Lue keskustelun säännöt.
tavarapaljous :(
22.04.2014 |
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (19850)
Itse olen nyt kyllästynyt siihen, että minulla on iso vaatekaappiyhdistelmä + walk-in vaatehuone + häkkivarasto yhä täynnä vaatteita. Ajattelin yksinkertaisesti tyhjätä kaapit eli siirtää suoraan säilytyslaatikkoihin n. 80 prosenttia vaatteista ja katsoa mitä tapahtuu. Eli saan ainakin kokea sen tunteen, kun kaapissa roikkuu 5 paitaa ja kahdet housut ja sitten katson miten pärjään.
Pidän kyllä kaikista vaatteistani. Minä en vaan käytä niitä. Ehkä niille olisi olemassa parempi koti jossain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Ohis. Kyllä tähän ketjuun mahtuvat nekin, joille muistoesineet ovat tärkeitä. Itselläni on kasoittain lasten askarteluja, enkä niistä aiokaan karsia. Sisustusesineistä taas en välitä yhtään.
Vaatteita haluaisin olevan vähemmän, mutta mulla on jokin tyylikriisi, enkä tiedä mitä karsia.
Meidän naapurustoon avattiin kirppis pari v sitten.
Minulla on 8 laatikon taktiikka. Parvekkeella on takakulmassa tila, jota ei voi mitenkään hyväksi käyttää. Siellä on aina 8 banaanilaatikkoa.
Vaatehuoneen kulmassa on 1 laatikko, jonne laitan aina tarpeettomat, mitkä tulevat vastaan. Mun laatikko on täynnä, vien sen kellariin. Kun on 7 laatikkoa on täynnä, otan yhteyttä kirppikselle ja varaan paikan. Vikan laatikon täytän enemmänkin etsimällä.
Vien tavarat ja homma alkaa uudestaan.
Vähän aika sitten naapurin perhe muutti ulkomaille ja he myivät kaikki huonekalut ja kalliimmat tavarat. 4 kk ei riittänyt asunnon tyhjentämiseen ja sain heiltä n 30 laatikollista kodin tavaraa. Tuli vähän kelattua samalla paljonko meillä on tavaraa. Kun saan nämä vietyä kirppikselle, aloitan karsintakierroksen kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on vähän hamsteritaipumusta.
Mitään semmoista en haluaisi heittää pois mitä saattaa ehkä tarvita joskus, tai mistä saa pienellä vaivannäöllä käyttökelpoisen tavaran jota saattaa tarvita.Eipä siihen auta muu kuin ottaa raakasti kaappi ja tavara kerrallaan ja miettiä, että tarvitsenko minä tätä oikeasti. Liikaan ei kuitenkaan kannata jäädä miettimään, ettei keksi niitä 'käyttötarpeita'.
Vaikka alku onkin aina ollut vaikeaa, niin olo on tuntunut todella keveältä ja hyvältä sen jälkeen kun ylimääräiset on vienyt kierrätykseen tai kirpparille :)
Mä kun olen heittänyt jonkun semmosen tavaran pois,jota en ole vuosiin tarvinnut,niin parin viikon kuluttua tarvitsisin stä välttämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Konmarittaminen on nimenomaan ulkopuolelta tullut tavaroiden karsimismuoti. Et sinä ole sitä yksin tai itse saanut päähäsi. Vieläpä sanavalintasi "iloa tuottavat esineet" on suoraan marie kondolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan lukemista. Luen päivittäin. Ennen, vuosikausia, haaveilin isosta kirjahyllystä, joka olisi täynnä huolella valittuja, mielenkiintoisia kirjoja. Nuorempana ei ollut tilaa eikä rahaa moiseen. No nyt minulla on ollut se hylly muutaman vuoden. Ja täynnä kirjoja. Se on näköiseni ja pelkästään sen katsominen tuotti tyydytystä pitkään.
