain sen verran mitä kyseiseen laatikkoon mahtuu. Jos haluan lisätä laatikkoon jotain, on jostain vanhasta luovuttava. Todennäköisesti tulen kantamaan laatikkoa mukanani loppuelämäni ja kun minusta aika jättää niin joku kippaa laatikon roskalavalle. Mutta mitä väliä, minulle se tuo iloa. 

Korona eristyksissä kävin kodin läpi, paitsi lasten huoneet.

Kuvittelin koti on valmis.

Muovipussillinen löytyi siitä huolimatta.

Esim vanhoja todistuksia on 1 mappi täynnä.

Laatikoissa on tilaa, säätän ne.

Nyt on kaikki lyhdyt pois. Pinnat lähes tyhjät.

Keittiön siivoamiseen ei juurikaan mene aikaa.

Raivasin eilen viimeinkin vauvan huoneen sellaiseen kuntoon että vauva voi siellä leikkiä vaikkei yksin vielä nukukaan. Minun tavaroitahan siellä lähinnä oli, kassikaupalla lankaa, koreittain taidetarvikkeita. Pois ei voi heittää kun kyllähän vielä joku päivä tartun puikkoihin\kynään kun tuo lapsi tuosta kasvaa. Mutta kujnon siivous ja järjestelykin auttoi paljon! Vähän tuntuu ikävältä kun lykkäsin miehelle laatikon autotalliin vietäväksi - jotain sekalaisia johtoja... mutta en minä voi niistä karsia, kun en tiedä mitä ne on, eli miehen täytyy hoitaa omansa. Toivottavasti ei kuvittele ettei hänen tavaransa saa olla sisällä, pointti on se että kävisi läpi ajatuksella ja järjestäisi siististi niin etsisin kyllä paikan! Vaatteet pitäisi taas käydä läpi ja laittaa vauvab pieneksi jääneet talteen seuraavalle jos sellainen hankitaan. Ja ruokapöytä on yks rojukasa kun siihen tulee kaikenlaiset paperit ja pikkusälä lykättyä, ainoita paikkoja mihin 9,5 kk vauva ei vielä ylety. Ja miehen sukulaiset ostaa vauvalle krääsälelua toisen perään. No, kiertoon laitetaan kun ehditään, he ovat erilaisia ihmisiä, aina ostamassa toisilleen tavaraa, mieskin olisi jos olisi rahaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko paria sataa sivua läpi :D Mutta kirjoitanpa silti...

Mutta olisikos teillä mitään vinkkejä siihen, miten päästää irti tunnesuhteesta tavaraan? Mulla muisti toimii ihan valtavan vahvasti tavaran kautta. Voi olla, että en muista jotain asiaa ollenkaan, mutta kun otan tavaran käteeni, niin siitä aukeaakin hyvin vahvoja eläväisiä muistoja. Ja jos ne muistot ovat hyviä, niin tietenkin haluan pitää tavaran.  Ikäviä muistoja kantavista tavaroista on helppo luopua. 

Mutta tavaraa on liikaa, koti on koko ajan sotkussa, kun tavaroille ei ole paikkoja. Eli vähentää pitäisi. Mutta ei vaan pysty! Mikä neuvoksi? Ei mitään "ota kuva", se ei auta ollenkaan :D

Oon samanlainen. Mutta jos jostain tavarasta on hyviä muistoja niin säästän sen. En todella hävitä niitä sen takia että niin "kuuluisi" tehdä. Tämä tietty muodostuu ongelmaksi jos joka ikinen tavara kodissa tuo vahvat muistot :D olen karsinut niistä tavaroista joihin ei varsinaisesti muistoja liity. Tärkeintä mielestäni on että en osta uutta (siis minulle uutta, yleensä ostan kaiken kirppareilta). Tässäkin on jo opeteltavaa kylliksi.