Mutta. Suurinta osaa kirjoista en koskaan lue. Vaikka kaikki kirjat ovat kiinnostavaa aihepiiriä, kertaluku on riittänyt. Tietokirjoistakaan ei koskaan tule mitään asiaa tarkistettua, kun kaikki löytyy kuitenkin netistä.
Kuten kerroin, luen päivittäin, mutta ylivoimaisesti eniten kirjaston kirjoja. Jotkut ovat niin hyviä, että luen uudelleenkin, mutta nehän saa myöhemminkin aina kirjastosta.
Nyt olen alkanut miettiä, että ehkäpä luovunkin kaikista niistä kirjoista, mihin ei enää tule palattua. Mitä ne turhaan hyllyssä seisovat vuodesta toiseen? Miksipä en hakisi kirjastosta lainaan kaikkea, mitä haluan lukea? Niitä saa sieltä varmasti aina jatkossakin, jos nyt yhteiskunta ei aivan täysin mullistu.
Voisin säilyttää hyllyssäni lempisarjani, jota luen parin vuoden välein aina uudelleen. Voisin säilyttää myös rakastamani vanhoja kirjoja (useita kymmeniä vuosia vanhoja), mutta en kaikkia. Joukossa on myös joitakin risoja, ja sellaisia tylsiä, joiden ainoa ansio on se ikä. Parhaat, joita oikeasti on kiva ihailla, voisivat jäädä. Ja ne muutama muu kirja, joiden kannet on oikeasti tullut välillä avattua.
Tästä tulee iso projekti, mutta oikein jo odotan, että pääsen tekemään sen. Varmastikaan turhia kirjoja ei tule ikävä. Muuta tavaraa olenkin jo oppinut karsimaan, ja olen huomannut, että kun jotain on onnistunut panemaan pois, EI sitä kaipaa enää. Ikinä ei ole jälkeenpäin kaduttanut, että jostain on luovuttu. Jos oikeasti jotain vielä tarvitaan, voihan sen hankkia uudelleen. Käytettynä saa halvalla. Mieluummin sitten 5 v päästä ostaa kirppikseltä uudelleen sen keittiövälineen tai hautajaisvaatteen, kuin että olisi seisottanut sitä saman ajan kotona käyttämättömänä tilaa viemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Konmarittaminen on nimenomaan ulkopuolelta tullut tavaroiden karsimismuoti. Et sinä ole sitä yksin tai itse saanut päähäsi. Vieläpä sanavalintasi "iloa tuottavat esineet" on suoraan marie kondolta.
Toki ajatus on Marie kondon, mutta se toteuttaako tätä ja miten on ihmisen ihan omaa valintaa. Tuskin kukaan heittää tarpeellisia ja tärkeitä esineitä pois vain siksi että joku japsi jossain kirjassa käskee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkohan toi konmaritus mennyt överiksi? Ihan tyhjässä kämpässäkö haluutte asuu?Pari vaatetta sentään saa olla?
Ei tietenkään tyhjässä, mutta mitä hyötyä on siitä että kaapit pursuilevat tavaraa joita en ikinä käytä tai edes muista niiden olemassa oloa?
En varmaan muuten ole ainoa, joka jo ennestään, ilman mitään ulkopuolelta tulevaa innoittajaa, kärsi tavaroiden liiasta määrästä, mutta joka sai sitten kirjasta lisäbuustia tavaroiden vähentämiseen sillä tavalla, että pystyi paremmin voittamaan tavaroista eroon hankkiutumisen tiellä olevat henkiset esteet. Eli nämä klassiset tätä voi tarvita vielä, maksoi niin ja niin paljon jne.
Myöskään sen, että on joskus elämässään päästänyt kotinsa liian täyteen ja tekee asialle jotain, ei tarvitse merkitä sitä että sitten jatkossa alkaisi ostella lisää ja heitellä pois ja taas ostella lisää.
Jos tilanne on jo sen verran riistäytynyt käsistä että se että alkaisi jokaisen esineen kohdalla miettiä, miten sen nyt saa mahdollisimman ekologisesti pistettyä kiertoon, estäisi koko projektia toteutumasta, niin antaisin kyllä synninpäästön siitä että dumppaa kamat poltettavaan jätteeseen, jos vaihtoehtona on se että eläisi edelleen vuositolkulla niin että kaikki kaatuu syliin ja joutuisi kestämään siitä aiheutuvan stressin.
Shoppailuaddiktio on sitten asia erikseen ja mielestäni siihen on muut lääkkeet kuin se että syyttää tavaroiden vähentämistä käsittelevää kirjaa. Jos nyt jossain someryhmissä on tyyppejä jotka korvaa kaikki kamat uusilla niin se on sitten heidän käsityksensä. Ei se kaikilla niin mene.
Tärkein pointtini nyt kuitenkin on se että tuskin tässä monikaan karsii sen takia että joku muu kehottaa tekemään niin, vaan tarvitsee vain lisätsemppiä asiaan jonka joka tapauksessa haluaisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Konmarittaminen on nimenomaan ulkopuolelta tullut tavaroiden karsimismuoti. Et sinä ole sitä yksin tai itse saanut päähäsi. Vieläpä sanavalintasi "iloa tuottavat esineet" on suoraan marie kondolta.
Minä ainakin aloitin tavaran karsimisen jo ennen kuin tuosta kirjasta mitän kuulinkaan. Aloin hankkiutua eroon tavaroista joita en tarvinnut ja joista en pitänyt, eli jätin ne joista oli iloa. En väitä keksineeni tätä karsimisperustetta, mutta eiköhän sitä muutkin ole harrastaneet ennen Kondon kirjaa :)
Olen keräilijä ja rakastan hankkia ja järjestellä kokoelmiani, eikä tavaran paljous haittaa yhtään. Suuret tavaramäärät eivät välttämättä tarkoita kauheaa kaaosta. Ja vaikka vähän kaaosta olisikin, on pyrkimys kuitenkin hyvin järjestettyyn kokoelmaan. Tietysti kun uutta hankkii koko ajan, on järjestely ja näin ollen kaaoskin aika pysyvä olotila.
Tämä tilanne sopii kylläkin vain sinkulle, tai jos kävisi tuuri, kahdelle yhtä hullulle keräilijälle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Konmarittaminen on nimenomaan ulkopuolelta tullut tavaroiden karsimismuoti. Et sinä ole sitä yksin tai itse saanut päähäsi. Vieläpä sanavalintasi "iloa tuottavat esineet" on suoraan marie kondolta.
Toki ajatus on Marie kondon, mutta se toteuttaako tätä ja miten on ihmisen ihan omaa valintaa. Tuskin kukaan heittää tarpeellisia ja tärkeitä esineitä pois vain siksi että joku japsi jossain kirjassa käskee.
Kyllä täällä näköjään tehdään kuten edellä esim. pohdiskeltiin veren maku suussa kuinka jotkut perintöhopeat aiheuttavat mahdottoman paljon tuskaa. Siellä ne lojuvat kaapeissa... Onko niitä pakko säilyttää? Miten niiden kanssa tulisi menetellä?
Täällä vannotaan syvästi purismin valaa. Joku esiintyy nimimerkillä "ilman verhoja" ja se aiheuttaa yläpeukutuksen muodossa valtavaa ekstaasia. Jollain ei ole verhoja,jollain on jotain vähemmän... hän karsii ja vähentää... kuinka inspiroivaa aah ja ooh...