Täällä kolmas samanlainen, tavarat tuo ne muistot mieleen, etenkin lapsiin liittyvät ihanat muistot. Kuva auttaa joihinkin jotka ei niin tärkeitä ja sitten vuosien päästä sen kuvankin voi poistaa. Mutta valtava määrä on näitä joissa on sellainen muisto jota ei halua unohtaa. Sitten on päiviä jolloin ei tuota yhtään tuskaa luopua jostain ja taas seuraavana päivänä on yhtä tuskaa. Huoh! Joitain hävitettyjä välillä kaipaankin vaikka järki sanoo että et tee sillä mitään. Yritän keksiä tavaroille uutta käyttöä, uutta esillepanoa, uutta säilytystapaa, mutta kaikkea on silti ihan liikaa. En osta uutta enkä käy enää kuin harvakseltaan kirppiksillä. Kun ei näe mitä on myytävänä ei tule myöskään heräteostoksia tehtyä. Ennen kävin kaksi kertaa viikossa ja joka kerta ostin jotain. Nyt keskityn siihen että myyn hiljalleen pois kaiken missä ei ole niin vahvoja muistoja. Korona auttoi tässä asiassa, koska kuulun riskiryhmään niin on ollut pakko pysytellä paljon kotona ja toisaalta kaupat ja kirppiksetkin kiinni. Nettikirppiksiltä en osta kun en halua maksaa postimaksuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko paria sataa sivua läpi :D Mutta kirjoitanpa silti...

Mutta olisikos teillä mitään vinkkejä siihen, miten päästää irti tunnesuhteesta tavaraan? Mulla muisti toimii ihan valtavan vahvasti tavaran kautta. Voi olla, että en muista jotain asiaa ollenkaan, mutta kun otan tavaran käteeni, niin siitä aukeaakin hyvin vahvoja eläväisiä muistoja. Ja jos ne muistot ovat hyviä, niin tietenkin haluan pitää tavaran.  Ikäviä muistoja kantavista tavaroista on helppo luopua. 

Mutta tavaraa on liikaa, koti on koko ajan sotkussa, kun tavaroille ei ole paikkoja. Eli vähentää pitäisi. Mutta ei vaan pysty! Mikä neuvoksi? Ei mitään "ota kuva", se ei auta ollenkaan :D

Olen samanlainen, eikä kaksiulotteiset kuvat tai kalenterimuistutukset korvaa mitenkään sitä tunnetta mikä tulee kun tavaraa pitää fyysisesti kädessä. Sen muoto, värien vivahteet, tunne kädessä tuovat vahvoja tunnemuistoja lapsuudesta tai muista elämän ihanista hetkistä. Ilman tavaraa nämä muistot hiipuvat ja katoavat. Mikään muu kuin itse tavara ei voi korvata sitä muistojen ja tunteiden virtaa mikä mieleen tulvahtaa kun tavaran nostaa käteen. Olen muistojen vaalija ja menneen elämän fiilistelijä, vaikka arjessa eteenpäin katsonkin ja nämä muistot on itselleni tärkeitä.

Olen ratkaissut asian niin että olen sallinut itselleni yhden isohkon muovilaatikon muistolaatikoksi. Saan säilyttää siellä tavaraa millä on ainoastaan tunne- ja muistoarvoa, mutta vain sen verran mitä kyseiseen laatikkoon mahtuu. Jos haluan lisätä laatikkoon jotain, on jostain vanhasta luovuttava. Todennäköisesti tulen kantamaan laatikkoa mukanani loppuelämäni ja kun minusta aika jättää niin joku kippaa laatikon roskalavalle. Mutta mitä väliä, minulle se tuo iloa. 

Minullakin on tuo tavoite mutta tuskaa tuottaa hävittää kaikki jotka ei siihen mahdu.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tuota tunnepuoli/tavaraan kiintymiseen opetellut pois sillä, että muutamalla tavaralla "kokeilin" ja ajattelin samalla, että kuolenko, jos laitan sen tavaran eteenpäin. En kuollut ja tässä vielä olen. Oli hyvin vapauttava tunne ja tilanne, avasi tavallaan "lukot" ja sain raivattua tämän talouteni. Lahjaksi saamiani tavaroita säilyttelin vuosikausia, koska "eihän lahjaksi saatuja voi laittaa kiertoon", mutta pääsin siitä(kin) ikeestä pois ja tavaraa lähti. Jotenkin vapauttavaa!

Olen kokeillut samaa konstia ja osaa tavaroista en todellakaan kaipaa, yksittäisiä tulee silloin tällöin mieleen että pitikin hävittää. Hidasta työtä ittensä kanssa, sitä tämä on. Tosiasia kuitenkin on se että mitään ei arkkuun laiteta viimeiselle matkalle, mutta ihan ei haluaisi elää loppuelämäänsä vain sitä päivää odotellen tyhjässä kodissa eli muistoja olis mukava vaalia jäljellä olevien vuosien ajan :D

Vuosia ajattelin...tuo pitää säästää... nyt 40 vuoden jälkeen, kun ehkä viimeisen muuton yhteydessä annoin tavaraa, joka tarvitsee, kaatopaikalle, myyntiin. Yhtäkään ei ikävä ja senkin jälkeen oon raikonnut myyntiin, lähetyskirppuun antanut tarvitsijalle ja roskiin. Mahdollisimnan vähän, en yhtään säilö kellariin.