Mutta todellisuudessa olette johonkin anaalivaiheeseen juuttuneita kontrollifriikkejä, kun koko ajan pitää hysteerisesti miettiä niitä rojuja, mitä kaapeissa on liikaa. Siinä mielessä olette paljon materialistisempia kuin ne jotka hamstraavat tavaroita ja unohtavat ne sitten saman tien. Joku ylimääräisenä kokemanne juttu saat teidät ahdistumaan ja neuroottisiksi. Elämässä ei siitä kuitenkaan ole loppupeleissä kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Konmarittaminen on nimenomaan ulkopuolelta tullut tavaroiden karsimismuoti. Et sinä ole sitä yksin tai itse saanut päähäsi. Vieläpä sanavalintasi "iloa tuottavat esineet" on suoraan marie kondolta.
Toki ajatus on Marie kondon, mutta se toteuttaako tätä ja miten on ihmisen ihan omaa valintaa. Tuskin kukaan heittää tarpeellisia ja tärkeitä esineitä pois vain siksi että joku japsi jossain kirjassa käskee.
Kyllä täällä näköjään tehdään kuten edellä esim. pohdiskeltiin veren maku suussa kuinka jotkut perintöhopeat aiheuttavat mahdottoman paljon tuskaa. Siellä ne lojuvat kaapeissa... Onko niitä pakko säilyttää? Miten niiden kanssa tulisi menetellä?
Täällä vannotaan syvästi purismin valaa. Joku esiintyy nimimerkillä "ilman verhoja" ja se aiheuttaa yläpeukutuksen muodossa valtavaa ekstaasia. Jollain ei ole verhoja,jollain on jotain vähemmän... hän karsii ja vähentää... kuinka inspiroivaa aah ja ooh...
Mutta todellisuudessa olette johonkin anaalivaiheeseen juuttuneita kontrollifriikkejä, kun koko ajan pitää hysteerisesti miettiä niitä rojuja, mitä kaapeissa on liikaa. Siinä mielessä olette paljon materialistisempia kuin ne jotka hamstraavat tavaroita ja unohtavat ne sitten saman tien. Joku ylimääräisenä kokemanne juttu saat teidät ahdistumaan ja neuroottisiksi. Elämässä ei siitä kuitenkaan ole loppupeleissä kysymys.
Höpöhöpö. Pöytähopeat ymmärrän täysin, turhia, mutta jotenkin niistä ei raaskisi luopuakkaan. Joku ei koe tarvitsevansa verhoja, miksi sellaiset tulisi olla silti..? Koska sinä käsket?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Konmarittaminen on nimenomaan ulkopuolelta tullut tavaroiden karsimismuoti. Et sinä ole sitä yksin tai itse saanut päähäsi. Vieläpä sanavalintasi "iloa tuottavat esineet" on suoraan marie kondolta.
Toki ajatus on Marie kondon, mutta se toteuttaako tätä ja miten on ihmisen ihan omaa valintaa. Tuskin kukaan heittää tarpeellisia ja tärkeitä esineitä pois vain siksi että joku japsi jossain kirjassa käskee.
Kyllä täällä näköjään tehdään kuten edellä esim. pohdiskeltiin veren maku suussa kuinka jotkut perintöhopeat aiheuttavat mahdottoman paljon tuskaa. Siellä ne lojuvat kaapeissa... Onko niitä pakko säilyttää? Miten niiden kanssa tulisi menetellä?
Täällä vannotaan syvästi purismin valaa. Joku esiintyy nimimerkillä "ilman verhoja" ja se aiheuttaa yläpeukutuksen muodossa valtavaa ekstaasia. Jollain ei ole verhoja,jollain on jotain vähemmän... hän karsii ja vähentää... kuinka inspiroivaa aah ja ooh...
Mutta todellisuudessa olette johonkin anaalivaiheeseen juuttuneita kontrollifriikkejä, kun koko ajan pitää hysteerisesti miettiä niitä rojuja, mitä kaapeissa on liikaa. Siinä mielessä olette paljon materialistisempia kuin ne jotka hamstraavat tavaroita ja unohtavat ne sitten saman tien. Joku ylimääräisenä kokemanne juttu saat teidät ahdistumaan ja neuroottisiksi. Elämässä ei siitä kuitenkaan ole loppupeleissä kysymys.