Helpottaa kummasti, koti siistiytyy ja energiat kulkee.

Keskittää elämän muuhun, kuin tavaroihin.

🅷🅴🅺🅹🅴🅹🅴

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko paria sataa sivua läpi :D Mutta kirjoitanpa silti...

Mutta olisikos teillä mitään vinkkejä siihen, miten päästää irti tunnesuhteesta tavaraan? Mulla muisti toimii ihan valtavan vahvasti tavaran kautta. Voi olla, että en muista jotain asiaa ollenkaan, mutta kun otan tavaran käteeni, niin siitä aukeaakin hyvin vahvoja eläväisiä muistoja. Ja jos ne muistot ovat hyviä, niin tietenkin haluan pitää tavaran.  Ikäviä muistoja kantavista tavaroista on helppo luopua. 

Mutta tavaraa on liikaa, koti on koko ajan sotkussa, kun tavaroille ei ole paikkoja. Eli vähentää pitäisi. Mutta ei vaan pysty! Mikä neuvoksi? Ei mitään "ota kuva", se ei auta ollenkaan :D

Oppaissa neuvotaan aloittamaan vähiten tunnepitoisesta tavarasta (esimerkkejä voisivat olla sukat, keittiön muovisälä (pakasterasiat yms), toimistotarvikkeet tai ihan vaan roskat (vanhentuneet lääkkeet, rikkinäiset tavarat, vaikkapa paperikassit tai muovipussit, jos niitä on kertynyt kaapit täyteen). Löydät varmasti tavararyhmiä, joihin ei liity vahvoja tunteita. Eli etenet helposta vaikeampaan ja "päättäjälihas" saa harjoitusta, jolloin pikkuhiljaa osaat tehdä päätöksen myös tunnetavaroiden kohdalla. Olisiko tästä lähestymistavasta apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin jo saanut kodin tavarapaljoutta taltutettua mut nyt on takapakkia tullut. Jostain vaan talouteen tulee lisää tavaraa lähes huomaamatta.

Ei vaan jaksa olla aina ilonpilaaja ja kieltää kaikkia ex tempore hankintoja joita mies tai lapset keksii. Esim. helteiden takia tuli tarvetta hellevaatteille ja rantakamppeille.

Oisko vertaistukea? :)

Olitko siis heittänyt aiempien vuosien rantakamppeet pois? Vaatteita kasvaville lapsille väkisinkin tulee, pieneksi jääneistä vaan samantien eroon, tai järkevästi varastoon odottamaan nuoremmalle lapselle kasvamista.

Pääasia on käytössä olevan tavaran järkevä säilytys, ei niitä kesäkamppeita kannata talveksi hävittää tai kesällä heittää pois luistimia ja suksia.

En ole heittänyt vanhoja rantakamoja pois, ainoastaan rikkinäiset vaan. Mutta aina tulee myös uutta ”muotiin”. Ennen oli ok nemo uimarengas, nyt oltava ryhmä hau. Ja eihän se halpa kiinalainen uimarengas kauaa kestä kunnossa.

Sen huomasin että olin jemmannut kesävaatteeni niin hyvin etten heti helteiden tultua löytänyt niitä ja kuvittelin ettei niitä enää olekaan. Siksi ostin uuden topin ja katkoin kuluneimmat farkut sortseiksi.

Sitten löytyikin kesäkätkö jossa ihan liikaa hellevaatteita ja nyt oonkin tilanteessa että pitkälahkeisia housuja on liian vähän! Ehkä pengottava talvikätkö josko siellä ois sopivia housuja kun helteet meni ohi.

Vihjeenä, talvikamat varastoon noin toukokuussa (vuodesta riippuen) ja samalla kesäkamat varastosta kaappiin. Syksyllä sama toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko paria sataa sivua läpi :D Mutta kirjoitanpa silti...

Mutta olisikos teillä mitään vinkkejä siihen, miten päästää irti tunnesuhteesta tavaraan? Mulla muisti toimii ihan valtavan vahvasti tavaran kautta. Voi olla, että en muista jotain asiaa ollenkaan, mutta kun otan tavaran käteeni, niin siitä aukeaakin hyvin vahvoja eläväisiä muistoja. Ja jos ne muistot ovat hyviä, niin tietenkin haluan pitää tavaran.  Ikäviä muistoja kantavista tavaroista on helppo luopua. 