Höpöhöpö. Pöytähopeat ymmärrän täysin, turhia, mutta jotenkin niistä ei raaskisi luopuakkaan. Joku ei koe tarvitsevansa verhoja, miksi sellaiset tulisi olla silti..? Koska sinä käsket?
Voi pyhäyksinkertaisuus! Minä en mieti tavaroita ollenkaan.Siinä meidän ero. Voitte tehdä ja tai olla tekemättä tavaroillenne ihan mitä haluatte. Kyseenalaistan vain koko hössötyksen tavaran ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jonkinlaista "muistojen arkkua", esim. äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa. Sinne voi laittaa lasten piirustuksia, valokuvia, kirjeitä ym.
Sisustusesineitä, varsinkin kotimaista designia, voi laittaa välillä varastoon. Ja tuoda toisia näytille.
En hävittäisi suvussa kulkeneita kuonekaluja, käsitöitä jne. Toki pitää arvioida, voiko kaikkea säilyttää. Omakin maku muuttuu ja kehittyy - vanhat tavarat saattavat myöhemmin viehättää.
Juuri näin. Itse olin säilönyt laatikollisen kaikenlaista sekalaista lapsen ala-astevuosilta laatikkoon. Piirustuksia, kouluaineita, saatuja kortteja, kirjeitä, lehtiä, elokuvalippuja ym. Eivät ehkä pakkausvaiheessa tuntuneet kauhean olennaisilta, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin ihana säilynyt aikamatka lähimenneisyyteen. Kyllä tavaroilla on merkitystä siinä, että ne todellakin tuovat mieleen asioita,tunnelmia ja tapahtumia menneisyydestä aivan omalla tavallaan. Ne koskettavat alitajuntaamme.
En ymmärrä kaiken hävitysvimmaa jokun ulkoisen muodin sanelemana.
1. Jos muistotavarat tuottavat sinulle iloa, niin se ei tarkoita sitä, että näin se toimii kaikilla muillakin ihmisillä.
2. Hävitysvimma? Ulkoinen muoti? Oletkohan väärässä ketjussa.
Konmarittaminen on nimenomaan ulkopuolelta tullut tavaroiden karsimismuoti. Et sinä ole sitä yksin tai itse saanut päähäsi. Vieläpä sanavalintasi "iloa tuottavat esineet" on suoraan marie kondolta.
Toki ajatus on Marie kondon, mutta se toteuttaako tätä ja miten on ihmisen ihan omaa valintaa. Tuskin kukaan heittää tarpeellisia ja tärkeitä esineitä pois vain siksi että joku japsi jossain kirjassa käskee.
Kyllä täällä näköjään tehdään kuten edellä esim. pohdiskeltiin veren maku suussa kuinka jotkut perintöhopeat aiheuttavat mahdottoman paljon tuskaa. Siellä ne lojuvat kaapeissa... Onko niitä pakko säilyttää? Miten niiden kanssa tulisi menetellä?
Täällä vannotaan syvästi purismin valaa. Joku esiintyy nimimerkillä "ilman verhoja" ja se aiheuttaa yläpeukutuksen muodossa valtavaa ekstaasia. Jollain ei ole verhoja,jollain on jotain vähemmän... hän karsii ja vähentää... kuinka inspiroivaa aah ja ooh...
Mutta todellisuudessa olette johonkin anaalivaiheeseen juuttuneita kontrollifriikkejä, kun koko ajan pitää hysteerisesti miettiä niitä rojuja, mitä kaapeissa on liikaa. Siinä mielessä olette paljon materialistisempia kuin ne jotka hamstraavat tavaroita ja unohtavat ne sitten saman tien. Joku ylimääräisenä kokemanne juttu saat teidät ahdistumaan ja neuroottisiksi. Elämässä ei siitä kuitenkaan ole loppupeleissä kysymys.