Mutta tavaraa on liikaa, koti on koko ajan sotkussa, kun tavaroille ei ole paikkoja. Eli vähentää pitäisi. Mutta ei vaan pysty! Mikä neuvoksi? Ei mitään "ota kuva", se ei auta ollenkaan :D

Jos kotona ei oikeasti ole järjestelystä huolimatta tilaa muistolaatikoille, vuokraa pieni varastotila. Siellä voi sitten käydä esim. kerran vuodessa fiilistelemässä.

Noista muistotavaroista vielä. Jos tavara on tärkeä ja herättää joka kerta kivoja muistoja, eihän sitä lähtökohtaisesti pidä hävittää. Mutta jos kotona on ihan liikaa tavaraa niin:

- Ensin pois ei-muistotavarat? Eiköhän sellaisia löydy kuitenkin enemmän kuin muistoja? Näillä tavaroilla voit kokeilla rajumpaakin karsimista ja katsoa, miten vähällä pärjää, niin tavaroiden kokonaismäärä vähenee.

- Jos samalta tärkeältä päivältä on useita tavaroita, osa pois? Osan voi korvata kuva?

- Jos arvelet, ettei olisi niin kamalaa vaikka unohtaisitkin jonkun tietyn yksittäisen hetken, siihen liittyvät tavarat pois?

- Tavarat, joista olet epävarma, laatikkoon ja varastoon. Sitten kun huomaat, että niitä ei kuitenkaan koskaan tule otettua esille ja arkielämä kyllä sujuu ilman niitä, ne on helpompi laittaa pois.

- Ja tavaroille, mitä kotiin jää, hyvät säilytysjärjestelmät! Joka tavaralle oma paikka, mihin se kuuluu. Siivous järjestettävä helpoksi ja matalalla kynnyksellä tehtäväksi.

Lukusuositus: Laura Honkasalo - Kaapin henki

Siinä oli hyvää pohdintaa.

Kirjaston sivuilta kopioitu kirjan esittely: Tavara ei ole pelkkää materiaa. Luomme tunnesiteitä tavaroihimme, emmekä edes aina huomaa sitä. Kirjailija Laura Honkasalo on keräillyt aarteita lapsesta asti, kunnes hän alkoi miettiä, miten paljon tavarat sitovat. Kohdatessaan vinttiin arkistoidun käytetyn raskaustestin Honkasalo päätti tehdä tavarasuhteelleen jotain. Auttaisiko Konmari tai kuolinsiivous, vai löytyisikö avain onneen minimalismista? Voiko kirppiskuumeesta parantua? Onko kirjojen keräilyssä järkeä, kun asuintila maksaa maltaita? Tarvitaanko muisteluun todella oma muistokirstu?

Kysymys, pitääkö yli 20 vuoden takaisia ala-asteen kirjoja ja työvihkoja säilyttää?

Kahden lapsen kirjat vielä tallella samoin piirustukset

Srk:n askartelut hävitin, paitsi isän ja äitienpäiväkortit.

Taidan olla outo😒

Vierailija kirjoitti:

Kysymys, pitääkö yli 20 vuoden takaisia ala-asteen kirjoja ja työvihkoja säilyttää?

Kahden lapsen kirjat vielä tallella samoin piirustukset

Srk:n askartelut hävitin, paitsi isän ja äitienpäiväkortit.

Taidan olla outo😒

Anna lapsille, heidänhän päätös se on. Jos haluavat säilyttää, niin voivat tehdä niin omassa huoneessaan/kodissaan.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys, pitääkö yli 20 vuoden takaisia ala-asteen kirjoja ja työvihkoja säilyttää?

Kahden lapsen kirjat vielä tallella samoin piirustukset

Srk:n askartelut hävitin, paitsi isän ja äitienpäiväkortit.

Taidan olla outo😒

No ei todellakaan tarvitse, noitahan täytyy olla tosi paljon. Ehkä aapisen voisi säilyttää ja joku ensimmäinen "ainevihko". Piirustuksista muutama.

Mulla itselläni on ala-asteelta aapinen, kartasto ja jotain piirustuksia/askarteluja. Siinä on ihan riittävästi. Mun äidillä on toki lisää kamaa meiltä kaikilta lapsilta eikä jostain syystä halua heittää niitä pois, vaikka on annettu lupa.