Höpöhöpö. Pöytähopeat ymmärrän täysin, turhia, mutta jotenkin niistä ei raaskisi luopuakkaan. Joku ei koe tarvitsevansa verhoja, miksi sellaiset tulisi olla silti..? Koska sinä käsket?
Voi pyhäyksinkertaisuus! Minä en mieti tavaroita ollenkaan.Siinä meidän ero. Voitte tehdä ja tai olla tekemättä tavaroillenne ihan mitä haluatte. Kyseenalaistan vain koko hössötyksen tavaran ympärillä.
Näköjään mietit meidän muiden tavaroita ja mitä niillä teemme senkin edestä :,D
Koko ketjun läpi lukeneena ja siihen aikanaan aktiivisesti kirjoittaneena väitän kyllä, että monella se " pakkomielle tavaran kanssa säätämiseen" alkaa jostain ihan käytännön ongelmasta. Osalla se on projekti jolla on selkeä alku, loppu ja tavoita, jollain muulla se sitten lähtee käsistä.
Haluaisin nyt kuitenkin avata paremmin niitä ihan todellisia syitä, jotta meitä pakkomielteiseksi haukkuvat hieman rauhoittuisivat. Itselläni projekti alkoi, kun piti muuttaa yhteen miehen kanssa. Mielestäni on aika loogista käydä muuttuvan neliömäärän ja tulevan muuton takia omat tavarat läpi, itse halusin tehdä sen kerralla kunnolla, jotta muutosta tulisi mahdollisimman stressitön. Silloin kierrätin ja poistin paljon tavaraa, koska muuten kaikki olisi ollut kohta tuplana yhteisessä kodissa.
Toisen kerran pistimme yhdessä alulle saman projektin, tälläkin kertaa muuttuneen elämäntilanteen ja muuton myötä. Koska oli tarkoitus vaihtaa huomattavasti pienempään asuntoon, tavaraa oli pakko poistaa. Parin vuoden aikana myös osa harrastusvälineistä oli jäänyt käyttämättä jne, miksi kaikki oli hyvä käydä taas läpi.
Omassa lähipiirissä on ihmisiä, joille tavarat tuovat jatkuvaa stressiä tavalla tai toisella, koska kaikkea on liikaa. Töissä kirotaan kuinka viikonloppu menee autotallin siivoamiseen, tavarat on hukassa, siivous on hankalaa, juhlia ei viitsi järjestää romujen takia ym. Kyllä nämäkin ihmiset tuntuvat sitä kautta miettivän huomaamattaan paljonkin tavaroitaan, kun ne pyörivät puheissa jatkuvasti.
Monet kertovat myös valtavista kuolinpesistä, joiden tavarat ei mahdu minnekään. Osaa on hankala myydä, eikä osaa edes tahdota tunteiden vuoksi ottaa itselle. Monelle tämä tavaroiden läpikäynti johtuu siis ulkopuolelta tulevasta ongelmasta joka on pakko ottaa hoidettavaksi, vaikka suhde tavaraan olisi muuten ihan terve ja neutraali.
Itse, jäljessä normaalista, kävin viikonloppuna talvivaatteet läpi. Lasten takit pesin, omani vaan tuuletin, pesin kaikki villatumput, - huivit jne.
Ja sitten sunnuntaina vielä pakkasin kaikki, hanskat pareittain, lankatut talvikengät laitoin täyteen sanomalehteä ja ylähyllylle odottamaan ensi talvea.
Tuli älyttömän hyvä fiilis.
Yksi pipo tuli tiensä päähän ja 5 hansikasta löytyi ilman paria, menivät lumppukeräykseen .
Ja tällä siis tarkoitin sitä, että ne ihan todella kelpaavat ihmisille, enkä pelkästään kippaa niitä sinne kirppiksen vaivoiksi :)